Wenger ei voita valmennusurallaan europokaalia – eilinen täydellinen esimerkki miksi ei

Arsenal – Atletico Madrid 1-1 (0-0)

Eilinen ottelu oli ensimmäinen pitkästä aikaa, jolloin pelissä oli omalta osalta enemmän tunnetta. Toki West Hamia vastaan jo viikonloppuna toivoi voittoa, koska viikko sitten saimme tietoomme parhaan punavalkoisen uutisen yli 10 vuoteen.

Pelkkä tunne ja voiton toivominen ei kuitenkaan riitä muuttamaan tosiasioita miksikään viheriöllä. Silti jo se, että voi kannattaa joukkuetta jälleen toivomatta tappioita on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kentällä se ei kuitenkaan näy vielä millään tapaa, vaikka tunnelma oli parempi Emiratesilla kuin ties kuinka pitkään aikaan.

Käyttäisin termiä näennäisen hyvä esitys. Näitä on nähty Wengerin johdolla niin lukemattomia kovissa paikoissa, että eilinen ei ollut minkään luokan yllätys ja Griezmanin tasoitus ja otteluparin jo tässä vaiheessa lopullisesti ratkaissut maali oli vain lähinnä ajan kysymys. Joukkue ei vain osaa puolustaa, sillä ei ole johtajuutta nimeksikään, edellisistä virheistä ei opita mitään ja managerimme taktinen osaaminen on pari vuosikymmentä nykypeliä jäljessä.

Voitteko kuvitella mitkä olisivat olleet lukemat jos ulosajo olisikin tullut meille ja olisi pelattu Madridissa? No oikeastaan ei tarvitse edes kuvitella, sillä olimme viime kaudella vastaavassa tilanteessa Bayern Munchenia vastaan. Tuolloin yhteislukemat olivat murskaavat 10-2 ja yhden ottelun 5-1 ja tuolloin me olimme vielä kotijoukkue.

Tuolloin Wenger ei puhunut mistään muusta ja selitellyt pelin jälkeen millään muulla kuin Koscielnyn ulosajolla. Entäpä miten oli nyt, kun Atletico pelasi lähes koko ottelun 10 pelaajalla ja vieläpä vieraskentällä? Ei sanakaan tuomaritoiminnasta. Yllättyikö joku? Jos yllättyi niin, tuskin olet seurannut seuramme touhuja kovinkaan paljoa viimeisen 10 vuoden aikana.

1-0 voitto olisi antanut jonkinmoisen mahdollisuuden finaalipaikkaan, vaikkakin uskon, että Simeonen ryhmä vajaan viikon päästä olisi tuonkin tuloksen kääntynyt edukseen kotiottelussaan. Nyt pakkovoiton tai vähintään maalillisen tasurin hakeminen Atleticon uudelta stadionilta kuulostaa ainoastaan mahdottomalta tehtävältä.

Atletico ei ole päästänyt maaliakaan 11 viimeiseen kotiotteluun ja koko kaudella La Ligassa sen päästettyjen maalien sarake kotipeleissä näyttää neljää (4)! Neljä maalia omiin koko kaudella liigapeleissä kotikentällä. Voin sanoa, että Simeone kelpaisi paremmin kuin hyvin ja olisi oma suosikkini uudeksi manageriksemme Allegrin ohella. Ei valitettavasti tule tapahtumaan.

”Hauska ja helppo” viikko sen kuin jatkuu tästä, kun matkustamme sunnuntaina Manchesteriin Old Traffordille Manun vieraaksi. Wenger kierrättää rajusti miehistöä, jotta ihme Espanjassa torstaina olisi mahdollinen, vaikka todellisuudessa se ei ole. Kierrättäminen ainoastaan tarkoittaa, että Mourinho tulee jälleen lyömään Wengerin rumin lukemin? Sanchez tietysti tekee vähintään kaksi maalia ja muutenkin jännittää lähinnä ovatko lukemat 4-0, 6-0, 8-2 vai 9-3, joka olisi taas yksi ns. ennätys managerimme tilastoihin.

On muuten kumma, että nyt Wengerin saatua potkut ns. nätillä tavalla ei maailman suurimmat seurat tai ylipäätään mikään seura ole vielä napannut miestä tai edes osoittanut minkäänlaista kiinnostusta. Eikö aina Wengerin toimesta toitotettu viimeiset 10 vuotta, että mies teki meille palveluksen ja voisi valita minkä tahansa seuran valmentajan pestin maailmasta. Varmaan ihan lähipäivinä managerimme puhelin täytyy yhteydenotoista niin Real Madridin, Barcelonan kuin PSG:nkin suunnalta..

Tähän samaan aiheeseen liittyen oikein voisi toivoa, että Wenger jäisi Valioligaan ja goonerit saisivat laulaa ”Arsene Wenger, we want you to stay”, kuten meille on laulettu lähes joka stadionilla viimeisten vuosien aikana liigapeleissä.

Eilisenkin pelin ratkaisu oli puolustaminen ja kuinka surkeaa se on meillä ja on ollut sitä jo ties kuinka kauan. Siitä voi ottaa aasinsillalla loppuun lainauksen Onlinegoonerin forumilta:

This is a man who inherited the best back 5 in the world and is leaving us with one of the worst.

Mainokset

Wind of change – 10 vuotta liian myöhään, mutta joka tapauksessa viimein uusi alku meille goonereille

En uskonut näkeväni tätä tilannetta vielä vuoteen tai oikeastaan useampaankaan, sillä pelkäsin Wengerin jatkosopimuksen olevan se todennäköisin lopputulos taas kerran, vaikka kaikki mahdolliset merkit niin kentällä kuin sen ulkopuolella osoittivat täysin päinvastaista.

Koko perjantai meni hymy huulilla ilmoituksen jälkeen, sillä tätä uutista oli odotettu se 10 erittäin pitkää vuotta. Vihdoin voi odottaa tulevaisuudelta jotain. Nyt tulevaisuus on toiveikas tai vähintäänkin voi sanoa, että jo ennen kauden alkua ei voi tietää mitä tapahtuu, kuten on ollut viimeisen noin vuosikymmenen. Uskomaton tunne kuinka jälleen voi toivoa voittoja peleistä, eikä vain pelätä, että yksittäiset satunnaiset voitot antavat Wengerille mahdollisuuden jatkaa managerina tulevinakin vuosina.

Ennenkin olen sanonut, että olen äärimmäisen kiitollinen Wengerin ensimmäisestä kahdeksasta tai kymmenestä kaudesta managerinamme, mutta jälkimmäiset 10-12 ovat suurimmaksi osaksi olleet sellaista tuskaa, että mitään kiitosta en omalta kohdaltani pysty antamaan enää tässä vaiheessa ranskalaiselle.

Wenger sai olla seurassa paljon pidempään kuin tekeminen ja taso olisi pitänyt riittää, vaikka huomioon otetaan alkupuolen loistava menestys. Missään muussa (suur)seurassa tämä ei olisi tullut kysymykseenkään.

Sinänsä ymmärrän, että kymmenet entiset ja nykyiset keskinkertaiset pelaajamme jakavat vuolaasti kiitosta Wengerille, sillä kaikki olivat ylipalkattuja ja saivat pelata yhdessä maailman suurimmassa seurassa managerimme ansiosta. Useat saivat pelata ja olla palkkalistoilla vuosikausia, vaikka jo nopeasti kävi selväksi, että taso ei vain riitä meidän kokoluokan seuraan.

Kertoohan se paljon, että Wengerin uran kohokohdat ovat kohta 15 vuotta siiten. Jos Wengerin ja Arsenalin tiet olisivat eronneet esim. surullisen 2007-2008 kauden jälkeen olisi omakin mielipide aivan eri ranskalaisen tekemästä työstä seuramme hyväksi. Valitettavasti vain Wenger teki sen mitä pelkäsin jo kauan ja olen aiemminkin kirjoittanut eli olemme nyt huonommassa jamassa kuin Wengerin tullessa seuraan.

1994 voitimme seurahistorian ainoan europokaalin George Grahamin johdolla ja Wengerin ottaessa haltuun seuramme olimme liigasijoitukselta korkeammalla kuin Wengerin lähtiessä tämän kauden päätteeksi. Kaiken huippu on, että joku kehtaa verrata Wengeriä Fergusoniin ja Manun menestykseen. Wenger oli ensimmäisen vajaa 10 vuotta voittaja ja hyväksyi ainoastaan ykkössijan, mutta jälkimmäisen puoliskonsa aikana managerimme muuttui voittajasta häviäjäksi ja tyypiksi, joka aina vain alensi rimaa sitä mukaa mitä joukkueensa iskukyky heikkeni. Tätä en tule koskaan antamaan anteeksi.

Se menneestä ja nyt kuitenkin ollaan aivan uudessa tilanteessa, jossa tulevaisuus näyttää ainakin osittain hyvältä ja lupauksia antavalta. Toki edelleen seuran omistajana Kroenke on suuri kysymysmerkki ja herättää täysin syystä suuria pelkoja. Silti uskoisin palkkabudjettimme ja yleisen taloustilanteen olevan sellainen puhumattakaan seuran koosta ja tunnettavuudesta, että lähes jokainen manageri maailmassa on kiinnostunut ottamaan managerin pestin vastaan. Maksamme pelaajille lähes saman verran palkkaa tälläkin hetkellä kuin esim. Man City, ManU tai Chelsea. Luvuissa ei todellakaan ole suurta eroa, vaikka sijoituksissa ja pisteissä sarjataulukossa on valtavasti.

Lyhyesti tiivistettynä kiitos Wenger vuosista 1996-2006, mutta vuodet 2006-2018 ovat jotain sellaista mitä en voi koskaan antaa anteeksi. Ne olivat managerimme egon ja itsepäisyyden aikaa, jossa vain sillä oli väliä. Wenger kuvitteli olevansa suurempi kuin seura ja mikä pahinta sen annettiin tapahtua niin johdon kuin kannattajien toimesta. Se jakoi kannattajakunnan täysin kahtia ja saa nähdä palaako tilanne edes ennalleen tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa olihan tämä mahtava uutinen ja paljon suurempi kuin yksikään voitto viimeisen 10 vuoden aikana. Jo tämän toteaminen kertoo siitä kuinka syvällä ollaan oltu ja periaatteessa ollaan toki vieläkin, vaikka viimein tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.

Oma suosikkini olisi ehdottomasti Allegri uudeksi manageriksi. Simeone kävisi aivan yhtä hyvin, mutta en usko argentiinalaisen olevan saatavilla toisin kuin Allegrin, joka uutisoinnin mukaan on valmis seuraavaan haasteeseen urallaan Juventuksen ja Italian dominoinnin jälkeen.

Elämme jännittäviä aikoja viimein ja sama kuka sieltä tulee, niin ei se voi mennä huonompaan suuntaan. Silti jos toiveen saisi esittää niin ei sentään Rodgersia, Artetaa tai Henryä. Allegrin lisäksi kelpaisi paremmin kuin hyvin Ancelotti, Tuchel, Jardim, Sarri tai vaikka Nagelsmann.

Parasta joka tapauksessa on välittömästi tämän ilmoituksen jälkeen se, että enää ei tarvitse miettiä ja toivoa joukkueen häviävän pelejä, jotta Wengerin aikakausi ja tämä sama kauheus ei jatkuisi tulevaisuudessa. Nyt voi olla taas täysin joukkueen takana ilman pelkoa, että voitto tai voitot vain pitkittävät kärsimystä ja hidastavat toipumisprosessin alkua.

Otetaan malja, pintti tai ihan rehellisesti vain olut Suomigoonerit tämän uutisen kunniaksi, sillä 20.4.2018 jää todella historiankirjoihin seuramme osalta, vaikka kyseessä ei ollutkaan pelipäivä tai merkittävä pokaalivoitto.

Wengerin potkut ainoa tapa aloittaa kauan kestävä uudelleenrakennus – jokainen päivä miehen johdolla vain vie meidät entistä kauemmaksi menestyksestä

Monessa yhteydessä aina väitetään, että Wenger on kaikkien aikojen paras managerimme. Totuus on kaikkea muuta ja mies on tuhonnut ensimmäisen kahdeksan vuoden menestyksensä ja maineensa viimeisen 12 vuoden aikana totaalisesti.

Kolme mestaruutta 22 vuodessa ei todellakaan ole mikään kaikkien aikojen paras saldo. Rehellisesti sanoen tämä on surkea saldo jos otetaan vertailukohdaksi maailman todelliset huippuseurat. 14 vuotta ilman mestaruutta on sellainen aika, jota ei yksikään manageri olisi selvinnyt missään muussa meidän kokoluokan ja historian omaavassa seurassa. Puhumattakaan, että yli kahteen vuosikymmeneen ei mahdu yhtään europokaalia, ei edes UEFA eli nykyistä Eurooppa-liigaa.

Seurana emme ole mitään velkaa Wengerille, vaan päinvastoin. Ymmärrän parin vuoden uuden mahdollisuuden menestysvuosien 1998-2005 jälkeen, mutta viimeistään 2007-2008 kauden jälkeen homma olisi pitänyt viheltää poikki. Managerimme eväät oli syöty jo tuolloin. Wengerin henkilökohtainen ego ja päähänpinttymät voittaa omalla tavallaan ajoivat seuran ja joukkueen menestyksen edelle.

Tästä on kulunut 10 vuotta ja silti vielä saa lukea kuinka olisimme muka jotain velkaa seurana managerillemme, vaikka tosiasiassa homma on aivan päinvastoin. Wenger on saanut seuralta paljon enemmän kuin on sille antanut. Viimeisimmät kommentit kuinka mies on hylännyt tarjoukset ympäri maailmaa valmentaakseen meitä ovat vain harhaisen narsistin viimeisiä hädänhuutoja.

Se että managerimme hylkäsi joskus vuonna 2002 Real Madridin tarjouksen ei tarkoita, että sitä voisi käyttää 16 vuotta myöhemmin minään perusteluna ja selityksenä aina vain kiihtyvälle syöksykierteellemme tuloksien valossa. Fakta on, että edes 2008 palkatessaan Guardiolan Wenger ei päässyt Barcelonan kolmen valmentajaksi harkittavan henkilön listalle. Se niistä hylätyistä tarjouksista ja tuostakin on kulunut vaatimattomasti aikaa kymmenisen vuotta.

Wenger oli seuraan tullessaan vähän vajaa 50 vuotta eli manageri parhaassa iässä. Miksi parhaassa iässä oleva manageri valmensi Japanissa, joka oli ja on edelleen jalkapallomaailmassa täysi kehitysmaa? Arsenal antoi Wengerille elämänsä tilaisuuden, jonka mies käyttikin ensimmäisen vajaan 10 vuoden ajan hienosti hyväkseen.

Wenger sai kuitenkin tuosta loistavan korvauksen palkan muodossa ja vielä paremman viimeisen 12 vuoden aikana, vaikka näytöt eivät olisi jatkosopimuksia millään tukeneetkaan. Wenger on tienannut pitkästi yli 100 miljoonaa puntaa palkkaa seurassa olonsa aikana ja on edelleen maailman neljänneksi parhaiten palkattu valmentaja, vaikka mitään perusteita ei asialle ole ollut enää yli 10 vuoteen.

Toisin kuin usein kirjoitetaan ei Wenger tehnyt Arsenalia, vaan Arsenal teki Wengerin. Arsenal oli Englannin kolmanneksi menestynein seura ennen Wengeriä ja on sitä edelleen, vaikka emme ole voittaneet mestaruutta kohta 15 vuoteen. Emmekä tule voittamaan moniin vuosiin tulevaisuudessakaan Wengerin aiheuttaman alamäen takia, vaikka pääsisimme miehestä viimein eroon tämän tai ensi kauden päätteeksi.

Wengerin johdolla 2010-luvusta tulee ensimmäinen vuosikymmen sitten 1960-luvun, jolloin emme voita ainuttakaan liigamestaruutta. Samoin pisin väli mestaruuksien välillä sitten ensimmäisen voittamamme mestaruuden on 1971-1989. Valitettavasti tämäkin surullinen ennätys tulee rikkoutumaan Wengerin toimesta, ellei sitten uusi manageri tee jotain aivan täyttä ihmettä edellyttäen, että uusi manageri edes tullaan palkkaamaan seuraavan kolmen tai neljän vuoden aikana.

Wenger ei todellakaan ole menestynein managerimme koskaan, ei edes kärkikolmikossa, kun otetaan huomioon aika managerin pallilla. Chapman ja Graham ovat selkeästi edellä ja taitaa muutama muukin nimi historiasta päästä voittoprosenteissa edelle. Tästä aiheesta löytyy loistava Eeron päivitys blogihistoriasta jos haluatte tutustua asiaan tarkemmin.

Wenger ei ole Arsenal, vaikka osa kannattajista ja mediasta onkin niin jo yrittänyt vuosikaudet väittää. Nykyäänkin joku varmaan tuohon edelleen uskoo, mutta ainut toiveeni on, että kyseiset henkilöt lähtevät samalla ovenavauksella kuin Wenger, kun tuo ilon päivä vielä joskus hamassa tulevaisuudessa koittaa.

Olemme aivan täysi vitsi joukkueena ja seurana niin kentällä kuin sen ulkopuolelle

Viimeisestä päivityksestä on vierähtänyt yli kuukausi ja mikään ei todella ole muuttunut. Anteeksi edellinen oli väärin sanottu, sillä on se muutos myös ojasta allikkoon joutuminen.

Otan ihan satunnaisia asioita esille viime aikojen tapahtumista. Ensinnäkin en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, kuten Southamptonia vastaan joulukuussa. Ensimmäiseen 7 minuuttiin Charlie Austin oli neljä kertaa läpi meitä vastaan. Ensimmäisellä kerralla ei todellakaan nopeudestaan tunnettu hyökkääjä teki maalin, toisella Cech torjui hyvin ja kaksi jälkimmäistä liputettiin paitsioksi, vaikka ainakin toinen tuomioista oli hyvin kyseenalainen. Tämä kaikki seitsemään ensimmäiseen minuuttiin Sotonia ja Austinia vastaan, joten ei tarvitse ihmetellä miksi olemme päästäneet yhtä paljon tai enemmän maaleja kuin sarjan putoamiskurimuksessa olevat joukkueet. Ostetaan vähän lisää hyökkääjiä ja hyökkääviä keskikenttäpelaajia ennätyssummilla, sillä sehän nämä ongelmat ratkaisee.

Puolustamisen huipputekeminen jatkui kotipelissä Chelseaa vastaan. Morata oli läpi kolme vai neljä kertaa ja viimeisin kolmannella lisäaikaminuutilla oli kaiken huippu. Olimme lisäajalla tasoittaneet pelin, mutta ennen kuin tv-kuva ehti mukaan maalin hidastuksista oli Morata jo läpiajossa taas. Chelsea pelasi pallon aloituksesta alas topparille, joka veti pitkän eteenpäin ja espanjalaiskärki oli suoraan läpi pelikellon näyttäessä lähes 93 minuuttia. Vastaavaa ei tapahdu missään muussa suurseurassa, ammattilaisseurassa tai tuskin edes Suomen alasarjoissa. Hienoa jatkumoa Soton pelin tapahtumille.

Huippuesityksemme puolustamisen saralla jatkuivat FA Cupin voiton puolustamisen merkeissä, kun keskikastin Championship joukkue Nottingham tuli vastaan. Metsäläisten 18-vuotias junnuhyökkääjä, joka oli potkittu pois Stoken akatemiasta piti täysin pilkkanaan joukkueen kapteenin johtamaa puolustusta täydet 90 minuuttia ja päästimme neljä maalia omiin sarjatasoa alempana pelaavaa vastustajaa vastaan ja samalla FA Cup taival päättyi ennen kuin se hädin tuskin kerkesi edes alkaa. Ei ollenkaan nöyryyttävää..

Sitten homma jatkui liigassa tappiolla sarjajumbolle taas kerran tällä kaudella. Olemme voittaneet koko kaudella säälittävät kolme vieraspeliä ja hävinneet muun muassa sarjan hännillä majaileville Stokelle, Bournemouthille ja viimeisimpänä Swansealle. Tuskin on sattumaa, että Swansean Clucasin tämän kauden neljästä tehdystä maalista kolme ovat tulleet meitä vastaan.

Edellisistä päästään sitten siirtoikkunaan ja siihen, että se olisi ollut joku menestys ja uuden alku. Ihanko oikeasti joku voi kuvitella jotain noin naurettavaa vielä viimeisen yli 10 vuoden koetun jälkeen? En kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Itsepetos on pahin petoksen laji.

Menetimme ylivoimaisesti parhaan pelaajamme yhdelle pahimmista kilpailijoista ja vastapainoksi saimme vain pelaajan, josta ManU halusi eroon. Sitä ei tasapainota mikään uuden ykköshyökkääjän osto, kun edellinen ennätysostos hyökkääjä on jo Wengerin toimesta täysin pilattu puolessa vuodessa. Lisäksi eilinen peli osoitti kuinka molemmat eivät mahdu samaan aikaan kentälle omille paikoilleen edes pelin lopussa tappioasemassa, vaan Euroopan viime vuosien yksi parhaista maalintekijöistä laitettiin mieluummin laidalle kuin olisi pelattu kahden hyökkääjän taktiikalla.

Lyhyenä yhteenvetona, kuten olen lukuisia kertoja aiemminkin sanonut, on aivan sama kuinka monta uutta pelaajaa Wenger ostaa. Sillä ei ole mitään merkitystä, sillä pelaajia on vaihdettu viimeisen yli10 vuoden aikana lukemattomia kertoja, mutta ongelmat ovat samat ja entistä pahemmat nykyään joukkueen pelaamisessa. Wenger ei voittaisi mestaruutta puhumattakaan Mestareiden liigasta, vaikka joukkueessa olisi Messi ja Ronaldo tai vaikka managerimme saisi valita ihan kenet tahansa 11 pelaajaa maailmasta.

Mikään ei tule muuttumaan niin kauan kuin Wenger on puikoissa, siinä ei auta uudet skoutit ja ns. jalkapallotoimenjohtajat mitään, kun toimintatavat, taktiikka ja peluutus ovat samat kuin ne ovat olleet viimeiset 20 vuotta.

Kuutossija liigassa on varma, joten sarjassa ei ole mitään pelattavaa enää koko kaudella jäljellä. Lähinnä jännittää onko Guardiolan Cityn fokus jossain aivan muualla kuin Liigacupin finaalissa, jollain cupin voitto pelastaa Wengerin, joka on hyvin ironista, sillä tähän asti Wenger on kohdellut Liigacupia kuin spitaalista, mutta tällä kaudella sekin kelpaa, kun se saattaa pelastaa managerimme ja taata jatkosopimuksen Kroenkelta.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on tipummeko kyläseura Östersundille. Ei pitäisi olla millään mittapuulla mahdollista, mutta rehellisesti sanoen en yllättäisi yhtään jos näin tapahtuisi.

Vuosi melkein paketissa ja sijoitus kuudes sarjassa – ei mitään positiivisuutta näköpiirissä

Edelleen hatunnosto Timolle uuden blogin perustamisesta ja aktiivisesta päivittämisestä, mutta täytyy sanoa oman mielipiteeni seuran tilasta ja tulevaisuudesta olevan hyvin erilainen.

En usko hetkeäkään tämän olevan Wengerin viimeinen kausi, enkä usko edes tämän olevan Wengerin viimeinen sopimus managerina seurassamme, vaan ranskalaisen tavoite on edelleen lyödä Fergusonin Manussa olema aika ja se vaatii edelleen useamman vuoden nykyisen sopimuksen loputtua puolentoista vuoden kuluttua. Jatkosopimus tai pari on siis edelleen odotettavissa.

Henkilökohtaisesti en usko minkään uusien (pää)scouttien tai ns. urheilutoimenjohtajien muuttavan mitään, koska todellisuudessa uudet kaverit eivät vain saa päättää mistään. Paras todiste on kuinka Wenger hankki viimeisen jatkosopimuksensa. Gazidis ja koko johtokunta ohitettiin täysin, kun Wenger otti suoran yhteyden Kroenkeen, joka teki päätöksen välittämättä mitään toimitusjohtajansa tai muun johtokunnan mielipiteistä.

Miksi siis nyt jonkun parin taustahenkilön palkkaamiset olisivat muka todiste tulevaisuuden olevan yhtään erilainen? Niin kauan kuin Wengerin annetaan olla managerin paikalla, niin kaikki muut muutokset taustoissa ovat aivan yhtä tyhjän kanssa, sillä kenellekään muulla ei ole todellista valtaa. Jos joku yrittää ottaa Wengeriltä valtuuksia, valtaa ja päätösvastuuta pois niin eiköhän jäärä ota taas suoran yhteyden jenkkilään, jolloin Kroenke murahtaa ja Gazidis ja kumppanit palaavat ruotuun nopeammin kuin huippujoukkueet iskevät meitä vastaan ottelun avausmaalin.

Ainut muutoksen todella tuova asia tällä hetkellä ovat kannattajat ja valittavasti se ei ole tapahtumassa. Todelliset goonerit ovat saaneet tarpeekseen viimeisen yli 10 vuoden saman virheiden toistamisesta ja siitä, että seuralla ei ole mitään tarkoitustakaan yrittää taistella kirkkaimmista pokaaleista resurssien mahdollistamalla tavalla. Ainut tavoite on tehdä voittoa ja antaa siinä samassa Wengerin jatkaa diktatuuriaan, vaikka samat virheet toistuvat ottelusta ja kaudesta toiseen ja sijoitus laskee entisestään kausi toisensa jälkeen.

Saa nähdä milloin tähän tulee muutos, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti olla vielä tarpeeksi heikossa tilassa, vaikka tappelu sarjan kuutossijasta Burnleyn kanssa olisi selkeä merkki jokaisessa muussa maailman suurseurassa puhumattakaan kaikesta muusta 10 vuoden aikana tapahtuneesta.

Jossain vaiheessa tullaan tilanteeseen, jolloin stadion ei vain enää täyty edes liigapeleihin ja suurempiin otteluihin ja ehkä se on sitten hetki jolloin jotain todella tapahtuu myös managerin suhteen. Tällä hetkellä ollaan jo hyvällä alulla, sillä yleisömäärät ovat tippuneet hälyttävästi vuoden tai parin aikana ja enää läheskään joka ottelumme ei ole loppuunmyyty ja vielä useammin otteluissa on tuhansia ellei kymmeniä tuhansia tyhjiä paikkoja oli ilmoitettu yleisömäärä mitä tahansa.

Valitettavasti vain oikeiden goonereiden häipyminen on ajanut tilanteeseen, että ihan sama mitä kentällä tapahtuu niin ennen pelejä, niiden jälkeen ja etenkin ottelujen aikana on ihan turha odottaa minkäänlaista reaktiota saatikka protestia manageria tai seurajohtoa vastaan paikan päällä olevilta katsojilta. Turisteille riittää kun he ovat olleet paikan päällä päättyi ottelu miten tahansa. Tärkeämpää on saada kirjoittaa asiasta sosiaaliseen mediaan ja mielellään vielä ottelun aikana. Ruuhkat on myös kiva välttää lähtemällä ja tulemalla otteluun 10 minuuttia pelin alun jälkeen oli tilanne ja vastustaja kuka tahansa.

En todella tunnista enää seuraa entisekseen juuri millään tapaa. Lisäksi täytyy sanoa, että on hyvin vaikea sanoa yhdenkään pelaajan olevan sellainen, jonka menetys kirpaisisi millään tapaa. Sanchez toki poikkeus ja ymmärrän täydellisesti miehen mielialan, kun on joutunut katsomaan aitiopaikalta Wengerin toimintaa yli kolmen vuoden ajan. Sama mitä teet itse, niin se ei vain riitä. Ei siitäkään huolimatta, että chileläinen on ollut viimeiset kolme vuotta kiistatta paras pelaajamme ja yksi parhaista koko liigassa.

Kaikesta huolimatta hyvät joulut ja ennen kaikkea uudet vuodet omasta puolestani teille Suomigoonerit jos jostain syystä eksyitte sivustolle. Älkää antako tulevan matsin sunnuntaina pilata uutta vuottanne, sillä eihän kukaan nyt voi olettaa, että pärjäisimme Weballe puhumattakaan Chelseasta sitten vuoden 2018 ensimmäisessä matsissa.

Niin ennalta arvattavaa

Eipä tarvinnut olla mikään profeetta tai edes ennustaja, että näki taas kerran kaiken tämän viime aikoina tapahtuneen. Pikemminkin jos uskoi johonkin muuhun, niin petti itseään vain jälleen kerran. Toivo paremmasta Wengerin johdolla ei ole muuta kuin täydellistä itsepetosta kerta toisensa jälkeen ja jos yhtään on seurannut viimeistä reilua 10 vuotta ja kautta, niin siihen ei todellakaan ole mitään perusteita.

Kirjoitin jo aiemmin, että näin kauden parhaan ottelun ja tuloksen paikan päällä, kun voitimme Tottenhamin derbyssä 2-0. Piti täysin paikkansa samoin kuin se, että se ei ollut mikään uusi alku tai merkki paremmasta. Tuon voiton jälkeen voitimme onnekkaasti Burnleyn ja sarjanousija Huddersfieldin, mutta sitten tuli perinteinen tappio Mourinholle ja Manulle sekä pistemenetykset keskinkertaisia tai jopa heikkoja Sotonia ja West Hamia vastaan säälittävien esitysten jälkeen.

Tätä ennalta nähdäkseen ja tietääkseen ei todellakaan tarvinnut olla kummoinen selvänäkijä, vaan viime vuosikymmenen historia Wengerin komennossa vain toisti täysin itseään. Paria tai yhtä hyvää esitystä seuraa aina useampi täydellinen epäonnistuminen ja mahalasku. Pitkässä sarjassa eli liigassa tämä on tuhoisaa, kuten sijoituksemme seitsemäs kertoo. Olemme 19 pistettä kärjessä olevaa Manchester Cityä jäljessä ja sen pitäisi olla ainoa mittari, jolla on jotain merkitystä.

Kaikki muut sijat kakkosen ja seitsemännentoista välillä ovat itselleni lähes yhdentekeviä. Valitettavasti Wenger on onnistunut aivopesemään suuren osan ”kannattajiamme”, tai itse en ainakaan laske heitä Arsenalin kannattajaksi enää vaan Wengerin faneiksi, sillä he eivät osaa erottaa seuraa ja joukkuetta manageristamme, vaan ovat enemminkin aina ja joka ikinen kerta managerimme takana sanoi tai teki jäärä mitä tahansa.

Yleisesti ottaen ottaisin Chelsean viimeisen vuosikymmenen sijoitukset tuhat kertaa ennemmin kuin meidän tilanteen, jossa nelossijan kuvitellaan Wengerin puheiden ja tekojen perusteella olevan jokin pokaali ja tavoittelemisen arvoinen asia. Mestaruus silloin tällöin ja ehkä jopa europokaali olisi paljon parempi kuin meidän ikuinen nelossija ja nykyään vielä heikompi sijoitus, vaikka se tarkoittaisi välillä sijoittumista sitten keskikastiin. Oikeastaan miten Chelsean joillakin kausilla mestaruuden jälkeen sijoittuminen eroaa meidän nykysijoituksesta? Ero on vain, että siniset voittavat mestaruuden parin tai muutaman vuoden välein ja heikoimmat kaudet ovat sitten tätä mitä meille tarjotaan ja ollaan tarjottu Wengerin toimesta jo yli 10 vuotta.

Jos nyt jotain ajankohtaista tähän päivitykseen halutaan hakea niin laitanpa ennustuksen mitä parissa seuraavassa ottelussa taas tulee tapahtumaan. Huomenna voitamme umpisurkean Newcastlen ja Wenger julistaa taas kaiken olevan hyvin ja joukkueen ”mental strengthin” olevan huippuluokkaa. Kumma kyllä kukaan mediassa ei puutu ristiriitaan, kun nyt kaksi viimeisintä pistemenetystä Southamptonia ja West Hamia vastaan managerimme juuri laittoi henkisen tilan piikkiin, joka johtui ManU pelissä kärsitystä tappiosta. Miten voi olla, että olemme henkisesti erittäin vahva, kuten Wenger on väittänyt yli 10 vuotta, mutta sitten pistemenetysten hetkelle managerimme kuitenkin käyttää selityksenä juuri henkistä puolta? Luulisi jonkun tarttuvan tähän ristiriitaan, mutta valitettavasti vain näin ei koskaan tapahdu valtamedian toimesta.

Luultavasti voitamme myös tulevista peleistä viikolla West Hamin kotona liigacupissa, kun vierasjoukkuetta ei kyseinen kisa paljoa kiinnosta sen taistellessa kynsin hampain sarjapaikkansa puolesta. Sitten tuleekin jo perjantaina vastaan Liverpool, jolloin pistemenetys ellei jopa tappio on se todennäköisin vaihtoehto, vaikka kotiottelusta kyse onkin.

Näin oravanpyörä jatkaa kulkuaan ja samalla niin joukkueemme taso pelaajien osalta samoin kuin sijoituksen liigassa laskee edelleen. Siinä ei paljon ole auttanut, että tällä kaudella ykkösjoukkueemme ja avauksen pelaajat ovat saaneet pelata pelkästään liigapelit. Tämähän on ollut selitys aiemmin miksi muun muassa Chelsea ja Liverpool ovat pärjänneet niin hyvin liigassa. Tällä kaudella kuitenkin meillä on ollut sama etu eli ykkösavauksemme ei ole pelannut ollenkaan europelejä, vaan ne on vedetty Euroopan kakkoskilpailun osalta täysin kakkosmiehistöllä. Luulisi sen olleen jonkin asteinen etu, mutta mitä vielä. Olemme seitsemäntenä liigassa muun muassa Burnleyn takana ja ennätykselliset 19 pistettä kärkeä perässä, vaikka ykkösavauksemme ei ole pelannut mitään muuta kuin liigapelit eli keskimäärin kerran viikossa. Uskaltaako joku kuvitella mikä olisikaan sijoituksemme liigassa jos olisimme olleet mukana Mestareiden liigassa ja pelanneet siinä kuusi ottelua ykkösmiehistöllä?

Nauttikaa huomisen tai tarkemmin sanoen tämän päivän tulevasta Newcastle voitosta jos siihen pystytte. Itse en siihen pysty, sillä se ei ole mitään muuta kuin taas kerran itsepetosta ja ennen kaikkea laastari sekä jatkumo viimeiselle yli 10 vuodelle. Se ei muuta mitään paremmaksi, vaan ennemminkin jatkaa tätä samaa kärsimystä.

Toisaalta ristiriitaista, mutta todellisuudessa selvää – toivo paremmasta nykytilanteessa on itsensä pettämistä

Aloitetaan kuulumisilla pääkallopaikalta eli Lontoosta ja ennen kaikkea Pohjois-Lontoon derbystä. Olin onnekas jälleen kerran ottelun suhteen, sillä edelleenkään en ole nähnyt kotitappiota koskaan puhutaan sitten Highbyryn tai Groven ajasta.

Valehtelematta voin sanoa ja uskon täysin, että näin kauden parhaan ottelun paikan päällä, vaikka kaudesta on pelattu vasta noin kolmasosa tai jopa vajaa. 2-0 voitto Tottenhamista on harvinaista herkkua nykyään ja oli samalla ensimmäinen voittomme paikallisvastustajasta yli kolmeen vuoteen liigassa. Emme olleet voittaneet kertakaan ennen Pochettinon manageroimaa naapuria sarjapelissä.

Ennen ottelua ja koko reissua mietin todella pitkään ostanko ylipäätään lippua otteluun, vaikka olen paikan päällä. Onneksi ostin ja ehdottomasti tämä paikalliskamppailu on nykyään kauden kohokohta. Toisaalta se kertoo samalla mille tasolle on vajottu. Ennen asia oli juuri toisinpäin eli naapurille nämä ottelut olivat kauden tärkeimmät, koska sillä ei ollut mahdollisuuksia mestaruuteen tai ylipäätään minkään merkittävän muunkaan pokaalin voittoon. Valitettavasti olemme vajonneet täysin samalle tasolle, mutta siitä huolimatta yksittäisenä otteluna, tapahtumana ja päivänä Pohjois-Lontoon derby ja ennen kaikkea sen voittaminen ovat edelleen kova juttu. Ja paikan päällä asian kokeminen todennäköisesti vain vahvistaa tunnetta.

Tunnelman puolesta myöskin ottelu on varmasti kauden kohokohta kotipeleistämme. Tässä pelissä tuntui, että stadionilla oli enemmän todellisia goonereita turistien sijaan ja ainakaan päädyssä, jossa olin ei perinteisiä selfie-keppejä näkynyt ja porukka seisoi koko ottelun toisin kuin muissa peleissä.

Suurempaa kuvaa on kuitenkin mahdoton unohtaa, vaikka sen parhaani mukaan ja lähes täydellisesti kyseisenä pelipäivänä onnistuin tekemään. Haluaisin niin uskoa voiton olevan alku jonkin suuremman, mutta en voi vaikka kuinka haluaisin. Se olisi täydellistä itsepetosta ja siihen en todellakaan ole enää lähdössä, kun tätä samaa on joutunut seuraamaan ja kokemaan yli 10 vuoden ja kauden ajan.

Yksi derbyvoitto sen enempää kuin hyvä kotivoittojen putki ei ole muuttanut mitään isossa kuvassa. Olemme neljäntenä sarjassa kaksitoista pistettä kärkeä perässä, kun otteluita on pelattu vasta kolmasosa. Se kertoo mestaruusmahdollisuuksien olevan tämänkin kauden osalta taas tasan nolla eli tästä tulee neljästoista kausi putkeen ilman mestaruutta. Ei todellakaan millään tapaa hyväksyttävää, vaikka pari hyvääkin tulosta ja yksittäistä esitystä mahtuu mukaan tähänkin kauteen.

Heti Tottenham voiton perään pelasimme ala-arvoisesti Saksassa umpisurkeaa ja varamiehistä Kölniä vastaan ja voitimme vain vaivoin ja erittäin onnekkaasti Burnleyn, joten se jo todistaa vain kaiken jatkuvan ennallaan puhumattakaan kylmistä faktoista, kuten sarjataulukosta ja siitä, että ylipäätään pelaamme Euroopan kakkoskilpailussa Mestareiden sijaan.

Otetaan pieni ajankohtaisosuus tai lähinnä veikkaus tämän päivän ottelusta. Periaatteessa viime aikojen vireen perusteella meidän pitäisi pystyä voittamaan ManU kotona, mutta valitettavasti en tähän usko. Ja kaikista surkeinta tai toivottominta on, että vaikka voittaisimme ei sekään auta tai etenkään muuta mitään isossa kuvassa. Häviämme kuitenkin vielä monta kertaa loppukauden aikana selkeästi heikommille vastustajille puhumattakaan paremmista.

Totuus on, että emme voita liigaa, emme edes Eurooppa-liigaa ja tuskin edes Liigacupia. FA Cupissa on mahdollisuus, mutta se ei vain riitä jos tarkoitus olisi kehittyä ja parantaa edellisistä vuosista.

Jollain tavalla paikan päällä nähty derbyvoitto antoi uskoa jatkon suhteen, vaikka tosiasia on ettei se mitään muuttanut suurta kuvaa katsottaessa. Paljon pitää tapahtua ennen kuin mikään muuttuu paremmaksi ja valitettavasti siihen ei riitä mitkään uudet pääscouttien ja ns. urheilutoimenjohtajien palkkaukset, kun kaksi perusongelmaa eli manageri ja omistaja pysyvät samoina.

Kaikesta tästä huolimatta haluan meidän kaatavan Mourinhon Manun illan ottelussa, vaikka en siihen rehellisesti sanoen uskokaan.