Yksi peli ja neljä päivää kautta jäjellä

Chelsea voitti eilen Torstailiigan ja varmisti näin ollen olevansa Euroopan 17. paras seurajoukkue tällä kaudella. Saa nähdä millaisia vaikutuksia tällä on sunnuntain peliin. Juhlien Amsterdamin yössä voisi kuvitella lisäävän mahdollisuutta pistemenetykseen sunnuntaina Evertonia vastaan Moyesin viimeisessä pelissä Toffees managerina.

Meidän tilanne on varmaan kaikkien tiedossa ja suuria yllätyksiä ei varmasti nähdä. Artetan pohjevamma saattaa muuttaa kokoonpanoa sen verran, että Wilshere nousee avaukseen. Toinen kysymysmerkki on, että palaako Giroud suoraan avaukseen pelikieltonsa jälkeen vai jatkaako Podolski kahden maalin turvin hyökkääjän tontilla? Mitään muita muutoksia on hyvin vaikea nähdä tapahtuvan.

Siirtohuhuissa Chamakhia viedään takaisin Ranskaan ja voi vain toivoa uutisen olevan totta. Mies on pari vuotta ollut täysin hyödytön pelaaja nostamassa palkkaa ja viemässä yhden pelaajan paikan 25 pelaajan kiintiössä. Mistään siirtosummasta tuskin kannattaa unelmoida marokkolaisen kohdalla, kun edes West Hamissa ei tule peliminuutteja. Jos kuitenkin palkkakustannukset tippuisivat jonkin verran siirron myötä, niin se olisi jo positiivista.

Toinen lähtijä saattaa hyvinkin olla Coquelin ja tähän huhuun on helpompi uskoa. Tämän olisi kaiken järjen mukaan pitänyt olla kausi, jolloin ranskalainen tekee läpimurtonsa tai ainakin pelaa huomattavasti enemmän kuin muutaman hassun pelin koko kaudella lähinnä Liigacupissa. Wenger ei selvästi usko Coquelinin kykyihin, joten molempien osapuolten kannalta siirto muualle kesällä on järkevä ratkaisu.

Tässä mahdollinen versio Puman tulevasta vieraspaidasta kaudelle 2014–2015. Asiassa on kuitenkin pari niin suurta kysymysmerkkiä, että todellisuuspohjaa uutisessa ei välttämättä kovin paljoa ole. Ensinnäkin koko Puma-sopimusta ei tietääkseni ole varmistettu mistään luotettavasta lähteestä ja kyseessä on kuitenkin vasta yli vuoden päästä myyntiin tuleva paita, joten ehkä sitä ei olisi vielä edes lopullisesti suunniteltu. Jos kuitenkin oletetaan, että uutinen olisi totta niin paita näyttää melko tyylikkäältä ainakin omaan silmääni. Ostamisen kannalta sillä ei ole mitään väliä, koska fanituoteboikottini kestää niin kauan kuin seuran toimintatavat pysyvät nykyisen kaltaisena ja taloudellinen tulos on tärkeämpi kuin menestys kentällä.

On tämä kokonaisuutena vain niin masentavaa, kun viimeiset kuukaudet on jouduttu koko ajan taistelemaan ja puhumaan nelossijasta, siis nelossijasta ja Tottenhamin yläpuolelle sijoittumisesta. Tämä nelossija sitten antaisi taas kerran mahdollisuuden osallistua turnaukseen, jonka voittoon meillä on nykyään yhtä hyvät mahdollisuudet kuin Tottenhamilla liigamestaruuteen.

Aina myös perustellaan kuinka hankinnat jäisi tekemättä tai menetämme parhaat pelaajat jos emme ole mukana Mestareiden liigassa. Lähes täyttä roskaa jo itseltäni kysytään. Olemme jo myyneet lähes kaikki parhaat pelaajat, vaikka olemme joka vuosi olleet mukana tässä rahaliigassa, jota emme ole kertaakaan 16 vuoden aikana pystyneet voittamaan. Lisäksi viime vuosien hankintapolitiikalla on aivan sama, vaikka emme olisikaan olleet Mestareiden liigassa. Ilman Mestareiden liigaakin olisimme pystyneet tekemään kaikki hankinnat. Yhtään niin suurta valmista tähteä emme ole ostaneet, että siirto olisi jäänyt kiinni Mestareiden liigassa pelaamisesta.

Jatkon kannalta tietysti auttaa, että olisimme mukana Mestareiden liigassa, mutta ainoastaan jos manageri vaihdetaan ja muutenkin toimintatapoja seurassa muutetaan. Nykyisessä tilanteessa ja ei ole käytännössä mitään väliä pelaammeko Mestareiden liigassa vai ei. Lähinnä siitä on haittaa, sillä se on tarkoittanut FA Cupin ja myös Liigacupin uhraamista useana kautena. Ainoa hyöty Mestareiden liigasta on taloudellinen ja se ei itseäni paljoa lämmitä. Valitettavasti vain viivan alle jäävä luku on seurassa tärkeintä omistajalle, johdolle ja Wenger on myös tyytyväinen tähän nostaessaan 7,5 miljoonan punnan vuosipalkkaa suojatyöpaikassaan.