Kesän ensimmäinen haamulista

Viikonloppu meni ilman päivitystä, koska kalenteri oli niin täynnä, ettei päivittämiseen yksinkertaisesti jäänyt aikaa. Nyt kun katsoo mitä punavalkoisessa maailmassa tapahtui, niin voi sano, että mitään merkittävää ei mennyt ohi.

Monaco on sheikkiomistajineen avannut siirtopelin tälle kesälle todella reippaalla otteella ostaen Moutinhon ja Rodriguezin 70 miljoonan euron yhteishintaan. Lisäksi Falcaon siirtoa pidetään jo kohtalaisen selvänä, joten ei ole epäilystäkään PSG:n, Chelsean ja Cityn saaneen uuden haastajan siirtomarkkinoilla. Muualla B*rca on vihdoin onnistunut houkuttelemaan Brasilian suurimman lupauksen Neymarin Eurooppaan.

Valioliigan osalta ja ennen kaikkea tietysti meidän kohdalla siirtoruletti ei ole vielä lähtenyt kunnolla käyntiin, mikä tuskin yllättää ketään. Tämän selittää varmasti hyvin pitkälle managerin vaihdokset kaikissa kolmessa kärkijoukkueessa. City ja Chelsea varmasti julkistavat managerien nimet ensin ja sen jälkeen alkavat tehdä liikkeitä siirtomarkkinoilla. Moyes myös varmasti tarvitsee hetken asettuakseen Fergusonin jättämiin jättikokoisiin saappaisiin ennen kuin palaa ostamaan vanhan seuransa tähtipelaajat tai muita nimiä.

Meillä sen sijaan ei ole mitään selitystä, minkä takia siirtoja ei voisi kerrankin tehdä jo hyvissä ajoin. Wenger jatkaa valitettavasti, joten sen osalta tilanne ei muutu, kuten muilla kärkijoukkueilla. Puhetta on perinteiseen tapaan riittänyt suuresta siirtobudjetista ja tavoitteista, mutta ainakaan tähän mennessä mikään ei ole viitannut muutokseen toiminnassa. Paljon huhutut Jovetic ja Higuain eivät näytä toteutuvan, joka vain vahvistaa tätä käsitystä.

Sunderlandin maalivahti Simon Mignoletia on yhdistetty viime aikoina aika tiiviisti meille, mutta tämä on taas huhuja, joihin en usko henkilökohtaisesti pätkääkään. Wenger ei käytännössä koskaan osta pelaajia toisista Valioliigajoukkueista, ainoastaan Arteta on ollut poikkeus ja tämäkin siirto tapahtui paniikissa 8-2 Manulle kärsityn nöyryytyksen jälkeen. Muutenkin huhuttu summa yli 10 miljoonaa on melko varmasti yli Wengerin kipurajan, kun kyseessä on maalivahti. Tämähän nähtiin jo viime kaudella Llorisin kanssa. Mies olisi varmasti valinnut meidät ennen Pohjois-Lontoon loskanvalkeaa roskasakkia, mutta hinta oli jälleen kynnyskysymys.

Otsikkoon palatakseni haamulista on Henten aloittama kesäinen perinne. Kyseessä on lista pelaajista, joita seuraan on yhdistetty huhuissa tai sitten vain allekirjoittaneen omia ehdotuksia vahvistuksista.

Maalivahtiosastomme kaipaa vahvistusta ja tässä on kaksi vaihtoehtoa. Ostetaan selkeä ykkösmaalivahti, jonka taso on kiistaton. Tietysti Szczesny ei ole tähän tyytyväinen, mutta viime kausi oli sen verran epätasainen puolalaiselta, että parannettavaa jäi selkeästi maalivahtiosastolla. Toinen vaihtoehto olisi antaa Szczesnyn jatkaa ykkösenä, mutta ostaa kelvollinen ja ehkä hiukan kokeneempi kakkosmaalivahti, jonka uskaltaa laittaa pelissä kuin pelissä maaliin. En ole aivan varma kumpi olisi parempi ratkaisu, mutta selvää on että uusi maalivahti tarvitaan Fabianskin ja Mannonen toivottavasti poistuessa joukkueesta kesän aikana.

Puolustukseen en lähde sen kummemmin hakemaan vielä vahvistuksia, koska Sagnan ja Vermaelenin jatkon suhteen pitää ensin tehdä päätöksiä.

Keskikentälle tarvitaan ehdottomasti pelaaja ja mielellään puolustavaan rooliin, vaikka myöskään pelintekijän osto ei olisi mitenkään huono juttu riippuen tietysti osittain Cazorlan pelipaikasta ensi kaudella. Artetan pelaa tasaisen varmasti ja kohtalaisen hyvällä tasolla, mutta ei vain ole ominaisuuksiltaan aivan optimaalinen puolustava keskikenttämies. Liike on verkkaista ja kaksinkamppailuissa espanjalainen joutuu rikkomaan liian usein, vaikka tekeekin sen yleensä fiksusti selviten ilman varoituksia.

Hyökkäykseen tarvittaisiin selkeä johtava pelaaja sekä laituri. Ykköskärki on ehkä se kesän tärkein hankinta ja vahvistuksen pitäisi olla selkeä avauksen pelaaja, jolta voi odottaa tehoja heti kauden alusta lähtien. Nyt ei tarvita mitään kehitysprojektia tai toivotaan toivotaan miestä, sillä nämä on nähty ja Giroud menee kakkoshyökkääjästä, mutta ei ole riittävän hyvä hyökkääjä pokaaleista taistelevan joukkueen ykkösvaihtoehdoksi.

Seuraavana nimiä, ensin ykkösvaihtoehto ja suluissa varavaihtoehto tai useampikin:

Maalivahti: Asmir Begovic (Rene Adler, John Ruddy)

Puolustava keskikenttä: Marouane Fellaini (Morgan Schneiderlin)

Hyökkäävä keskikenttä: Cesc Fabregas

Laituri: Isco (Andreas Weimann)

Hyökkääjä: Mario Gomez (Robert Lewandowski, Christian Benteke, Michu)

Monet nimet ovat varmasti tuttuja, eivätkä vaadi sen kummemmin selityksiä. Esim. Faregasin tasosta tai Fellainin osaamisesta tuskin kovin moni on erimieltä. Sen sijaan hieman tuntemattomampi nimi monille on varmasti Fellainin varavaihtoehto Southamptonin 23-vuotias itävaltalainen keskikenttäpelaaja Morgan Schneiderlin. Ne Southamptonin pelit, jotka näin niin mies oli aina hyvä ja paikan päällä nähdyssä Southampton – Arsenal ottelussa mies hallitsi keskikenttää selkeästi.

En sano Schneiderlinin olevan mikään valmis huippupelaaja, mutta nähtyjen otteiden perusteella miehellä on kaikki valmiudet nousta tuohon luokkaan kaudessa tai parissa. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään, junnu vaan 23-vuotias pelaaja. 37 peliä liigassa tänä vuonna, joten mistään lasinilkasta ei pitäisi olla kysymys. Muutenkin pelimäärät edellisiltä kausilta ovat kovia. Monipuolinen pelaaja, joka liikkuu hyvin ja pärjää kaksinkamppailussa ainakin näkemäni perusteella ja lisäksi ainakin riittävän hyvä myös pallollisena puolustavaan rooliin. Viisi liigamaalia on myös selvästi enemmän kuin kukaan meidän keskikenttämiehistä onnistui tekemään Cazorlaa ja tietysti Artetan pilkkuja lukuun ottamatta.

Gomez kärkeen olisi loistava kaappaus ja jopa mahdollinen, kun Lewandowskin uusi osoite voi hyvin olla sama kuin Götzellä. Tämä tarkoittaisi Gomezin tippuvan kolmoshyökkääjäksi Bayernissa ja tässä roolissa mies ei varmasti haluaisi olla ja tuskin myöskään Bayern edes pitää miestä istumassa penkillä tai katsomossa. Gomezin maalintekijän taitoja ei voi kiistää ja isokokoisena hyökkääjänä voisi sopeutua nopeastikin Valioliigaan. Lisäksi voisi lähteä hiukan huokeampaan hintaan, koska Bayernin myyntitarve on selkeä ja mies ei ole tällä hetkellä kuuma nimi esim. Lewandowskin tapaan.