Kausiyhteenveto yleisellä tasolla

Tämä on taas yksi niistä päivistä, kun on joutunut tuntikausia miettimään mistä ihmeestä sitä kirjoittaisi. Tilannetta pahentaa vielä se, että nyt on kesä ja pelejä ei ole ollut hetkeen tai tiedossa vielä pitkään aikaan. Olen tarkoituksella ”säästänyt” kausiyhteenvetojen tekemistä vähän myöhemmäksi kauden loppumisesta, koska en halunnut julkaista niitä heti seuraavana päivänä viimeisen ottelun jälkeen. Jollain tapaa kai olen kai myös halunnut, että on jokin varma aihe mistä voi kirjoittaa uutisten ja ideoiden ollessa vähissä ja voin kertoa sellaisen tilanteen todella tulleen tänään eteen.

Viime kesä alkoi lupaavasti, kun Podolskin hankinta julkaistiin jo hyvissä ajoin perinteistä poiketen. Tähän ne hyvät uutiset kuitenkin suurimmaksi osaksi jäivät, vaikka tietysti ei saa unohtaa Cazorlan hankintaa, joka oli erittäin onnistunut veto siirtomarkkinoilla. Lisäksi kun joukkueeseen vielä liittyi Giroud, niin hyökkäyspään piti olla hyvässä kunnossa.

Valitettavasti vain kolikolla oli kääntöpuolensa tälläkin kertaa. Edellä mainitut vahvistukset olivat ihan hyviä tai jopa loistavia ainakin ajoittain puhuttaessa Cazorlasta. Ongelmaksi vain muodostui taas kerran sama tuttu eli joukkueen kapteenin ja samalla parhaan pelaajan myynti. Myyntiosoite vielä kaiken lisäksi oli ManU. Tämä oli yksinkertaisesti teko, jota Wenger ja johto ei tule koskaan saamaan anteeksi. Siirto oli jopa typerämpi kuin Fabregasin myyminen pilkkahintaan B*rcaan vuotta aiemmin ja tuon älyttömyyden lyöminen vaati jo melkoisen rimanalituksen.

Persien myynnin lisäksi joukkueen ongelmakohtia ei muutenkaan perinteiseen tapaan ratkaistu kovin kummoisesti. Maalivahdin hankinta jäi tekemättä ja se maksoi heti alkukaudesta Szczesnyn ollessa loukkaantunut ja muutenkin puolalainen pelasi kokonaisuutena katsoen aika keskinkertaisen kauden. Hankintaa mallivahtiosastolle olisi tarvittu, kuten tarvitaan edelleenkin.

Keskikentällä panokset ladattiin jälleen kerran Diabyn kunnossa pysymiseen ja sen tiesivät kaikki Wengeriä lukuun ottamatta olevan virhe. Selvän keskikentän pohjapelaajan puuttuminen näkyi selkeästi läpi kauden ja ongelma oli tiedossa jo viime kesänä, mutta asialle ei tehty mitään ja voi hyvin olla ettei tänäkään kesänä nähdä uutta miestä kyseiselle pelipaikalle.

Pelit alkoivat kahdella 0-0 tasapelillä Sunderlandia ja Stokea vastaan. Vieraspelistä Stokea vastaan tuo on kohtuullinen suoritus varsinkin kun mitään hätää ei aiempien vierailujen tapaan ollut missään vaiheessa ottelua. Tosiasia oli kuitenkin pistesaldon olevan kaksi kahden pelatun ottelun jälkeen ja tämä ei riitä millään mittapuulla katsottuna ja asiaa pahensi vielä nolla tehtyä maalia. Puheet Persien myynnin typeryydestä saivat lisäpontta ja syystäkin Giroudin paukutellessa palloa ohi tyhjästä maalista.

Kolmas peli oli yksi kauden parhaita ja ehjimpiä kokonaisuuksia vaikeassa paikassa Anfieldillä. Toki voi olla, että Liverpoolin pakka oli vielä siinä vaiheessa todella sekaisin uuden managerin takia. Joka tapauksessa 0-2 voitto oli kova suoritus ja varsinkin se tunne ties moneno vuoden jälkeen, että viimein puolustuspeli oli parantunut huomattavasti ja vastustajalle ei lahjoitettu maaleja liukuhihnalta. Valitettavasti tämä tunne ei vain kestänyt kovin montaa peliä pidemmälle. Southampton kaatui vielä vakuuttavasti ja Cityltä haettiin arvokas vieraspiste, mutta syksyn toisen maaottelutauon jälkeen alkoi melkoinen alamäki ja sitä jatkui aika pitkälle koko loppuvuosi lukuun ottamatta muutamaa parempaa jaksoa, joissa tuli muutamia voittoja peräkkäin. Joka tapauksessa pistetili karttui hyvin hitaasti ja peliesitykset olivat hirveimpiä mitä koskaan Wengerin aikana on nähty ja se on todella paljon, kun on nähnyt viime vuosien tekemisen laadun.

Vuodenvaihde ja tammikuu eivät sujuneet juuri paremmin kuin loppuvuosi ja jo helmikuussa oltiin ulkona kaikista cupeista, joten kahdeksas pokaaliton vuosi varmistui jo lähes ennätysaikaisin. Maaliskuun alkuun vielä tappio White Hart Lanella Tottenhamille ja myös Wengerin nelossijapokaali näytti karkaavan liian kauaksi Tottenhamin ollessa hyvässä vireessä ja seitsemän pisteen etumatkalla.

Tottenham tappion jälkeen tapahtui kuitenkin ryhtiliike ja kuten tiedämme 26 pistettä viimeisestä kymmenestä pelistä riitti juuri ja juuri nelossijaan. Tämä oli kova suoritus ja ainakaan henkilökohtaisesti en uskonut siihen pätkääkään maaliskuun alussa. Tietysti apuja tarvittiin myös Tottenhamilta, joka menetti pisteitä jonkin verran helpoissa otteluissa, mutta se ei ole mitään pois hyvistä tuloksista ja noususta.

Nelossijalle nouseminen ei kuitenkaan pelasta koko kautta ja sen taakse ei voi todellakaan piiloutua, kun pitäisi arvioida missä mennään metsään ja kenen syy tämä pokaaliton kahdeksan vuoden mittainen jakso on. Oman kantani varmasti tähän tiedettä aika tarkalleen, joten siitä ei tässä yhteydessä enempää.

Ennen kauden alkua en olisi uskonut edes neljänteen sijaan tai oikeammin sanottuna pidin tätä kautta todennäköisenä vuotena, jolloin Mestareiden liigaan oikeuttava sijoitus jää haaveeksi. Onneksi olin kuitenkin tässä väärässä. Järkyttävä piste-ero mestaruuden voittaneeseen Manuun ja tippuminen alasarjalaisille cupeissa ovat kuitenkin epäonnistumisia, joiden merkitystä ei pitäisi vähätellä. Wengerin kuuluisi kantaa vastuu, mutta näinhän olisi voinut kuvitella tapahtuvan jo vuosia sitten tai viimeistään 8-2 Manulle kärsityn tappion jälkeen. Valitettavasti vain manageri ei ota vastuuta ja kun sitä ei myöskään ota omistaja tai muu johto, niin ollaan juuri nykyisen kaltaisessa tilanteessa, jossa urheilullinen menestys on toissijaista.