Juventus ulkona Higuainin hankintakisasta?

Aloitetaan taas kerran perinteisesti jauhamalla viimeisimmät tapahtumat liittyen Higuainiin. Juventus on huhujen mukaan ollut toinen kiinnostunut seura Argentiinan maajoukkuehyökkääjän perässä. Nyt Italian mestari on ostanut argentiinalaishyökkääjän tai ainakin on hyvin lähellä ostaa, mutta kyseessä ei ole Higuain. Tevezin siirto Torinoon pitäisi olla uutisten mukaan hyvin lähellä ja saa nähdä mitä tämä tarkoittaa Higuainin kohdalla.

Yrittääkö Juventus saada molemmat Argentiinan maajoukkuekärjet riveihinsä vai riittääkö Tevez ja Athletic Bilbaosta siirtyvä Llorente. Luulisin Higuainin siirtymisen Juventukseen olevan aika poissuljettu tämän Tevezin todennäköisesti toteutuvan kaupan myötä. Varma ei tietysti voi olla ja Juventuksen jättäytyminen kisasta ei missään nimessä tarkoita siirron meille olevan vielä selvä. Mahdollisuudet pitäisi kuitenkin parantua jos aiempia huhuja on edes vähän uskominen.

Kisa Higuainista on kai ollut meidän ja Juventuksen välillä, mutta toisaalta esim. Manchester Cityn tuleminen mukaan kuvioihin ei olisi hirveä yllätys. Cityllä ei ole kuin kaksi hyökkääjää Balotellin ja Tevezin myynnin jälkeen, joten joukkue on varmasti markkinoilla aktiivinen. Cavani näyttäisi menevän sivusuun, joten Higuain on valitettavasti yksi mahdollinen vaihtoehto. Yhteinen historia Real Madridista Pellegrinin kanssa ei myöskään ainakaan vähennä Higuainin halukkuutta siirtyä uudestaan chileläisen alaisuuteen. Kuten tässä jutussa mainitaan pelasi Higuain uransa parhaan kauden juuri Pellegrinin ollessa Real Madridin valmentaja. Tietysti tämä ei vielä tarkoita mitään, mutta toisaalta pelkkä Tevezinkään siirtyminen Juveen ei tarkoita automaattisesti Higuainin olevan varmasti matkalla Pohjois-Lontooseen.

Djouroun Arsenal ura on näyttänyt jo hyvän aikaa olevan pahasti jumissa ja todennäköisesti myös lopussa. Saksassa näyttäisi olevan kiinnostusta ja toivottavasti kaupat saadaan tehtyä. Uutisessa kiinnostuneita seuroja ovat ainakin Hannover ja Hamburg. Viime kausi meni lainalla sveitsiläisellä, mutta toivottavasti samaan ratkaisuun ei päädytä ensi kauden osalta. Tuskin Djouroun taso tuosta enää nousee niin dramaattisesti, että mies olisi kannattavaa pitää tykkimiespaidassa. Laina on toki parempi kuin ottaa mies istumaan penkille tai katsomoon Lontooseen, mutta pysyvä siirto pitäisi saada neuvoteltua, vaikka sitten tulemalla vastaan tarpeeksi siirtosummassa jälleen kerran ylisuuren palkan takia.

Lee Dixon suosittelee Vermaelenille seuraan jäämistä ja taistelua pelipaikasta. Tämä on tosiaan se toinen vaihtoehto, joka tulee kysymykseen ellei miestä myydä. Jäämistä tosin hankaloittaa käsivarressa oleva kapteeninauha. Jotenkin vaikea, vaikkei mahdoton ajatella kapteenin olevan suurimassa osassa kauden pelejä penkin puolella. Nauhan menettäminen ja seuraan jääminen vaatisi jo jonkin verran nöyryyttä Belgian maajoukkuemieheltä. Tämä tietysti edellyttäen, että Mertesacker ja Koscielny pysyvät kunnossa sekä pelaavat viime kauden lopun tasolla. Lähtökohtaisesti kauden alussa Vermaelenin pitäisi olla kuitenkin korkeintaan kolmostoppari riippuen tuleeko toppariosastolle hankinta vai ei.

Loppuun vielä uusi vieraspaita tai ainakin versio siitä, minkä näköinen se saattaa olla. Täytyy sanoa, että ovat Niken useat paidat olleet huomattavasti heikompiakin. Jos tuo on todella oikea kuva, niin ei Niken viimeinen paita ainakaan mikään katastrofi pitäisi olla. Toki tästä huolimatta en harkitsekaan fanituoteboikotin päättämistä. Siihen vaaditaan jotain ihan muuta kuin ihan kivan näköinen pelipaita ja valitettavasti tämäkään kesä ei tähän mennessä ole tarjonnut mitään todisteita tuon suuntaisista muutoksista.

11 thoughts on “Juventus ulkona Higuainin hankintakisasta?

  1. Hyvä kirjoitus taas. Muutama kommentti:

    En jaksa uskoa että Tevezin siirto vaikuttaa mitenkään tuleeko Higu Arsuun vai ei.
    Kyllä avaimet on ihan Wengerin käsissä ja joskus loppukesästä nähdään miten herra toimii vai toimiiko ollenkaan.
    Djouroulle kaikkea hyvää jos vain pääsee vaihtamaan seuraa lopullisesti. Mukavan oloinen pelaaja mutta valitettavasti osoittautui virheinvestoinniksi Wengeriltä.
    Kapteenikysymys on mielenkiintoinen ja itselle on selvää että kipparin pitää vaihtua.
    Kuka se olisi onkin sitten vaikeampi kysymys. Pitäisi olla kuitenki pelaaja joka pelaa säännöllisesti ja on muutenki hommaan sopiva. Arteta muuten mutta toivottavsti ei pelaa ihan niin paljon kuin viimekaudella joten ei ole sopiva. Merten nimittäminen olisi vielä pahempi nöyryytyts Vermalle. Melko varmaan ratkaisu on kaikille yllätys ja osoitautuu kauden lopussa vääräksi.
    Itse myös boikotoin fanituotteita enkä aio edes Stadikalle mennä puhumattakaan että lähtisin ensi kaudella Lontooseen asti peliä katsomaan. Sen verran on tullut faneille niskaan sitä ihteään viime vuosina että mietitään uudestaan sitten kun jotain mukavaakin tapahtuu seuran puolelta faneille.

    • 1. Djorou virheinvestointi –> taisi tulla aika nuorena pojan kloppina, joten rahallinen investointi taitaa olla aika murusia.

      2. Kapteenin vaihdos –> Ainoa oikea valinta on Wilshere jos kapteenia vaihdetaan, tämän myös Verma takuulla ymmärtäisi. Uskon, että nousisi jopa nopeammin tasolleen sekä antaisi joukkueelle vähän vakautta vaikka pahimmat skeptikot kyseenalaistaakin miehen lojaalisuuden jostain syystä

      3. Onkohan Arsenalin kannattaminen vähän lähtenyt lapasesta jos ei osaa antaa mitään arvoa niille asioille mitkä tällä hetkellä on hyvin, ei homma nyt ihan noin synkkä ole, että arsenalin pelaajia ei haluaisi nähdä. Faneille on tullut sontaa niskaan, mutta suurin syyllinen tässäkin taitaa olla media ja stadionin maksaminen.

  2. Tietovisa: Mikä yhdistää näitä pelaajia:

    M`Villa, Higuain, Jovetic, Mata, Hazard, Williams ??? Joku voi jatkaa listaa jos muistaa vanhempia nimiä..

  3. Ei kai arsenal kannattajien, varsinkaan meidän suomalaisten aamumuroihin olla niin paljoa kustu ettei voi omaa suosikkia livenä käydä katsomassa.. tuskin kuitenkaan tulevat vähään aikaan uudestaan. Tämä siis maalikameralle.

  4. Arshavin palasi sit Zenitiin. Hyvä vedätys Zenitiltä – odottivat, että saavat Shavan vapaalla siirrolla.

Jätä kommentti Pgooner Peruuta vastaus