Lähellä mutta samalla niin kaukana menestyksestä

Parin viime päivän aikana eteen on tullut kaksi loistavaa artikkelia, jotka aion tänään linkittää sekä kirjoittaa niiden pohjalta päivityksen. Suosittelen lukemaan molemmat jos aikaa riittää.

Ensimmäisessä artikkelissa nostetaan esille kuinka Wenger on koko ajan niin lähellä tai ainakin suhteellisen lähellä voittaa jotain, mutta joka ikinen kerta lopputulos on kuitenkin pettymys. Nyt puhutaan totta kai Wengeristä vuoden 2006 jälkeen, eikä managerista joka uudisti koko Englantilaista jalkapalloa ennen näkemättömillä metodeilla ja toimintatavoilla. Tästä on kuitenkin aikaa se noin 15 vuotta ja paljon on sen jälkeen ehtinyt tapahtua ja valitettavasti ei ollenkaan pelkästään hyvään suuntaan meidän goonereiden näkökulmasta.

Wenger tekee perusasiat edelleen hyvin ja paremmin kuin valtaosa managereista ja valmentajista. Se on aivan selvää ja eihän meidän neljän joukossa ja sitä kautta Mestareiden liigassa pelaaminen vuosi toisensa jälkeen olisi muuten mahdollista. Tämän nelossijasaavutuksen suuruudesta voi kuitenkin olla montaa mieltä. Varsinkin kun Öziliä lukuun ottamatta joka ikinen hankinta vuosien varrella olisi ollut mahdollista tehdä ilman paikkaa Mestareiden liigassa. Lisäksi vaihtaisin usean vuoden osallistumisen yhteenkin voittoon, sillä Wenger on huippuvalmentajista lähes varmasti (ei tarkistettu fakta) ainoa, joka ei ole onnistunut voittamaan kyseistä kilpailua, vaikka otteluita on reilusti yli 100 takana 16 vai 17 kauden aikana.

Wenger on myös vuosien saatossa jollain omituisella tavalla onnistunut tekemään Mestareiden liigaan pääsystä jonkin elämää suuremman asian. Jalkapalloa ei ilmeisesti ole olemassa jos sijoitus ei ole neljän joukossa. Valitettavasti vain sijoitus neljän joukossa ei ole koskaan millään tapaa näkynyt hankinnoissa Öziliä lukuun ottamatta. Aina on jaksettu jauhaa kuinka selviytyminen kisaan, jonka voitosta on silti aivan turha edes haaveilla on jokin pakko pitääkseen omat huippupelaajat ja hankkiakseen lisää muualta. Hyvinpä on onnistunut, Vieira, Pires, Henry, Fabregas, Persie..

Seuraavassa artikkelista muutama lainaus, jotka kertovat pitkälti olennaisen nykytilanteesta:

They’re stuck in a rut of almostness. Almost league champions. But not. Almost cup winners, but not. Almost competing with the best in Europe, but not. Wenger’s brilliance has not been to oversee this, it has been to oversee this while being able to convince enough people that this is actually really good; that this is a special sort of talent.

The manager’s great victory has been to establish as a truth the notion that what some call failure is actually a manifestation of success and that winning trophies is not the primary goal but rather a secondary aim, subservient to not over-spending and playing good football. There are plenty of dissenters to this view who see through the façade but not enough for them to ever oust Wenger from his imperious position.

Tämähän se ongelma nykyään on lyhyesti sanottuna. Manageri on tyytyväinen nostaessaan huippukorkeaa palkkaansa ja sijoittuessaan neljän joukkoon panostamatta suuria summia. Samaan aikaan kannattajilta voidaan lypsää viimeisetkin punnat korottamalla entisestään maailman kalleimpia pääsylippujen hintoja. Käsittämättömintä on vielä kuinka useat ovat täysin tyytyväisiä tilanteeseen ja pitävät Wengeriä ainoana vaihtoehtona seuran manageriksi. Tämän toteuttaminen on vaatinut Wengeriltä paljon ja tietysti uran ensimmäisen puolikkaan menestysvuodet auttoivat ja auttavat edelleen jostain kumman syystä.

Tietysti tässä vaiheessa viimeistään yleensä nousee esille raha-argumentti, mutta se ei selitä kaikkea vaikka niin moni haluaisi uskoa. Se ei selitä taktiikan tai ryhmityksen yksipuolisuutta, se ei selitä rotaation puutetta ja pelaajien jatkuvaa loppuun ja/tai loukkaantuneeksi peluuttamista. Se ei selitä tappioita selvästi heikommille joukkueille, sillä juuri tämän rahalogiikan mukaan meidän pitäisi silloin pystyä lyömään suurin osa Valioliigajoukkueista milloin vain puhumattakaan Birminghamista, Blackburnista tai Bradfordista.

Myös stadionin rakentamisen vaikutusta liioitellaan useasti. En väitä varsinkaan parin ensimmäisen vuoden olleen helppoja, mutta toisaalta jo usean viime kauden ajan rahaa olisi ollut paljon enemmän käyttää jos Wenger olisi näin halunnut. Ja olennaista on myös kuinka rahaa on käytetty. Palkkamenot ovat olleet lähes Manun luokkaa koko ajan, vaikka menestystä ei ole voinut verrata millään muotoa. En kutsuisi tätä kovin hyväksi rahankäytöksi, vaikka Wengeriä asiasta aina jaksetaan kehua. Rahankäyttö ei ole pelkkää siirtosummilla pelaamista, vaan yhtä olennainen ellei jopa olennaisempi osa on palkkamenot. Palkkamenojen osuus kaudessa on yli 150 miljoonaa, kun siirtosummat ovat tuosta ehkä kolmasosan ja meidän tapauksissa yleensä vielä selvästi vähemmän.

Itse stadionin velka on myös tietääkseni alusta asti ollut pitkäaikainen, jotain 30 vuoden luokkaa jos oikein muistan. Maksettava summa on sama joka vuosi ja ei mitenkään älyttömän suuri. Tietysti alussa summa oli merkittävämpi, kun myös tulot olivat pienemmät, mutta missään vaiheessa tuo summa ei tietääkseni kuitenkaan ole ollut mikään täysin mahdoton maksettava seuralle. Ei se ainakaan pakottanut hajottamaan tappiottoman kauden pelannutta mestarijoukkuetta lähes kokonaan noin kahdessa vuodessa, joka on edelleen mielestäni Wengerin suurin virhe Arsenal managerina. Nykyään enää useampaan vuoteen tuo stadionin lainan lyhennys ei ole vaikuttanut suuresti mihinkään tai kelvannut selityksestä siirtomarkkinoilla epäonnistumiseen ja vahvistusten hankkimatta jättämiseen saatikka parhaiden pelaajien ja ennen kaikkea kapteenien myymiseen jopa pahimmille kilpailijoille.

Korostan vielä Wengerin tekevän paljon (perus)asioita oikein, mutta se ei vain enää riitä. Muut ovat ottaneet uusia välineitä ja tekniikoita käyttöön, eikä managerimme ole enää pitkään aikaan ollut se edelläkävijä pelissä, kuten tullessaan seuraan. Nykyisellä systeemillä pärjää juuri tähän asti eli lähes voittaa jotain, mutta parempaan vaadittaisiin sitten muutosta, johon Wenger ei selvästikään ole kykenevä tai haluava tai jopa molempia.

Nykyinen tie on vain niin loppuun koluttu kuin ylipäätään on mahdollista. Samat tapahtumat toistuvat vuodesta toiseen ja tulos on suurin piirtein sama. On mahdollista, että muutoksia tekemällä tilanne voisi heikentyä, ainakin tilapäisesti. On kuitenkin myös mahdollista muutoksella saatavan aikaan positiivinen tulos. Ei ehkä ihan heti, mutta jotain toivoa se antaisi nykyisen toivottoman tai ainakin täysin paikalleen pysähtyneen tilanteen tilalle. Muutoksen aika olisi ollut jo jonkin aikaa sitten ja sitä tämä seura todella tarvitsee.

En sano uuden nuoremman Wengerin löytymisen olevan edes todennäköistä tai ehkä edes mahdollista, mutta jotain siihen suuntaan viittaavaa olisi edes yritettävä. Maailmassa on paljon hyviä managerivaihtoehtoja jos muutoksia todella haluttaisiin tehdä. Tarvitsemme uusia ideoita ja otetta managerin paikalle aivan, kuten lähes pari vuosikymmentä sitten. Jos ei uskalleta muuttaa mitään on myös aivan turha uneksia tilanteen paranevan kuin itsestään. Tätä saman kaavan toistamista on kokeiltu jo aivan tarpeeksi kauan ilman mitään merkittävää kehitystä. Tietysti jos joku on tyytyväinen nykytilanteeseen ja ei halua edes muutosta, niin se on täysin toinen asia. Silloin kannattaa ilman muuta jatkaa nykyisellä tavalla ja antaa Wengerille kolme lisävuotta aikaa jatkaa projektiaan tai aloittaa alusta ties monennenko kerran viimeisen yhdeksän vuoden aikana.

Nyt tulee aika vastaan, joten pakko lopettaa tältä päivältä. Tarkoitus oli ottaa toinenkin artikkeli käsittelyyn, mutta se jää huomiselle tai vielä myöhempään ajankohtaan. Yritetään huomenna jatkaa sillä, mutta varmasti tätä ei voi luvata. Tämä on juuri päivittämisen hyvä ja ehkä samalla joskus huono puoli. Mitään ei oikeastaan pysty tekemän ennalta tai niin sanotusti varastoon, vaan päivitysten aiheen tai ainakin osan siitä määräävät olennaisesti tapahtumat ja uutiset seuran ympärillä päivittäin.

Advertisements

12 thoughts on “Lähellä mutta samalla niin kaukana menestyksestä

  1. Hyvä päivitys Ville! Vaikka oli paljon samaa asiaa kuin aiemmin niin ehkä vähemmän raflaavaa tekstiä ja perustelut olivat perinpohjaisempia. Toki ne tunteenpuuskissa kirjoitetut palopuheetkin on aina välillä varsin viihdyttäviä, mutta hyvä näinkin. Nyt jos joku AKB -typpi vielä tuostakin ottaa nokkinsa niin hermostossa on vika (sanon tämän nyt kieli visusti poskessa!)

    Southampton on sitten turvautunut jääkiekko-osaamiseen nimittämällä ex-Edmonton Oilers -valmentaja Ralph Krugerin johtokuntaansa. Pistää miettimään…

    …miltäs kuulostais Wengerin korvaajana Erkka Westerlund 🙂

  2. Ei jaksais toistella samoja asioita hirveästi, mutta tsiikatkaan paljonko meitä edellä olevat seurat käyttää sitä rahaa. Valitettavasti se on aika suuri tekijä.. turha väistää faktaa.

  3. Mites se van Gaal kelpais porukalle? En ehkä itse hurraisi, mutten toisaalta tyrmää suoralta kädeltä. Toisaalta, jos se tunari haluaa valmentaa jotain lentopallon päällä seisovaa kanalaumaa niin homma on jo puissa ennen kuin alkaa.

  4. Kyllä tämä on myös johtokunta fail. Muistan vielä kohtuullisen tarkasti, miten edesmennyt Danny Fiszman julisti Emirates-rakennusprojektin alkuvaiheissa, miten seuralla on kunnianhimoa tulla maailman suurimmaksi seuraksi. Tässä hän puhui luonnollisesti liiketaloudellisesti, koska pokaalikabinetissa oli jo silloin pahoja puutteita verrattuna Manuun, Madrdiiin ja Milaniin.

    Sen jälkeen Arsenal on lähinnä keskittynyt valittamaan öljyseuroista ja supistanut toimintaansa, eikä ole edes yrittänyt sanottavammin kilpailla, eikä mitään räjähtävää kasvustrategiaa ole ollut. Edellinen tj Edelman teki aika vaatimattomia sponsorisopimuksia ja niiden kanssa kårvisteltiin 10 vuotta.

    Eteenpäin ei ole menty. Edelleen toivon, että Özilin osto oli merkki jättiläisen heräämisestä, mutta valmistaudun jo tuttuun kesäpettymykseen. Sinänsä pidän siitä, että Wenger heräsi puolustuksen kuntoon laittoon, ilman tiivistä puolustusta ei ole mitään jakoa varsinkaan UCL-pokaaliin eikä paljon muuhunkaan. Kyllä Wenger ne maalinteon ongelmat ratkaisee, niissä hän on hyvä, kunhan vain pitäisi alakerran siinä yhteydessä tiiviinä. llman rahaa homma ei kuitenkaan käy, koska akatemia ei ole tarpeeksi laadukas.

  5. En ymmärrä näitä ”eteenpäin ei ole menty” kommentteja. AVB:n negatiivinen spiraali puheen jälkeen joukkue on pelannut parasta futista sitten 07/08. Transitio vaihdekin julistettiin kesällä päättyneeksi Wengerin toimesta. Miksi olettaa että suunta ei olisi muuta kuin ylöspäin?

    • Omasta mielestäni tammikuun siirtoikkuna oli jättimäinen pettymys, vaikka odotinkin saamattomuutta jossain määrin. En täydellistä saamattomuutta. Retoriikassakin on palattu vähän siihen vaikeat markkinat, City/Chelsea/muut on kovempia koska öljyrahat/veroedut ja syitähän riittää. Silti oli täyttä munattomuutta jättää täysin hankinnat tekemättä, koska Theon vamma ja Bendtnerin luokattomuus ja Poldin sopimattomuus Wengerin suunnitelmiin olivat täysin selvillä. Sanogon peluutus oli huippumatsiputkessa pakkorako, koska Giro katkesi, onneksi Sanogo ei ollut sentään nöyryyttävän huono.

      Meneillään oli ja on osin yhä paras pokaalijuoksu vuosiin. Ei tullut apuja markkinoilta, Mourinho osti ja voittanee mestaruuden. Jää jossiteltavaksi, ratkaisiko niiden ringin leventäminen ja lisälaatu, vai ei. Sitähän meillä tämänkin palstan kynäilijöillä on, jositteluvoimaa.

      Sitä en kiistä, etteikö 3-5 vuoden perspektiivillä mennä eteenpäin, koska velka pienenee ja sponsorisummat kasvaa. Sitä olen alkanut epäillä, onko Wenger paras mies käyttämään näitä kasvavia resursseja? Hän oli varmasti paras johtokunnan linjaamaan stadiorakennusajan niukempaan ajanjaksoon, mutta nyt pitäisi olla tekemisen meininki ja korjata ringin selviä heikkouksia. Nykypelaajat ovat yleisesti ottaen teknisesti parempia kuin koskaan, joten sopivaa materiaalia on Wengerin haluamaan nopeatempoiseen taitopeliin, sitä ei voine kukaan kiistää. Ei vain haluta mennä pienelläkään riskillä, vaikka talous on vankempi kuin pitkään aikaan, kenties koskaan seuraan historiassa. Muutenkin pitäisi olla armottomampi näitä ikuisia loukkaantujia ja pään pettämisestä kärsiviä kohtaan, koska mahdollisuuksia on todellakin annettu huippu-urheiluksi runsaasti. Omaan maailmaani Rosickyn jatko ei oikein istu, toivottavasti nämä ”varman päälle” ratkaisut eivät indikoi mitään kesän aktiivisuudesta.

      Pehmennän sen verran, ettei Rosicky ole suinkaan turhimpia jätkiä ringissä. Kuitenkin luonteva luopumisen hetki jätetään käyttämättä ja palkataan Diaby-hengessä jatkoa, ettei mikään muutu.

      • ”Nykypelaajat ovat yleisesti ottaen teknisesti parempia kuin koskaan”

        Ja sitten Wenger hankkii Callen. Joskus en vaan ymmärrä. Kun Sagna lähtee, omasta mielestäni voisi hankkia kaksi laitapakkia, ellei mainostettu Bellerin vakuuta todella lujaa divarissa.

  6. Villen alkuperäiseen se kommentti, että fysiikan aliarviointi tuntuu tosiaan olevan nykyään Wengerin heikkous, vaikka alunperin 90-luvun puolivälissä fyysinen harjoittelu olikin Arsenalissa vahvuus. Kovin moni nykyajan supertähdistä on nykyään fysiikan puolesta täysi hirviö ja vastaavasti yhä harvempi on Pippo Inzaghin kaltainen veltto lapanen. Ronaldo ja Messi ääriesimerkkeinä, jalat käyvät joka pelissä ja viikosta toiseen täysin epäluonnollista tahtia. Wenger ei tunnu panevan tälle painoa, siis nopeudelle ja voimalle, noin pelkistettynä. Muistan vielä, miten vuosituhannen vaihteessa Wenger ilmoitti ykskantaan, ettei puntteihin Arsenalissa kosketa, toki kuntopalloihin ym. kyllä. Mutta iso osa esim. Ronaldon fysiikasta on rakennettu ihan modernilla kuntosalioheisharjoitelulla, jota onkin tehty rajuja määriä.

  7. Huomaa ettei Campbell oo vielä pelannu Arsenalissa kun ManU kammo loistaa poussaolollaan. Hyvin on pelannut

  8. Kesällä tulee like a new signingseja enemmän kuin tarpeekSI: Campell, Bellerin, Akbom, Ramsey, Diaby, Walcott, Sanogo joten ketään ei tarvi hankkia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s