Stoke tappion jälkipuintia ja Wengerin selitykset käyvät entistä epätoivoisemmiksi faktoista piittaamatta

Palataan lauantaihin ja Stoke peliin vielä muutaman ajatuksen verran. Käsittämätöntä oli Oxin puuttuminen avauksesta. Tämä tuli jo mainittua eilisessä päivityksessä, joten ei siitä sen enempää. Avauksesta puuttui myös Flamini, joka oli yhtä heikko ratkaisu. Stoke on sarjan fyysisimpiä joukkueita ja Flamini on ainut pelaaja meillä koko joukkueessa, joka tarvittaessa antaa samalla mitalla takaisin vastustajan pelatessa kovaa ja Stoken tapaan jopa sikaa.

Wilsheren laittaminen kentälle lauantain kaltaiseen otteluun, jossa jaloille tulee koko pelin ajan on täyttä typeryyttä. Nykyään Jack makaa kierimässä ja pitelemässä jalkojaan pienimmästäkin kontaktista, joka on todella raivostuttavaa. En sano, etteikö Wilshere saisi jaloille välillä ihan kunnollakin, mutta se vain kuuluu peliin ja et voi koko ajan olla nurmen pinnassa. Jos kyse on taas siitä, että jalat eivät ole kunnossa ja kestä pelaamista, niin peluuttaminen on entistä typerämpää managerilta.

Stoken Steven Nzonzin kommentit lauantain tappion jälkeen olivat pysähdyttävä kokemus. Ne olivat kuin suoraan paluu kuuden tai kahdeksan vuoden päähän menneisyyteen.

Steven Nzonzi believes Arsenal are still soft and insists Stoke City will continue to ”kick” Arsene Wenger’s side in future matches as they cannot handle rough treatment.

Tämähän oli yleinen ongelmia vuosia sitten ja jossain vaiheessa tilanne näytti jo asian suhteen hiukan paremmalta. Nyt taas kun katsoi peliä lauantaina, niin eipä paljon muutosta parempaan suuntaan voinut havaita. Pelaajamme suorastaan väistivät 50/50-kaksimkamppailutilanteissa useita kertoja ja hävisivät valtaosan tilanteista. Tuskin edes Flaminin peluuttaminen olisi tilannetta täysin muuttanut, vaikka ehkä auttanut osaltaan.

Samat ongelmat pyörivät kehää ja vuodet vaihtuvat, mutta mitään todellista edistystä ei tapahdu. Selityksiä Wengeriltä saa kuulla kyllä maailman tappiin asti, vaikka ei niissä ole ollut suurimmaksi osaksi enää mitään järkeä vuosikausiin. Kuinka voisikaan olla, kun pokaaliton jakso on kohta vuosikymmenen mittainen ja edes kaikista ilmeisimpiin ongelmakohtiin, jotka kaikki jalkapalloa seuraavat näkevät ei yritetä hakea ratkaisuja.

Lauantaina managerimme puhui taas puuta heinää pelin jälkeen siinä määrin, että muutama asia on pakko nostaa esille. Ensin pelin jälkeisessä haastattelussa Wenger kommentoi rankkaria ja tuomarityöskentelyä, mutta hetken päästä tuomarista kysyttäessä sanoo, ettei halua kommentoida tuomaritoimintaa. Aika loogista.

Toisena tämä kommentti, jonka mukaan olemme olleet vahvoja viime vuosina kauden loppuvaiheessa. Salli mun nauraa. Tämä on jo suorastaan niin typerä väite, että ei voi kuin ihmetellä kuinka pihalla managerimme onkaan todellisuudesta ja uusien selitysten keksiminen näyttää vaikeutuvan kerta kerralta. Tässä suora lainaus:

Look at our results in the crucial points of the season and you will be surprised. Somebody says something that is not checked at all and everybody repeats it and it becomes an opinion even if the facts don’t show it. Our end of season has always been very strong.

Arsenal Truth niminen sivusto tarkasti asian ja tässä on tulokset neljältä viime kaudelta:

2012/2013 WDWWW
2011/2012 LDDDW (6pts out of 15)
2010/2011 LWLLD (4pts out of 15)
2009/2010 LLDLW (4pts out of 15)

Viime kausi oli poikkeus, mutta siinäkin on syytä ottaa huomioon ainoastaan kyseessä olevan liigapelien ja nelossijataistelun, kun kaikista muista cupeista oli jo tullut lähtö aikaisemmin. Kolmen aikaisemman kauden tilastoja ei saa hyviksi edes, vaikka kuinka selittää ja näidenkin kohdalla tilanne on ollut sama eli cupeista on tullut lähtö ja pelkkä nelos- tai kolmossijataistelu on ollut jäljellä. Onpa todella vahva loppukausi AINA, kuten managerimme yllä olevassa lainauksessa väittää.

10 thoughts on “Stoke tappion jälkipuintia ja Wengerin selitykset käyvät entistä epätoivoisemmiksi faktoista piittaamatta

  1. Laitetaanpa tännekin eli samaa sisältöä kuin edellisen blogin viimeisissä kommenteissa: Rosickylle Pavel Paskan (agentti) mukaan kahden vuoden lisädiili. Ja Guardian väittää, että Rambon liksa tuplataan ja uusi pahvi viisivuotinen. Ja tietty Mertelle uusi soppari.

    • Kasvakaa isoksi, älkää aikuisiksi! Tuo Pavel Paska on nimittäin naurattanut joka kerran jo vuodesta 1996 kun ekan kerran kuulin miehen nimen EM -kisojen aikana kun silloin hyvin esiintyneen Tsekin joukkueesta huhuttiin yhtä sun toista kaveria milloin minnekin. Kaveri edusti jo silloin suurta osaa tsekkitähdistä (Poborsky, berger, Smicer…).

      • NImenomaan: aina on hauskaa, kun jonkun nimi on Paska tai Kuzenkova tai koulun nimi on The Perse School. Tai seuran nimi on ARSEnal.

  2. Naulan kantaan kaikki Wilsherestä sanottu. Vituttaa nykyringistä melkein eniten. Onko sitten liian aikainen nousu olemattomilla meriteillä ns. tähtipelaajastatukseen aiheuttanut tämän kaatuilu- ja maassamakailukierteen. Mielestäni tuo on pelkästään asenteesta kiinni… ja asenteenhan usein kuulee olevan Wilsheren vahvuus. Nauratti jo silloin kun eräät Wilsheren vielä loukkaantuneena ollessa aloittivat tämän hypetyksen rakentamisen. Wilsheren paluuta odotettiin kuin jonkun messiaan toista tulemista joka muuttaa kaiken. Samaa paskaahan oli jo Diabyn kanssa jokunen vuosi aiemmin. Kunnon näytöt ensin, hypetys vasta sitten.

    Wilsheren voisi vaikka lainata Skotlantiin tai divariin loppukaudeksi hankkimaan oikeanlaista pelitilannekovuutta. Valitettavasti Wilshere ei ole suinkaan ainut, jolle vastaava kuuri tekisi hyvää.

    • Paha vamma sai Ramseyn pehmeäksi. Samoin näyttää käyneen Wilsherelle reilun vuoden pelaamattomuuden myötä, vaikka vamman aggressivisuus oli olematon verrattuna Shawcrossin tekosiin. Ehkäpä pelikovuus ja asenne löytyvät vuosien mittaan uudestaan kuten Rambolla. Sinänsä Jackin nopeus ei kyllä riitä hänen haluamaansa rooliin, miehen pitäisi omaksua kontrolloivan tyylinen pirlo-rooli, jos vaan Englannissa tarvittavaa kovuutta ja puolutusintoa löytyisi.

      Tempokuljetuksien yritykset alkavat näyttää jo naurettavilta, koska jokainen ukko kentällä juoksee pallollisen Jackin kiinni ja ohi.

  3. Mitä tapahtui sille huhutulle Cazorlan jatkolle?

    Alakertaan suuntautuvia huhuja on paljon, veikkaan siis Vermaelenin ja Sagnan lähtöä, sekä tietysti Djouroun. Lähdöt eivät tietysti yllätä ketään. Vaan eipä huhuilla ole paljon painoa, ei tullut hyökkääjääkään lukuisista huhuista huolimatta.

  4. Hyvä että Ville otti nämä loppukauden tilastot esiin. Kuten sanottua Wenger ei elä enään tässä todellisuudessa vaan kaveri on pahasti harhaantunut tästä maailmasta ja elää jossain Barcelona planetaalla omassa kuplassaan. Wenger on jo yrittänyt useamman vuoden manipuloida/selitellä kannattajille surkeaa menestystä olemattomilla ja aivan käsittämöttömillä selityksillä ja tämän pohjalta kun kuuntelee joitain Goonereita kuuntelee niin tulee pakostikkin mieleen Pohjois-Korea.

  5. Naureskelin tuolle ”loppukausi aina vahva” ennenkuin edes tiesin että eihän se edes ole ollut 🙂 Sillä: Mitä sitten? Jos viime vuonna tai 20 vuotta peräkkäin olis ollut loppukausi vahva niin mikä takaa että tänä vuonna se olisi. Et taikaiskusta pelataan aina vahva loppukausi? Samanlailla vois kärjistäen sanoa että olen saanut lotossa aina viikolla 15 viisi oikein, tänä vuonna tulee varmaan kanssa.
    Eihän kausia voi verrata noin keskenään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s