Lähinnä tiedote tulevista päivityksistä

Kuten päivityksen ajankohdasta ja otsikosta jo päättelemään ei tämä ole normaali päivitys. Aika ei tällä hetkellä yksinkertaisesti riitä tähän harrastukseen alkuunkaan. Sama tilanne tulee olemaan ainakin viikon verran vielä eteenpäin. Yritän raapia jotain kasaan, mutta tyhjiä päiviä saattaa tulla useampikin.

Viikonloppuna voi sanoa olevan todelliset ratkaisun hetket käsillä liigan kannalta. Mestaruutta ei tietenkään voi vielä missään tapauksessa voittaa lauantaina, mutta sen häviäminen on mahdollista. Tasapeli on minimivaatimus ja tulos, joka on saatava pysyäkseen kärkikamppailussa mukana. Toki piste ei välttämättä edes riitä, sillä City ja Liverpool olisivat todennäköisesti suurimmat hyötyjät tasapelistä.

Erittäin epätodennäköinen voitto Stamford Bridgeltä nostaisi meidän mahdollisuuksia pisteiden valossa huomattavasti, mutta henkinen puoli olisi vähintään yhtä tärkeä ellei tärkeämpi loppukautta ajatellen. Suurimmissa otteluissa ja huippuvastustajia vastaan olemme olleet suorastaan surkeita useat viime kaudet ja tämän on muututtava jos haluamme voittaa liigamestaruuden. En heti keksi mikä olisi parempi paikka ja hetki kuin lauantaina Chelsean vieraana.

Uutispuolella seura julkaisi kolme jatkosopimusta. Sagnan nimeä ei jatkajien joukossa valitettavasti, mutta myös odotetusti ollut. Ramsey, Cazorla ja Zelalem ovat laittaneet nimet uusiin pahveihin. Viimeksi mainitun ymmärrän jos tämä oli ensimmäinen todellinen ammattilaissopimus Zelalemille. En jaksa alkaa tarkistamaan onko näin.

Cazorlan kohdalla jatkosopimus on vähän kaksipiippuinen asia. Mies pelaa vasta toista kautta seurassa ja sopimusta olisi ollut oletettavasti vähintään reilu kaksi kautta jäljellä ellei kauemmin. Oliko sopimuksella näin kiire, no tämä ei silti ole se ihmeellisin asia näistä kolmesta.

Ramsey teki taas yhden uuden sopimuksen. Jostain luin, että kyseessä olisi miehen viides sopimus seurassa olo aikana eli kuudessa vuodessa. Aivan järjetöntä varsinkin, kun ottaa huomioon meidän jo alkuun maksaneen parempaa palkkaa kuin tarjouskilpailussa mukana ollut ManU. Ei ole ihme meidän palkkabudjetin olevan lähes Manun luokkaa, vaikka menestys on ollut aivan eri planeetalta viime vuosina.

Ymmärrän Ramseyn huikean alkukauden ja sitä kautta ansaitun palkankorotuksen, mutta mitä ihmettä ovat olleet nämä kaksi tai kolme muuta sopimusta tässä välissä. Ei luulisi Ramseyn valitettavan loukkaantumisen olleen syy tehdä uutta lappua ja vielä vähemmän kentälle paluun jälkeiset kaksi todella heikkoa kautta. Uskomatonta toimintaa ja näissä jatkosopimuksissa tai sopimuksissa ei ole mitään punaista lankaa, vaan niitä jaetaan ihan sattumanvaraisesti ja aina kehuttu hyvä taloudenpito on täysi vitsi tällä toiminnalla.

Päätetään päivitys uutiseen, jonka mukaan valmennustiimissä koskien junioreita ja reserveitä tulee muutoksia. Andries Jonkerin tulo Liam Bradyn paikalla akatemian pomoksi ensi kaudesta alkaen on tiedetty jo kauan, mutta samalla tämä tarkoittaa ilmeisesti vasta kaksi vuotta sitten seuraan palanneen Terry Burtonin lähtemistä muualle. En ole kovinkaan tietoinen tarkoista tehtävänkuvista ja esim. Burtonin pätevyydestä, joten en sano onko vaihdos hyvä vai huono. Ainakin Jonkerin ansiolista on kohtuullisen hyvä. Muutenkin tietyin väliajoin tapahtuva muutos valmennustiimissä auttaa tuomaan uutta verta ja kehittämään toimintaa, mutta ottaen huomioon Burtonin olleen vasta kaksi vuotta paluunsa jälkeen seurassa tässä ei ole niinkään siitä kysymys.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s