Swansea vastassa huomenna nelossijapokaalitaistelussa ja huhuja esillä Wengerin lopettamispäätöksestä

Se on taas huomenna pelipäivä, mutta liigassa ei ole enää jäljellä kuin tuttuakin tutumpi ja suoraan sanoen äärimmäisen tylsä taistelu nelossijasta. Olemme siinä kisassa ennakkosuosikki melko selkeästi puolentoista viikon takaisen Tottenham voiton ansiosta. Tottenham voitti toki lisäajan maalilla Southamptonin viikonloppuna, mutta ero on silti kuusi pistettä ja meillä on ottelu vielä vähemmän pelattuna.

Sen sijaan suurempi uhka nelospaikan suhteen saattaa olla Everton. Joukkue on kahdeksan pistettä perässä, mutta ottelun vähemmän pelanneena. Lisäksi vajaan kahden viikon kuluttua kohtaamme Martinezin ryhmän Goodison Parkilla ja tuosta ottelusta ei ole paljoa luvassa nykyisellä vireellä ja peli-ilmeellä. Teoriassa siis Everton voittamalla omat ottelunsa voisi mennä ohi kahdessa viikossa, mutta saa nähdä miten käy. Huominen Swansea peli on voitettavissa tai ainakin pitäisi olla, mutta tappiot ovat kai todennäköisimmät tulokset Manchester Cityä ja Evertonia vastaan tai sanotaan olevan yllätys jos pystymme jommankumman voittamaan.

Huomisen suhteen saimme tietoa kokoonpanosta, vaikka on äärimmäisen vaikea ajatella ylipäätään edes koko ottelua tuon viikonloppuisen täydellisen nöyryytyksen jälkeen. Koscielnyn vaihto tauolla oli loukkaantumisesta johtuva, kuten saattoi arvata. Wengerhän ei muusta syystä juuri koskaan tee vaihtoa tauolla. Loukkaantumisen pituudesta ei ollut tietoa tai Wenger ei ainakaan sitä halunnut sanoa ja yleensä tämä on erittäin huono merkki. Ei välttämättä ole kaukana tilanne, että myös Koscielny on pelannut viimeisen ottelun tälle kaudelle tykkimiespaidassa.

Sekoilu väärälle pelaajalle annetun ulosajon myötä ja siitä seurannut arvuuttelu sekä valitusprosessi on saatu päätökseen. Kerrankin homma meni hyvin meidän kannalta, sillä kumpikaan Gibbs sen enempää kuin Oxkaan eivät saaneet mitään pelikieltoa. Molemmat ovat ilmeisesti kokoonpanossa huomenna. Toki Ox vaihdettiin myös Koscielnyn tapaan tauolla pois lauantaina, joten olisiko siellä takana jokin loukkaantuminen, kun jokaisen viime pelin jälkeen sellaisesta miehen kohdalla on arvuuteltu.

Kunpa nämä huhut Wengerin lopettamisesta kauden päätteeksi olisivat totta:

Some journalists on Twitter then suggested they had heard whispers that something was going on behind the scenes at the Emirates following the news that Wenger had cancelled his pre-match press conference ahead of Tuesday’s game against Swansea.

Then came the BIG news, with Arsenal Action tweeting that Arsene told the players in the dressing room after the Chelsea game that he was leaving in the summer and asked them to play for him until the end of the season. Players were supposedly told not to use any social media networks but have let slip to family members, which could be how the news (if true) has leaked.

Paha sanoa onko tässä mitään totuuspohjaa vai onko koko juttu toimittajien keksintöä äärimmäisen nöyryyttävän 6-0 tappion jälkeen. Ehkä tuo tämän päivän perinteisen ottelua edeltävän lehdistötilaisuuden peruminen Wengerin toimesta voisi viitata tämän jutun olevan oikeilla jäljillä jos niin haluaa ajatella. En muista ainakaan tapausta, jolloin Wenger olisi aiemmin perunut lehdistötilaisuuden. Näitä on toki voinut tapahtua ja kertokaa te lukijat jos muistatte tällaisen tapauksen. Yleensähän tai oikeastaan aina Wengerhän on antanut haastattelut ja pitänyt lehdistötilaisuudet oli tilanne tai lopputulos otteluissa ollut mikä tahansa.

Jos äskeinen uutinen ja lainaus antoi uskoa muutoksesta viimein kesällä, niin toinen huhu puolestaan vetää edelliseltä täysin maton alta. Tämän mukaan lopettamispäätöksen sijaan managerimme olisi pitänyt kriisipalaverin pelaajien kanssa ja jatkosopimus olisi edelleen todennäköisin vaihtoehto. Valitettavasti tämä jälkimmäinen vaihtoehto kuulostaa totuudenmukaisemmalta, vaikka kuinka haluaisin uskoa ja toivoa muutoksen viimein tapahtuvan tänä kesänä, kun sitä on odottanut vähintään jo viisi vuotta ellei kauemminkin.

6 thoughts on “Swansea vastassa huomenna nelossijapokaalitaistelussa ja huhuja esillä Wengerin lopettamispäätöksestä

  1. Ja syyllinen on… Konsonantti. Huhujen mukaan Flappy astelee huomenna tolppien väliin. Cazorla on varmaankin avauksessa… Voi vain kuvitella, mitä Sesny on sanonut pukarissa. Palauteoikeus lienee kuitenkin vain otteluun nro 502 astelevalla Wengerillä.

  2. Konsonantti imuroi, mutta niin haparoi Koscielnykin ja kaikki muutkin. Paniikkitunnelmia mukavasti kyllä alleviivaa, jos sinne pannaan koko kokoonpano uusiksi eli jopa junnuja kehiin. Ja siitä hyvästä Swansealta pataan? Ei nekään ihan surkeita ole.

    Liigan ja ensi kauden odotusten suhteen kesään mennään masentuneina joka tapauksessa. Esitykset muutamassa viimeisessä matsissa ei nosta tunnelmaa mitenkään oli ne mitä tahansa ja sijoitus ei ainakaan parane kuitenkaan. Saa nähdä, miten on cupin fiilisvaikutuksen kanssa, luultavasti todellakin kelpaa taas toukokuussa, mutta tuskin ihan ekstaasissa ollaan.

    Oikeastaan ainoa, mikä kunnolla nostaisi fiilistä, olisi selkeät voimakkaat ja pian julki tulevat korjausliikkeet seurajohdolta. Mitä ne ovat, riippuu keneltä kysytään, mutta ei helvetti jaksa normikaavaa: Wengerille jatkoa ylistysten kera, kova uho toukokuussa huippuhankinnoista ja sitten loppujen lopuksi pari tusinajätkää ja korvat luimussa kauteen samalla vanhalla belief-jöötillä.

  3. Ei tullut manageri pressitilaisuuteen, mutta analyysiä löytyy kuitenkin: ”We just came out of two convincing results at Bayern Munich and at Tottenham with a very solid defensive performance, so you have to think that was an accident. How do you deal with the accident? You repair them, you repair the damage and you go for the next one.
    ”Of course it is back to basics. An accident has happened – that doesn’t mean that you are not a good driver. It just means that we have played about 40 games this season and it’s not what happened on Saturday that reflects the quality of this team.”

    Muuten ihan hyvä, perusasioihin pitääkin palata ja aloittaa tuskallisen hidas itseluottamuksen palauttaminen. Mutta sanavalinta ”accident” on vähän onneton, kolme murskatappiota kolmessa kärkimatsissa ei voi olla enää sattumaa. Kyllä sen täytyy kertoa syvistä ongelmista taktiikassa ja ehkäpä myös pelaajien mentaalipuolella.

  4. Tänään on vissiin pelipäivä?
    On kyllä vieläkin niin down-fiilikset chelsea pelin jäljiltä, että harvemmin…
    Viime pelin jälkeen/ennen swansea peliä, olen odottanut seuran suunnalta jotain tosi radikaalia uutista, joka loisi uutta uskoa Arsenalin tulevaisuuden kannalta. Mitään ei kuulu.
    Tämä kausi on jo paketissa. Kauden alku antoi lähes 10 vuoteen uskoa Arsenalin uudesta tulemisesta, nyt tapellaan enää siitä kirotusta wengerin pokaalista, joka ainakin minulle on pelkkä turha kirosana.
    FA-cupin voittoa pidetään varmana, kannattaakohan?
    Se pokaali tietty olisi jo jotain, mutta siinäkin purnukassa on jo valmis ruosteläikkä, johtuen tämän kauden uskomattoman sulamisen ja rökäletappioiden ansiosta.
    Ja jos vielä jäädään ulos sieniliigasta ensi kaudella niin pitää toivoa, että Tromssa pääsisi taas mukaan torstailiigaan ja tulisi meitä vastaan jossain vaiheessa.
    Täältä pohjoisesta kun ei ole temppu eikä mikään ajaa karauttaa Jäämerelle katsomaan Arsun peliä..
    Tässäpä oikea gooner-pessimistin aamurukous. Noh, illalla punaiset päälle ja kaikesta huolimatta kausi pitää pelata ja kannustaakin kunnialla loppuun.

    • Ei painu. Tänään otetaan perinteisesti 2-0 voitto melko suvereenilla esityksellä ja tämän jälkeen voi taas huudella entistä enemmän miten taas vastattiin kritiikkiin ja kyseessä oli vaan pugdas vahinko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s