Ajatuksia ei ole saanut vielä käännettyä Goodison Parkilta Wembleylle

Mestareiden liigan puolivälierien toiset ottelut menevät taustalla tätä kirjoittaessa. Dortmund on kirinyt maalin päähän jatkoajasta ja samoin Chelsea tarvitsee enää yhden maalin jatkopaikkaan ja maali tuntuu juuri nyt roikkuvan ilmassa. Eihän nämä liity millään tavalla Arsenaliin, kun meidän pelit Mestareiden liigassa tänäkin vuonna loppuivat heti tosipelien alkaessa.

Lohkovaihe on tylsää pelailua lähes joka vuosi ja vasta jatkopelit ovat se, minkä takia Mestareiden liigassa kannattaa todella olla mukana. Tänä vuonna toki lohko oli kova kiitos Dortmundin ja Napolin, mutta siitä huolimatta Mestareiden liiga olisi huomattavasti parempi kilpailu jos alusta asti voittaja jatkaisi otteluparista tai vielä mieluummin yhdestä ottelusta.

Paljon on arvailua liikkeellä Wengerin jatkosta ja tulevaisuudesta. Mitään konkreettista tietoa ei kuitenkaan tunnu olevan saatavilla, vaan kaikki ovat lähinnä arvauksia. Toiset lähteet pitävät jatkosopimusta edelleen varmana, kun taas toiset ovat kallistumassa lähdön kannalle. En tiedä mitä uskoa, mutta tilanteeseen olisi saatava mahdollisimman pian ratkaisu, jotta parhaassa tapauksessa uuden managerin etsintä ja valintaprosessi päästään aloittamaan. Tai pahimmassa tapauksessa en ymmärrä miksi jatkosopimuksen julkaisemista pantataan. Mitä ihmettä siinä voitetaan? Sopimuksen olisi voinut julkaista kauden alkupuolella, kun johdimme liigaa jos hyvää ajankohtaa haluttiin odottaa.

Kirjoitin tosiaan eilisessä päivityksessä virheellisesti FA Cupin välierän olevan ensi sunnuntaina. Pelipäivä on tietysti lauantai ja peli alkaa seitsemältä illalla tai ihan tarkasti seitsemän yli seitsemän Hillsboroughin onnettomuuden muistopäivän kunniaksi.

Paljon ei ole vielä jaksanut ajatuksia uhrata lauantaille, sillä niin musertava tulos ja nöyryytys viime viikonloppu taas oli. Lauantain vastustajamme muuten pelaa parhaillaan tätä kirjoittaessa kenraalin harjoitusta lauantaita varten Mestaruussarjassa. Reilun tunnin pelin jälkeen Wigan on tappiolla kotona sarjan häntäpäässä majailevaa Millwallia vastaan. Kokoonpanosta en osaa suuria sanoa, mutta muutama normaali avauksen kaveri näyttäisi puuttuvan Laticsin ryhmästä. Toki voi olla lepuutusten sijasta kysymys myös loukkaantumisista. Toivottavasti vanha sanonta ei pidä tässä tapauksessa paikkansa eli huono kenraaliharjoitus tietää hyvää ensi-iltaa tai tässä tietysti tapauksessa välierää. Meidän kohdalla tuo tietysti saisi pitää paikkansa ja jos sanonta todella pitäisi paikkansa, niin meidän esityksen pitäisi olla huippuluokkaa lauantaina.

Siirtohuhuissa meihin on yhdistetty joku 19-vuotias hyökkääjä Sardar Azmoun Rubin Kazanista. Anna mun kaikki kestää ja tätähän se tulee olemaan taas koko kesä jos Wenger jatkaa managerina. Ranskan kakkosliigasta ja kaikista tuntemattomista liigoista haalitaan jotain junnuja ja toivotaan ihmettä. Toinen huhu on Belhanda, joka on juuri pelaajatyyppi, jota emme missään nimessä tarvitse. Joukkueessa on jo valmiiksi vähintään 10 keskikentän keskustan pelaajaa, joista suurin osa on vielä pelintekijöitä. Yksi pieni näpertelijä olisi lähes viimeinen mitä tarvitsemme, mutta juuri siksi tämä onkin erittäin wengermäinen hankinta tai ainakin siirtokohde.

20 thoughts on “Ajatuksia ei ole saanut vielä käännettyä Goodison Parkilta Wembleylle

  1. Iloisesti Real Madrid ja Chelsea semeihin. Huomenna vielä Manu niin me olemme kaikki niin erittäin iloisia.

    Luuseri-Manun yllättävän hyvää pärjäämistä ylivoimaista Bayernia vastaan ei ole täällä kommentoitu. Huomenna on ehkä aihetta, jos pahin toteutuu.

  2. Arsene Wenger ”Demba Ba on erittäin hyvä pelaaja, mutta jos minulta kysytään, haluammeko hänet, (9 m mälli) sanon ei ……” Antoi Yaya Toure kokeilu kielsivät hänet, ostaa Santos, Chamakh, Jeffers giroud hyvin jänää

  3. Milonkas meidän koutsi juoksee kulmalipulle antamaan ohjeita ratkaisumaalin jälkeen jokaiselle pelaajalle…
    Nooh, joose saanee tuosta pikku sanktion.

  4. Arsenalin pelaajat vaikuttavat nykyään siltä etteivät anna kaikkeaan kentällä. Halutonta ja anteeksiantamatonta paskaa. Palkka juoksee niin mikäs siinä pelaillessa ja käydä huorissa(tuhnu). Silti samat paskat pelaa pelistä toiseen avarissa. (tuhnu,cazorla,arteta). Tää joukkue ei pokaalia voita.

  5. En tiedä olenko ymmärtänyt oikein,mutta olisiko niin,että Wengerin kädet ovat olleet enemmän tai vähemmän sidottuna aiemmissa siirtoikkunoisssa
    ja viime kesänä ei enää ja Özilhän sieltä tuli ja siitähän lähdettiin liitoon.Jos se pitää paikkansa niin ensikesänä tapahtuu.Joku kova hyökkääjä sieltä vielä tulee.Wengerkin haluaa voittaa vielä liigan ennen eläkepäiviään ja ollaan rämmitty vuosikausia(aina 4 joukossa) nää vuodet.Niin en ihmettelis vaikka Wenkku sais vielä oikean mahdollisuuden,varsinkin jos FA-cup voitetaan.Jos se sössitään ni sit onkin kimurantti tilanne.
    Loukkaantumisethan tän homman ratkas,mutta mistä ne taas johtuvat niin siitä voisi sitten kirjoitttaa kirjan verran spekulaatiota.
    Özil toi mukanaan hiljaista johtajuutta samoin Ramsey.Kun nuo miehet ovat puuttuneet,on toiminta ollut ajoittain todella surkeata.Toki Walcotin mukana meni myös maaleja sairastuvalle,Jackin poissaolo vaikuttaa ehkä sekin hieman….
    Toivottavasti ensikesänä tehdään jotain toisin,myös fysiikkatreeneissä.

  6. Mutta millä selitetään tammikuun ikkunan munailu? Theon ja ramseyn loukkaantumiset oli muistaakseni tiedossa ikkunan aikana eikä mitään tehty. Samoin päätettiin olla hankkimatta toista kärkeä kilpailemaa peliajasta giroudin kanssa. Sauma uusiin pelaajiin oli ja mitään ei tehty, joten nyt on aika turha itkeä loukkaantumisista. Liikaa luottoa väärille miehille: arteta, giroud, santi (laidalla) ja rosicky. Turpasaunat vielä kaiken huipuksi pitäisi riittää syyksi uuden ja 2010-luvulla olevan managerin hankintaan.

  7. On vierähtäny aika tovi edellisestä kommentista tänne , talvi meni aasian lämmössä.
    Pikakatsaus kuluvaan kauteen ; Alkukausi meni hyvin lähinnä Rambon hurmiopelaamisen ja Özilin hankinnan tuomassa nosteessa .
    Ensimmäinen perseraiskaus shittylle ei vielä hiljentänyt tahtia ja joulunkin otteluruuhka suoriuduttiin kunnialla .
    Sittenhän alkoi perinteiset loukkaantumiset näkyä eikä wenkku käyttänyt oljenkorttaan siirtoikkunassa muuten kuin hankkimalla yhden valmiiksi loukkaantuneen pelaajan rosteriin.

    Helmikuun alussa perseraiskaus numero 2 poolilta ( vahinko tämäkin wenkun mukaan ) ja tahti alkoi hyytyä….
    Cupissa kuitenkin jatkoon ja spudsit nurin . Mutta perseraiskaus numero 3 odotti jo oven takana…
    Tämän jälkeen peli on ollut aivan karmeaa paskaa ja pelaajat eivät näytä edes kehtaavan yrittää . Valmentaja ei tunnu osaavan reagoida tilanteeseen millään tavoin , esim. eka vaihto tehdään keskimäärin 67 minuutilla olkoon tilanne mikä tahansa .
    Pelaajat twiittaavat ahkerasti joka tappion jälkeen et seuraavassa pelissä näytetään , ,, näkis vaan edes kunnon taistelua eikä höntsäilyä.
    Nyt olisi löydyttävä aivan eri ilme wigania vastaan cup-matsissa tai nekin kävelee meidän yli .Jospa se Rambo sytyttäis koko porukan vielä loppukaudeksi lentoon ………
    Amen

    Sen verran vielä että eilisiä sieniliigan matseja katsellessa ei voinut kuin kateellisena seurata kuinka Klopp ja mou sytyttivät joukkonsa jo pelkällä intohimollaan kentän laidalla .

    • Hyvää vuodatusta Goonermind. Näillä mennään.
      Enkä oo yhtään kateellinen, toivottavasti Aasiassa satoi parina päivänä ja Arsenal-pelien lähetykset vähän pätki 🙂

  8. Wengerin kädet sidottu? Mahtavaa pohdintaa! Propaganda osuu ja uppoaa hyväuskoisiin (hyvin maksaviin) goonereihin. Minuun ei uppoa boardin & makuupussimiehen syytämä fuula, enkä taida olla yksin… Käsien sijaa vaikuttaa siltä, että Wengerin aivot on olleet sidottuna viimeiset 5-6 vuotta.

  9. Wengerhän sanoi että säästökuuri on nyt loppunut ja sitten osti Özilin. Voihan tuon kai propagandanakin nähdä, vaikka sanat ja teot meni viimeinkin yhteen. Aiempina kausina toki nuo ”ei tarvitse myydä ketään” ja muut jutut ovat olleet täyttä paskapuhetta.

  10. Tällä kaudella on valiossa nöyryytetty lähinnä kolmea joukkuetta: Manu, Arsenal ja Spurs. Spurskin on siinä ja siinä rajoilla, koska niiden tahti on normaali ihan joka mittarilla, mutta onhan toi Bale-rahojen hukkaaminen ja ”megapanostuksen” tulos väistämättä aika koominen. Manusta tiedettiin, että Fergusonin jälkeen on joka tapauksessa vaikeaa, mutta Moyes silti jonkin verran alitti odotukset. Pointti on siinä, että tänä iltana niillä on mahdolisuus pestä kasvojaan menemällä jatkoon ja sitä kautta päätyyn asti. Tuskin onnistuu, mutta jos…

    Arsenal yllätti positiivisesti melkein kaikki asiantuntijat hakkaamalla kovalla prosentilla ns. heikot jengit + Spursin ja Poolin. Nämä karmeat murskatappiot kaikille kilpailijoille kuitenkin oikein hieroivat naamaan, ettei se silti oikeasti ole mestaruuskamppailussa mukana. Täysi seinäänjuoksu keväällä. Tästä mestaruus”taistelusta” toipumiseen menee kauan, mä olen siitä varma.

    • Jep, lauantain välierä on mielenkiintoinen testi joukkueelle. Pystytäänkö hyvin mennyt fa cup pitämään omana tapauksenaan, kuten Wenger uskoo vai jyskyttääkö takaraivossa kevään muut konttaukset. Sikälikin olisi tärkeää, että rambo olisi avauksessa – hänellä kun ei ole samanlaista painolastia kuin rotsilla ja cazorlalla.

      Onko rahaa ollut vai ei. ”We have fund”, on Wenger toitottanut jo pitkään ja siis jo ennen viime kesää.

  11. Uskon lauantaina runsas maaliseen voittoon, mutta Finaali tulee olemaan se paha peikko, jossa meilla on paineet. Toivottavasti se pokaali vihdoin tulee. Lauantaina Wembleylle !

    • Ja koko maailman suosikki Barcakin tipahti. Hyvä päivä meille negatiivisille pensionisteille.

    • Atleticon voitto barcasta oli näiden puolivälierien huimin. Toiv. menevät päätyyn asti.

      Niin, Arsenal pääsi samaan lopputulokseen pelaamalla ekasta matsista yli puolet vajaalla.

  12. Simeone puikkoihin niin loppuu se jätkien löysäily twitter-lässytys! Uskomaton kiima atleticon pelaajilla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s