Hull huomenna vastassa Jelavicin ja Longin kanssa, kuukauden päästä ilman

Tänään Chelsea pelaa mestaruudesta iltaottelussa. Tämä peliaika oli vielä reilu viikko sitten tarkoitettu meidän ja Hullin kohtaamiselle, mutta Skyn päätös muutti ottelujärjestyksen Chelsean mentyä jatkoon Mestareiden liigassa. Toki emme olisi pelanneet mestaruudesta vaikka pelipäivä ei olisi muuttunut, vaan totutusti meidän tavoite tässä vaiheessa kautta on nelossija.

Kymmenisen kierrosta sitten johdimme vielä liigaa ja noin kahdeksan kierrosta myöhemmin löysimme itsemme sijalta viisi. Olimme ns. kolmen hevosen kisassa välillä jo viidentenä ja ei tämä nykyinen nelospaikka mitenkään kirkossa kuulutettu ole, oikeastaan varsin kaukana siitä. Muutama päivä sitten kirjoitin meidän ja Evertonin loppuohjelmista tarkemminkin. Olemme ehkä suosikki, mutta paljon voi tapahtua vielä ja tämä artikkeli on samoilla linjoilla.

Henkilökohtaisesti en kuitenkin pidä nelossijaa minään välttämättömyytenä tai huikeana saavutuksena, jota ilman ei voi elää. Paljon mieluummin otan FA Cupin voiton kuin nelossijapokaalin. Nämä kaksi eivät tietysti ole mitenkään suoraan kytköksissä toisiinsa, vaan molemmat on hyvinkin mahdollista saada. Olennaisin asia on kuitenkin, että nykyisellä managerilla ja valmennustyylillä menestyminen Mestareiden liigassa ei ole mahdollista, vaikka sinne päästäisiinkin taas mukaan.

Huomiseen Hull otteluun liittyen tämä on hyvä kirjoitus. Siinä kirjoittaja on perehtynyt hiukan vastustajamme tapaan pelata ja etenkin hyökätä. Suosittelen lukemista jos aika riittää ja ei tuo kovin pitkä pätkä edes loppujen lopuksi ole. Olennaisinta on kai, että normaalistikin Hull hyökkää suurimmaksi osaksi oikealta laidalta eli meidän heikoin osa-alue vasen laita ja sen puolustuspeli voi joutua todella koville.

Gibbs on huomenna sivussa ja myös Monrealin pelaaminen on Wengerin mukaan epävarmaa. Vaikka Monreal olisikin kunnossa, niin toivottavasti belgialainen saa jatkaa hyvän West Ham ottelun ansiosta kentällä ja juuri vasempana puolustajana. Monreal ei todellakaan ole vakuuttanut tai pelannut hyvin pitkään aikaan, vaikka rehellisyyden nimissä sama koskee lähes kaikkia pelaajia, joten sen suhteen kaiken kaataminen espanjalaisen niskaan on liioittelua. Silti Espanjan maajoukkuerinkiin kuuluvalta suhteellisen kokeneelta puolustajalta ei pitäisi joutua jatkuvasti näkemään viime aikojen kaltaisia otteita.

Huomenna vastassa ovat Hullin tammikuussa hankkimat hyökkääjät Jelavic ja Long, jotka muodostavat vaarallisen kärkiparin ja suurimman uhkan huomisen kotijoukkueen puolelta. Onneksi kuitenkin samainen parivaljakko on FA Cupin finaalissa vajaan kuukauden kuluttua edustuskelvoton, koska molemmat ovat pelanneet cupin otteluita edellisissä seuroissaan tällä kaudella.

Paljon kertovaa ja ei mitenkään positiivisella tavalla on tietysti se, että nykyään saa miettiä Hullin ollessa vastassa onko sen joku pelaaja edustuskelpoinen tai kunnossa. Jos omat asiat olisivat edes suurin piirtein kunnossa, niin tällaisia kysymyksiä ei tarvitsisi miettiä wiganeita, hulleja tai muita selkeästi pienemmän kokoluokan seuroja vastaan.

Mainokset

6 thoughts on “Hull huomenna vastassa Jelavicin ja Longin kanssa, kuukauden päästä ilman

  1. Mitähän tämäkin kertoo valioliigan tasosta: todennäköisesti divariin lähtevä Sunderland on ratkaisemassa valkun mestaruutta Poolille… Ja tietty Vito! Poolinhan ei kohta tarvitse tehdä enää mitään ja pokaali ojennetaan.

    Siinä meni samalla Moun kotitaika Chelsean peräsimessä. On se hienoa, että putken pisti poikki Sunderland.

  2. Näin jälkiviisaana voi voivotella ku myytii mannone,on ollu top 5 veskoista täl kaudel valios,ihan huikee suorastaa,mut täytyy silti olla tyytyväinen viton puolesta,onneks lyöny vihdoin ittesä läpi.

  3. Mou nyt itkee tuomaritoiminnasta. Oikeassahan hän siinä on, että fa on ollut kovin suosiollinen poolille, mutta jos tekee sunderlundia vastaan yhden maalin eikä pysty luomaan kovinkaan kummoisia tilanteita, niin ihan turha on ruikuttaa. Wengeriä tyyppi syyttää luuseriksi, mutta kyllähän Moun sädekehä alkaa vähitellen karista. Realissa jätkä itki, kun aina joku ajettiin ulos barca-matseissa jne.

    Mou teki tulosta, kun oli käytössä liigan suurin budjetti. Sikukin tekee tulosta, kun on Veikkausliigan suurin budjetti – paitsi ei tänään…

    • Ennen kaikkea Mourinho taannoin huuteli kuinka Wenger aina itkee/valittaa ja nyt vetää itse sellasia itkupotkuraivareita, että jopa 2-vuotias kummipoikani jäisi kirkkaasti toiseksi!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s