Voitto parilla Podolskin maalilla, mutta taistelu nelossijasta jatkuu tasaisena

Hull City – Arsenal 0-3 (0-2)

Paljon parempi esitys kuin aikoihin. Ennakkoon eilinen oli pahin jäljellä olevista liigaotteluista jos tuo pitää paikkansa, niin suurta hätää ei tule olemaan. Tämä on kuitenkin puhtaasti arvailua ja todellisuus saattaa hyvinkin olla toinen.

Liigapisteiden lisäksi eilisessä kohtaamisessa haettiin asetelmia FA Cupin finaalia varten siinä määrin kuin se on mahdollista vajaan kuukauden päästä pelattavaan otteluun. Miehistöt tulevat olemaan ehkä hiukan erilaiset ja ainakaan Hullin hyökkäyskaksikko ei ole Long ja Jelavic.

Ramsey oli jälleen meidän pelin sielu ja todisti, että alkukauden loistavat otteet eivät olleet mitään sattumaan tai lyhytaikaista suonenvetoa. Loukkaantumisensa jälkeen otteet ovat lähes välittömästi palanneet alkukauden tasolle. Walesilainen on yksinkertaisesti selvästi parempi kuin kukaan muu meidän pelaaja keksikentällä.

Eilen paluun kentille tehnyt Özil pelasi myös hyvin varsinkin, kun ottaa huomioon yli kuukauden mittaisen poissaolon. Edellä mainittuun kaksikkoon, kun lisätään Podolskin jäätävä tehokkuus taas kahden maalin muodossa ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Eilen taas erityisesti ensimmäinen saksalaisen maali oli sellainen, jota tuskin kukaan muu joukkueessa tekisi. No ehkä Ramsey parhaassa vireessä.

Giroud pelasi myös hyvän pelin, kun sai tukea Ramseylta, Podolskilta ja Özililtä. Henkilökohtaisesti en olisi hankkiutumassa ranskalaisesta eroon kesällä, vaan kakkoshyökkääjä olisi oikea rooli miehelle. Puolustuksessa pysyi nolla tällä kertaa, taisi olla ensimmäinen kerta viiteen vai kuuteen liigapeliin. Yksi suurin syy siihen oli Szczesnyn hienot otteet. Puolalainen ei tehnyt mitään väärin ja hoiti lukuisat kotijoukkueen keskityspallot varmasti. Tämä on jo pelkästään yksi syy lisää miksi Szczesnyn pitäisi olla maalissa cupin finaalissa. Fabianski ei varmasti selviä moisesta keskitysmäärästä jos Hullin taktiikka on samankaltainen. Suurempi syy on tietysti, että finaalissa kentällä pitää olla joukkueen paras mahdollinen avaus ja se tarkoittaa ykkösmaalivahtia.

Kolme pistettä auttoi osaltaan tuomaan nelospaikkaa askeleen lähemmäksi. Merkittävää muutosta ei kuitenkaan tapahtunut, sillä myös Everton otti kolme pistettä Manun kustannuksella pitäen eron pisteessä. Maaliero on edelleen Martinezin joukkueella kaksi osumaa parempi. Paperilla olemme edelleen helpomman loppuohjelman takia suosikki, mutta se ei todellisuudessa paljoa paina. Omat pelit on hoidettava täydellisesti tai ainakin lähes ja liikaa ei voi missään tapauksessa laskea Evertonin pistemenetysten varaan.

Mainokset

6 thoughts on “Voitto parilla Podolskin maalilla, mutta taistelu nelossijasta jatkuu tasaisena

  1. Kausi on ollut varsin kaksijakoinen ja avainpelaajien poissaolo lässäytti asemat totaalisesti. Muuten en asiaa kommentoi kuin siltä osin, että tammikuun siirtoikkunan käyttö oli lähinnä vitsi, kun tiedettiin jo silloin, ketkä on poissa pelistä.
    Koko sarja on ollut erikoinen. Seuraavassa Arsenalin pisteet ja siioitus edellisisiltä kausilta:
    2014, tällä hetkellä sjioitus neljäs, pisteitä 70
    2013, 73 pojoa ja neljäs
    2012, 70 pojoa ja kolmas
    2011, 68 pistettä ja neljäs
    2010, 75 pistettä ja kolmas
    2009, 72 pistettä ja neljäs
    2008, 83 pistettä ja kolmas
    2007, 68 pistettä ja neljäs
    2006, 67 pistettä ja neljäs.
    Jos positiivisesti (yltiö) ja pistesaalis olisi kolmesta jäljellä olevasta ottelusta 9 pistettä, 79 pisteellä olisimme olleet kaudella 2013 ja 2011 toinen ja kaudella 2007 kolmas. Vain kaudella 2008 olemme keränneet enemmän pisteitä eli keskimääräistä paremmin, mutta se ei vain riitä, niin kuin kaikki tiedämme.
    Toisaalta alle 80 pisteen ei ole mestaruutta voitettu.
    Vierasotteluissa olen käynyt yli sen määrän, mitä tarvittaisiin lipun hankkimiseen suoraan FA-cupin finaalin, mutta tämän asian kannalta valitettavasti olen ollut brittigoonereiden vieraana.
    Positiivista arpatulosta odotellessa,

    Go Silvermoon Gunners!

  2. Huhut Moyesin potkuista yltyvät. Jos näin käy, on jokseenkin varmaa, että ensi kaudella kärkisijoista skabaa yksi joukkue lisää. No, tämä on ollut poikkeuksellinen kausi, kun muna ei ole ollut mikään uhka – paitsi meille tietysti keskinäisissä matseissa.

    • No teimmepä ainakin osuutemme, jotta Moyes olisi saanut jatkaa. Jos ensi vuonna ManU on taas totutun vahva niin eipä voi syyttää Arsenalia

      • Arsenal oli ainut, jolla oli pelisilmää. Muut eivät ymmärtäneet edes hieman löysäillä Manurea vastaan, joten nyt Moyes ei sitten pääse pilaamaan Manun ensi syksyä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s