Cross ja Barclay jaksavat kirjoittaa samaa roskaa keväästä toiseen ja B*rca Özilin perässä

Seuraavaan peliin on aikaa vielä nelisen vuorokautta, kun kohtaamme vasta maanantai-iltana Newcastlen Grovella. Tuota ennen mestaruuskamppailussa voi tapahtua jo lähes ratkaiseva käänne jos Mourinho peluuttaa odotetusti kakkosmiehistöä Anfieldillä sunnuntaina. Mestaruuskamppailu ei kuitenkaan ole totutusti se johon meidän goonereiden katseet kiinnittyvät näin keväisin. Meidän nelossijapokaalin kannalta tärkein tapahtuma on Southamptonin ja Evertonin kohtaaminen. Tuo ajoittuu lauantaille viikonlopun pelikierroksen avaavaan klo 14:45 otteluun. Hurjan jännittävää, kuinkahan sitä uskaltaa katsoa..

John Cross ja Patrick Barclay ovat pitkään olleet Arsenen kannattajaosaston kärkinimiä, eikä ensin mainittu näytä tänäkään keväänä pettävän. Yhtään valehtelematta väittäisin näitä samankaltaisia juttuja ilmestyneen edellä mainittujen toimittajien tekemänä vähintään vuodesta 2008 lähtien. Uskovatkohan miehet todella edes itse kirjoittamaansa vai mikä ihme saa toimittajan kirjoittamaan joka ikinen kevät samaa roskaa?

Luulisi parin kerran jälkeen viimeistään tajuavan asioiden todellisen laidan, mutta tuosta ei näytä olevan tietoakaan. Taas puhutaan jostain yli 70 miljoonan punnan siirtobudjetista ja muusta roskasta. Vahvistusten pelipaikat ja tyypit ovat suurin piirtein se mistä useimmat fanit ovat tämän kauden ajan tai oikeastaan jo vuosikausia puhuneet, mutta noiden tietämiseen ja kirjoittamiseen nyt ei tarvitse olla mikään erityinen asiantuntija. Wengerin jo vuosia sitten sanoma lausahdus kertoo kaiken oleellisen. Managerimme sanoi jo tuolloin, että jos saa 100 miljoonaa pelaajasiirtoihin, niin antaa ne mieluummin takaisin seuran kassaan kuin käyttää. Mikään ei ole muuttunut tuosta ja jos joku kuvittelee muuta, niin pettää itseään pahemman kerran. Näin on myös ensi kesän osalta tilanne jos Wenger jatkaa managerina.

Ei siinä mennyt hädin tuskin kuin päivä kaksi B*rcan vapauduttua pelaajahankintakiellosta, kun katalaanit ovat taas yhden pelaajamme perässä. Özil näyttäisi olevan tämän kertainen kohde ja tulevan kesän projekti jos huhuja on uskominen. Hinta on tietysti aivan naurettava eli noin 20 miljoonaa vähemmän kuin mitä maksoimme viime kesänä, mutta tämä ei yllätä yhtään. Tietysti Özilin myynti ei näytä tällä hetkellä todennäköiseltä, mutta kokemus on opettanut sen olevan kuitenkin täysin mahdollinen.

Loukkaantumistilastot ovat olleet heti kauden alusta asti murheellista luettavaa ja tässä yksi tilasto asiasta lisää. Nyt kausi on lopuillaan ja tilastot ovat lähes lopullisia ja suuria muutoksia ei enää ehdi tapahtua. Meidän loukkaantumismäärät verrattuna pahimpiin kilpailijoihin eli yläpuolella oleviin Chelseaan, Liverpoolin ja Manchester Cityyn nähden ovat katastrofaalisia. Cityyn ja Liverpooliin nähden olemme kärsineet kauden aikana tuplasti loukkaantumisia ja Chelseaan verrattuna jopa kolminkertaisesti. Tilanne on aivan kestämätön menestymisen kannalta. Tilanne on ollut suurin piirtein sama vuosikaudet, joten peluutuksessa eli rotaatiossa, harjoittelussa, palautumisessa ja muissa asioissa tehdään todella paljon virheitä verrattuna kilpailijoihin vuosi toisensa jälkeen.

Loppuun vielä linkki artikkeliin ja aiheeseen, joka on aiemminkin ollut esillä. Uskomatonta kuinka seuramme voi kohdella kannattajia tai tässä tapauksessa kannattajaa. Toivottavasti loppujen lopuksi oikeus toteutuu. Luulisi seuran toimihenkilöille olevan paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin omien kannattajien asettaminen porttikieltoon peleistä asian takia, joka ei liity mitenkään seuralle tai ylipäätään asiasta ei ole mitään todisteita tai näyttöä. Ehkä vieraskannattajien kolikoiden ja muiden esineiden heittäminen kentälle sekä penkkien irti repiminen voisivat olla hiukan korkeammalla tärkeysasteikossa jos johonkin oikeaan haluttaisiin todella puuttua. Nämä ihan vain yhtenä esimerkkinä nopeasti lonkalta heitettynä.

Mainokset

11 thoughts on “Cross ja Barclay jaksavat kirjoittaa samaa roskaa keväästä toiseen ja B*rca Özilin perässä

  1. Tom Cleverley! Ehkä manun kauden surkein pelaaja ja aivan turisti muutenkin. Siitä silvestren hankintaan verratava mahtava kaappaus, sopisi kyl professorin huikeiden yritysten joukkoon.

  2. olipas negatiivinen kirjotus 😀 ok mestaruus meni mutta pokaali ois kyllä tossa haussa FA cupissa!!?? vai muistanko väärin 😀

    ja mistähän sitä tietää mikä on totta noissa kirjotuksissa!!?? Özil ostettiin tosta vaan! sitä ei oo tapahtunut rahan puutteen takia miniin vuosiin! no mutta kesällähän tuon näkee kuka on oikeessa ja mitkä kirjotukset pitää paikkansa!

    tuohon loukkaantumisiin seura pitää puuttua ja tutkia miksi!?
    ja ilmeisesti ovatkin tutkimassa miksi näin käy….

    viimeiseen en osaa sanoa mitään kun en oo kuullukkaan asiasta mutta ikäviä tuommoset!!

    mutta kyllähän rullas taas peli kun Rambo ja Özil palas kentille!! 🙂

    Loistavaa kevättä gooner Blogistille ja muille goonereille!! COYG!! kohti FA cupin mestaruutta!!

  3. Ville on siinä oikeassa, että tässä on pikemminkin iso pelko tilikirjojen tasapainottamisesta kuin 70 m tuhlaamisesta. Özilin myötähän viime kesän siirtoikkuna jäi raskaasti tappiolliseksi.

  4. KOkemus kyllä osoittaa, että Özilin myynti on mahdollinen – jos joku tarjoaa enemmän kuin Arsenal maksoi. Kroenke on bisnesmies eikä lähde myymään alehintaan. Taseita tasapainotetaan ihan muilla keinoilla.

  5. Tuo linkattu uutinen Crossilta onkin täyttä roskaa. Nykyajan otsikkojournalismia parhaimmillaan, kuten tuo läppä Özilistä.

    Eikö tuo Özilin hankinta muuten anna uskottavaa pohjaa sille, että Wenger saattaisi käyttää rahaa ensi kesänä? Kuten myös Ramseyn jatkosopimus, jossa ei myöskään rahaa säästetty.

    • Se onkin ensi kesän mielenkiintoisin asia: oliko özilin hankita kertaluonteinen ylläri vai saako se jatkoa? Tammikuun jäätyminen ei tue jälkimmäistä, mutta tammikuun siirtoikkuna on kuitenkin eri asia kuin kesän puuhastelut.

  6. Isolla rahalla toptop kärki sisään niin Se on siinä. Niitä ei vaan hirveen montaa ole ja vielä vähemmän saatavilla. Matuidi sit vielä ilmasella siirrolla keskikentälle rappaamaan. Sillä tais soppari loppua ellei jo tehny uutta…

    • Matuidi olisi todellakin ollut loistava kaappaus bosmanina, mutta se teki kuukausi pari sitten jatkon.

  7. Niin mielestäni e kahden kesän hankinnat ovat menneet putkeen.Se kuinka monta pelaajaa tarvittais on sit eriasia.Mut laatu ollut hyvää,kun junnut lasketaan pois.Sanogostakin voi vielä tulla melkonen maalinsylkijä,jos pääsee tasolleen kuten Rambo.
    Ja toissa tammikuussa ostettiin Nacho.viime tammikuussa,kun loukkaantumisia oli jo tiedossa niin joku laatuvuokra olis ollut kova sana,mutta ilmeisesti Kimiä laadukkaampaa ei ollut tarjolla.Olisiko ollut järkeä ostaa keskikenttä pelaajaa .Ei.meillä on niitä jo miljoona ,kärkimies toki.Suurin osa kautta meni hyvin ilman maalinsylkijä.-kärkimiestäkin.Keskikentän taso vaan ei sit riittänytkään enää tekemään niitä maaleja,kun nelikko oli vempassa.
    Tuskinpa wenkku Öziliä osti myydäkseen sen heti pois,päin vastoin ostaakseen lisää laatua viereen ja jatkaakseen itsekin sopparia…kun on voittavaa laatua vihdoinkin avauksessa ja rosterissa.

  8. Se on sitten eri asia, miten Özil itse ottaa Englannin lehdistön nälvimislinjan ja seuran mahdollisen (todennäköisen) kunnianhimottomuuden.

    Sekin olisi jo siirtomarkkinoilla eteenpäinmenoa, jos toista kesää putkeen parhaista pelaajista ei vatkattaisi siirtorumbaa koko kesää ja lopulta myytäisi, kuten tavallista.

    En kyllä ole juuri yhtään luottoa 1-2 kivikovan vahvistuksen hankkimiseen, mitä rinki huutaa. Puheet on puheita ja mitään ei tapahdu. Wengerin jatko masentaa myöskin, taktisesti mies ei kykene uusiutumaan ja homma hyytyy taas viimeistään ensi talvena.

  9. Jahas.. Diaby loukkaantui sitten siinä U21 pelissä. Kuulemma pikkuvamma. Pelannee varmasti jo ensi keväänä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s