Grafenwalder

Samalla kun avasin WordPadin, avasin myös otsikon. Avaan sen teillekin; vehnäolut, Lidl. Kippis, kulaus ja asiaan. Ja se on vain ja ainoastaan Villen välipäivän välipala, eikä tämä välipala juuri kaloreita sisällä. Itse asiassa se on ’otsikon’ mittainen määrä kaloreita, ja epäilen otsikon olevan se maistuvampi näistä kahdesta.

Menikö kryptiseksi heti ensimmäisessä kappaleessa?

Allekirjoittanut on kadottanut kirjoittamisen punavalkoisen langan jo kauan sitten. Muisti blogin aktiivisen päivittämisen ajoilta pelaa kuitenkin eräässä asiassa erinomaisesti. Kun Ville utelee mahdollisuuttani päivittää hänen ollessa esteellinen, muistan sen peräti äärimmäisen kiusallisen tunteen, kun blogikalenteriin uhkaa ilmestyä tyhjä merkintä.

Kun nyt otaksun teidän ihmettelevän, mitä ihmettä allekirjoittanut oikein jaarittelee, yritän avata. Kyllä minä uskallan olla rehellisesti ylpeä siitä, minkä yli seitsemän vuotta sitten aihetta peilaten potkaisin käyntiin ja eetteriin kaiken kansan hämmästeltäväksi.

Kun nyt asetun Villen asemaan – ja se on helppoa – tunnen oloni vaivautuneeksi. Sitä on kaiketi vaikea avata, mutta se kiitollisuus ja nöyryys mitä blogia päivittäin lukiessani tunnen, se on suunnattoman suurta. Puhumattakaan siitä, että juurikin blogin kautta ylipäätään Villeen tutustuin. Ja miten ihmeellistä, ystävän jolle oli lopulta mahdollisuus viestikapula luovuttaa.

Sorry mate, haha!

Kenenkään ei ole nyt syytä nikotella, mikäli edellinen haiskahtaa itsekehulta. Sen ei nimittäin ole tarkoitus haiskahtaa, se on sitä. Olennaista on kuitenkin ymmärtää, mitä itsekehulla tässä yhteydessä yritän viestittää. Kyllä, näkemys on täysin subjektiivinen. Ja kuten foorumin tapoihin kuuluu, eriävät mielipiteet ovat sallittuja, itse asiassa toivottujakin. Siitä syntyy aina keskustelua ja sitä kautta sisältöä – hetkeen ja tulevaisuuteen.

Käsi sydämellä uskallan todeta, etten yht’äkkiä keksi, mitä niin pyyteettömän antaumuksellista olisin elämässäni saanut suoritettua, kuin yli neljä vuotta lopulta varsin pienelle piirille suunnattua sisältöä – käytännössä päivittäin. Tätä samaa pyyteetöntä  antaumuksellisuutta osoittaa nyt Ville.

Totta helvetissä kirjoittamisesta kostuu myös itse, ilman sitä tunnetta blogia ei luonnollisesti olisi olemassa, eikä se koskaan olisi nähnyt päivänvaloa. Tätä ’kosteutta’ on kuitenkin hyvin vaikea määritellä. Lähtökohta on luonnollisesti rakkaus, rakkaus jonka me kaikki jaamme niin hyvässä kuin pahassa. Ja ajatelkaa, tämä on sellainen avioliitto, ettei instituutio tässä yhteydessä tunne termiä ero.

Tämä on itse asiassa hämmentävää. Ei se, etteikö termi ero kuulu sanavalikoimaan, vaan se lopulta loputon sietokyky ja ymmärrys. Iskuja annetaan ja niitä otetaan vastaan. Lienee peräti perverssiä, että oletan meidän kaikkien nauttivan molemmista. Hetkinen. Nauttiminen on väärä termi, mutta mikä oikea olisikaan, jotain perverssiä tyydytystä väitän meidän kokevan sekä iskujen antamisesta että niiden vastaanottamisesta.

Tuntuu kuin olisin lipsahtanut sivuraiteille aiheesta, mutta päinvastoin. Muutama lause takaperin ja ’palkka’ pyyteettömästä antaumuksellisuudesta. Tässä kohtaa täytyy nyt erottaa (hölmö, eikö sen pitänyt olla tuntematon käsite) allekirjoittanut ja Ville. Uskallan kuitenkin varovaisesti puhua Villenkin puolesta. Totta ihmeessä eetterin tällä puolella kostuttaa kävijöiden määrä sivustolla, puhumattakaan kommenteista.

Huh, nyt alkaa halutun viestini sisältö rönsyillä sellaisiin sfääreihin, etten.. Etten ole hyvänen aika kiinnittänyt tuon taivaallista huomiota jo tovin tyhjänä haiskahtavaan Grafenwalderiin. Kuinka osuvaa. Niin perso kuin oluelle olenkin, jäi se sivuseikaksi käden ulottuvilla, tyhjänä tölkkinä.

Mielihalujani uhmaten, ennen kuin takapuoleni tuolilta nostan, on pakko ottaa agendalle vielä yksi teema häviävän lyhyesti. Villeä on ’bännätty’ päivityksistä, mistä ei kerrasta toiseen löydy sisältöä ilman kritiikkiä manageriamme kohtaan. Haluan ymmärtää puuduttavuuden, mutta takaan, että on pirun paljon puuduttavampaa kirjoittaa siitä kuin lukea. Me lukijat pääsemme helvetin helpolla, mitä ikinä mieltä olemmekin. Liian helpolla? Aivan, antaa palaa vain, puolesta ja vastaan. Syytä pohtia, miksei vastaan liiemmälti ole sanottavaa?

Itse hurahdin lajin pariin lopullisesti Espanjan MM-kisoista 1982. Muistan kyllä lauantai-illat TV:n äärellä ennen saunaa Aulis Virtasen komennossa jo ennen tätä 70-luvulla. Myöhemmin muutamaa hassua kesää lukuunottamatta, olen viihtynyt nimenomaa television ääressä viheriöiden sijaan. Toki saattoi olla viisikin neljän tunnin iltaa viikossa kaverin kanssa rangaistus- ja vapaapotkujen merkeissä, missä toinen oli Shilton tai Schumacher ja toinen Lineker tai Rummenigge.

Mutta se teema. Lajia en konkreettisesti ole harrastanut myöhempää puulaakiuraa lukuunottamatta, ja tässä kohtaa joudun usein pysähtymään omien ajatusteni kontra Villen turhautuneisuuden välillä. Villellä on paitsi massiivisen punavalkoinen sydän, takana pitkä ura lajin parissa siellä missä hiki haisee ja niitä konkreettisia osumia täytyy sietää. Ja se ura jatkuu.

Kuka tekee maalit, kuka torjuu niiden tekemisen yritykset, ja mitkä miljoona asiaa näiden ääripäiden väliin mahtuukaan kun mennään taktiikkaan saati taktiikan nyansseihin. Itse kykenen ajoittain pohtimaan Artetan väsynyttä tekemistä, mutta kysyttäessä joudun sittenkin heittämään varsin ympäripyöreitä tai helppoja ratkaisuja ongelmaan. Pelasi tai pelaa paskaa peliä, vaihtoon tai penkille seuraavassa. Problem(s) solved?

Mitä yritän sanoa on, etten sittenkään kykene olemaan siellä turpa mullassa kun homma ei ota sujuakseen. Pelaajia tulee, pelaajia menee, mutta partaa koristaa karvojen lisäksi nurmi. On siis kontattu. Mistä ihmeestä esimerkiksi tämä jalkapalloileva maailma tuntee nykyisin jopa yleisesti käsitteen ’finishing fourth is like winning a trophy’? Ääneen ja kaikelle maailmalle todettuna managerimme suulla. Ja täysin olennaista, miten ihmeessä mainittu pokaali on viivytystaistelun jälkeen saanut sellaiset mittasuhteet, että kovin moni tuntuu jakavan managerimme käsityksen ’pokaalista’?!

Nyt poikki. Edellinen kappale (ja Grafenwalder) vaativat allekirjoittanutta ymmärtämään, että nyt sukelletaan liian syvälle. Tai yritetään. Kyllä minä Rummeniggen roolissa halusin palavasti ohittaa Shiltonin tai kenet ikinä Zoffin. Jos sitten osuin tolppaan tai ylärimaan, se saattoi olla komea laukaus ja niin lähellä. Mutta jos niitä osumia kehikkoon alkoi tulla peräjälkeen, ilman maaleja se alkoi tuntua ärsyttävältä komeudelta vain omassa pienessä mielessä.

Kaverillekaan ei nimittäin kyennyt enää perustelemaan kehikoiden kolistelun kauneutta, kun tämä vuorollaan asetti pallon pisteelle ja ohitti allekirjoittaneen. Toistuvasti.

– hente –

9 thoughts on “Grafenwalder

  1. Pahasti näyttää siltä, että kehikoiden kolistelu jatkuu tulevinakin kausina. Se on vähän kuin Rivelino – kun selässä oli numero 11 ja vierellä eräs nro 10, aina osui maalipuiden väliin. Kun selkään vaihtui 10, ei mennytkään enää yhtä hyvin. Mä olin kuitenkin aina Rivelino. Ehkä ois kannattanut vaihtaa?

  2. Hyvin kirjoitettu. Koska nähdään Arsenal ilman Wengeriä? Tuskin pian varsinkin jos Fa cup tulee. sillä voi helposti perustella uuden 3vuoden sopparin…

  3. Hieno kirjoitus Hente. En voi tarpeeksi kiittää sinua ja Villeä blogin kirjoittamisesta. Loistavaa settia, kuten aina (vaikka mielipiteet joskus eroavatkin omistani).

  4. Asiaa.Ja kuten Freddie sanoi,Wenkun kädet olivat sidotut hankinnoissa ,mutta ei ole enää.Fa-cup kotiin ja jatkopahvi on varma.

  5. Syletti Pool jo 80-luvulla, jolloin kyseinen seura vei lähes kaiken ja sen kannattajat nauttivat täysin siemauksin mm. Manun ja Arsenalin keskinkertaisuudesta. Tai huonoudesta, viihtyihän Arsenal sarjataulukon huonommallakin puolella runsaita jaksoja. Omahyväiset liverpoolilaiset puhuivat pokaalien jakamisesta keskenään, olihan Evertonkin lyhyen jakson huipulla. Syletti myös viime vuosikymmenen ”Istanbulin ihme”, jossa huomattavasti tyylikkäämpi Milan hävisi. Tosin koko maailma samalla huomasi rehti-Stevien sukeltelutaipumuksen, mutta hyvin brittilehdistö on tuon ikoninsa mustat puolet vaiennut kuoliaaksi.

    Toki Pool on ollut aidost hyväkin, se mm. toi ensimmäisenä seuralähtöisen systemaattisemman valmennuskulttuurin maahan (ns. boot roomin), johon menestys perustui ja samalla heti katosi, kun Souness sai sen hävittää. Arsenal ja Manu ovat hyviä esimerkkejä, miten käy, kun koko valmennusfilosofia ja menestys pelkistyy yhteen ihmiseen. Ei Fergusonkaan jättänyt mitään ihmeellistä valmennusperintöä, vaikka Manu-romantikot kuinka haluaisivat sellaista Giggsissä tällä hetkellä nähdä. Wenger on muokannut seuran valmennuslinjaa huomattavasti voimakkaammin, mutta samalla paljon menestyksettömämmin ja siten, ettei mitään seuraajaehdokkaita sallita nousevan seuran sisältä. Seurauksena, Wengerin on pakko jatkaa, koska koko seura pelkää muutosta ja mahdolllista kaaosta. Arsenalissa Wengerin seuraajan on uudistettava kaikki vanhat ja toimimattomat rakenteet, koska suuren edeltäjän voimat ovat ehtyneet eikä Wenger salli enää hallittua sisäistä uusiutumista, joka taas oli Fergusonin vahvinta osaamista. Murroksesta tulee taatusti varsin kivulias ja korpivaellus ehkä sitä pitempi, mitä kauemmas murrosta lykätään (ellei tasoittavana tekijänä junioriakatemiaa saada oikeasti kuntoon, mikä vie parhaassakin tapauksessa vuosikausia).

    Arsenalilla menisi paljon paremmin, jos urheilullisen identiteetin rakentaminen olisi omistajista lähtöisin, eikä yksin Wengeristä. Arsenalilla on vahvat perinteet javoimakas identiteetti, kyllä, mutta urheilullisesti seurakulttuuri on heikossa hapessa eikä muutosta ole näköpiirissä. Seurakulttuuria on korvattu markkinoinnin keinoin, kiillottamalla julkisivua ja kahmimalla helppoa rahaa sponsorirahaa, mutta Pool näyttää miten ränsistyneellä stadionilla, hyvällä junioriakatemialla ja fanaattisella kannatuksellakin pärjää. Vähän hävettääkin Kroenken, Gazidiksen ja Wengerin puuhastelu ja kohta silmille paukahtavat jokakesäiset selitykset, miten ollaan jo 99,1% valmiista voittajia ja kohta kaikki on paremmin. Tuskin on, kun tuo troikka vetelee naruista ja suuri maestro, Professori, on menettänyt sisäisen voimansa ja muutoksen haluamisen. Ketään muuta ei ole, eikä haluta, koska nelossija on ihan hyvä.

    Arsenalilla on pehmeän ja näköalattoman johtonsa takia kyky kadottaa momentuminsa, kuten liki peräkkäisten mestaruuksien tuomat menestysputken oraat -89, -91 ja -02, -04. Syitä kyllä löytyy, miksi kaikki meni munille, muttei johdon tasolla oppimisen halua korjata toimintaa. Ei kai seuran kehittäminen maailman parhaaksi sitten oikeasti kiinnosta. Aika alistunutta tämä jutustelu on jo vuosia ollut siitä, miten kaikilla muilla on resursseja epäreilusti enemmän ja joku ikävä ihminen aina siirtää maalitolppia.

  6. Timon kommentti taitaa olla paras, minkä olen täällä koskaan lukenut. Aivan samaa mieltä seurasta ja wengeristä, nyt moyesin sukelluksen johdosta pelko muutoksesta on vielä pahempi.

  7. Se on maanantaina sitten St. Totterinham’s day, kun harakat kaatuu. Siitä kelpaa käynnistellä vappua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s