Harakat Grovelle ja illalla ehkä koittaa St. Totteringham’s Day

Se on pelipäivä, vaikka ei tunnu yhtään siltä. Ei ole ollut mukavaa katsoa otteluita viikonloppuna tai pikemminkin viime aikoina, kun City ja Liverpool ovat vuorotellen tarjonneet toisilleen ja nyt ehkä jopa Chelsealle mahdollisuutta hakea mestaruus pois kuljeksimasta. Tästä huolimatta me emme ole edes taistelussa mukana, kun kevään tärkeimmät ottelut ovat käynnissä.

Nelossijan suhteen näyttää kuitenkin hyvältä ja se tuntuu olevan seurassa tärkeintä, jopa osalle kannattajista. Evertonin tappio viikonloppuna piti piste-eron yhdessä meidän eduksi ennen kuin pelaamme tämän kierroksen ottelumme Newcastlea vastaan. Lisäksi Liverpoolin tappio antaa varmasti Manchester Citylle lisää virtaa, joten Evertonin voitto viikon päästä Pellegrinin ryhmää vastaan on entistä epätodennäköisempää.

Tasapeli tai edes tappio tuskin tänään romuttaisi nelossijahaaveita kovin suuresti. Toki se tekisi vielä loppukaudesta tiukemman kuin kolme pistettä ottamalla. Newcastle on viimeisen kuukauden ollut jo täysin lomatunnelmissa ja se on todella näkynyt joukkueen otteissa. Se on tainnut hävitä useamman pelin putkeen, en jaksa nyt tarkistaa montako, ja se on tehnyt viime peleissä maaleja keskiarvolla 0.2, joten mistään täysin ylitsepääsemättömästä urakasta tänään ei pitäisi olla kysymys.

Toisaalta tämä on tietysti hiukan pelottavakin asetelma tietäen meidän joukkueen taipumuksen ilmestyä kentälle ja odottaa kolmen pisteen putoavan kuin tarjottimelle ilman suurempaa vaivaa tai yritystä. Yleensä aina näissä tapauksissa ottelun tulos on ollut heikko, mutta tänään jopa moinen esitys saattaa riittää jos vierasjoukkue on liikkeellä samalla tavalla kuin viime aikojen otteluissaan.

Mitään mullistavaa tuskin tullaan näkemään kokoonpanon suhteen. Vermaelen on jälleen pelikuntoinen, joten saa nähdä pääseekö belgialainen vasemmaksi pakiksi vai jatkaako Monreal Hull pelin tapaan tuolla tontilla. Toppariksi tuskin edelleenkään Vermaenille on mitään asiaa Koscielnyn ja Merten ollessa kunnossa.

Keskikentällä valinta kallistuu varmaan taas Artetaan ja Flamini pysyy penkillä. Özilin ja Ramseyn voisi Cazorlan ohella veikata olevan varmoja aloituksen miehiä, kaksi ensin mainittua toki ansaitusti. Podolski saa varmasti taistella peliajastaan ainakin Rosickya vastaan ja perinteisesti siinä ei paljoa paina viime aikojen useat onnistumiset tehojen muodossa. Giroud on todennäköisimmin hyökkääjän tontilla.

Tällä hetkellä eroa Tottenhamiin on neljä pistettä eli voitolla etumatka kasvaisi seitsemään pisteeseen. Kun kierroksia on kaksi jäljellä tämä tarkoittaisi loskanvalkoisten sijoittuvan tälläkin kaudella meidän alapuolelle sarjataulukossa. Paljon en peliltä odota ja aika harvoin on ollut näin vaisut tunnelmat pelipäivänä, mutta St. Totteringham’s Dayn mahdollisuus on ainoa valopilkku illalle.

COME ON YOU GUNNERS!

Mainokset

15 thoughts on “Harakat Grovelle ja illalla ehkä koittaa St. Totteringham’s Day

  1. Rodgers ei sitten keksinyt mitään muuta kuin turhaa ja kulunutta valitusta bussitaktiikasta. Ei kannattaisi, ei kaikki tule koskaan olevaan niin naiveja kuin Wenger, joka lähtee hyökkäävällä hölkkätaktiikalla kärkipeliin. Varmaankin tulee yleistymään tämä eurotyyli, jossa vieraisiin mennään puolustamaan ja kotona yritetään voittaa, siis huippumatsit, jos katsotaan varsinkin vastustajan olevan kovassa tikissä.

    Tämäkin on tyhmä kommentti Rodgersilta ”Just putting 10 players right on your 18-yard box is not difficult to coach, but it is obviously much harder to try and break through it.” Jos se olisi niin erityisen helppoa, tyvijengeillä olisi paljon enemmän tasuripisteitä. Todellisuudessa laadukkaasti hyökkäävää joukkuetta vastaan on erittäin vaikea pitää nollaa, varsinkin jos tuollainen joukkue saa reilusti tuomariapuja kuten Pool Cityä vastaan. Kysymys on minusta vain siitä, ettei Rodgers osaa valmentaa hitaita hyökkäyksiä vaan hänen joukkueensa on aseeton, jos nopea suunnanmuutos otetaan pois. Poolhan ei ole niin kovin taitava keskikentän osalta. Taitovalmennusta on se, että osaa valmistella toimivia ja hyvin treenattuja taktiikoita erilaisia vastustajia vastaan ja sen esim. Mourinho hieman mutta vain hieman rajoitetusti osaa, sillä tuloksissa onkin heillä toivomisen varaa tyvijoukkueita vastaan. Erona vanhaan on lähinnä se, että paikkoja on nykyään Chelsealla ollut, mutta heikot kärjet eivät saaneet sisään. Monipuolisuuttaan esim. Rodgersiin on tullut hyvällä alakerran organisoinnilla ja hyvällä hyökkäämisellä, valitettavasti (6-0).

    Itseäni närästää edelleen viime kesän Rodgersin ja Henryn kommentit Arsenalista ja sekin vielä, että osoittautui sittemmin (melko uskomattomasti), että olivat oikeassa. Paljon puhuttu tuomarien Poolin suosiminen ärsyttää myös, ikään kuin pitäisi saada Gerrardille mestaruus tai uusi mestaruustason lädivalmentaja Fergusonin lopetettua.

    Nojoo, patoutumat purkautuu Arsenalin menetettyä otteensa ja mestaruustaistelun turhauttaessa.

    • Lisänä vielä se että Mursun joukkueet yleensä onnistuu vielä bussillakin tekemään sen ratkasevan maalin, tosin tällä kertaa lahjana..

    • Jos Mourinho on niin taktiikkanero ja kilpparipuolustaminen ei suju ”tyvijengeiltä” niin miksei hänen joukkueensa pärjää näitä vastaan? Atletico ja Pool ottelut ovat olleet aivan naurettavaa antifutista Chelsealta.

      • Yritin tuossa vihjatakin, että tyvijoukkueet on se Mourinhon taktiikkapakin ongelma edelleen, vaikka paikkoja nykyään hänen joukkueensa luokin. Tilanne voi radikaalisti muuttua, jos löytävät kunnon kärjen ensi kaudeksi. Kärkijoukkueita vastaan ei mitään ongelmaa olekaan niillä.

        Silti juuri Arsenalin kannattajilta on outoa kritisoida tämän kauden pelien perusteella Mourinhoa bussista, koska juuri Chelseaa vastaan kotona Arsenal pelkäsi edes yrittää voittaa ja matsi oli tylsä 0-0, vieraissa taas ei mitään jakoa ja tuskin kukaan voi väittää bussista olleen kummallakaan mitään merkkejä. Arsenal sellaisen olisi tarvinnut, mutta Wenger nyt ei vaan osaa sellaista luoda, vaikka sitä kipeästi joskus tarvittaiisiin, esim. UCL-peleissä vieraissa.

      • Vähän surullista vaan tässä vertailussa, että Arsenalissa on yksi pelityyli, josta on kaksi variaatiota eli hyökkäävämpi ja aavistuksen puolustavampi. Johtoa tai omaa maalia ei ole joukkuetta opetettu puolustamaan itsepintaisen tehokkaasti. Vaikka henki riippuisi siitä, ei onnistuisi. Minusta Arsenalilla pitäisi olla plan b myös puolustuksen suhteen, ei pelkästään (tappiotilanteessa) hyökkäämisessä. Tämä on avainasia tämän kauden murskatappioissa, ei ole mitään realistista keinoa lähteä hakemaan suuren todennäköisyyden tasapeliä vieraista.

  2. Kerrankin vapaapotkusta maali. Kos hoiti hienosti maalin, mutta melkoinen aivopieru tuo pallon potkaiseminen katsomoon ja siitä varoitus. Noita voi tehdä viimeisen vartin aikana.

  3. Artetalta tulee nykyään joka pelissä 2-4 tuollaista ohimennyttä taklausta joista syntyy aina vähintään pientä hätää. Aika on ajanut pahasti Artetan ohi. Harmi, koska hieno asenne pelaaja, mutta nyt on aika mennä.

  4. Progamme noteseissa Theo kertoilee, ettei ole pelikunnosa ensi kauden alussa eikä ihan heti syksyllä, vaikka kaikki menee suunnitelmien mukaan. Mitä ihmettä? Loukkaantuminen oli tammikuun alkupäivinä ja mitään turvotusongelmia ei ilmeisesti ollut, kun pystyttiin leikkaamaan heti. Silti menee yli 8 kk kuntoon saamisessa! Tämä kuntoutusprosessi on ilmiselvä todisti Arsenalin kuntoutusvalintojen jälkeenjääneisyydestä. Kyllä 6-7 kk pitäisi riittää ja elokuussa pelikuntoon, mutta ei. Mainittakoon, että muutaman viikon Walcottin jälkeen samantyyppisen vamman saaneen Falcaon lääkäri suunnittelee edelleen MM-kisareissua potilaalleen, eli ihan eri aikataulussa mennään, vaikka tuo sentään vaikuttaa jo epärealistiselta.

    • Aika uskaliasta diagnoosia Theon vammasta jos ei ole äijää lähempää nähny ku teeveestä.Ei voi kotikonstein alkaa vertaileen kahden pelaajan vammaa ja väittää sitten että meillä on vaan huonompi kuntopiiri…ja kaikki setä Arsenen pikkiin …hoh hoijjaa !!

      • Theon vamma on klassinen ACL-vamma ilman laajoja muita polven seudun liitännäisvammoja. Leikkaustapoja ja kuntoutustapoja on erilaisia, mutta nyt herää pelko, ettei Arsenal ole juuri päässyt eteenpäin Bobby Piresin ajoista, jolloin ACL vei tyypillisesti liki vuoden. Nyt muualla on kehitytty ja kallispalkkaisia urheilijatähtiä ei haluta kuntouttaa noin pitkään, vaan nykyohjelmilla 6-7 kk riittää. Tulokset on hyviä, varmaan on hyviä Arsenalissakin mutta pitemmän ajan ottaa.

  5. Tärkeä voitto!

    Mukavaa kun castle oli jo luovuttanut ennen peliä, niin aika helpolla pelillä tuli kolme pistettä. Tämä on tärkeää sillä sekä brom, että norwich tarvitsevat pisteitä ja tulevat paljon, paljon kovempaa päälle. Nythän tarvitaan enää yksi voitto ja ei ehkä edes sitä, jos Everton ei mansea voita.

    Özilin ja Ramseyn otteita oli kyllä taas kerran tosi kiva katsella – nättiä ja tehokasta.

    Niin ja tietysti hauskaa St. Totteringsham Day’ta kaikille!

  6. Hyvä St. Totteringham’s Daytä vaan kaikille. Onneksi tänä vuonna on vielä mahdollisuus voittaa jotain oikeaakin tämän kivan pikku juhlapyhän päälle. Pardew saa kyllä monoa ja lujaa kauden jälkeen. Aivan hirvittävää katseltavaa tuo ’castlen löntystely.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s