Fabianski siirtyy Swanseaan

Tähän mennessä varmistuneita siirtoja tai joukkueen vaihtuvuuteen liittyviä asioita olivat Bendtnerin ja Parkin sopimusten päättyminen. Samoin useampi junnupelaaja sai lähteä, kuten joka vuosi, mutta noiden joukossa ei todellakaan ollut erikoisia nimiä. Nimekkäin oli varmaan Aneke, mutta eipä mies missään vaiheessa edes ollut lähellä paikkaa ykkösjoukkueeseen.

Kolmas varma ykkösjoukkueen siirto tälle kesälle julkaistiin eilen. Fabianski on tehnyt päätöksensä ja uusi seura löytyy Walesista ja tarkemmin sanoen se on Swansea. Siirto oli odotettavissa ja oikeastaan tiedossa jo kuukausia, lopullinen seuravalinta oli vain epäselvä ja jonkin näköisenä yllätyksenä pitäisin Fabianskin jäämistä Valioliigaan. Espanjan liigan tai jonkin muun vähemmän fyysisen liigan olisi luullut sopivan pelityylillisesti paremmin. No tämä ei ole enää millään tapaa meidän ongelma.

En todellakaan voi sanoa, että jäisin kaipaamana Fabianskia. Samantasoisen tai jopa paremman kakkosmaalivahdin saaminen ei pitäisi olla vaikeaa. Se voi kuitenkin olla sitä tietäen meidän vaikeudet siirtomarkkinoilla ja erityisesti osumatarkkuuden hyvien maalivahtien osalta viimeisen reilun vuosikymmenen ajalta.

Seitsemän vuotta Fabianski ehti pelata seurassa ja ensimmäiset vuodet olivat niin katastrofaalisia, etteivät niitä oikein sanat riitä kuvaamaan. Fabianski on malliesimerkki siitä kuinka Wenger peluuttaa pelaajia vuosikausia itsepäisesti, vaikka tason riittämättömyys on tullut selville lukemattomia kertoja ja siinä samassa maksanut joukkueelle lukuisia pisteitä ja jatkopaikkoja.

Lopulta itsepintainen peluuttaminen ja luotto kehittivät Fabianskista kohtalaisen maalivahdin, mutta ei todellakaan niin hyvää, että tuossa vuosia kestäneessä projektissa olisi ollut mitään järkeä joukkueen kannalta. Lisäksi nyt viimeinen kun Fabianski suurin piirtein pelaa sillä tasolla, että miehen voi laittaa maaliin ilman pelkoa joka ottelussa tapahtuvasta katastrofista, niin mies lähtee ilmaisella siirrolla muualle pelaamaan uransa parhaat vuodet.

Älkää ymmärtäkö väärin viimeistä, en todellakaan harmittele Fabianskin lähtöä, vaan sitä kuinka managerimme hoiti tämänkin asian. Yksittäisen pelaajan etu meni joukkueen edelle vuosia, kuten niin monessa muussakin tapauksessa vuosien varrella ja tällä kertaa emme edes hyötyneet asiasta mitään. Ei pelillisesti, eikä rahallisesti. Ja älkää sanoko FA Cupin voitto, koska Szczesny maalissa olisimme myös voittaneet tuon pokaalin.

Nyt virallisestikin varmistunut Fabiaskin poistuminen tarkoittaa maalivahtihankinnan olevan pakollinen kesän aikana. Martinez voi mennä kolmosmaalivahtina, jolloin miestä voi lainata lyhyillä sopimuksilla alemmille sarjatasoille saamaan peliaikaa. Kakkosmaalivahti tarvitaan kuitenkin, sillä vaikka Szczesny on pääsääntöisesti pysynyt hyvin kunnossa ei kauteen voi missään tapauksessa lähteä pelkkä Martinez sekä vielä kokemattomammat junnut varavaihtoehtoina.

Mainokset

7 thoughts on “Fabianski siirtyy Swanseaan

  1. Fabianski saattaa olla ihan hyvin yhtä hyvä hankinta Swansealle kuin Mannone oli Sunderlandille. Polakilla on heikkoutensa, mutta myös vahvuutensa. Fabianski menee jollain tapaa samaan kastiin Almunian kanssa. Kumpikaan ei ole luontainen johtajatyyppi. Sen jälkeen kun Campbell lähti ensimmäisen kerran ja aina siihen saakka kun Merten ja Kosin yhteistyö alkoi toimia loistavasti, ei Arsenalilla ole ollut kunnon liideriä alakertaan. 07-08 Gilberto taisi vielä avittaa keskikentältä jonkin verran, mutta Touresta, Gallasista, Squillacista tai Vermaelenista ei ollut johtamaan linjaa. En usko että on sattumaa, että Fabianskin taso nousi kertaheitolla kun Mertesacker alkoi liidata linjaa ja yhteistyö Koscielnyn kanssa alkoi kantaa hedelmää. Varmaan Adamsin tai Campbellin johtamassa alakerrassa Fabianski olisi noussut nopeammin pääosin hyvällä tasolla pelaavaksi vahdiksi.

    Mutta ei siinä, kiitos kuluneesta ja kaikkea hyvää hänelle! Onhan Arsenalin nyt jonkinlainen vahti hommattava, mieluiten suoraan kakkoseksi.

    Fabianski sen FA cupin voiton pelasi ja takasi. Se on puhdasta arvuuttelua olisiko Szczesny esim. pärjännyt yhtä hyvin Poolia vastaan. Vähän pistää hymyilyttämään, pelaajan pitäisi lähteä mutta lähtee väärällä tavalla… Taisi FA cupikin olla jotenkin väärin voitettu…

  2. Oli Fabianskilla hetkensä jo silloin 3-4 vuotta sitten kunnes Sczcz mursi hänen kätensä. Ilman tuota loukkaantumista voisi hyvinkin olla eri polakki joukkueen #1. Mutta joo, kaikkea hyvää vain Flappylle.

  3. AS uutisoi meidän kiinnostuksesta Juanfraniin. Mä tykkäisin, vaikka tuskinpa tuo on tulossa ainakaan jos Simeone jää. 29-v oikea pakki siis kyseessä.

    Joku toinen espanjalainen (roska?)lehti uutisoi myös että me oltaisiin hankkimassa Alvaro Morata Realista. Siirtosummasta ei ollut mitään mutta toinen mielenkiintoisen seikka siinä oli: Realilla olisi kahden vuoden päästä takaisinosto-oikeus 25M hinnalla. Tälle no go, koska floppiriski ihan liian suuri ja vaikka onnistuisikin niin siinä tapauksessa lähtisi todennäköisesti takaisin.

  4. Hyvä saada toikin saaga päätökseen. Pari vuotta olis kyl riittänyt hyvin ja katottu sitten mahollista jatkoa taas uusiksi…

  5. Hyvä uutinen myös blogistille. Sen kun vaan kopioi vanhoja tekstejä sillä samaa virttä on turha kirjoittaa uusiksi. Itse ajattelin proaktiivisesti lukea jo kesällä muutamat vanhat kirjoitukset niin voin sitten kauden aikana lukea uusia juttuja muualta

  6. Ainahan jokainen lukee niin helppoja tekstejä kuin psyyke antaa myöten.

    Pettymys on sopimuksen kesto, kaksi vuotta olisi ollut ihan sopiva aika nähdä, kääntyykö tässä cup-voitosta lehti vai jatkuuko vaan näennäishaastaminen vuodesta toiseen. Tämä ihan siksi, että Wengerille potkujen antaminen on liki mahdotonta, joten lyhyet sopimukset jo managerin iän puolestakin ja minusta myös 9-v takia heikon jakson jälkeen olisi ihan ok.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s