Ajatuksia mahdollisista hyökkääjähankinnoista

Jos unohdetaan se suurin asia seurassa eli managerikysymys hetkeksi ja keskitytään tänään pelaajahankintoihin ja ennen kaikkea hyökkääjiin. Toki todellisuus tulee olemaan karun erilainen, mutta seuraavassa joitain ajatuksia ja nimiä, jotka vahvistaisivat joukkuetta ja olisivat ehkä saatavissa jos todella haluttaisiin.

Hyökkääjäosasto on todella vahvistuksen tai oikeastaan kahdenkin tarpeessa. Sanogoa ei voi hyvällä tahdollakaan laskea mukaan mihinkään kaavailuihin jos todella menestystä haetaan. Postimies lainalle johonkin ja kaksi tasonsa todistanutta hyökkääjää sisään on ainoa oikea ratkaisu. Ihannetilanteessa toinen olisi ykköshyökkääjä ja toinen hankinta enemmän rotaatioon taistelemaan Giroudin kanssa peliajasta.

Unelmavaihtoehtoja ykköshyökkääjäksi olisivat muun muassa Cavani, Costa tai Falcao. Kaikilla on varmasti ottajia enemmänkin, mutta toisaalta siirtosumman suuruus karsii aika paljon mahdollisia ostajaehdokkaita. Joka tapauksessa meillä olisi varaa hankkia kuka tahansa tuosta kolmikosta tilillä lojuvien puntapinojen puolesta. Toinen asia on kuinka kiinnostuneita pelaajat olisivat siirtymään Grovelle. En kuitenkaan pitäisi asiaa mitenkään mahdottomana ainakaan Cavanin tai Falcaon kohdalla.

Jos kuitenkin tiputetaan rimaa hitusen äskeisestä tasosta, niin Benzema voisi olla yksi mahdollisuus, kun viimeinen sopimusvuosi Realissa on lähdössä käyntiin. Mandzukic on lähtökuopissa Bayernista Lewandowskin tulon myötä ja tuskin olisi erityisen kallis. Toki molemmat ja varsinkin kroaatti olisi aika samankaltainen pelaaja Giroudin kanssa. Silti kaksi niin sanottua kakkoskärkeä tai hyvää hyökkääjää on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ainoastaan yksi, vaikka kumpikaan ei olisi sitä aivan kirkkainta maailman eliittiä.

Jonkin asteinen haku ja toimiva ratkaisu voisi olla Italian maalikuningas tältä kaudelta eli Ciro Immobile. En tiedä paljoa pelaajasta, mutta tilastot päättyneen kauden osalta ovat vakuuttavat ja ikää on aika optimaaliset 24 vuotta. Jostain olen kuitenkin lukenut, että Dortmund olisi kovasti italialaisen perässä ellei jopa jo hankkinut miestä Lewandowskin korjaavaksi. Toki meidän resursseilla pitäisi paremmin kuin hyvin pystyä kilpailemaan saksalaisten kanssa.

Toinen hyökkäyspään hankinta voisi olla taas halvempi eli joku kokenut maalintekijä tai sitten nuori pelaaja, jolla on kuitenkin jotain näyttöjä toisin kuin nykyisellä kakkoshyökkääjällämme. Esimerkiksi nyt Liverpooliin lähellä siirtoa oleva Lambert olisi kelvannut vallan mainiosti myös meille. Liverpoolissa mies on selkeä kolmosvaihtoehto, mutta meillä nykytilanteessa jopa ykköshyökkääjän paikka olisi lähellä. Tämä kertoo aika karulla tavalla eron seurojen hyökkäysosastolla.

Muita vaihtoehtoja rotaatiohyökkääjän rooliin voisivat olla paljon huhutut Remy tai vaikka halvan kolmen miljoonan takaisin ostopykälän omaava Vela. Jos Griezmannista ei olla kiinnostuneita, niin Vela on ehdottomasti ostettava kolmella miljoonalla takaisin. En ole edelleenkään vakuuttunut hyvistä parin kauden tehoista huolimatta meksikolaisen käyttökelpoisuudesta Valioliigassa, mutta mitään riskiä siirrossa ei ole, kunhan mies ei ole ainoa hyökkäyspään hankinta. Flopatessaankin meksikolaisesta saa enemmän kuin tuo kolme miljoonaa mitä siirrosta joutuu maksamaan.

Paras mahdollinen vaihtoehto ensi kaudeksi olisi Sanogon lainaaminen tai myyminen jonnekin. Tilalle hankittaisiin sitten yksi todellinen huippuhyökkääjä ja vaikka Vela lähes ilmaisena pelaajana riskittömän jokerikortin muodossa. Rahaa tähän palaisi 30-60 miljoonaa riippuen kohteesta. Tämä on toki paljon, mutta silti kassaan jäisi vielä vähintään saman verran muiden paikkojen vahvistuksia varten plus mahdolliset myynneistä saatavat tulot.

Pelkään todellisuuden olevan kuitenkin enemmän Remyn ja Velan tai ehkä vain toisen näistä luokkaa. Sekin on parempi kuin nykyinen pelkkä Giroud, mutta ei missään nimessä sen luokan toimintaa, joka olisi mahdollista ja ennen kaikkea pakollista jos tarkoitus on kisata kirkkaimmista pokaaleista.

Mainokset

19 thoughts on “Ajatuksia mahdollisista hyökkääjähankinnoista

  1. Aivan turha haaveilla yhdestäkään kunnollisesta hyökkääjästä wengerin jatkon myötä. Supermonipuolinen giroud pelaa 90 minuuttia joka pelissä ja Sanogo kehittyy koko ajan silmissä, mihin nyt oikeaa hyökkääjää edes tarvitaan. Taas saa rauhassa kärsiä seuraavat kolme vuotta profeetan järjettömyyksistä ja rahantekoliigasijoituksien metsästyksestä. Ei vaan mene jakeluun, että millä vitulla taas wenger on ansainnu jatkosopparin? Fa cupin voitolla? Oi veljet sentään. Siirtoikkunan siirrosta on taas turha haaveilla, ehkä elokuun vikalla viikolla tulee joku alelaaripoiminta, kun on tuota globaalia talousongelmaa ja vain Monrealia huonompia laitapakkeja. Mm-kisatkin estää täysin kaikki hankinnat, lewandovskin siirtokin varmistui vasta tammikuussa.

    • Özil, Flamini, Giroud, Podolski, Cazorla, Monreal, Ox, Arteta, Mertesacker… on sieltä ”alelaarista” löytynyt ihan pelimiehiäkin. Kyllä itelleni siirtoikkunoissa (tätä tammikuuta lukuunottamatta) lähes poikkeuksetta suurin pettymys on ollut ison profiilin lähtijät joita on sitten paikattu parhaan mukaan. Tulijoiden tasossa ei sinälleen oo ollut valittamista. RVP, Cesc, Nasri jne. on saatu paikattua ainakin silleen ettei takapakkia ole pelillisesti tullut. Tärkeintä olisikin aina saada pidettyy joukkueen runkopelaajat seurassa, jolloin tulevat siirrot voivat nimenomaan keskittyä joukkueen vahvistamiseen, ei niinkään lähtijöiden paikkaamiseen.

      Ite uskon vilpittömästi, että joku vähintään Giroudin ”statuksen” omaava kärkipelaaja tulee kesän aikana. Oma veikkaukseni on jotain tyyliin Vela, Morata, Aurier. Yks juttu on myöskin varmaa, ne jotka huutelevat nytten ”ei sieltä kuitenkaan ketään tule” ovat myös samoja tyyppejä jotka ovat ”järkyttyneen pettyneitä” kesään koska hankinnat eivät olleet odotetun tasoisia.

  2. Siis siirtoikkunan huippupelaajahankinnoista. Verenpaine sen verran koholla ylijumalan jatkon takia, ettei kirjoittaminenkaan onnistu.

  3. Olen smaa mieltä, että Giroud ei riitä, mutta Lambert on aivan paska ja tulee sen todistamaan ’poolissa jos saa edes peliaikaa.

    Pelkällä erikoistilanneosaamisella ei Arsenalin kärjessä paljon juhlita. Giroud on kymmenen kertaa parempi hyökkääjä. Katsokaapa vaikka sitä Wilsheren maalia Norwichia vastaan. Mitähän olisi Lambert saanut aikaan vastaavassa tilanteessa? Tulee olemaan ’Poolilta saman tason siirto kuin pubi-Adam, Stuart Down(ing) ja Andy Carroll aikanaan.

    Remy menisi vain ja ainoastaan sen takia, että on tyystin erilainen tapaus ja pystyy pelaamaan laidoilla, mutta muuten tavoitteen pitäisi olla juuri noissa Villen mainitsemissa kovissa kavereissa, Cavani, Falcao, Costa tai Benzema.

    Immobile on ominaisuuksiltaan loistava pelaaja ja viimeistelijänä monipuolinen, muttaa saapasmaan rasvalettien kammottavan huono track record Englannissa aiheuttaa aina epäluuloja

    Mandzukic olisi tietysti hyvä lisä siinä mielessä, että meillä olisi sitten kaksi hyvää target-vaihtoehtoa, joista voisi aina kuumempaa peluuttaa. Toisaalta kovin samat ovat kroaatin vahvuudet Ollin kanssa eli sitä monipuolisuutta ei hirveästi löytyisi

    Jos taas ihan maailmanluokan kärkeä ei saada sisään niin sitten ottaisin mielummin jonkun nuoren potentiaalisen kaverin ja panostaisin laitapelaamisen vahvistamiseen enemmän. Ihan turha ruveta kiikuttamaan jotain keskinkertaisia kärkipelaajia sisään ihan vaan määrän vuoksi. Muutenkin yhden kärjen hankinta riittää jos ei siirrytä 4-4-2 muodostelmaan.

    Joka tapauksessa ihan aiheellista pohdintaa Villeltä. Kesän suurimmat kysymyset on hyökkääjän hankinta ja Sagnan korvaaminen

    • Joo aivan paska Lambert teki peräti kolme maalia vähemmän liigassa kuin Giroud neljä sijaa alemmaksi sijoittuneessa joukkueessa noin kolme 90 minuuttista vähemmän pelanneena.

      Olisi myös aivan kauheaa jos joku joukkueessa osaisi vetää vapareita maalia kohti ja tasaisin väliajoin jopa maaliin. Ei todellakaan Lambert ole mikään sateentekijä, mutta silti Giroudin tasoa ellei parempi.

      • 8 pelitilannemaalia, 3 pilkkua ja kaksi suoraa vaparia. Ei mikään jäätävä saldo ja noissa pelitilannemaaleissa onkin sitten Lambert seitsemän maalin verran Giroudia perässä.

        Tällä kaudella Lambertilla oli jo selkeästi enemmän ongelmia maalinteon kanssa kun Sotonin vastustajat sumputtivat enemmän. Ei löytynyt ihan mitään maagisia kombinaatioita pelikavereiden kanssa. Voi vain kuvitella kuinka pihalla mies olisi meidän pelisysteemissä. Ja Lambertilla oli myös vähemmän minuutteja siitä syystä, että ei peli kulkenut.

        Andy Carroll teki 19 pelissä 11 maalia Newcastlessa kunnes siirtyi Liverpooliin. Tuloksena 6 reppua 44 pelissä. Robbie Keanen saldo jäi samassa seurassa viiteen kun oli edellisellä kaudella paukuttanut spurguille 15 häkkiä. Crouchille vastaava tiputus oli kahdestatoista kahdeksaan, vaikka pelejä tuli vyölle enemmän jälkimmäisellä kaudella.

        Se ei siis automaattisesti tarkoita, että siirtyessään parempaan joukkueeseen hyökkääjän maalimäärä kasvaa. Meidän pelityylilä kärkipelaaja joutuu tekemään muutakin kuin vaan perus boksipelaamista, pilkkuja ja vapareita. Toisaalta en myöskään haluaisi, että meidän pelityyli räätälöitäisiin Lambertin mukaan.

        En myöskään sanonut, että olisi kauheaa jos joukkueessa olisi joku joka osaisi vetää vapareita. Jos tällainen käsitys jäi niin korjataan se välittömästi. Ei olisi lainkaan kauheaa, päinvastoin. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että meidän kannattaisi hankkia muuten täysin hyödytön Lambert ampumaan vapareita kun voisi löytyä joku josta olisi muutenkin apua.

        Noh, niin tai näin niin Lambert lienee siirtymässä ’Pooliin ja omasta mielestäni hyvä niin. Ennustan floppaamista ja erittäin vähäistä peliaikaa.

  4. Hyviä maalimääriä keskikastissa ja alakvartiilissa iskeneitä hyökkääjiä valjussa piisaa. Aika harva noista on pystynyt isossa seurassa pitämään statsit suurin piirtein samalla tasolla. Berba on niitä harvoja, mutta flopanneita sitten riittääkiin aimo kasa. En näe kyllä miltään kantilta, että Lambert olisi se pelaaja, joka vaikka rupeaisi noita isoja matseja Arsenalille voittamaan. Varmasti ihan ok ringinlaajentaja kuitenkin olisi.

    Kyllähän Costa olisi varmaan kaikkein paras kärki Arsenalin pelitapaan. Ulosostohintakin sitä luokkaa, että ei olisi nykyhinnoilla edes kovin paha. Taitaa vaan Chelsean välit olla Atleticoon niin hyvät, että Costa päätyy sinne. Jos olisi irroitettavissa niin kaikki pelimerkit sinne! Falcaon ja Cavanin suhteen olen hieman skeptisempi. Falcaolla paha polvivamma ja ei tuo mikään nuori poika enää ole. Tiedä miten kylmä talvi ja fyysinen sarja tuolle istuisi. Cavanin kohdalla mietin, että miten tuo adaptoituu jos ei pelata vastaiskupeliä.

  5. Pgooner, irroitan tämän kokonaisuudesta, joten lainaukseni yleisellä tasolla ja ymmärsin seuraavassa keskinkertaisuudella viitatun Lambertiin?:

    ”Ihan turha ruveta kiikuttamaan jotain keskinkertaisia kärkipelaajia sisään ihan vaan määrän vuoksi.”

    Näkisin nyt, että Lambertin tasoinen ’keskinkertaisuus’ olisi erinomaisen olennaista, sikäli kun nykytilanne on rehellisesti sanottuna korkeintaan keskinkertainen maksimissaankin.

    Mahdollisista vaihtoehdoista voimme spekuloida loputtomiin ja kaikki olemme yhtä mieltä hyökkäyksemme vahvistamisen tarpeellisuudesta. Mitä määrään ja suhteellisuuteen tulee, ehkä on syytä masentua Poolin mahdollisesti maksamalla korvauksella Lambertin palveluksista suhteessa Wengerin valttikorttiin Etelä-Koreasta.

    Mitä Sanogoon tulee, paidan selässä voisi yhtä hyvin lukea Pohjanpalo, Pukki olisi jo parempaa ja Markkanen Luontoarvan raaputtamista siinä missä ranskalainen kollegansa.

    Enkä minä halua katsoa Arsenalin taistelevan menestyksestä Luontoarpaa raaputtaen.

  6. Poolin halua ostaa Lambert ei sovi ihmetellä yhtään. Poolissa on näkynyt kannattajapaine väärällä tavalla jo pitkään ja lädejä on pakko ostaa, vaikka ne pääsääntöisesti floppaavat yksi toisensa perään. Sturridge on harvinainen poikkeus. Rodgersilla on myös mielestäni selvää vääränlaista ambitiota menestyä lädeillä ja ilmeisesti väärä johtopäätös, että nämä Henderasonit ja Sterlingit ovat osa ratkaisua. Menestystekijä on lähes yksinomaan Suarez ja se siitä Rodgersin maineesta sateentekijänä.

    Citykin alkoi kohentaa, kun alkoi penkittää Hughesin hankkimia ylihintaisia tusinalädejä.

    Arsenalin ei pidä mennä tähän. Lädeissä on aivan liian suppea valinnanvara koko saarimaassa ja vahvistukset pitää lähes yksinomaan hakea muualta. Ja laittaa oma akatemia kuntoon, jotta sieltä joskus tulisi edes muutama laatupelaaja. Tarkoitan pikkupojasta kasvatettu, en näitä valeomia, ostettuja teinipoikia.

  7. Nämä Falcao ja Cavani läpät ovat täyttä utopiaa. Kumpikin pelaa rahakkaalla ja pitkällä sopimuksella rikkaissa joukkueissa. Ainoat realistiset profiilihyökkääjät markkinoilla olisivat Mandzukic, Benzema ja ehkä Costa.

    Pieni kutina tässä on että luu jää käteen ainakin hyökkääjähankinnan puolesta, tämän kauden tuoreet maalipyssyt kuten Drmic ja nyt ilmeisesti Immobilekin ovat jo vaihtaneet seuraa. Nopeat syö hitaat.

    Joku hyökkääjähän varmasti hankitaan, mutta kun uusi #9 esitellään Arsenalin verkkosivuilla niin onko ensireaktio mallia ’Vau’ vai ’Ei vittu taas Wenger’?

  8. Niin, City vei mestaruuden ja Pool sössi sen kalkkiviivoilla. Ja vaikka olen äärimmäisen onnellinen Poolin sössimisestä, en voi olla vetämättä johtopäätöksiä omaan sössimiseemme. Kyllä tammikuun siirtoikkunan – puhumattakaan peruskiven muuraamisesta kesällä – sivuuttaminen ja siihen johtaneet syyt missä ikinä illuusiossa täytyy käydä läpi perusteellisesti.

    Kannattajien paine suhteessa konkretiaan lienee meidän nimenomaisten kannattajien itse luomaa, me emme ole vastuussa lopulta kuin mielipiteistämme. Todelliset päätöksentekijät taasen ovat vastuussa konkretiasta, mikä mielipiteisiimme johtaa. Juuri nyt ainakaan allekirjoittanutta ei lohduta Hendersonin floppaaminen.

    • Pool ja Spurs sekä niiden liki absoluuttinen menestymättömyys on esimerkki minusta siitä, mitä tapahtuu kun seurajohto kosiskelee typerästi fanien (kuviteltua) tahtoa ja visio puuttuu. Tai siis visio on se, että kaikin keinoin pyritään välttämään putoaminen kannatuksen puolesta keskikastiin ja pitämään yllä jonkinlaista tuntumaa tärkeimpään kilpailijaan (Manu ja Arsenal näillä). Pokaalit on parasta troppia markkinoinnille, mutta jos sitä ei saavuteta, monet sortuvat kaikenlaisiin halpoihin kikkoihin kuten elähtäneiden ex-tähtien hankkimiseen.

  9. Parasta, mitä tässä uskaltaa odottaa kesän siirtokaudelta, olisi että Wengerin jostain ihmeestä löytäisi vanhan taikasilmänsä ja ostavaan pari todelliseksi helmeksi osoittautuvaa nuorehkoa pelimiestä. Korkeintaan yksi kovan rahan hankinta on muutoin tulossa ja se ei riitä, jos muut tulijat ovat puolittaisia (tai täydellisiä) epäonnistuneita hakuja tasoa Sanogo ja Park. Tai edes Vermaelen. Ongelmahan on, että nämä kympin miehet ovat pelanneet aika tasan juuri kuin kympin miehet pelaavat, ei kenenkään hintalappu ole esim. edes kaksinkertaistunut tai kolminkertaistunut. Nyt pitäisi onnistua paremmin. Toki toinen vaihtoehto olisi, että joku sivuraiteella harppais yhtäkkiä johtavaksi pelaajaksi, mutta kuinka todennäköistä tämä on? Sanogo nousee Anelkaksi? Diaby pelaa ensi kaudella 50 peliä (hyvin)? Jenkinson on kuin Lahm? Arteta vetää kasvuhormonin voimalla satasen 11 sekuntiin?

  10. Ja kas, tasan 14 vuotta sitten Lauren ostettiin. Samanlainen haku tähänkin paikkaan, mieluiten heti maanantaina. Kova asenteeltaan, kunhan pieni alkujärkytys karisi. Muistan vieläkin sen kotidebyytin Poolia vastaan, jossa rapattin lujaa ja miestä lensi ulos. Kamerunilaisen tyrmättiinkin kai ja oli aika ihmeissään, minne oli tullut.

  11. Hentelle vastauksena, että tottakai Lambert on parempi hankinta kuin Sanogo tai Park. Ja toki ymmärrän Villen tuohtumuksen ensimmäisen kommenttini suhteen, sillä eihän Lambert todellisuudessa ole paska pelaaja sanan varsinaisessa merkityksessä (silloin kun sanaa adjektiivin ominaisuudessa käytetään)

    Hankintana Lambert olisi kuitenkin mielestäni paska. Ei me Lambertilla olla yhtään lähempänä Cityä ja Chelskia vaikka materiaali kokonaisuudessaan olisikin astetta kovempi. Hankintojen pitää yksinkertaisesti olla kovempaa luokkaa

    Olen myös sitä mieltä, että myös Arsenal-faneissa on tuota pesiytynyttä vanhan koulukunnan lädifaniutta paljon, vaikka seuran toiminnassa se ei näykään. Esimerkiksi juuri Giroud ei saisi läheskään yhtä paljon paskaa osakseen jos olisi englantilainen ja vastaavasti Lambertin tapaiset vanhan koulukunnan brittijyrät saavat osakseen liikaa hypetystä. Väitän myös, että jos Giroud olisi englantilainen, veisi mies kevyesti Lambertin paikan Englannin MM-miehistössä

    • Totta kai veisi. Ei kysymystäkään. Ja viimeksi kun tarkistin, Lambert oli 32. Miten joku voi pitää tällaista sarjajyrää minkäänlaisena ratkaisuna mihinkään? Arsenal erittäin selvästi ei tarvitse kolmoshyökkääjää vaan ykköskärjen tai pari, kilpailemaan.

  12. Isona ongelmana näen sen, että wengeriläisyydessä joukkue on ykkönen eikä niinkään yksilöllinen pullistelu ala Ronaldo.
    Ehdottomasti tarvitaan taitava viimeistelijä, mutta luonteeltaan ”nöyrä” joukkueen sisällä, mutta samalla killing instinct. Jos vasemmalla laidalla olisi Maria Enkelin poika ja oikella Walcott ja siinä keskellä suhaamassa Giruu ja Poldi, jopas olisi meininki. Benzema on liian paljon saman tyyppinen kuin Giro, välillä yhtä tuhnu kuin maajoukkuekirpailijansakin. Näennäisestä kömpeyydestä huolimatta Giro on joskus jopa älykäs joissakin siirroissa.
    Still in Silvermoon!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s