Eilinen oli äärimmäisen synkkä päivä seuran historiassa – Wenger jatkaa kolme seuraavaa vuotta eli samaa pysähtyneisyyttä tiedossa vuosia

Uskomatonta kuinka tähän pisteeseen on tultu, mutta kaikella on rajansa. Näin ainakin oman kärsivällisyyteni kohdalla, kun puhutaan Arsenalista ja sen menestyksestä tai menestymättömyydestä ja ennen kaikkea siitä kuinka tosissaan edes yritetään menestyä kaikilla olemassa olevilla resursseilla.

Vielä 2000-luvun alkupuolella olin todella onnellinen ja tyytyväinen seuran julkaistessa Wengerin uuden jatkosopimuksen. Tästä on jopa todistusaineistoa jos joku muistaa Arsenal Finlandin entisen ja nykyäänkin varmaan vielä periaatteessa toimivan sähköpostilistan.

Noista ajoista on kuitenkin tultu äärimmäisen kauaksi ja aivan liian paljon on ehtinyt tapahtua negatiiviseen suuntaan. Wenger on eniten voittanut Arsenal manageri, mutta samalla myös pisimpään ilman pokaaleja ollut sekä kaiken kaikkiaan ylivoimaisesti pisimpään seurassa ollut. Sen sijaan pokaalit ja vuodet suhteutettuna Wenger taitaa hävitä ainakin Herbert Chapmanille ja George Grahamille. Voi olla muitakin ja valaiskaa asiaa te, jotka tunnette seuran historian paremmin (ainakin Eero on oikea henkilö tähän).

Historia ei kuitenkaan juuri nyt ole ratkaisevaa, vaan ennen kaikkea tulevaisuus. Vaikka Wenger olisi ollut vuosikymmenen ilman pokaalia, mutta näkisin toimintatavoissa, käytöksessä tai ihan sama missä tahansa edes hitusen valoa tunnelin päässä voisin olla asteen positiivisemmalla mielellä. En kuitenkaan näe tuota toivoa tulevaisuuden suhteen ja uudet kaudet eivät tuo entiseen tapaan uutta mahdollisuutta, kuten aina ennen oli tapana. Se, että toivoa ei ole paremmasta on aivan liian hirveä lähtökohta, kun kaiken lisäksi viimeinen voitimme pokaalin yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Tuokaan ei enää riitä muutamaan suurta kuvaa miksikään.

Joku kommentoi toissapäivän päivitykseen Wengerin jatkon tultua julki, että tämä teki bloggaajan työn tai elämän helpoksi. Voin rehellisesti sanoa asian olevan aivan päinvastoin. Varmasti samat asiat väkisinkin toistavat itseään, kun tätä tekee noin 1 000 päivityksen verran usean vuoden ajan päivästä toiseen. Silti en ole koskaan tietoisesti kopioinut yhtään päivitystä samana. Ja mitä tulee helppouteen tämän blogin kirjoittamisesta Wengerin jatkaessa, niin siinä kommentoija ei olisi voinut olla kauempana totuutta. Kuten olen ennenkin sanonut, niin eilisen uutisen myötä tämän blogin jatko itseni kirjoittamana on enemmän kuin vaakalaudalla.

En todellakaan tiedä jatkuuko blogi itseni kirjoittamana enää kesän yli puhumattakaan ensi kaudesta, sillä Wengerin jatko oli oikeastaan pahin uutinen mitä omalta ajateltuna kohdaltani ajateltuna saattoi tulla. Joku Ramseyn myynti olisi toki suuri isku, mutta silti walesilainen on vain yksi pelaaja, kun taas nyt mennään samalla vuosikymmenen vähintään vanhentuneella strategialla ja tyylillä, joka oli ennen menestyksekäs, mutta on vuosien varrella osoittautunut aikansa eläneeksi, vaikka managerimme ei sitä suostu myöntämään tai ehkä edes näkemään. Lisäksi kukaan seurassa ei edes puolen sanan verran ole halukas tai uskalias kritisoimaan managerimme tekemisiä olivat ne kuinka järkyttäviä tahansa.

En usko hetkeäkään, ettei ketään olisi ollut saatavilla Wengerin tilalle, kun naapuri palkkaa Pochettinon kaltaisen nousevan managerin. Ylipäätään nykypelissä on ihan turha kuvitella jotain Fergusonin tai edes Wengerin kaltaisia satutarinoita tapahtuvan enää. Mieluummin muutama vuosi menestystä yhden managerin johdolla ja sitten uusi mies sisään, jos siihen on syytä. Näin toimivat oikeastaan kaikki muut huippuseurat, mutta meillä odotetaan ainoastaan ihmettä, jota ei ole tulossa, että Wenger palauttaisi seuran 90-luvun lopun ja 2000-luvun alun kulta-aikaan jossain vaiheessa, kun aikaa ja tilaisuuksia vain annetaan tarpeeksi. Näin ei tule tapahtumaan koskaan, vaikka kuinka kauan tuota odottaisimme.

Jos yllä oleva oli liian negatiivista jonkun mielestä, niin tässä vertailuksi muutama kommentti Onlinegoonerin forumilta Wengerin jatkosopimuksen tultua julki. Kommentit ovat yksittäisiä, eivätkä liity mitenkään toisiinsa ja vaativat ehkä forumin lukemista, jotta aukenevat kokonaan. Silti perussanoma on äärimmäisen selkeä:

Horrible news, weekend’s fucked. Actually next 3 years are fucked.

So the summer deal has been done- Wenger here for 3 years and now he is off to the World Cup. See you back here on deadline day then.

I think the thing that saddens me is that most of us on here know that Wenger is incapable of ever challenging for the title again and that the board show no ambition in anything higher than 4th either. The club is rotten to the core.

This is the saddest day of our football clubs History bar leaving Highbury.

To give anyone a pay rise for the last four years is ridiculous.

My hope is that either does spend big this summer or he gets found out again as we get tonked by the top six and we finish 6th, so people will understand how behind and poor he really is. One last time til August – WENGER OUT.

Opposition fans and managers are rejoicing at this news. Just one less ’rival’ to worry about in the league.

Hope you will be looking forward to the Stamford bridge massive singing ”WE WANT YOU TO STAY, WE WANT YOU TO STAY, ARSENE WENGER WE WANT YOU TO STAY” as they put 6 past us again.

Opportunity missed..Arsene steps down an FA Cup winner and with dignity..would have been Win Win.