Huhuja, huhuja ja lisää huhuja

Otetaan kiinni muutamaan huhuun taas vaihteeksi, kun muutoin on todella hiljaista punavalkoisessa maailmassa. Huomisesta lähtien toki kuvaan astuu myös MM-kisat, joissa meillä on 10 pelaajan edustus tai 12 jos lainalla olevat Djourou ja Campbell lasketaan.

Kuumin huhu tällä hetkellä taitaa olla Velan takaisinostopykälän aktivointi. Olisimme käyttämässä tuon option, mikäli Real Sociedadin presidentin puheet pitävät paikkansa. Paha sanoa onko neuvotteluissa yritetty saada Griezmannia mieluummin, mutta kun tämä ei ole onnistunut, niin otetaan Vela todelliseen alennushintaan takaisin Pohjois-Lontooseen.

Meksikolaisen hankinta tuolla hinnalla on oikea päätös joka tapauksessa, mutta silti toinen ja selvästi kovemman luokan hyökkääjä on hankittava. Vela saa taistella Giroudin kanssa peliajasta ja mahdollisesti käyttöä on myös laiturina jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja laiturivahvistus jää hankkimatta tässäkin siirtoikkunassa.

Marshallia huhutaan kahdeksalla miljoonalla punnalla Champioshipiin tipahtaneesta Cardiffista. Aika suolainen hinta kakkosmaalivahdista, vaikka hyvän kauden mies pelasikin. En usko tähän huhuun ja ei tuossa paljoa järkeä olisikaan. Toki maalivahtiosasto oli kunnossa, mutta saman ajaisi esim. Speronin hankinta ilmaisella siirrolla Crystal Palacesta.

Edellinen siirto toteutuessaan olisi kuitenkin vielä ihan ok, vaikka ei mikään erityisen hyvä. Sen sijaan jos Grenier roudataan Wengerin toimesta keskikentälle kesän aikana, niin silloin ei voi kuin taas kerran pudistella päätä epäuskoisena. Fabregas ei kelpaa alehintaan, mutta joku tusinajamppa Ranskan liigasta hankitaan mieluummin osastolle, jossa on muutenkin tarpeeksi keskinkertaisia vaihtoehtoja.

Huhuissa toiseen suuntaan on Cazorlan mahdollinen siirto Atletico Madridiin. Ei Cazorla todellakaan olisi niitä ensimmäisiä myytäviä joukkueessa, mutta toisaalta en olisi tästä kaupasta kuitenkaan kovinkaan pettynyt. Tämä sillä edellytyksellä, että tilalle saataisiin Fabregas tai todellinen laiturivahvistus, parhaassa tapauksessa tietysti molemmat. Tällöin keskikenttä olisi parempi, sillä Fabregas on selkeästi parempi kuin Cazorla ja mahdollinen Cazorlan myynti avaisi mahdollisuuden peluuttaa kunnon laituria myös vasemmalla tai sitten Podolskille huomattavasti enemmän peliaikaa ei olisi myöskään huono vaihtoehto.

Tänään näin lyhyesti ja jäädään seuraamaan oliko edes tuossa todennäköisimmässä eli Vela huhussa mitään totuutta mukana.

Mainokset

5 thoughts on “Huhuja, huhuja ja lisää huhuja

  1. Eikös HSV ostanut Djouroun jo pysyvästi? Ainakin keväällä ovat näin ilmoittaneet. Arsenal toki ei ole tainnut sivuillaan tätä vielä ilmoittaa.

    Melkosella alella on Fabregas lähdössä. Itse en kuitenkaan toivo, että Fabregas olisi Arsenaliin hankittu Cazorlan kustannuksella. Santi on kirjoittanut juurikin jatkon, joten tuskin on lähdössä. Ja jos lähtee niin luulisi siirtosumman ainakin olevan kohdillaan. Siitä toki samaa mieltä, että yksi kovan luokan laituri olisi tervetullut. Jotenkin epäilen, että Vela tulee (jos tulee) juurikin laitaan.

    Tuo Podolski on mystinen hahmo. Itse diggailen Poldia todella. Maalit suhteutettuna peliaikaan ovat mahtavaa luettavaa. Silti keväällä olin pettynyt Poldin pelaamisen tasoon yleensä. Ekalla kaudella oli loistava mutta jälkimmäisellä oli maaleja lukuunottamatta pieni pettymys. Keväällä sai kuitenkin vastuuta.

    Onkos muuten mitään huhuja koska uusi pelipaita julkaistaan? Poju on futiskoulussa ja käy syämmen päälle kun tarjolla on vaan vaimon iloksi Espanjan paita…

  2. Jos Wenger ottaa Velan takaisin, on itsestään selvää, että hyökkääjät ovat ensi kaudella Giroud, Vela ja Sanogo. Wenger ei ole mitenkään ilmaissut, että aikoisi hankkia uuden ykköskärjen.

    Maksimissaan hankintalistalla on sitten laitapakki ja kakkosmolari sekä yksi oikea hankinta isolla rahalla, ehkä keskikentän pohjalle. Tai jonnekin muualle, vrt. Özilin osto ihan puskista.

  3. Kas, toveri Usmanov avautuu: ”English Premier League is a highly organised sports business and Arsenal is, first and foremost, a business investment for me. It is one of the leading clubs in terms of how its commercial operations are managed, and I am absolutely convinced it will be a successful investment.”

    Eli rahantekoa tässä vaan haetaan ja oppia Venäjän liigaan. Kun sekä Kroenke että Usmanov näkevät tässä seurassa vain rahantekovälineen, onkin aika todennäköistä, että kun se iso pokaali joskus tulee, kannattajien juhliessa vanhat sedät siunaavat muhkeat osingot omana ”pokaalinaan” ja menestyksen jatkuvuus ehkä jälleen kerran katoaa. Manuhan ei tähän omistajamiinaan esim. ole sortunut, eikä käsittääkseni vaikkapa Bayern.

    Mutta onneksi Usmanovilla ei ole valtaa. Putinin sekoilujen jatkuessa Usmanovin tilit länsimaissa olisi äkkiä jäädytetty, hänen ollessa yksi uskollisimmista Kremlin sylikoirista.

  4. Aika kritiikitöntä kirjoittelua näistä erilaisista klausuuleista muutenkin. Erilaiset tyypit paukuttavat twitterin, antaen ymmärtää olevansa ITK. Ihmettelen, voisiko Sociedad ja varsinkin Barca olla niin tyhmiä, että tekevät kovin edullisia pykäliä Arsenalille ostoissaan? Luulisin, että näillä on vähintään erilaisia vesittäviä lisäpykäliä tai aikarajoja, jotka muuttavat kokonaisuutta olennaisesti epäedullisemmaksi. Esim. olisi tietenkin erittäin järkevää ottaa Vela kolmella miljoonalla ja myydä vaikka heti 12m Atleticoon, mutta tällaiset mahdollisuudet lienee kirjoitettu pois?

    Muutenkin hykerrytti ajatella Deinin aikana Arsenalin olevan yksi parhaista neuvottelijoista valioliigassa ja ehkä jopa eurotasolla. Nyt tuntuu vahvasti siltä, että tuloksia ja sopimuksien tihkuneita ”tietoja” katsoessa seuran olevan melko keskinkertainen ja paikoin heikko sopimusväännöissä. Maksaa paljon ja saa aika vähän, viittaan myös agenttien vedättämiin palkkoihin tässä kohtaa.

  5. Joo, huomasin myös tuon Usmanovin tokaisun – tosin se on sanottu talousuutistoimisto Bloombergin haastattelussa, joten tottakai heppu puhuu siellä sijoituksistaan bisnesnäkökulmasta. Mutta investoinneissakin on eroja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s