Kausiyhteenveto: hyökkääjät

MM-kisat alkavat tänään, mutta niissä ei ole paljoa seurattavaa puhtaasti Arsenalin näkökulmasta, kun Brasilian sen enempää kuin Kroatiankaan joukkueessa ei pelaa yhtään pelaajaamme. Potentiaalisia pelaajia kylläkin ja yksi huhutuimpia on Mandzukic, jonka otteita pääsee todennäköisesti seuraamaan illalla.

Lista viime kauden hyökkääjistä ei ole pitkä ja sen periaatteessa voisi tiivistää yhteen nimeen, Oliver Giroudiin. Mukana roikkuivat kuitenkin näennäisesti myös Bendtner ja Sanogo. Lisäksi Podolski pelasi vähän piikissä, mutta jää tämän arvion ulkopuolelle, koska oli jo listattuna laitureihin.

Nyt on kaksi kautta Van Perien myynnin jälkeen menty todella vajavaisella hyökkääjäkalustolla. Tämä koskee niin määrää kuin laatua. Tällaista tilannetta ei saisi olla missään tapauksessa meidän kokoluokan seurassa puhumattakaan siitä, että tilannetta ei ole korjattu, vaikka aikaa on ollut kolme täyttä siirtoikkunaa hollantilaisen äärimmäisen typerän myynnin jälkeen.

Giroud on hyvä kakkoshyökkääjä, mutta kirkkaimpien pokaalien tavoittelemiseen keskittyvän joukkueen ykköshyökkääjää ranskalaisesta ei vain millään saa. Tähän kun lisää miehen olleen käytännössä koko kauden ainut vaihtoehto ja täten peluutettu aivan loppuun jo ennen kauden puolta väliä, niin paha siinä on millään mittarilla puolustella managerin tekemisiä.

Bendtner oikein valmennettuna olisi mahdollisesti voinut tarjota jotain, mutta huono kunto, loukkaantumiset ja lopulta sekoilut kentän ulkopuolella jättivät tanskalaisen roolin todella pieneksi. Siitä huolimatta mies osui kahdesti, kun Ranskan divarista tehty huippukaappaus Sanogo viiletti koko kauden ilman ainuttakaan täysosumaa. Milloin viimeksi joku Arsenal hyökkääjä on pystynyt tähän, kun peliaikaa kuitenkin tuli yli 10 ottelussa?

Oliver Giroud

Joukkueen ehdoton ykköshyökkääjä ja ainut, jolta pystyi odottaa maaleja. Tosin kärkijoukkueita vastaan kiikaritehot olivat tylyt ja tämä oli varmasti yksi asia, jonka takia meidän saldo muita kärkijoukkueita vastaan oli katastrofaalinen. Ei syytä pelkästään missään nimessä voi vierittää Giroudin päälle, kun omiin menee useassa ottelussa vähintään viisi maalia. Silti auttaisi jos hyökkääjä edes välillä osuisi myös huippuotteluissa.

Ranskalaisella on omat vahvuutensa, mutta myös selkeät heikkoudet. Maalimäärä kaikki kilpailut mukaan lukien oli ok tai jopa hyvä. Silti kun tarkastellaan otteluita missä nuo tulivat ja kilpailuja sekä sitä paljonko otteluissa oli pelattavaa, niin se kertoo kuitenkin enemmän kuin pelkkä maalien lukumäärä.

Giroud kärsi selkeästi toisen hyökkääjän puuttumisesta ja joutui pelaamaan aivan liikaa, joka heijastui otteisiin lupaavan alkukauden jälkeen. Silti kaikkea syytä heikoista esityksistä ei voi kaataa muiden syyksi. Olisikin mukava nähdä, mikä olisi Giroudin panos jos joukkueeseen saataisiin toinen vähintään samantasoinen hyökkääjä tai mielellään tietysti vielä pykälän parempi.

Yaya Sanogo

Auxerresta ilmaisella siirrolla hankittu pelimies vai pitäisikö sanoa postimies oli reilut puoli kautta loukkaantuneena, joka ei tullut suurena yllätyksenä, niille jotka miehen loukkaantumishistoriaa vaivautuivat penkomaan hieman ennen siirtoa.

Välillä otteet olivat ihan lupaavia, vaikka pelaamattomuus ja kokemattomuus paistoivat läpi selvästi. Karu fakta vain on, että hyökkääjän tärkein tehtävä on maalien tekeminen ja niitä ei syntynyt ainuttakaan ja lisäksi suurin osa viimeistely-yrityksistä oli kauheata katseltavaa.

Ei voi kuin ihmetellä Wengerin ajatusmaailmaa tämän tason hankintojen takia. Sanogo olisi ok haku reserveihin tai kasvamaan korkoa jonnekin lainalle, mutta mitään asiaa ei pitäisi olla ykkösjoukkueeseen. Varsinkaan kun omissa junnuissa oli jo valmiiksi Akpomin muodossa vähintään samantasoinen hyökkääjäjunnu.

Sanogo on kuitenkin 21-vuotias eli ei mikään täysi junnu enää, joten ei olisi kohtuutonta odottaa esityksissä olevan jotain muutakin kuin pieniä lupauksia ehkä paremmasta huomisesta. Loukkaantumishistoria ja tason riittävyys ovat vain kaksi niin isoa kysymysmerkkiä, että en näe ranskalaiselle olevan suurta tulevaisuutta seurassa.

Nicklas Bendtner

Masentavat ja surulliset kaudet saivat jatkoa juutin uralla. Sekoilu kesän aikana ja roiman ylipainon hankkiminen pilasivat alkukauden täydellisesti. Lisäksi siirto Crystal Palaceen taisi olla jo sovittu ennen kuin Wenger löi kaupassa jarrut päälle ihan viime hetkillä, kun Ba jäi saamatta Chelseasta.

Kaksi maalia todella vähällä peliajalla oli kauden saldo tanskalaiselle. Loukkaantuminen voittomallin jälkeen loka- vai marraskuussa oli oikeastaan viimeinen niitti Arsenal uralle. Juuri päästyään pelikuntoon ja tehtyään pari maalia olisi suunta voinut olla ylöspäin ja luottoa olisi voinut tulla hiljalleen kasvavassa määrin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan loukkaantuminen ja sitä seuranneet sekoilut Kööpenhaminan yössä tiesivät varmaa loppua Bendtnerin uralle Pohjois-Lontoossa.

Menetyksenä juutti ei ole mikään suuri (sori Hente 🙂 ). Jollain tasolla kuitenkin käy väkisinkin mielessä, että paljon enemmän olisi ollut mahdollista saada miehestä irti toisenlaisilla valinnoilla ja ratkaisuilla. Osansa on varmasti pelaajalla itsellään, suurikin sellainen, mutta myös Wengerin valinta peluuttaa pari vuotta aikanaan Bendtneriä suurimmaksi osaksi laidalla on todella kyseenalainen.

Puhtaasti viime kauttakin ajatellen Bendtneristä olisi ollut mahdollista saada joukkueelle paljon suurempi hyöty kuin Sanogosta, sillä vaikka kuinka ei pitäisi tanskalaisesta, niin onhan tuo kuitenkin kokeneempi ja ainakin toistaiseksi vielä selkeästi parempi maalintekijä.

Tulevaisuus hyökkääjäosastolla

Toivottavasti kesällä saadaan kaksi uutta hyökkääjää, vaikka ei tuon todennäköisyys taida kovin suuri olla jos puhutaan oikeista vahvistuksista, eikä mistään junnuista ja toivotaan parasta hankinnoista. Giroud kelpaa yhtenä hyökkääjänä, mutta laatua, laajuutta ja myös monipuolisuutta pelaajatyyppien puolesta olisi ehdottoman tärkeä saada joukkueeseen.

Viime aikoina eniten huhuttu Vela toisi ehkä molempia ollen se halpa kakkoshankinta, mutta edelleen tarvitaan se todellinen ykköshyökkääjä ja tuota ei saa mitenkään muuten kuin laittamalla rahaa tarpeeksi palamaan. Hyvin epäselvää on vain onko Wenger edelleenkään halukas tähän. Ei yllättäisi tippakaan jos ensi kauteen lähdetään Giroudilla, Velalla tai Remyllä ja Sanogolla. Olisihan tuo parannusta viime kauteen, mutta ei läheskään riittävästi ja osoittaisi vain kuinka mikään muu kuin nelossija ei edelleenkään ole tavoitteena.

Yli 30 maalia vähemmän tehtynä liigassa kuin kärkikaksikko Manchester Cityllä ja Liverpoolilla kertoo kaiken oleellisen. Maaleja syntyi myös vähemmän kuin puolustuspelin mestari Mourinhon Chelsealla, joka kaiken lisäksi on todennäköisesti saanut jo sovittua kaupat Costan hankkimisesta Stamford Bridgelle.

Huippupelejä lukuun ottamatta parantunut puolustuspeli ei yksinkertaisesti riitä kompensoimaan hurjaa vajetta hyökkäyspäässä verrattuna kilpailijoihin. Etenkään kun päästettyjen maalien määrässä hävisimme sekä Chelsealle että mestaruuden voittaneelle Citylle parannuksesta huolimatta.

26 thoughts on “Kausiyhteenveto: hyökkääjät

  1. Chelsean saitilla seisoo nyt, että Fabregas on heidän pelaajansa.

    Ei niiden vahvistuminen tietysti hyvä asia ole, mutta ei tämä nyt mikään katastori ja tuhkanripottelun hetkikään ole. En myöskään usko, että Fabregas loppujen lopuksi onnistuu kovin täydellisesti Mourinhon tyyppisessä pelisysteemissä. Lähtökohdat ei ainakaan ole hyvät, Josen kannalta ikävät Arsenal- ja Barca-stigmat. Aika helppo syntipukki Mourinholle, jos ei peli kulje.

  2. Tietysti tässä on (vielä) pakko olla optimistinen ja uskoa, että Wenger ostaa jonkun kovan kärkipelaajan kesällä. Paljon kovemman kuin Remy. Eli prioriteetit kunnossa. Ikävä vaan epäillä, että Özil jää moneksi vuodeksi ainoaksi aidoksi suurpelaajahankinnaksi, mutta toivotaan Arsenalin oikeaa linjanmuutosta eikä perääntymistä takaisin Ranskan divarislummeihin.

  3. Hienosti muuten on estämättä tämä MM-kisa-aika siirtoja. Espanja pelaa huomenna ja Chelsea kiinnittää yhden niiden avainpelaajan. Epäilen edelleen, ettei Wenger ja boardi vaan osaa päättää, vaan jahkailee.

  4. Täytyy sanoa et nyt korpeaa ja pahasti . Nähdä ex-kippari sinisessä paskapaidassa kun meille ei kelvannu . Vitun huru-ukko , tää oli viimeinen pisara , pidä tunkkis ja selosta vaan kisoja ranskan teeveelle .

    • Jep. Nyt ei löydy enään sanoja. Ei jumankauta. Cesc ja Chelsea???
      .
      Menetin juuri uskoni ihmiskuntaan. Taisi tästä lähteä sopivasti Juhannus käyntiin..
      Karmeaa

  5. Tämäkin piti sit kokea, että wengerin urpo jätti cesc-option käyttämättä. Rivien välistä voi lukea, että tämä ketuttaa Cesciä aika lailla. Varmaan Wenger kuvitteli, että Cesc ei tule valkkuun, jos joukkue ei ole Arsenal tai jotain muuta yhtä naiivia. Luulihan Wenger kauppaavansa rvp:nkin PSG:hen, mutta pieleen meni.

    Ei se Barca sit ollutkaan unelmien täyttymys Cescille.

    • Miks helvetissä ois pitäny ottaa takas,itse halus aikoinaan lähteä,kai sää muistat sen kiukuttelut,niitä oli tosi masentavaa kattoa.Täällä ois tuhlaajapojalle levitetty punanen matto,aika ajoi ohitte,ei ole käyttöö enää !!

  6. Ihan hyvä opetus Arsenalin nouseville tähdille, miten Barca on kyykyttänyt Songia ja nyt ajateltua kultapoikaansa Fabregasia. Ei Barcasta heltiä valioliigapelaajille kuin juomapullon kantajan roolia, kun edes Cesc ei siellä saa sijaa.

  7. Katseet kohti Arsenalin nykytähtiä ja pitkää jatkoa erityisesti Wilsherelle ja Ramseylle, jotka toivottavasti dominoivat keskikenttää vielä pitkään. Toki varsinkin Jackilla on parantamisen varaa, mutta taito-ominaisuuksia on.

    En helvetissä suostu itkemään mamman helmoihin naurettavasti juossutta Fabregasia ja nyt sitten kenkää Barcasta saanutta. Kunnianhimoa Arsenalille ja uusia tähtiä. Spend some f*g money!

  8. Meidän ex-kipparit kolmessa eri kilpailevassa jengissä ja lisäksi muutama pelaaja tosi isoissa rooleissa…….kertoo aika karusti seuran toimintatavoista ja kunnianhimosta , siis puuttuvasta sellaisesta.
    Huru-ukko ja puhuva munapää möisivät varmaan vaikka Ramseyn spudsiin jos siitä tarvittava taloudellinen hyöty tulisi.
    Silti jäärän fanikerho puolustaa kirkuen messiastaan fb;n puolella ,

    Tuomitkaa minut siirtoikkunan viimeisenä päivänä .

    • Kyllä, tässä olet oikeassa, että Wengerin aika on pitkälti mennyt ja FA cupin ”reilu exit” kadotettiin, koska board on aika arvostelukyvytön ja pehmeä. Olisi ollut todella mainio paikka antaa jollekin alle viisikymppiselle valmentajakyvylle sauma: pokaali alla, hyvä runko, rahaa vahvistuksiin. Ei välttämättä olisi mennyt moyesiksi.

      Mutta nyt kärvistellään ja pahimmassa tapauksessa taas yritetään kolme vuotta jääräpäisesti jostain haalituista tuntemattomista lupauksista kasvattaa mestareita. Kyllä masentaa, jos esim. Sanogosta odotetaan maaliruiskua kaikki nämä vuodet, koska joku Anelka joskus 15 vuotta sitten onnistui vastaassa saumassa.

  9. Hieman lisää Cescin siirtoa pengottuani, vedänkin osittain kommenttiani takaisin. Pointtihan on se, että takaisinosto-optio liittyi vain siirtosummaan. Sen sijaan Fabregasin palkka ei tähän kuulunut ja aika vahvasti epäillään, että siirto Arsenaliin kaatui nimenomaan jampan palkkapyyntöön. Oliko oikeasti näin, vaikea sanoa. Ymmärrän kyllä Wengeriä siinä, että Fabregas ei voi saada juuri kovempaa liksaa kuin lähtiessään.

    Sen sijaan esim. Piers Morganin levittelemä ja mm. AFSC:n FB:ssäkin mainittu Cescin ”tokaisu” vuodelta 2010 (”jos joskus puen päälleni Chelsean paidan, voitte tappaa minut”), on brittitabloidin mielikuvituksen tuotetta.

    • Jatkan keskustelua itseni kanssa: Telegraphin mukaan Fabregasille maksetaan Chelseassa lähes 200 000 puntaa viikossa.

  10. Välillä hieman ristiriitaista että ensin sanotaan että nyt on hyvä joukkue jolla voidaan pärjätä ja sitten sanotaan että tulee taas kolme tuskan vuotta koska ketään ei hankita ja Wenger jatkaa! Eikö Wenger tämänkin joukkueen koonnut? Sama että ensin sanotaan ettei fabregasia kannata ottaa takaisin mutta kun menee Chelseaan niin sama kunnianhimon puute virsi alkaa! Onkohan Barcan fanit huutamassa uutta manageria ulos kun ei ole tullut ketään merkittävää pelaajaa sisään tai ManUn, vaikka niissä piti tulla suursiivous!

    • Jos minua meinaat niin en ole missään vaiheessa sanonu ettei fabregasia kannata ottaa takaisin ….päinvastoin

    • Ei ole mitään ristiriitaa. Wenger ei ole ollut vuosiin lähelläkään kovaa pokaalia (FA cup ei ole enää erityisemmin sitä), joten olen pettynyt mieheen ja hänen tekemisiinsä huippupeleissä ja joukkueen rakennuksessa. Joukkueen iso budjetti huomioon ottaen ei kovin hyvää managerointia.

      Fabregas ei olisi ratkaissut mitään, koska joukkuetta rakennetaan nyt nopeamman pelin Özilin muottiin. Tarvitaan muunlaisia pelaajia, mutta ennen kaikkea tarvitaan useita laatupelaajia, koska Arsenal jää selvästi jälkeen Citystä ja Chelseasta. Ei ole kuitenkaan meidän asiamme kilpailla Josen tyyppisesti ostamalla pelaajia, jotta muut eivät niitä saa. Nyt pitäisi löytää kirurgisen tarkasti täsmäosumia, eikä mennyttä nostalgiaa. Itse kovetin jo sydämeni Fabregasille sen kahden vuoden siirtoininän aikana, joka masinoitiin Barcelonasta käsin ja joka hyvin kelpasi. Barca-DNA:n ominaislaatu paljastui nyt karusti, paitsi Jose varmaan vielä löytää sitä kyykytystarkoituksissa.

  11. No olishan tuo Fabregas pitänyt ehdottomasti ostaa viimeistään siinä tilanteessa, kun alkoi käydä ilmeiseksi, että suuntana on Chelsea ellei meille kelpaa. Täysin käsittämätöntä, että Arsenalille (=Wengerille) ei kelpaa parhaassa iässään oleva Espanjan maajoukkueen vakiokasvo, joka on vielä halukas tulemaan. Noh, pahimmalle kilpailijalle kyllä maistuu. Ramsey, Özil & Fabregas olisi ollut helvetin kova kolmikko keskustaan sekä hyökkäys- että puolustus- tai mihin suuntaan vaan. Nyt siinä kolmantena avaa joku Wilsheren, Artetan tai pahimmassa tapauksessa Diabyn kaltainen vituttava turhake.

    Ainoa mahdollinen järkiselitys Fabregas-option käyttämättä jättämiselle on se, että rahat haluttiin säästää vastaavan tasoiseen, mutta hieman puolustavampaan pelaajaan. Hankinnan tulisi siis olla vähintään tasoa Schneiderlin, mutta vielä mielummin Vidal tai Schweinsteiger. Niin ja Rayseyhan missaa taas sen perinteiset 15 peliä luokkaantumisiin, joten sillekin paikalle olisi oltava parempia vaihtoehtoja kuin väsähtänyt Rosicky.

    Ei ymmärrä… ei kertakaikkiaan…

    P.S. MM-kisakesänä on totaalisen mahdotonta tehdä siirtoja ennen kisojen päättymistä.

    P.P.S – – – Olen muuten sitä mieltä, että meidän on hävitettävä Karthago ja erotettava Wenger!

  12. Voihan helvetti tätä itkun määrää,kun mää en saa tota ja miks mää en saa tätä,iskä on myös ilkee ku ei osta mitään,hävetkää saatana,Elokuussa taas mennään ja ylpeenä eteenpäin,niinkuin kohta kolmekymmentä vuotta.I like ARSENALWAY !!

  13. Kyllä Vieiran siirtyminen Cityyn sattui paljon enemmän kuin Fabregasin Chelskiin. Cesc käänsi taannoin selkänsä Arsenalille. Arsenal jatkoi matkaa eikä kokenut nyt tarvetta katsoa takaisinpäin. Vajaa 30 miljoonaa puntaa + huhuttu n. 200k/vko palkka on aika paljon pelaajasta, jolle ei akuuttia tarvetta ole. Olisin toki toivottanut tervetulleeksi jos niikseen, mutta kyllä se Barca-DNA setti tipautti miehen seuralegendan asemasta, ja eilinen siirto sen lopulta sinetöi.

    Epäilen, että Fabregasin vaihtoehdot olivat lopulta aika vähissä. Italialaisilla ei ole rahaa, Espanjassa ainoa mahdollinen siirtokohde olisi ollut Real. Sitä ei tainnut haluta Barca eikä Real. Jäljellä jäi kaksi Ranskan jättiä ja erinäinen määrä valju-seuroja. Valjussakaan nyt kovin monella ollut akuuttia tarvetta, ainakin Arsulla ja Cityllä on noille tonteille ihan riittävästi tarjontaa. Manullakin jos puhutaan 10-paikan pelaajasta. Itse epäilen ettei Cesc tule olemaan mikään mahdoton hitti Moun taktiikoilla.

    • Niin, edes entinen suuri Fabregasin fanipoika Pepi ei nähnyt tarvetta raivata tilaa Bayernin keskikentälle häntä varten. Vaihtoehdot tosiaan olivat vähissä, erittäin todennäköisesti Fabregas ei päässyt mistään monista supertarjouksista valitsemaan. Manu tai Chelsea käytännössä, epäilen oliko edes PSG kovin tiukasti perässä ja Monaco nyt on selkeästi alempaa koria.

      Chelsea on selvästi paras paikka tarjolla olleista Fabregasille uutta nousua Barca-potkujen jälkeen. Mutta voipi sielläkin tulla yllättävän paljon penkkiaikaa ja jopa Moun koirankoppia.

  14. En tämän jälkeen palaa Fabregas-aiheeseen: olivat ketkä hyvänsä hänen perässään, ratkaisevaa oli selkeästi se, että kotipaikka sijaitsee Lontoossa.

    Seuraava kommentti sitten jostain muusta aiheesta viikon kuluttua.

  15. Niin, monet varmaan tietääkin, että sekavassa mielentilassa oleva Fabregas on jo aikaa sitten dumpannut ikiaikaisen katalaanityttöystävänsä ja kaappasi libanonilaisen miljonäärin vaimon eli selkeän puuman, joka mitä ilmeisimmin haluaa asua Lontoossa. Voi tosiaan olla, että tämä oli pakkopäätös ja Fabregas on tossun alla. Toivottavasti samppanja maistuu yökerhoissa ja elämä on mukavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s