Mesut Özil – mitä odotuksia ensi kaudelle?

Ennätyshankintamme avauskausi oli kaksijakoinen samoin kuin koko joukkueen. Alkukausi meni loistavasti tai vähintäänkin hyvin, vaikka siirto tapahtui aivan viimeisellä hetkellä, joka samalla tarkoitti pre-seasonin menneen täydellisesti ohi uudessa seurassa samoin kuin sopeutumisajan jääneen minimiin uuden maan ja sarjan suhteen. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut erityisemmin heti alkuun, vaan saksalaisen panos ja esitykset olivat suurimmaksi osaksi hyviä syksyllä.

Mitä pidemmälle kausi kuitenkin eteni sitä heikommin alkoi mennä ja lopulta mukaan astuivat kuvaan myös loukkaantumiset. Paljon täytyy tietysti laittaa Wengerin piikkiin, joka Ramseyn tapaan peluutti Özilin aivan loppuun ja jopa loukkaantuneeksi. Muutaman pelin huili silloin tällöin olisi ollut täysin mahdollista, mutta muun muassa Coventrya vastaan ennätyshankintaamme oli pakko peluuttaa täysi 90 minuuttia.

Peluuttaminen ja järkevä kierrätys on kuitenkin vain yksi asia, vaikkakin iso sellainen, jolla on mahdollista saada enemmän irti Özilistä. Joukkue on väärin rakennettu jos yhdestä maailman parhaasta 10-paikan pelaajasta tai hyökkäävästä keskikenttämiehestä halutaan saada paras mahdollinen irti. Laiturina Cazorla, Rosicky, Wilshere tai joku muu keskikentän keskustan pelaaja ei anna Özilille mahdollisuuksia käyttää läpisyöttötaitoaan, joka on oikeastaan miehen suurin vahvuus.

Özilin potentiaalin maksimoimiseksi näkisin meidän pelitavan täytyvän muuttua hieman suoraviivaisemmaksi. Ei sen mitään pelkkää vastaiskupeliä missään nimessä pidä olla, mutta nykyinen köyhän miehen b*rcamainen tikitaka ei vain toimi. Yksi nopea ja suoraviivainen laituri sekä pystyjuoksuihin kykenevä hyökkääjä on vähintään se mitä kentällä pitäisi olla oikeastaan joka ottelussa, jotta Özilistä saadaan paras mahdollinen irti. Näiden lisäksi Ramseyn pelaaminen ja pystyjuoksut tukevat sopivasti Öziliä ja antavat syöttövaihtoehtoja.

Puolustavan keskikenttämiehen hankinta olisi tärkeää joukkueen tasapainolle, sillä puolustussuuntaan Özilin panos on heikko. En tiedä paljonko se on asenteesta kiinni ja paljonko siitä, että mies ei vain osaa. Ehkä enemmän ensimmäisestä, sillä ei tuolla paikalla tarvitse mikään loistava katkoja tai riistäjä olla, vaan riittää kun peittelee syöttölinjoja ja jaksaa liikkua tukemaan kahta keskustan alempaa pelaajaa.

Odotukset Özilin ensi kautta kohtaan ovat varmasti kovat. Nyt sopeutumisaika Valioliigaan on mennyttä ja tulosta voi odottaa välittömästi. Tietysti huomioon pitää ottaa MM-kisat, joka pitkittää kautta ja sekoittaa pahasti uuden kauden alkua, kun harjoituskausi jää paljon normaalia lyhyemmäksi samoin kuin lomat.

En epäile Özilin tason riittävyyttä, mutta suurin kysymysmerkki on kuinka pelitapaamme muutetaan edes hiukan paremmin miehelle sopivaksi edes hankkimalla pari nopeaa ja suoraviivaista pelaajaa hyökkääjän ja/tai laiturien tonteille. Luottamus ei tähän ole kuitenkaan realistisesti ajatellen suuri Wengerin jatkaessa managerina. Todennäköisyys kaiken jatkuessa suurin piirtein samana kuin edellisilläkin kausilla on se ylivoimaisesti todennäköisin vaihtoehto.

Pari asiaa Özilin pitäisi kuitenkin saada lisättyä peliin, jotta saksalainen voisi todella lyödä itsensä läpi Valioliigassa. Ensinnäkin fyysisyyttä ja eritoten aggressiivisuutta olisi hyvä saada vähän lisää tai ehkä enemmänkin esille, sillä muutamissa peleissä jo viime kaudella oli tästä puolesta hyviä esimerkkejä nähtävissä.

Toinen parantamisen paikka olisi ehdottomasti maalinteko. Syöttötaito, tilanteiden ja paikkojen luominen on jo huippuluokkaa, mutta usein viimeistelyssä olisi toivomisen varaa. Osittain tämä liittyy siihen, että Özil hakee syöttöjä viimeisen asti, vaikka olisi itse loistavassa maalipaikassa. Hiukan enemmän itsekkyyttä tai ainakin huolellisuutta viimeistelyssä, niin Özil tekisi noin 20 maalia kaudessa kaikki kilpailut mukaan lukien. Ja tämä ei ole edes mikään aivan hirveä määrä kyseisellä pelipaikalla.

Toivottavasti ensi kausi menee edellistä paremmin Özilillä, sillä siihen on mahdollisuuksia. Silti samat epävarmuustekijät ja ongelmat ovat joukkueessa olemassa, joten samalla tavalla jatkettaessa on turha odottaa myöskään Özililtä mitään maagista parannusta. Ehkä jonkin verran, mutta joka tapauksessa paljon riippuu myös siitä mitä muuta joukkueessa kesän aikana tapahtuu.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s