Kauhuskenaario kesän hankintojen osalta

Sanchez on todella se kuumin huhu tällä hetkellä ja tarinat vaihtelevat niin hinnan kuin sen mukaan, että henkilökohtaisista ehdoista kuin jopa siirtosummasta olisi jo päästy sopuun. En ala linkittämään mitään juttuja, koska epämääräisiä huhuja on liikkeellä melko paljon. Jonkin näköinen kiinnostus chileläiseen Wengerillä näyttäisi olevan, sillä tuskin näin paljoa savua olisi ihan ilman tulta, mutta joka tapauksessa kaukana ollaan vielä siirron toteutumisesta. Jos pitäisi veikata, niin eiköhän tämä mene perinteisellä tavalla eli joku muu seura tulee ja maksaa B*rcan pyytämän hinnan Wengerin kitsastellessa muutaman miljoonan takia.

Sanchezin huhuista päästäänkin nykytilanteeseen eli siihen, että mitään ei ole vielä tapahtunut hankintojen suhteen. Varmaan joitain hankintoja tulee, mutta niiden tasosta paha sanoa mitään ja vaikea myöskään olla kovin luottavainen viimeisten vuosien ja siirtoikkunoiden kokemuksella. Suurin osa vahvistusta tarvitsevista pelipaikoista jää todennäköisesti tälläkin kertaa samaan tilaan, kuten aiempien siirtoikkunoiden kohdalla on käynyt.

Mennään nyt tuohon otsikon mukaiseen kauhuskenaarioon. Se olisi tusina- ja junnupelaajien ostaminen ilman todellisten vahvistusten hankkimista. Toinen vaihtoehto on sitten nämä Wengerit käyttämät niin sanotut sisäiset ratkaisut tarkoittaen tässä tapauksessa lähinnä lainalta palaavia pelaajia unohtamatta joka kesäistä ”uutta hankintaa” Diabyn muodossa.

Oikean pakin tontti ratkeaa, kun Bellerin nousee ykkösjoukkueen rinkiin Jenkinsonin ottaessa paikan avauksesta. Heikentäähän tämä joukkuetta selvästi, mutta eihän uutta hankintaa voi tehdä, koska se saattaisi ”tappaa” Jenkinsonin tai ainakin Bellerinin.

Kakkosmaalivahti ei kuitenkaan pelaa paljoa, joten siihen riittää hyvin lainalta palaava ja Championshipissä reilun 10 pelin verran kokemusta kerännyt Martinez. Muutenkaan Wenger ei pahemmin ole osannut maalivahteja hankkia, joten tämä olisi turvallinen ratkaisu siinä mielessä, että mitään uutta floppia ei kärrättäisi Grovelle.

Toppariosastolle löytyy ehkä jopa kaksi sisäistä ratkaisua tai ainakin yksi riippuen Djouroun tilanteesta. Miquel palaa lainalta Leicesteristä vuotta kokeneempana ja voi ottaa vähintään nelostopparin paikan riippuen Vermaelenin tilanteesta ja siitä palaako myös Djourou rinkiin. Sveitsiläisen kanssa tilanne on auki, kun on uutisoitu, että HSV olisi ostanut miehen. Tätä tietoa ei kuitenkaan Arsenal.comissa ole missään vaiheessa vahvistettu ja Djourou roikkuu edelleen mukana pelaajalistauksessa ykkösjoukkueessa. Sinänsä Djourou olisi aivan kelvollinen toppari nelosvaihtoehdoksi, mutta tuskin mies on kiinnostunut moisesta roolista.

Keskikentän pohjan ongelma on puolestaan ratkaistu tuomalla takaisin Saksan Bundesliigassa todella pahasti flopannut entinen tulevaisuuden toivo Coquelin. Käsittääkseni miehellä on ainakin ensi kausi sopimusta jäljellä, joten ei tässä kannata mitään Schneiderliniä tai Benderiä ostaa 20 miljoonalla, kun ratkaisu löytyy joukkueen sisältä.

Hyökkäys- ja laituriosasto puolestaan on vahvistettu yhdellä nimellä, joka MM-kisoissa on esiintynyt edukseen, eli tietenkin kyseessä on Kreikan lainalta palaava Campbell. Costaricalainen pystyy pelaamaan jokaista hyökkäyksen kolmesta ylimmästä paikasta. Mikäpä tämän parempaa ja näin ollen ei tarvitse ostaa erikseen sekä hyökkääjää että laituria. Tämä säästää parhaassa tapauksessa kymmeniä miljoonia, joten ollaan taas askel lähempänä, että seuran pankkitili ylittää maagisen 200 miljoonan punnan rajan.

Advertisements

22 thoughts on “Kauhuskenaario kesän hankintojen osalta

  1. Tämän skenaarion mukaanhan Arsu jäisi voitolle niin urheilullisesti kuin taloudellisesti 😉

    Muutamia isompia palkkaeriä katoaa ja lisäksi Velasta sekä Fabregasista saadaan jonkinlaista korvauksta. Myös Djourousta jos se siirto HSV:hen julkaistaan. Huikea kesä olisi! Vähän niinkuin vetäisi Tequila-paukkuja ilman Tequilaa ja sitruunaa…

    Ja onhan tässä vielä lisääkin ilmaista kenties tulossa rahaa kun Songin on huhuttu sirtyvän pois Barcasta, kai tuonkin diilissä joku sell-on pykälä löytyy.

  2. Saksalaismedia ruoskii aika lailla Öziliä – siitäkin huolimatta, että Mesut teki neljännesvälierässä voittomaalin. Myös Löw puhuu Özilin ”vaikeasta kaudesta” Arsenalissa, mutta toistaiseksi luottoa on löytynyt. Özilin pitää varmaan yksin kaataa Ranska, jotta kelpaa.

  3. Peukut pystyssä edellisen viestin Hessulle…
    Näin Arsenalin ja Puman kunniaksi otin tänään punaista juomaa ja laitoin eriväriset sukat jalkaan…
    Lisää sopparuokaa…

  4. Debuchyä nyt sitten huhutaan vahvemmin ja vahvemmin. Yllättävän halvalla Castle myy, nähtävästi 10-12m, mikä on halpa hinta laadukkaasta Ranskan avauksen pelaajasta. Vaan onko Debuchy sitten laadukas, se onkin eri asia. Ei varmastikaan Ranskan avauksen parhaita lenkkejä.

    Castle haluaisi Callen lainalle toiseen suuntaan. Kannatan ja uutta oikean pakin prospektia vaan sisään Debuchyn lisäksi. Bellerin ei toki ole valmis vastuunkantoon, jos on koskaan suurseurassa.

  5. Shaqirikin odotetusti nousemassa esille ja samaan tapaan kuin Sanchezia, huhutaan myös Pooliin. Itse lämpenisin tälle aika kovastikin, vaikka onkin epätasainen pelaaja. Bayern ei pyydä hirmuhintaa, jos nyt ollenkaan loppujen lopuksi myyvät.

  6. Mä alan uskoa entistä enemmän Mario Mandzukicin tuloon, koska se nimi ei ole pyörinyt missään listoilla. En tiedä onko hyvä vai huono, mutta on ainakin tottunut voittamaan..

  7. Ja jopa Remy meni ennen Ollia takaa-ajoasemassa. Nyt on mennyt komealta luotto. Kos pääsi sentään kentälle Sakhon loukkaannuttua. Aika täysin Saksa on puuduttanut Ranskan hyökkäyskoneen.

  8. Käsittämätön vaihto tämä Cabaye-Remy. Tuhnu-Remyn panos on pyöreä nolla ja Ranska menetti loputkin keskikentän kontrollista. Tulihan se Girokin kentälle, mutta kun palloa ei saada millään ulos, niin ei pääse Olli loistamaan.

  9. Voi pyhä sylvi sentään! Eipä toi puremisjupakka paljon jyrsijän hintaa laskenut, n.80 miljoonaa iski barca pöytään! Sairas hinta. Onhan ronaldosta ja balestakin maksettu ihan övereitä mutta on ne sentään ollu vuosia nuorempia kun jyrsijä. No, nyt alkaa olla sit barcalla tarve myydä ukkoja että saavat rahoitusasiat kuntoon.

    • Joo ei pelkkä cescin myynti enää riitä jos suarezin haluavat,pahasti nyt haisis siltä että Se Sanchez ois oikeesti vaihtamas maisemaa,hoidas nyt wenkku Alexis Lontooseen äkkiä.eipä suostunu muuten soton myymää lovrenia poolille,saas nähdä pitääkö ne kynsin hampain lopuista pelaajistakin kiinni,toivotaa et ne sen schneiderlinin vielä laskis meille.

    • Onhan toi tosiaan aivan sairas hinta vampyyrista .. Se on muuten sit pomminvarmaa et kun uefan kultapojat valittaa purijan pelikiellosta niin se lyhenee , taatusti .

      Mut hiphei , päivän tärkein uutinen kuitenkin oli et mehän hommattiin 16-vuotias suomalainen maalivahti tänään , kannat kattoon saatana. Kyllä kilpailijoita taatusti vituttaa.

  10. nyt alkaa olla jo savumerkit sen verran tummia Debuchyn ympärillä että pidän siirtoa jo lähes varmana, mm. L’Equipe kertonut siirron olevan sinetöity. 10m puntaa. ihan ok vahvistus, saattaa olla jopa aavistuksen parempi kuin Sagna. tärkeintä olisi nyt vain seurajohdon tajuta että kyseessä ei ole vahvistus vaan korvaaja…

  11. No ei ole parempi. Aika tasapaksu laitapakki. Ja nuorempaa kaipaisi, patongilla ei mennä kauaa.

    Saksa sai Ranskan lupaukset näyttämään kyllä kevyiltä. Kannattaako niitä ranskalaisia ostaa saksalaisten sijaan?

    • Itse pidän Debuchya vähintään torjuntavoittona, kovin paljon parempaa ei tarjolla varmastikaan ole. Ikä on tosiaan miinus, uhkana on että 3-4v ja joudutaan taas hannkimaan uusi 10m laitapakki. Luotto Callen ja Bellerinin kehitykseen ei kattoon asti yllä.

  12. Joo, Debuchyllä ei ole silmiinpistäviä heikkouksia, mutta ei minusta mitään voimakkaita vahvuuksiakaan. Varsinkin nopeutta saisi olla enemmän, sillä sitä alakerrasta puuttuu. Eikä tuo hyökkäyksien tuki vaikuta mitenkään erikoiselta, joskin ei se sitä ollut Sagnallakaan.

    Tärkeintä kuitenkin, että Debuchy on aika komea omalla tavallaan. Sponsorit tykkäävät, kun Arsenal täytyy kauniista pojista.

    • Voi olla hyvä lisä hyökkäyspeliin,varmasti theon mukavampi ja hedelmällisempi pelata myös debuchyn kuin sagnan kans.tavallaa harmittaa,olisin halunnut katsoa onko aurierista mihinkää,mutta tosiaa wengerillä sit kai kova luotto calleen/belleriniin ku ton ikänen äijä hankitaa.

  13. Oho, Daily Fail arvelee, että Joel Campbell lainataan valioliigaseuraan. No tietysti ei Campbell ehdi mainittavasti preseasonilla vakuuttaakaan, ilmoittautunee treeneihin elokuun alkuviikolla ja silloin pitää suunnitelmien jo olla aika pitkällä.

  14. Ollaan vissiin liikaa totuttu tähän junnujen hankintaan kun 28 vai 29 vuotias on liian vanha? Se 3-5 vuotta mitä Debuchy pystyy pelaamaan vielä huipputasolla on pitkä aika.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s