Debuchy todennäköisin, Sanchez mahdollinen ja luultavasti kumpikaan ei tule

Eilisen päivitys jäi väliin, mutta siihen oli hyvä selitys. Istuttiin iltaa tai tarkemmin sanoen myös yötä ja melkeinpä aamua Henten kanssa parantaen punavalkoista maailmaa. Tämä vaati lopulta veronsa ja aika sen enempää kuin energiakaan ei riittänyt eilen enää päivittämiseen.

MM-kisoissa Saksa melko odotetusti lopetti Ranskan kisaurakan, joka tarkoittaa viimein Koscielnyn ja Giroudin pääsevän lomailemaan. Molemmat ovat ainakin pelimäärien puolesta ansainneet kauden päätteeksi tuon. Toivottavasti ehtivät muutaman viikon lomailla ja ensi kausi ei kovin pahasti mene pieleen kisojen takia. Tietysti vielä pahempi tilanne on saksalaispelaajillamme, jotka jatkavat edelleen pelejä, mutta toisaalta esim. Podolski pelasi vain murto-osan verrattuna Koscielnyyn ja Giroudiin. Sen sijaan olen eniten huolissani Metesackerin ensi kaudesta, kun mies on puolustuksen tärkein pelaaja ja loma näyttäisi jäävän minimiin ja pelimäärät olivat muutenkin todella suuret jo ennen MM-kisoja.

Huhupuolella sisään olisi tulossa vahvimmin Debuchy, kun viimeisimpien tietojen mukaan siirtosumma olisi kahdeksan miljoonan luokkaa plus mahdolliset pari miljoonaa jonain klausuuleina. Tässä huhussa ollaan jo siinä vaiheessa, että Debuchy olisi sanonut siirron olevan selvä jollekin Ranskan televisiokanavalle. Saa nähdä ja ei tähänkään jaksa uskoa ennen kuin lähteet ovat luotettavia. Nyt voisi kuitenkin luulla siirron tapahtuvan melko nopeasti jos on tapahtuakseen, sillä enää ei MM-kisoista ole mitään haittaa ranskalaisten pelaajien osalta. Toisaalta taas meidän toiminta on kaikkea muuta kuin nopeata siirtojen suhteen, joten nykytilanne voi jatkua pitkäänkin.

Sanchezin tilanne on omaan silmääni aika sama kuin pari päivää sitten. Huhuja on eri suuntiin paljon, mutta mitään näistä ei oikein voi pitää toistaan luotettavampana. Osittain tämä siirto on varmasti kytköksissä Suarezin B*rcaan siirtymiseen. Katalaanit tarvitsevat rahaa talttahampaan ostoon ja mielellään maksaisivat osan Sanchezilla, mutta epäselvää on käykö tämä järjestely chileläiselle. Joidenkin tietojen mukaan Sanchez valitsisi meidät Poolin sijaan, mutta tuo ei välttämättä paljoa paina tietäen B*rcan toimintatavat näissä siirroissa. Lisäksi Juventus on mainittu mukaan yhdeksi kiinnostuneeksi seuraksi, joten edelleen pitäisi selvästi todennäköisempänä Sanchezin siirtoa jonnekin muualle kuin meille.

Lähtöpuolella Vermaelenin siirtoa Manuun rummutetaan edelleen 10 miljoonan hintaan ja kaupan arvellaan tapahtuvan Hollannin kisojen tullessa päätökseen eli mahdollisesti jo muutaman seuraavan päivän aikana. Toivottavasti ei, mutta ei tämä siirto millään tapaa yllättäisi, kun tärkein asia seurassa on viivan alle jäävä rahasumma.

Niin ja onhan näitä siirtoja jo tälle kesälle tehtykin. Joku kreikkalaisjunnu vai jopa kaksi hankittiin pari viikkoa sitten, pari päivää sitten hankittiin West Hamin akatemista joku ja nyt viimeisimpinä HJK:sta 16-vuotias veskari. Siinähän niitä siirtoja alkaakin jo olla, joten mitä ihmettä tässä vielä vaaditaan hankintoja. Ehkä yksi junnuhyökkääjä vielä, niin palapeli alkaa olla koossa kautta 2014-2015 varten.

Tämä päivitys on hyvä lopettaa Onlinegoonerin uusimmasta artikkelista poimittuun kommenttiin, joka kuvaa tätä kesää valitettavan hyvin tähän mennessä:

Arsene, the clock is ticking. We don’t want the first game of the season to be a repeat of last season’s opening fixture against Villa, especially as this time around that vile little man wearing a silly cap will be prowling up and down the touchline, whilst you, Arsene, will be on your arse in the dugout blaming everybody apart from yourself for not strengthening the team this summer.

Mainokset

9 thoughts on “Debuchy todennäköisin, Sanchez mahdollinen ja luultavasti kumpikaan ei tule

  1. Se on kyllä hienoa, kun AFSC:n fb-sivuilla levitellään Debuchyn ”Instagram- tiliä”, jossa siirto ”vahvistetaan”. Ja jotkut vielä vakuuttelevat, että ”kyllä tili on aito”. Vaikka siirto joskus tapahtuisikin, ei anna kovin hyvää kuvaa afsc:stä. Kuten joku fb:ssä hokasikin, tuolla tilillä on huimat 7000 seuraajaa…

  2. Kai sillä joku paino on, kun pelaaja uskaltaa Ranskan pääkanavalla sanoa siirtyvänsä. Myös Newcastle on alistunut asiaan ja siirtosumma on tyypillinen Wengerille. Minusta Debuchy on selvä, vaikkei kovin inspiroiva siirto minulle olekaan.

  3. Debuchy on käytännössä varma. Ihan hyvä siirto mielestäni. Valioliigan top 3 oikeiden pakkien joukossa viime kaudella ja Ranskan maajoukkeessakin jättänyt Sagnan penkille. Jos olisi patongin sijaan lädii niin täälläkin jengi olisi varmaan aika innoissaan. Toki tuota ikää on sen verran paljon, että pian ollaan taas uuden hankinnan edessä eli pitkällä aikatähtäimellä ongelma ei ratkea.

  4. Nimenomaan ikä tässä on siinä mielessä kysymysmerkki, ettei Debuchy ole mikään ravihevonen, vaan ihan normaali ihminen eli repivien spurttien kanssa voi tulla ongelmia heti kolmenkympin jälkeen, kuten niin monilla laitapakeilla. Ja jos nousut eivät silloin enää maistu, niin anti on aika heikko hyökkäykselle. Mutta hyvällä tuurilla on 2-3 vuotta kohtuullinen avauksen suorittaja, sen jälkeen rotaatiopelaaja.

  5. Alexis Sanchez kyllä haisee vahvasti sille, että tahtoo loppupeleissä johonkin muuhun seuraan, joka tarjoaa esim. enemmän rahaa. Ja jos Juve on mukana, se on myös urheilullisesti varmaankin lattarille kiinnostavampi, pokaaleja voittava seura.

  6. Mun pointti taisi mennä ohi… Kiinnitin huomiota feikkiin, en siihen, siirtyykö vai ei. Mutta no big deal.
    Depuchy vaikuttaa ihan ok:lta – ei tosin ole Sagnan veroinen keskitysten estäjänä, mutta max 10 miljoonalla ei parempaa saa.

    • Siksi mää täällä aina käyn lueskelemassa,kun täällä on se paras tieto,eikä fb:ssä.On tärkeetä että tieto tulee oikeita kanavia pitkin,onhan se naurettavaa että tommoset feikkikanavat julkasee siirtoja ennen ku täällä tiedetään asiasta mitään,voihan helvetti sentään !!

  7. Onkos joku ranskan kielen taitoinen nähnyt oikeasti sen haastattelun, jossa Debuchyn siirto vahvistetaan? Helppohan se on huhuja heittää maailmalle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s