Mathieu Debuchy

Kesän toinen hankinta on virallisesti julkistettu Arsenal.comissa. Mikään yllätys se ei ole ja kyseessä on viikkokausia jo melko varmana pidetty Debuchy Newcastlesta. Tätä siirtoa voi katsoa monesta näkökulmasta ja perusteita varmasti löytyy sekä hyvän että vähemmän hyvän siirron puolesta.

Tarvitsimme joka tapauksessa Sagnalle korvaajaan ja Debuchy on kelvollinen tuohon rooliin. Pelaajilla on ehkä eri vahvuudet ja eniten epäilyttää Debuchyn puolustuspelaaminen, sillä hyökkäyssuuntaan parannusta pitäisi olla lähtökohtaisesti tiedossa. Toki tämä on hiukan kyseenalaista jos puhutaan suoraan maalien määrästä, sillä Sagna hyvänä pääpelaajana osui pari kertaa kaudessa. Toki kokonaisuutena laitapakin hyökkääminen on aivan muuta kuin pääpeli, joten tilanteiden rakenteluun oikealta laidalta on lähtökohtaisesti odotettavissa uusi ulottuvuus.

Paljon on puhuttu hinnasta uuden hankintamme kohdalla, mutta henkilökohtaisesti tuo ei paljoa kiinnosta. Oli hinta sitten 8-12 miljoonaa, jotka ovat olleet huhujen yleisimpiä lukuja, ei tee merkittävää eroa. Mieluummin pari miljoonaa enemmän, jotta kauppa ei jää siitä kiinni. Näin on ennen useasti käynyt muiden pelaajien kohdalla ja samalla vahvistukset, joita joukkue on ehdottomasti tarvinnut ovat jääneet saamatta. Meidän taloudellinen tilanne ei ole onneksi parista miljoonasta kiinni, vaan tärkeämpää on saada valmis pelimies Sagnan tilalle.

Olen tyytyväinen myös siinä suhteessa, että Aurieria ei hankittu vaan valinta oli lopulta Debuchy. Nyt ei jatkuvista Afrikan mestaruuskilpailuista ole haittaa ja muutenkin ranskalainen on tasonsa osoittanut, eikä tarvitse sopeutumisaikaa Valioliigaan. Tässä suhteessa Debuchy on harvinainen hankinta ja oikeastaan Arteta tulee ainoana mieleen tässä suhteessa aikaisempia siirtoja mietittäessä. Toivottavasti vähintään pari kautta menee yhtä hyvin kuin Artetalla, vaikka nykyään espanjalaisen roolin ei enää pitäisi olla rotaatiopelaajaa suurempi.

Sitten jos jossitellaan ja ajatellaan vertailua Sagnan ja Debuchyn välillä. Turhaahan tämä on, mutta yleensä aina uutta hankintaa verrataan paikan entiseen pelaajaan ja varsinkin tässä tapauksessa, kun oikean puolustajan tontti oli Sagnan hallussa suvereenisti seitsemän vuoden ajan. Ehkä olisin pitänyt mieluummin Sagnan jos olisin saanut valita, sillä mies oli paikkansa ehdotonta eliittiä alaspäin ja lisäksi tarjosi monipuolisuutensa ansiosta hyvän topparivaihtoehdon tarvittaessa.

Edellinen ei kuitenkaan ole mitään Debuchyltä pois ja onhan mies esim. Ranskan paidassa ykkösvaihtoehto ennen Sagnaa ja muutaman vuoden nuorempi, joka on jonkin asteinen etu ainakin yli 30 vuotiaista pelaajista puhuttaessa. Toki Ranskan maajoukkueen nokkimisjärjestys nyt ei välttämättä totuutta kerro, sillä siellä toppareina pelaa Varane ja jopa Sakho ennen Koscielnyä, joka on käsittämätön ratkaisu.

Haluan ehdottomasti nähdä Debuchyn pelaamista ja ennen kaikkea puolustuspelaamista lisää ennen kuin pystyn tekemään todellista vertailua Sagnaan tai arvioimaan tason ylipäätään. Toki vuosien varrella on jonkin verran tullut nähtyä miehen otteita, mutta ei niin montaa ottelua tai ainakaan ei erityistä huomiota ole tullut kiinnitettyä Newcastlen laitapakin puolustamiseen, jotta tiedot olisivat tarpeeksi kattavat.

Tilastojen puolesta Debuchy vaikuttaa melko hyvin kunnossa pysyvältä, sillä pelimäärät ovat olleet hyviä useimmilla kausilla. Tämä on ehdottomasti loistava asia ja toivottavasti sama jatkuu, vaikka Mestareiden liigan myötä pelimäärät lisääntyvät esim. Newcastleen aikoihin verrattuna. Toki tässä tulee tai tulisi mukaan järkevä rotaatio, mutta se ei valitettavasti ole Wengerillä hallussa edes välttävästi.

Ehkä joukkue ei vahvistunut merkittävästi tämän siirron seurauksena, mutta tuskin se heikkenikään. Tämä selviää ajan myötä, mutta tämä on ensituntuma. Jos muut pelipaikat, jotka tarvitsevat vahvistusta onnistutaan vielä täyttämään kelvollisilla hankinnoilla, niin ei joukkueen menestys todennäköisesti Debuchyn panoksesta jää kiinni.

Toinen pelipaikka saatiin tämän siirron myötä vetää yli kesän hankintalistasta. Vielä on kuitenkin useampi jäljellä, joten tehtävää riittää kauden alkuun mennessä paljon. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa ja nimenomaan jatkaa, sillä joukkueen todellinen vahvistaminen pitää tehdä puolustavan keskikentän hankinnalla sekä uudella ykköshyökkääjällä. Debuchy on kuitenkin lähtökohtaisesti vain suurin piirtein yksi yhteen korvaaja Sagnalle.

Advertisements

5 thoughts on “Mathieu Debuchy

  1. Edellisiin kommentteihin hyvää vastinetta. Toki on helppo olla nyt kahden kovan hyökkäävän hankinnan jälkeen samaa mieltä, että suunta on nyt oikea. Vaikka pettymys tammikuun nollasiirtoikkunasta ja mestaruusotteen väistämättömästä lopullisesti kirpoamisesta vielä takaraivossa kummitteleekin.

    Keskikenttä tietenkin on tasapainoltaan heikko ja vaihtoehdoissa on liikaa samankaltaisuutta, runsaat erilaiset vaihtoehdot ovat nimenomaan Cityn ja Chelsean vahvuudet. Arsenalissa ollaan ihan tyytyväisiä, kun hyökkääviä vaihtoehtoja riittää ja vastustetaan suu vaahdossa oikeasti hyvän kahden suunnan pelaajan (Khedira) hankkimista. Tyypillistä on meille, että ollaan ihan tyytyväisiä esim. Rosickyn ja Wilsheren näennäistsempistä puolustussuuntaan, vaikka omissa koliseekin.

    Wilshere huhujen mukaan ilmoittautui etukäteen kesätreeneihin, joten sen se kohu ehkä vaikutti, vai liekö ollut MM-fiaskon jälkeen jo selvää. Joka tapauksessa askel oikeaan suuntaan.

  2. Samaa mieltä siitä, että puolustava keskikenttä tarvitaan. Hyökkäykseen ei kuitenkaan mun mielestä tarvita ”ykkösvaihtoehtoa”, sillä tulivoimaa on. Rotaatiopelaaja kuitenkin, joka olisi suht tasapaksu Giroudin kanssa.

  3. Ihan asiaa sekä Villeltä että kommentoijilta. Sen vuoksi itse olenkin ihan tyytyväinen vasta kun tuo keskikentän ankkuri hankitaan. Lisäkärjen ja varatopparin hankinnat ovat taas plussaa riippuen siitä, mikä on tuon mahdollisen kärjen taso ja siitä lähteekö Verma pois vai ei.

    Onneksi kuitenkin vaikuttaisi siltä, että keskikentälle ollaan yksi huippumies hankkimassa kolmikosta Khedira/Schneiderlin/Bender. Todennäköisesti muitakin ehdokkaita on. Se on sitten äärimmäisen turhauttavaa jos ei hankintaa saada tehtyä nyt kun ilmiselvästi näyttää kuitenkin siltä, että myös joukkueen valmennus ja johto on sitä mieltä, että pelaaja tuolle paikalle tarvitaan.

    Täytyy nyt tosiaan toivoa, että Debuchy pysyy kunnossa sillä Calleen ei oikein luotto riitä. Debuchysta vielä sen verran, että vaikka tilastot onkin vain tilastoja niin whoscored.com sivuston mukaan mies oli viime kaudella valioliigan 13. paras pelaaja (toki saman tilaston mukaan Mile Jedinak oli 7. paras!)

    http://www.whoscored.com/Regions/252/Tournaments/2/Seasons/3853/Stages/7794/PlayerStatistics/England-Premier-League-2013-2014

  4. Vittu luin 3 riviä blogia.
    Eli
    Sagna= Maailman paras
    Debychy= Kelvollinen
    ?

    Tuuliviiri pyörii…….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s