Ensimmäinen harjoituspeli vuorossa

Tämä päivitys on kirjoitettu ennakkoon jo perjantaina päivällä, joten älkää ihmetelkö jos jotain viimeisimpiä uutisia tai tapahtumia jää mainitsematta.

Tänään nähdään uuden kauden ensimmäinen harjoitusottelu klo 17:00 alkaen. Vastassa on alasarjajoukkue Boreham Wood. Mistään klassikosta tai edes muutamien vuosien takaisen Barnet ottelun perinteestä ei voida puhua. Silti on mukava päästä parin kuukauden tauon jälkeen näkemään sen ainoan oikean joukkueen otteita.

Ottelu pitäisi olla katsottavissa streaminä Arsenal Playerin kautta ja nykyäänhän ei tarvitse olla edes jäsen, vaan pelkkä rekisteröityminen riittää, jotta kyseisen palvelun saa näkyviin. Näin ainakin muistelisin, enkä jaksa alkaa asiaa juuri nyt tarkistamaan.

Ottelu tulee varmasti olemaan melkoista kesähöntsää. Harjoituksia on vedetty vasta muutamia päiviä ja läheskään kaikki pelaajat eivät ole vielä takaisin Colneyn viheriöillä. Muun muassa kumpikaan kesän uusista hankinnoista ei ottelussa esiinny ja samoin yksikään MM-kisoissa mukana ollut tuskin pelaa. Ei edes Wilshere, vaikka mies pari päivää ennakkoon palasikin lomilta harjoituksiin. Osin varmasti viimeisimmän tupakkakohun saattelemana.

Lomailijoista ja loukkaantuneista huolimatta jalkeille saadaan varmasti mielenkiintoinen joukkue tai kaksikin jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja tauolla vaihdetaan kaikki 11 pelaajaa. Tässä vielä artikkelin muodossa listausta keitä pelaajia todennäköisesti tulemme näkemään kokoonpanossa niin ykkösjoukkueesta kuin junnuistakin.

Viime kauden avauksen pelaajista mukana ovat muun muassa Szczesny, Gibbs, Ramsey, Arteta ja Flamini. Junnupuolelta taas ehkä merkittävimmät seurattavat ovat Miguel, Akpom ja Bellerin sekä nykyisessä maalivahtitilanteessa Martinez. Henkilökohtaisesti myös Eisfeld kiinnostaa, mutta totuus taitaa olla, ettei saksalainen saa koskaan kunnon mahdollisuutta ykkösjoukkueessa. Ikää alkaa olla jo enemmän kuin puhtaasti junnuksi luokiteltavilla ja pelipaikkansa puolesta kilpailu on kovinta juuri tuolla osastolla joukkueessa Wengerin keräillessä keskimmäisiä keskikenttäpelaajia ja etenkin hyökkääviä sellaisia enemmän kuin olisi tarvetta.

Sopimus PUMA:n kanssa toi näemmä myös muutoksia uusien pelipaitojen julkaisutahtiin. Tästä edes joka kaudelle tulee uudet paidat ja tämä koskee kaikkia kolmea pelipaitaa. Toki ihan ymmärrettävää siltä kannalta, että jostain PUMA:n on saatava vastinetta sijoitukselleen ja tuskin seurajohtoammekaan tämä pahemmin haittaa. Silti ei tämä ainakaan lisää yhtään omaa innostustani ostaa uusi paita, vaan päinvastoin. No hyvä puoli tässä on, että keväisin tai jo uuden kauden alettua vanhoja paitoja on luultavasti saatavilla todella edullisesti.

Tästä se uusi kausi hiljalleen pyörähtää toden teolla käyntiin, vaikkakin vasta näiden ensimmäisten harjoituspelien osalta, jotka eivät vielä kovin paljoa kerro joukkueen iskukyvystä.

Mainokset

7 thoughts on “Ensimmäinen harjoituspeli vuorossa

  1. Theo palaa normaaliin ja täyteen joukkueharjoitteluun kuukauden päästä. Pelaamaan siis joskus syyskuun puolivälissä tai viimeistään lopulla. Saa nähdä, milloin kolme viikkoa myöhemmin saman vamman saanut Falcao pelaa. Sama homma kuitenkin kummallakin, uutta siirrännäiseturistisidettä on rakenneltu leikkauksen voimin.

    Aika yllättävänä pidän Mourinhon varsinaista asiaa eli ilmoitusta ettei (isoja) hankintoja enää tänä kesänä tule. Ne Arsenal-puheet eivät sitten mitenkään yllättäneetkään.

  2. No joo, eivät. Lisäksi Mourinhon on pakko sanoa noin, koska Fabregas ei itse sanoisi, että Chelsea olisi ollut ykkösvaihtoehto. Pakko siksi, koska fanit on jotenkin saatava uskomaan, että Fabregas on siellä, missä haluaakin.

  3. Joo, en minä ainakaan jaksa enää tuollaisesta mieltäni pahoittaa. Fakta on, ettei Fabregasin elämä ole nyt ihan niin helppoa Lontoossa ja managerilta tuo on normaalia kaikkensa yrittämistä, jotta esteet voitetaan ja fanit kannustaa, vaikka alku olisikin (ja on) takkuinen. Ei tosin taida olla suurta pelkoa, että Chelsean kannattajat pahemmin hyökkäävät Fabregasia vastaan, vaikka taustaa onkin kahdesta heidän kannaltaan ongelmallisesta seurasta. Osa Arsenalin kannattajista kylläkin ilmaisee tunteensa Fabregasia kohtaan, siviilissä ja katsomoissa. En usko, että ihan hyvän maun rajoissa pysytään joka kohdassa.

  4. Saas nähdä, normaalia avoimemmin Wenger puhuu lisähankinnoista – ei edes tyrmää Khediraa. Tosin Arsenal.comin kommenteissa Khedirasta ei ole mitään. Lisäksi näyttää vahvasti siltä, että Verma lähtee – ja että Wenger hankkii tilalle uuden kolmostopparin. Hyvä niin.

    Mielenkiintoista oli myös se, että Arteta ei pelannut ”lievän loukkaantumisen” takia. No, ehkä lainausmerkit ovat tarpeettomat…

    Ja alan todella kyllästyä afsc:n fb:hen, jossa meni hetken aikaa läpi poldiin liittyvä feikkitwiitti ”matkalla sevillaan”. Argh. Kaiken lisäksi jotkut kauppaavat vanhoja pelipaitoja, ziisus.

  5. Wenger pelin jälkeen: ”Overall what we want is [to avoid] injuries”

    Hakasulkeissa siis toimittajan oma lisäys.

  6. Yllättävän avoimesti Wenger kommentoi siirtoja. Ei väistellyt kysymyksiä vaan ihan suoraan ”lupasi”, että siirtoruletti tulee jatkumaan. Erityisesti siirroista kysyttäessä sanamuoto ”It’s not over – there’s still a long way to go.” ilahdutti. Selkeästi useampi ukko on vielä tulossa.

  7. Terveiset Brasseista!Bongasko kukaan mua finaalipvän Hesarin netistä?Käykää zeggaa….pomputeltiim lounaan jälkeen palloa coban beachilla ja kas kummaa yhellä hullulla oli Özilin arsupaita päällä.Oli huikea reissu,Rio on huikee mesta.Oukei sain ihan riittävästi palstatilaa myös painetusta lehdestä:D.Eikä oikein vieläkään väsytä.(jetlag).Alexis ja Dep.sisään.Toimii!Mahtaako Theon jalka kestää?Khedira sisään ja kunnon veska esim.mexicon ukko,se ois siinä.Hyvältä näyttää..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s