Mitä olisi voinut tapahtua toisin tähän mennessä kesää?

Tähän mennessä on tapahtunut positiivisia asioita siirtomarkkinoilla, kun vertailukohdaksi otetaan aikaisemmat kesät noin viimeisen 10 vuoden ajalta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme yleisesti tehneet asioita paremmin kuin kilpailijat. Sanoisin esim. Chelsean ja Manchester Cityn toimineen siirtomarkkinoilla vielä paremmin ja kun molemmat olivat jo valmiiksi edellä, niin ei mikään viittaa eron pienenevän jatkossakaan, vaan täysin päinvastoin todennäköisesti kasvavan.

Neljä hankintaa tähän mennessä on kelpo määrä, mutta viimeisin Chambers on enemmän ekstraa kuin mitä joukkue todella tarvitsee. Edelleen kolmesta tärkeimmästä hankinnasta on ainoastaan yksi hankittu eli oikea puolustaja. Hyökkääjä ja puolustava keskikenttä olisivat äärimmäisen tärkeitä hankintoja, mutta saa nähdä tuleeko loppujen lopuksi edes tuota keskikenttäpelaajaa koko kesän kestäneistä huhuista huolimatta. Topparihankinta on myös aivan ehdoton, sillä Koscielnyn ja Mertesackerin viime kausi tuskin toistuu eli samalla peluutuksella kaksikko tuskin pysyy pelikunnossa viime kauden tapaan lähes kaikissa otteluissa.

Korostan seuraavan listan olevan täysin henkilökohtainen mielipiteeni, kuten kaikki muukin josta täällä kirjoitan. Kesän suurimmat pettymykset tähän mennessä ovat seuraavat. Suurin ja ylivoimaisesti merkittävin oli Wengerin jatkosopimus ja vieläpä kolmevuotinen sellainen. Managerillamme oli tilaisuus poistua kunniallisesti FA Cupin voiton myötä, mutta eipä tuo mahdollisuus kelvannut ja en usko vastaavaa tilaisuutta enää tulevan. No joka tapauksessa tämä oli kesän suurin pettymys, joka samalla rehellisesti sanoen vie toivon myös seuraavan kolmen kauden osalta.

Wengerin jatkosopimukseen liittyy hiukan myös naapurin uusi manageri Pochettino. Pidin miehen tyylistä ja tavasta, jolla Southampton pelasi. Myös tulokset vaikuttivat koko ajan nousevilta etelärannikon seurassa, vaikka ei Soton mikään suuri seura olekaan Valioliigan mittapuulla. Valioliigan sisältä saatavilla olleista managereista Pochettino olisi ollut kakkosvalintani heti Martinezin jälkeen, joten siirtyminen Tottenhamiin harmittaa tässäkin mielessä.

Pelaajasiirroista puhuttaessa taas kolme siirtoa tai pelaajaa ovat jääneet erityisen karvaasti mieleen. Ensimmäisenä tietysti Fabregasin päästäminen Chelseaan todella halvalla, vaikka mies olisi halunnut tulla takaisin ja siirtosumma olisi ollut maailmanluokan pelaajasta nykymarkkinoilla suorastaan halpa takaisinostopykälän takia. Tämä oli taas sellainen ratkaisu Wengeriltä, jota on äärimmäisen vaikea käsittää. Ramseyta lukuun ottamatta olisin ollut valmis laittamaan kenet tahansa keskikenttäpelaajan myyntiin jos kysymys oli joukkueen koosta ja keskikenttäpelaajien määrästä. Toki tiedämme, ettei näin ole, kun Diabyn ja Rosickyn tapaisia pelaajia on vuosikausia roikutettu ringissä mukana. Kyseessä oli vain Wengerin ylpeys, joka ei antanut periksi ottaa Cesciä takaisin, vaikka se olisi ollut joukkueen edun mukaista.

Toisena listalle pääsee vielä keskeneräinen siirto, joka kuitenkin näyttää tapahtuvan eli Schneiderlin Tottenhamiin. Meillekin erityisesti tänä kesänä, mutta jo paljon aikaisemminkin huhuttu ranskalainen olisi Valioliigasta saatavilla olevista pelaajista paras mahdollinen päivitys Artetaan, mutta ilmeisesti Wenger ei toden teolla halunnut kisata pelaajasta, joka on todella harmi, tai sitten siirto entisen managerin Pochettinon alaisuuteen vei voiton. Vaikea uskoa jälkimmäistä, mutta toisaalta kai sitä on ihmeellisempiäkin asioita tapahtunut siirtomarkkinoilla.

Kolmas harmittava siirto oli helposti arvattava ja se oli vain ajan kysymys. Shaw Manuun, mutta seura olisi voinut olla ihan yhtä hyvin esim. Chelsea, joka hankki kuitenkin Luisin loppujen lopuksi. Shaw on yksinkertaisesti niin suuri lahjakkuus, että nämä vain siirtyvät väkisinkin suurimpiin seuroihin nopeasti, vaikka hinta oli kova. Hinta ei olisi kuitenkaan ollut liian kova meille, vaan olisimme voineet sen maksaa, jolloin vasemman laitapakin tontti olisi Gibbsin ja Shawn myötä ollut pitkäksi aikaa loistavalla mallilla. En tiedä Chambersistä paljoa, mutta kuten jo eilen kirjoitin, niin olisin mieluummin ottanut Shawn noin 10 miljoonaa kalliimmalla.

Yleisesti ottaen ei voi kuin ihmetellä mitä kummaa tapahtuu Southamptonissa? Kapteeni Lallana, seuralegenda Lambert, avauksesta Lovren, Shaw ja Chambers on myyty. Lisäksi viimeisimpinä Tottenhamiin olisivat menossa jo aiemmin mainitun Schneiderlinin lisäksi joukkueen paras maalintekijä Rodriguez. Niin ja näiden lisäksi on myyty myös viime kauden seuran ennätysostos Osvaldo. Siinä on uudella manageri Koemanilla ”hiukan” työsarkaa saada iskukykyinen joukkue jalkeille parin viikon päästä sarja-avaukseen.

Joissakin huhuissa on pre-seasonilla ainakin tähän mennessä täysin pimennossa ollutta Gnabrya viety juuri Southamptoniin lainalle. Voisi olla ihan hyvä paikka, sillä peliaikaa luulisi tulevan ja muutenkin Koemanin pelityylin voisi kuvitella olevan jotain muuta kuin roiskintaa, kuten esim. Hullilla tai West Hamilla, mikä olisi tärkeää kehityksen kannalta.

Loppuun vielä West Hamista puheen ollen Jenkinson näyttäisi olevan matkalla kauden mittaisella lainasopimuksella Itä-Lontooseen Upton Parkille. Toivottavasti tämä pitää paikkansa, sillä ehdottomasti laina olisi parempi ratkaisu kuin suora myynti tässä vaiheessa. Toivottavasti vastuuta tulee jolloin ensi kesänä on helpompi nähdä onko Jenkinsonilla tulevaisuutta kannattamassaan seurassaan.

18 thoughts on “Mitä olisi voinut tapahtua toisin tähän mennessä kesää?

  1. Aika rajua väittää, että Wengerin jatkosopimus vie toivon seuraavilta kolmelta kaudelta. Ei tässä nyt siihen ole ihan hirveästi ollut viitteitä. Keväällä tuli kauan odotettu pysti, lisäksi ryhdikkäitä liikkeitä tänä kesänä siirtomarkkinoilla. Voi olla, että Wengerin kanssa ei saada enää pokaalia, mutta kyllähän seuran ja managerin toiminta näyttää nyt paremmalta kuin vuosiin. Suurin muutos lienee se, että nyt laatupelaajia virtaa enemmän sisään kuin ulospäin.

    Kuulostaa myös hieman foliohattu-touhulta tuo, että Cesciä ei otettu takaisin Wengerin ylpeyden takia. On mielenkiintoista, että vaikka Thiago lähti vuosi sitten ja Xavi viimeistään ensi kesänä, niin silti Fabregasin rooli olisi pienentynyt Barcassa. Seura kertoi mitä tuleman pitää ja Cesc oli vapaa etsimään uutta seuraa jos rooli ei miellytä. En usko hetkeäkään, että mies olisi vain omasta tahdostaan lähtenyt etsimään uusia haasteita vasten Barcan tahtoa. Olisihan se hintakin ollut ihan jotain muuta. Barcan fanit eivät ole olleet tyytyväisiä edesottamuksiin, nähtävästi seurakaan ei nähnyt kovin tärkeänä palasena tulevaisuudessa. Maajoukkueessa on pelannut itsensä vakiavaajasta totaaliseksi penkkiveikoksi.

    Eiköhän Arsussakin harkittu miehen hankkimista. Jos Özil ei olisi vuotta aiemmin tullut, niin Cesc varmaan olisi tehnyt paluun. Nyt niille kahdelle tontille, joille Cesc pystyy pelaamaan, on tarjolla Ramsey ja Özil. En näe, että viime kausien Fabregas olisi pystynyt ottamaan meillä avauksen paikkaa noilla tonteilla. Tuskin Emiratesin penkki niin paljon mukavampi on kuin Camp Noun. Ja toisekseen ei kai penkkiveikolle kannata maksella mitään 200k/vko lähenteleviä liksoja. Ei miehen kintereillä varmaan ollut montaakaan seuraa, mutta Chelsealla sattui olemaan rooli avauksessa ja halu maksaa kovaa liksaa. End of story. Itse asiassa tämä huti tuntuu miltei mitättömältä sen rinnalla, että vuosien saatossa on yritetty hankkia Messiä, C.Ronaldoa tai Zlatania…

  2. Itse en oikein osaa olla pettynyt Schneiderlinin siirrosta naapuriin ennen kuin on selviää kenet me tuolle paikalle hommaamme vai hommataanko ketään. Esimerkiksi jos Khedira kauppa vielä toteutuu, kuten itse uskon, niin olen sitä mieltä, että saamme paljon korkeamman tason osaamista joukkueeseemme. Khedira on kuitenkin voittanut niitä mestaruuksia, jota tännekin kaipaillaan.

    Muutenkin tuo Southamptonin yliarvostus on ihmeellistä. Jos kerta lähes koko joukkue on ollut top-4 materiaalia ja valmentajakin vielä huippuluokkaa niin miten ihmeessä on mahdollista, että joukkue sijoittui vasta kahdeksanneksi vain kuusi pistettä Stoken edelle?

    Schneiderlin näytti kyllä viime kaudella hyvältä pelaajalta, mutta ei miehellä ole mitään meriittejä korkeammalta tasolta. Pian 25-vuotias pelaaja on kuitenkin kyseessä. Voi ihan hyvin käydä Fellainint, joka oli myös paljon meille huudeltu ns. varmana huippuhankintana, vaikka todellisuudessa miehen paukut ei näytä riittävän ollenkaan korkeimmalla tasolla.

    Jos tosiaan meille ei tuota kk-ankkuria tule ollenkaan niin siinä tapauksessa Schneiderlinin siirto spursiin voi alkaa harmittamaan, mutta en todellakaan osaa olla kateellinen Tottenhamille yhtään mistään. Wenger kaikkine puutteineen on kuitenkin saavuttanut jotain kun taas Pochettino ja Martinez ovat täysin nolla-CV:llä liikeellä. Kyllähän sitä Moyesiakin tänne kaipailtiin ja miehen suurimmaksi meriitiksi on sittemmin muodostunut ManU:n totaalinen romahduttaminen.

    Jos Wenger halutaan korvata niin omasta mielestäni vaihtoehtoja ei ole niin kauheasti. Ei Arsenalin penkin pää ole mikään paikka tulla testailemaan josko paukut riittää. Kyllä sen Pochettinon sieltä Spursista saa jos siltä näyttää, että miehestä on johonkin. Arsenalin tulee korvata Wenger vain ja ainoastaan valmentajalla joka on jo todistanut kykenevänsä isojen titteleiden voittamiseen. Tällaisia valmentajia ovat mm. Klopp, Simeone, Guardiola, Ancelotti, Mourinho, Heynckes, Hitzfeld ja Van Gaal.

  3. Chambers maksoi 11M ja Shaw 30M – ei taida kymmenen miljoonaa riittää tuohon väliin. Muutenkin blogissa on aina todettu, että pitää ostaa valmiita pelaajia eikä tulevaisuuden toivoja. 19-vuotias Shaw ei taida olla kuitenkaan valmis pelaaja.

    Ja miksi Jenkinsonin laina olisi nyt hyvä asia myyntiin verrattuna? Etkö ole hokenut jo kauan ettei Callen taso kertakaikkiaan riitä Arsenaliin. Itse olen tosin aina pitänyt Callesta ja uskon, että hänestä tulee joskus vielä ykköskokoonpanon mies.

  4. Mä uskon vahvasti, että fabregasin paluu kaatui hänen palkkapyyntöönsä. Kun Wenger ilmoitti Özilin olevan ykköspelintekijä, tietty varajampalla ois varajampan palkka eli varmaan samaa luokkaa kuin lähtiessä arsenalissa. Ja mitkään esitykset eivät olisi olleet peruste korotukselle. Ja taas mä tästä, vaikka lupasin vaieta.

  5. Itse en kaipaa Cescia ollenkaan, vaikka oli erinomainen pelimies, niin naama alkoi olla jo kovin hapottunut, myös Bar Cassa.
    PGoonerin kanssa samaa mieltä, että DM on tarpeen ja sen Kheridan ottaisin, jos suotaisiin.
    Lisää soppalusikoita!

  6. Nyt vuorostaan independent uutisoi meidän kiinnostuksesta Douglas Costaan. Olisiko tässä sitten se vahvistus oikealle laidalle, jonka myötä Sanchez pelaisi sitten pääosin kärjen roolissa. Aikamoinen kääpiöjoukkio olisikin sitten hyökkäyksessä jos oikealla olisi Walcottin loukkaantuneena ollessa Costa (171 cm), Keskellä Sanchez (169 cm) ja vasemmalla Cazorla (168 cm). Edelleen tosin uskon, että tämä Douglas Costa huhu on täyttä potaskaa

    Myös Giroudille on ilmeisesti tarjottu kahden vuoden pidennystä nykyiseen soppariinsa

    • Tämä uutisointi on alusta alkaen tuntunut melkoiselta ankalta. Ylipäänsä jengissä on varsinkin oikealle laidalle tunkua muutenkin (Sanchez, Walcott, Ox ja Campbell).

  7. Meillä vaan taitaa alkaa olemaan liikaa pelaajia eli jos Khedira tulisi jonkun täytyisi lähteä. Omasta puolestani Arteta ja Rosicky voisivat vaihtaa maisemaa vaikka ilmaiseksi. Aika turhia kavereita molemmat.

    • Ehkei nyt turhia, mutta korkeintaan rotaatio-rooleissa. Molemmat ovat kovia ammattilaisia, jotka edelleen pärjäävät hyvin keskikastiakin vastaan, sekä tietysti CL:n lohkovaiheessa heikompia jengejä vastaan. Mutta kovemmissa peleissä ei oikein ole asiaa kentälle. Jos keskikentälle tulee non-HG -pelaaja, niin se saattaa hyvinkin olla Arteta, joka vaihtaa maisemaa.

  8. Junnuista tosiaan USA:n reissun jälkeen Itävaltaan ykkösjoukkueen mukaan lähtivät vain Akpom, Zelalem, Hayden, Bellerin ja Martinez.

    Sen sijaan lainalle lähtevä Jenkinson, Miquel, Olsson ja Toral jäivät Lontooseen. Myös Coquelin jäi ulos leiriltä, joten taitaa hänenkin mahdollisuudet jäädä ensi kaudeksi ykkösjoukkueseen (viim. tämän jälkeen) lähes olemattomat.

    Uusina kasvoina kuvissa on näkynyt Chambersin, Debuchyn ja Campbellin lisäksi myös Kos ja Giroud. Myös nuori maalivahti Matt Macey vilahti kuvissa, joten hän varmaankin kilpailee sitten Martinezin kanssa siitä vikasta maalivahtipaikasta joukkueessa.

    Sanogo ja AOC näkyivät myös olevan paikan päällä ja kunnossa.

    Ospina ilmeisesti liittyy joukkueseen huomenna, mutta Sanchez jää vielä Pariisi-Lontoo-välille selvittelemään viisumi-sotkuja. Alexis kuitenkin rakentaa peruskuntoaan Walcottin kaverina Colneyssa ja tulee tod.näk esiintymään jo viikonloppuna Emirates Cup:ssa.

    • Niin mikä Tää sanchezin työlupa/viisumi asia oikei on?ei kai luvassa ole mitää ropleemia/ongelmia?

      • Joo, ei Sanchezilla ole mitään ongelmia työluvassa, mutta hommassa vain kestää jonkun aikaa. Tämä oli jo tiedossa/uutisoitu aikoja sitten ja koska kaveri vasta rakentaa peruskuntoaan, niin hänen oli sitten sama jäädä Colneyyn.
        Onkohan sitten torstaina vai perjantaina kun hän liittyy joukkueseen alkuperäisen ti-ke -sijaan.

        Ospina taas liittyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti jo huomenna, tämä näin koska hänellä on ilm. kolumbian lisäksi myös joko italian tai ranskan passi.

  9. Callen Hammers-siirrossa on sekin huono puoli, että kyseessä on Fat Samin mielestä aivan liian hentoinen pelaaja toppariksi, hän haluaa bodareita alakertaan. Pituushan riittäisi. Koska kyseessä on laina ja Arsenalissa paras mahdollisuus tulevaisuudessa peliaikaan on kolmostopparina, olisi hyvä, jos saisi peliaikaa ensi sijassa keskellä. Laitapakkina Calle on valioliigan alakolmanneksen tasoa, eikä tule koskaan pelaamaan sillä paikalla paljonkaan Arsenalissa. Chambersin myötä ei juuri lainkaan. En ihan heti usko, että Soton on onnistunut kasvattamaan akatemiassaan viimein huippuluokan keskikentän keskustan pelaajan, syystä tai toisesta heidän akatemiansa on erikoistuntu laitapelaajiin mitä laatuun tulee. Joten Chambers tulee varmaankin pelaamaan laitapakkia lähivuodet.

  10. Saa sitä vaan miettiä tosiaankin, että mikä tuossa töttenamissa oikein viehättää pelaajia esim. Schneiderliniä…?

    Mitä tötteröpää-fani tekee, kun spursit voittaa Valioliigan?
    -sammuttaa pleikkarin.

  11. ”Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisimme yleisesti tehneet asioita paremmin kuin kilpailijat.”

    Wenger on paska.

    Arsenal tekee vaan asiat huonommin kuin kilpailijat.

    Saapa nähdä mistä Ville kitisee ensi toukokuussa, kun Arsenal on voittanut meataruuden.
    Kaipailee varmaan Moyesieta Wengerin tilalle…Niinkuin pari kautta sitten…..

  12. Kyllähän se on näin, että jos Villen managerit ja pelaajalistat olisi toteutuneet. Niin Arsenal pelaisi Championcipiä :::::=)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s