Besiktas Mestareiden liigan lohkovaiheen tiellä ja Giroud mahdollisesti sivussa kuukausia

Tekemistä olisi riittänyt yllin kyllin myös ennen uusinta uutista tai vielä huhuasteella olevaa tietoa, jonka mukaan ykköshyökkääjämme olisi sivussa kolme kuukautta. Käytännössä tuo tarkoittaisi, että ainakaan enää tämän vuoden puolella ranskalaisen varaan ei kannata laskea mitään ja pelikuntoon sekä ennen kaikkea hyvään pelivireeseen pääseminen voi kestää pitkälti ensi vuoden puolelle. Kukaan muu kuin meidän pelaaja ei voi tällaisessa tilanteessa loukkaantua.

Jos hyökkääjähankinta oli pakollinen jo ennen tätä kaikkien muiden kuin Wengerin mielestä, niin ehkä tämän jälkeen jopa Wenger näkee uuden hyökkääjän hankinnan olevan välttämätön. Tuskin. Eiköhän Podolskin kauppa mahdollisesti lyödä jäihin ja saadaan kuulla selitykset kuinka saksalaisen lisäksi Sanogo, Sanchez, Walcott ja Campbell myös pystyvät kärkipelaajan paikalla pelaamaan.

Valitettavasti vain Sanogon taso on aivan riittämätön ja lisäksi ranskalainen on pahemman luokan lasijalka, joka ei tahdo pysy kunnossa kahta peräkkäistä ottelua. Walcott on vielä loukkaantunut ja muutenkin soveltuvuus kärkeen nykyisessä systeemissä on huono. Sanchez puolestaan on Wengerin omien sanojen mukaan edelleen kaukana tai ainakin jonkin verran täydestä kunnosta ja lisäksi sopeutuminen uuteen joukkueeseen ja liigaan vie aikansa. Jäljellä jää siis Campbell, jota Wenger ei tähän mennessä ole halunnut käyttää kärjessä ja costaricalaisen kokemus Valioliigasta on nollatasoa.

No onhan markkinoilla vielä joku Remy saatavilla, varmaan myös Kalou tai vastaava. Onhan nuokin tyhjää parempi, mutta hankinnan pitäisi ehdottomasti olla paljon parempi. Koko rahalla nyt viimeistään Falcao tai Cavani sisään. Jos näin tapahtuisi, niin Giroudin loukkaantumisen voisi sanoa olevan onni onnettomuudessa. No ei tule tapahtumaan.

Valitettavaa tässä on myös se, että nyt Wengerin kaikki energialuultavasti menee jonkun tusinahyökkääjän löytämiseen. Samalla voidaan unohtaa keskikentän pohjapelaaja ja ehkä jopa topparihankinta. Toivottavasti olen väärässä, mutta yleensä Wengerillä on täysin mahdotonta hoitaa yhtä aikaa useampaa hankintaa, kun yhdenkin loppuun saamiseen menee tavallisesti älyttömän kauan, vaikka kiinnostus johonkin pelaajaan olisi ilmeistä. Nyt vain aikaa ei ole enää kuin vajaa viikko, joten todennäköisin lopputulos meille kannattajille on katkera pettymys, jossa vähintään kaksi pelipaikkaa jää heikkoon tai todella heikkoon tilaan.

Jälleen kerran siirtoikkuna alkaa olla lopuillaan ja joukkueessa on selviä puutteita monta sekä loukkaantuneiden lista alkaa olla hälyttävä ottaen huomioon kaudesta pelatun vasta kolme ottelua. Rahalla tämä olisi edelleen pelastettavissa, mutta nyt sitä pitäisi käyttää niin sanotusti surutta, jota ei tule tapahtumaan. Cavani tai Falcoa, Reid ja Schneiderlin sisään mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen tilanne näyttäisi aivan erilaiselta.

Tänään on myös pelipäivä kaikesta siirtokeskustelusta ja huhuista huolimatta. Besiktas on vastassa Grovella toisessa osaottelussa ja samalla ratkeaa Mestareiden liigapaikan kohtalo.

Hyökkääjätilanne on ainut kysymysmerkki, mutta todennäköisesti Sanchez siellä pelaa tai ainakin pitäisi pelata. Toki jos Sanogo on toipunut, niin postimies voi hyvinkin olla Wengerin valinta. Ehkä myös näin pakon edessä Podolski voi tulla uudestaan kyseeseen, vaikka Giroudin loukkaantumiseen asti siirto muualle näytti valitettavan varmalta.

Veikkaan Koscielnyn palaavan avaukseen, vaikka riskillä ja Özil samoin pelaa toisen kerran putkeen, vaikka onkin vielä kaukana parhaasta iskusta. Cazorla myös on lähes varma avauksen mies aloitettuaan penkillä Evertonia vastaan.

Turkissa ottelu oli vaikea ja emme ainakaan voittoa ansainneet ja kotijoukkue oli ehkä lähempänä maalia luotuaan enemmän paikkoja. Nyt kuitenkin osat vaihtuvat täysin ja me tulemme hallitsemaan palloa ja ottelun kulkua. Suurin kysymysmerkki on kuka tekee tarvittavat maalit? Ramsey on pelikiellossa ja Giroud sivussa, joten siinä on molemmat viime ottelun maalintekijät poissa.

Sanchezilla olisi nyt hyvä paikka avata maalitilinsä tykkimiespaidassa ja Özil voisi myös osua muille järjestelemiensä paikkojen lisäksi. Ehkä Koscielny tai Mertesacker nousevat ratkaisevaan rooliin, kuten useasti on tapahtunut kevään ratkaisuhetkillä taisteltaessa liigan nelossijasta ja tähän karsintapeliin oikeuttavasta sijoituksesta.

0-0 ensimmäisessä osassa ei ole mikään heikko tulos, mutta toisaalta aika vaarallinen vierasmaalien puuttumisen takia. Jos ja se on hyvin mahdollista, että kun vierailijat saavat maalin, niin meidän on pakko osua vähintään kahdesti ja se on paljon meidän tämän hetken vaihtoehdoilla hyökkäyspäässä. Pahoin pelkään Demba Ban osuvan vähintäänkin sen kerran.

Veikataan lopputulokseksi niukka 2-1 voitto vierailijoiden tehdessä avausmaalin. Toivottavasti näin, vaikka en olekaan tämän kilpailun suuri ystävä, koska meillä ei sen voittamiseen Wenger managerina ole mitään mahdollisuuksia. Silti torstailiiga loskanvalkoisen naapurin seurana olisi turhan nöyryyttävää.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Advertisements

67 thoughts on “Besiktas Mestareiden liigan lohkovaiheen tiellä ja Giroud mahdollisesti sivussa kuukausia

  1. ”Noh, näemmä täälläkin riittää ManU:n kadehtijoita, koska laittoivathan ne nyt ihan helvetisti rahaa pöytään. Ei sillä väliä, että hankinnat on ylihintaisia ja väärille pelipaikoille.”

    Laittoivat kyllä helvetisti pöytään ja varmuudella laittavat vielä helvetisti lisää. Kyllä se vähän kieltämättä pistää kadehduttamaan, kun kilpailijajoukkueessa tiedostetaan omat ongelmakohdat ja niitä pyritään aktiivisesti ja nopeasti korjaamaan. Enkä nyt niin tiedä tuosta väärillä paikoilla pelaamisesta. Keskikentän keskustassahan siellä ne pahimmat ongelmat Moyesin aikana ovat olleet, puuttunut luovuutta jne. Sinne meni jo Herrera ja nyt Di Maria ja vielä kun Vidalin hommaavat niin aika miehekkäältä korjausliikkeeltä alkaa vaikuttamaan. Di Marian pelipaikkahan tulee Van Gaalin systeemissä olemaan enemmän keskellä kuin esim. maajoukkueessa.

    Ylihinnasta sen verran taas kerran, että laatu maksaa aina. Monen mielestä Bale oli ylihintainen tai omista Özil ja varmaan Sanchezkin. Noh, itse ainakin katson paljon mielummin edellä mainitun kaltaisten miesten otteita kentällä kuin joidenkin Ranskan kakkosliigahakujen. Kalliilta pelaajilta on lupa odottaa tuloksia välittömästi ja usein tasonsa jo osoittaneilta niitä saadaankin. Nyt olisi Arsenalinkin aika tehdä ylihintaisia hankintoja ongelmapaikoille. Helvettiin kymppimillin kakkoskorin Kalout, Remyt ja Welbeckit. Nyt kunnianhimoa peliin ja kunnon tarjous Falcaosta, Cavanista ja/tai Reussista.

    Toinen ManU:n selkeä ongelmakohta on puolustus kokeneiden miesten lähdettyä (Vidic, Evra, Ferdinand). Sinne Hommasivat jo Rojon ja varmastikkaan ei jää siihen. En ihmettelisi yhtään jos vaikka Hummels ja Blind olisivat ensi viikolla ManUn miehiä. Viikon päästä ollaan viisaampia, eli yritetään nyt katsoa niin rauhassa kuin on ylipäätään mahdollista, että miten tilanne lähtee meillä ja muilla tästä kehittymään. Pahaa vaan pelkään, että tämäkin lupaavasti startannut siirtoikkuna jää taas kerran vajaaksi, kun omat ongelmakohdat ovat ja pysyvät ja kilpailijat vahvistuvat entisestään.

  2. Kädet ristissä sitten vaan, ettei Bilic syötä Wengerille käärmekeittio illalla. Kaikkihan arvaa, miten hankinnat lässähtää täysin, jos Besiktas yllättäen menisikin jatkoon.

  3. Aika paljon viimeistelyvoimaa puuttuu Ramseyn, Walcottin ja Giroudin muodossa. Viimeistely jää melko paljon Cazorlan, Özilin ja Poldin varaan, koska Alexisin, Oxin tai Sanogon varaan ei voi paljoa laskea. Myöskään Wilshere ei ole keskikentältä kummoinen pelote maalintekijänä. Itse en niinkään pelkää vierasmaalia vaan sitä että 0-0 nyhjätään 120 minuuttia ja sen jälkeen arvotaan 11 metristä jatkoonmenijä. Se nyt on selvää, että poissaolojen jälkeenkin Arsenal on selkeästi laadukkaampi sakki. Bilic ei ole helppo vastus, mutta kyllähän tämä kotona pitäisi klaarata.

    Everton-matsin loppu oli hyvä, toivotaan jotta sieltä jää hyvä flow päälle ja maaliteko ei muodostu ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Taktisesti täytyy toivoa, että Wenger ei sovita Oxia Ramseyn tontille vaan sinne nousee selkeämmin pelaaja kärjen taakse ja Wilshere pelaa hieman alempana.

  4. Ehkäpä Wenger tekee joka tapauksessa saman kuin viime kaudella, eli loukkaantumiset eivät aiheuta mitään reaktiota siirtomarkkinoilla. Siinä menivät On 5 kk elokuussa ja Walcott 8 kk tammikuussa, ei mitään väliä. Ramsey oli toki tärkein, mutta se oli vähintään kaksivaiheinen loukkaantuminen ja puolusteltavissa paremmin, koska siinä munattiin kuntoutus. Tietenkin joku toinen manageri olisi voinut herätä tammikuussa tilanteessa, jossa kaksi kolmesta parhaasta maalintekijästä putoaa pois ja mestaruusjuoksun loppusuora on alkamassa.

  5. Itse veikkaan reilua voittoa. Joku 3-0
    Noi Turkulaiset on kovia kotona, mutta vieraissa ne eivät tahdo pärjätä.

    P.s
    Kyllä joku kova hyökkääjä ostos olisi poikaa.
    Juuri tyyppiin Cavani, Falcao.

    Itse ihmettelen noita Giroudin luokkaantumishuhujen pituuksia. Jalkahan kuvattiin vasta eilen turvotuksen laskettua. Ilman röntgenkuvien näkemistä ei kyllä kukaan tiedä onko pelaaja pois viikon tai 3 kuukautta. Toki jos nilkka on sininen ja turvoksissa siitä voi jotain päätellä… mutta tuskimpa jonku daily failin toimittaja on sitä nähnyt.

    • Ei nuo huhut varmaan ole tuulesta temmattu. Erikoislääkärillä varmaan sitten vielä tänään käy, mutta eiköhän seurassa jo melko pitkälti tiedetä miehen poissaolon pituus. Enemmän tämä nyt haisee siltä, että vasta CL-kohtalon ratkettua tehdään lopullinen päätös mahdollisista hankinnoista. Jos Besiktas etenee jatkoon, niin lienee turha odotella kunnon hankintaa. Sen sijaan jatkoonpääsy saattaisi löyhentää kukkaron nyörejä. Siltikin veikkaan, että mahdollinen hankinta on joku muu kuin nämä huhuissa pyörineet jampat.

  6. Jos Giroudin paluu menee ensi vuoden puolelle, niin tällöinhän mies kannattaa pudottaa pois Valju ja CL rostereista. Sitä kautta saisi syksyksi vapautettua yhden paikan non-HG pelaajalle.

  7. Ei varmaan löydy Oulusta kun ei löydy koko Suomesta. MTV on tehnyt loisteliaan päätösken näyttää ottelun Athletic Bilbao – Napoli sekä ikivihreän euroklassikon MALMÖ VITUN FF – RED BULL SALZBURG!!!!!! Olin siinä uskossa, että katsomo sentään näyttäisi muutkin ottelut, mutta ilmeisesti ei.

    Jos ei sporttibaarit tarjoa UEFA:n striimiä niin en usko, että ihan hirveesti kannatta Arsenal-fanien lähteä juottoloiden kisakatsomoihin. Pakko kai se on toi UEFA:n striimi sitten hommattava saatana sentään!

  8. Juu on toi maikkari säälittävä. Toivottavasti menisi tulevaisuudessa varsinkin valioliigan oikeudet jollekkin muulle toimijalle.

  9. Huhut vahvistuu Giron 5 kk saikusta. Todella yllättävä lopputulos kyllä tilanteen oltua mitä oli. Sen ymmärtää, että pohjeluu voi tuollaisessa huonolla tuurilla mennä, mutta taisi osua todella makeaan paikkaan, kun normaali 6 vk ei riitä mihinkään.

    • Jos Wenger todella pitää sanansa (”ei tule hyökkääjää”), niin kausi alkaakin olla aika lailla taputeltu kotimaan cuppeja lukuunottamatta. Saamme katsella miten joukko tuhnuja treenaa kireässä ilmapiirissä maalintekoa.

      Sen sijaan jos Wengerillä olisi vanha vainu tallella ja hankkisi kovan nousussa olevan kärjen, tilanne voisi olla aivan eri. Epäilen, ettei vainuakaan enää ole, saati halua käyttää pakkotilanteessa rahaa (ylihinnan maksaminen).

      • Eipä tässä montaa oikeasti potentiaalista tule mieleen. Benteke voisi kenties olla hieman Wengerin näköinen haku, mutta kyllähän tuostakin saa pulittaa. Jos haetaan puhtaasti pelityyliltään samankaltaista pelaajaa kun Giroud, niin tarjontaa on melko vähän. Vielä on kesää jäljellä, mutta kyllä Ornsteinin twiitit saattavat olla lähellä totuutta, hyökkääjien osalta näillä mennään.

  10. Viime kaudella Žigić osui seitsemän kertaa Birminghamille Championshipissä. (ilta-sanomat)
    Jep.

  11. Jäitä hattuun. Noi Zigic huhut menee samaan kategoriaan kuin edellisen kauden Marica stoorit. Lähteenähän on Zigicin agentii, joka vain halusi muistuttaa miehen olemassolosta kun hujopilla ei ole sopimusta mihinkään tällä hetkellä.Ja hyvinhän näyttää toimivan. Eilen ei moni edes muistanut koko Zigiciä.

    Kärkipelaajaa ei tule. David Ornsteinin mukaan tuloillaan on mitä todennäköisimmin yksi pelaaja hoitamaan sekä keskuspuolustajan että puolustavan kk:n roolia. Kyseessä ei tule olemaan mikään iso nimi, joten itse veikkaisin jotain Chambers tyylistä brittihakua puskista. Näillä mennään.

  12. Hyväähän asiassa on tosiaan se, että tässä paineessa tulee kirkkaasti selväksi, onko Sanogosta ja/tai Campbellista yhtään mihinkään. Myös Walcott ja Sanchez saavat näytönpaikkansa myös keskellä. Kehittyä pitäisi todella nopeasti ja alkaa esittää pätevän maaleja tekejän kakkoskärjen otteita nuorten miesten ja Sanchezin alkaa oikeuttaa hintalappuaan muuten vaan, pelipaikasta riippumatta.

    Hölkkä-Poldiin en usko enää yhtään, siis piikissä. Ei se siellä pärjää ja muutenkin mies on uskomattoman epätasainen. Ei tule saksalaisesta vakioavauksen pelaajaa koskaan Arsenalissa.

  13. Niin ne tuntui kummalta ne Källström-huhutkin alkuunsa, mutta kuinkas kävikään. Jos vanhaan (33v.) jarruun päädytään niin ihmettelen edelleenkin miksei Eto’o kelvannut. Viime vuonna oli Klose tarjolla, ei kelvannut – itselle kelpasi kyllä vieläkin. Balotellia tarjottu puoli-ilmaiseksi kuulemma useampaan kertaan, mutta ei kelpaa Arsenelle. Omituista siinäkin mielessä, että ottaen Balotellin iän huomioon hän onnistuessaan helposti vähintäänkin tuplaa markkina-arvonsa.

    Voisin helposti nimetä heti ainakin 50 hyökkääjää, jotka vahvistaisivat joukkuetta välittömästi. Täyttä paskapuhetta, että sopivia pelaajia ei vain ole tarjolla tai edes olemassa. Sama laulu joka ikkunassa, että nyt vahvistetaan joukkuetta kunnolla ja että on sata miljoonaa ainakin käytössä. Samoin näyttää valitettavasti olevan samankaltainen lopputuloskin.

  14. Onko illan kokoonpanosta muuten vielä mitään varmempaa tietoa? Livescore ainakin tarjoaa Sanogoa kärkeen, mutta monet lehdet Everton-pelin tapaan Sanchezia. Podolski ja Campbell eivät missään ennakoissa avauksessa. Mikähän on Koscielnyn tilanne?

  15. Vähän ihan muuta tv-asiaa: jos katsot maikkarin sport-kanavia vanhalla plus-tv:n kortilla eli uhf-taajudella, 1. syyskuuta Sport2 katoaa kanavavalikoimasta. DNA siirtää vähitellen kaikki maksukanavat VHF-taajuudelle, jossa HD-kuva rokkaa. Eli sport2 vaatii 1.9. alkaen antenniverkossa dna:n maksukortin.

  16. Vähän ihan muuta tv-asiaa: jos katsot maikkarin sport-kanavia vanhalla plus-tv:n kortilla …………..

    Jos katsot maikkarin maksullisia kanavia, niin sinua luultavasti odottaa 70 neitsyttä tuonpuoleisessa.

  17. Mä aloin jo aamusta dokaan.
    Unohdetaan toi edellinen viesti. En löydä siitä mitään järkeä enkä logiikkaa.

  18. Missäs Honkanen?
    Mersu jättänyt tienviereen?
    No, ne poromiehet sellaasia.Saathvahan olla jäkhillä pitempiäkin aikoja.

  19. Toivottavasti jompikumpi kaksikosta Sanchez-Sanogo tekee tänään vähintään yhden maalin. Tulosveikkaus 2:0.

  20. Hitto, että ihmetyttää. Näin nykyään ”stadilaisena”
    Tulin porukoilla käymään täällä maalla. Näin kesäloman viimeisenä viikkona.

    n.s Kaupunki oli kyllä kaivanut ja vetänyt valokuitukaapelin tontille, mutta liittyminen maksaa jotain 1000-2000 euroa

    Saa nähdä minkälaisen striimin saan toimimaan näillä vanhoilla puhelinlangoilla…..

    Jos jollain on hyviä striimejä alle 1000mb niin otetaan mieluusti vastaan.

    P.s Kurkiauroja pirusti liikkeellä. Taitaa tulla aikainen talvi.

    • Ei se kuidun vetäminen sen edullisempaa ole stadissakaan, luultavasti kalliimpaa! Sen vaan maksaa yleensä taloyhtiö eli vastikkeessa ja vuokrassa huomaa. Totta kai operaattorit haluaa rahaa jos niiden yhteyttä ruvetaan käyttämään.

  21. Laitetaan tännekin avaus:
    szczesny, Debuchy, Mertesacker, Koscielny, Monreal, Wilshere, Ox, Flamini, Cazorla, Ozil, Alexis
    subs: Martinez, Chambers, Coquelin, Rosicky, Podolski, Campbell, Sanogo

  22. Besiktas tarjoaa maalia, mutta ei meinaa kelvata. No ni, kantsi ottaa varoitus hyökkäyspäässä, depuchy.

  23. No niin, siittä se alkaa Sanchez. Todellakin sekavaa pelailua. Debuchy ehkä ollu Arsenalin näkyvin hahmo hyökkäyspäässä – siis ennen maalia.

    • Kiitos Henkka, mut oon matkoilla ja ei toimi padilla streamit ja telkusta ei löydy. Pitäkää tsemppi yllä!

  24. Ei Oxille maistu viidestä metristä ja heti perään Debuchy toisella keltasella ulos. Vaikeeksi tehdään hommat.

  25. Ei tämä kyllä joukkueen särmää ja itseluottamusta kasvattanut.

    Minimierolla ja -suorituksella jatkoon. Onneksi turkkilaiset sortuivat ylivoimalla hosumiseen.

  26. Sikäli hyvin puolustettu, että Besiktas ei saanut juuri mtn aikaan. Mut vois näitä ratkaista vähän helpomminkin. Taas on hard legs viikonloppuna.

  27. Niukimmalla mahdollisella marginaalilla jatkoon. Puolustus piti nollan molemmissa peleissä punasista huolimatta. Hurraa!!! Sanchez teki maalin ja oli muutenkin esillä kärjessä. Hieno homma nähdä hyökkääjältä vihdoinkin harhautuksia ja pallon pitämistä ylhäällä, eikä aina niitä väsyneitä yhden kosketuksen nikkauksia taaksepäin. Cazorlalta myös hyvä peli ja muutamia hyviä avaavia syöttöjä.

  28. No ainakin Sanchezin työmoraali on kohdallaan. Tolla yrityksellä ei voi ihan totaalisesti flopata koskaan. Mestojahan oli, mutta kun ei. Sinänsä kuitenkin hieman parempaa kuin aiemmin, että Merte-Kos pari tuntui taas toimivan ihan hyvin. Eihän Besiktasilla nyt ollut oikeen mitään eli sikäli ihan oikeutettu tulos tai itseasiassa 3-0 olisi ehkä ollut paremmin pelin tapahtumia vastaava. Nyt vaan venailemaan kuka lainalöytö vielä tulee tässä ikkunassa. Ehkäpä Källström takas. Kai se osaa pelata toppariakin?

  29. Nyt uusia miehiä sisään! Vähintään sitä tasoa, että Wenger kelpuuttaa rotaatioon. Keskikenttäkaveri mielellään tietysti avauksen tasoa.

  30. Jaahas, Jackie on sanonut matsin jälkeen, että kaatoi besiktasin jampan rangaistusalueella ekalla jaksolla. Kiva avautuminen.

  31. Wenger vahvisti Giron vamman vakavuuden. Leikattu on. Turha enää leikkiä kuurupiiloa, kun päätettin korvata uusi hyökkääjäostos like a new signing Poldilla.

  32. Tätä vauhtia loppuu nitrot jo heti alkukaudesta…

    Joka tapauksessa 17 kertaa peräkkäin lohkovaiheeseen , nyt pari täsmävahvistusta eikä mitään alekorien raatoja…

    • No Hei Goonerit! Ainakin yks(perinteinen) rajapyyki voitettu. Voittojen tiellä, onneksi olkoon!
      Täällä loppu gynnelitkin, ihmetellään sitten kun hävitään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s