Maaottelut ohi, mutta millä hinnalla?

Jos loukkaantumistilanne näytti hiukan valoisammalta eräiden huhujen mukaan ennen eilisen viimeisiä maaotteluita, niin välttämättä samaa ei voi sanoa enää. Ramsey tuli vaihtoon lisäajalla Walesin paidassa, mutta syynä ei valitettavasti ollut taktinen vaihto. Ilmeisesti nilkka vääntyi, mutta vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa. Kukapa olisi taas arvannut, että loukkaantuminen sitten osuu tärkeimmälle pelaajallemme. Videon perusteella tilanne ei erityisen pahalta näytä, mutta vielä vähemmän näytti Giroudin ja niin vain mies on sivussa puoli vuotta.

Rosicky pelasi täyden ottelun Tsekin paidassa. Mistään loukkaantumisesta ei ole tullut ilmoille huhuja, mutta tuo mahdollisuus on aina hyvä pitää avoinna miehen kohdalla. Varsinkin kun kyseessä oli toinen täysi peli viikon sisään. Pelituntuman saaminen olisi hyvä juttu, koska peliaika on jäänyt todella vähiin tähän mennessä vai jopa kokonaan nollille. En muista tarkistamatta onko Rosicky päässyt edes missään kauden viidessä ensimmäisessä ottelussa vaihdosta kentälle.

Chile jatkoi harjoitusotteluitaan ja ilmeisesti kyseessä oli äärimmäisen tärkeä sellainen, koska Haitia vastaan Sanchezia piti peluuttaa taas lähes täysi ottelu eli 85 minuuttia. Kaksi melkeinpä täyttä ottelua ja matkat siihen päälle, niin voimme olla varmoja, että Sanchezin panos seuraavassa kolmessa pelissä, jotka tulevat vielä viikon sisään tulee olemaan kaukana parhaasta. No onneksi vastassa on vain muun muassa Manchester City sekä Dortmund ja samaan aikaan myös Ramsey saattaa olla sivussa.

Wenger ei ole sanonut vielä mitään Welbeckin hankinnasta, mutta managerimme kultapoika Sanogo on jo ehtinyt kommentteja laukomaan. Hyvä, että edes jonkin laukominen onnistuu, sillä maalit näyttävät olevan täysin utopiaa. Joka tapauksessa uskomatonta kuinka postimies voi antaa tällaisia lausuntoja:

He’s going to have to battle for his place in the side.

Periaatteessa viesti on ihan oikea, mutta onhan tuo absurdia Sanogon sanomana. Mies itse sai kuin lottovoiton päästessään ylipäätään Arsenaliin, kun oli jo tosissaan miettinyt uraa Ranskan postilaitoksen palveluksessa. Eikä pelkkä Arsenalin kirjoille pääseminen se pahin juttu ollut, vaan jatkuva peliaika ykkösjoukkueessa, vaikka näytöt ja peliesitykset eivät sitä millään puoltaisikaan. Sitten vielä kaverilla on otsaa alkaa kommentoimaan 16 miljoonan hankintaa ja tämän mahdollisuuksia seurassa. Welbeck sentään, vaikka en miehen hankintaa riittävänä pidäkään on kuitenkin maajoukkuemies, Valioliigan voittaja ja aivan eri kaliiberin pelaaja kuin Sanogo.

Welbeckin tilanteen kommentoimista pahempaa Sanogon haastattelussa oli ehkä kuitenkin tämä osuus:

Once I’ve scored my first goal, everything will be fine. It’s their problem if they criticise me. I’ll still be here. I’m going to play, improve and score goals. Sooner or later, it’s going to go in.

Voihan sen tietysti noinkin ajatella, että ongelma on vain kannattajilla. Henkilökohtaisesti olisin huolissani jos en hyökkääjänä tee maalia, vaikka kohta esiintymisiä virallisissa otteluissa tykkimiespaidassa on parikymmentä ja ongelmaa ei todellakaan poista yksi tai edes kaksi maalia jos noita edes ylipäätään koskaan nähdään. Ennen kaikkea tämä kertoo vain näistä Wengerin projekteista ja rajattomasta luotosta tiettyihin pelaajiin, vaikka se sitten maksaa joukkueen menestyksenä kalliisti. Todella mielenkiintoista nähdä lauantaina jatkaako Sanogo hyökkääjänä vai meneekö Welbeck piikkiin, kuten ehdottomasti pitäisi.

Mainokset

8 thoughts on “Maaottelut ohi, mutta millä hinnalla?

  1. Ramseyn vamma on kyllä harmillinen tähän väliin. Varmaan huomenissa saadaan lisää tietoa asian suhteen. Aika tuttu linjaa olisi jos Arsenal joutuisi kovaan matsiin niin, että 2-3 avauksen ukkoa puuttuu. Ramsey ei alkukauden perusteella ole (onneksi?) ollut ihan niin kriittinen palanen kuin vuosi sitten. Lisäksi Wilshere esiintyi tuolla tontilla hyvin kun Ramsey huilasi Besiktaksia vastaan. Mutta onhan se menetys jos Ramsey missaa yhden tai useamman matsin.

    Sanchez on toivon mukaan pelikunnossa ja vireessä. Mies olisi hyvä saada avaukseen, kaverin vaspan tontti on yksi mahdollinen paikka, johon voi iskeä.

  2. Ramsey on aika kaukana vuoden takaisesta vireestään, syystä tai toisesta vaikka kesä meni hyvin treenatessa. Ehkä 2-3 viikon huili kirkastaa peliajatuksen. Hyvä asia se toki silti ei ole.

  3. aika tyytyväisenä odottelen Alexis, Walcott, Welbeck ja Özil jakelee.. 70min kohdalla voi sitten heittää sisään Podolski ja Giruu, jos tarvetta..

    • Veikkaan, että niin onnellista tilannetta ei ole hetkeen tulossa, että tuo koko konkkaronkka olisi yht’aikaa pelikunnossa. Toivottavasti on ja toivottavasti peli silloin toimii.

  4. No johan huhun lykkäs! Tötterströmit pelaisivat kotipelinsä Emiratesilla kaudella 2017-18!?!
    Joku hemmetin roti tähän touhuun.

  5. Juu siitä peloteltiin jo joku aika sitten.Onhan se aika hanurista toteutuessaan.
    Juu kohtalainen vastahyökkäys kvartetti tuo edellä mainittu.

  6. Eikös tötterströmit voi pelata jollain lontoon nurmikentällä? Eikö siinä keskustassakin ole joku hyypiö-puisto. Eihän niitä pelejä kukaan seuraa kuitenkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s