Muutoksia huomiselle?

Tätä kirjoittaessa Wengerin lehdistötilaisuus ei ole vielä alkanut, eikä näin ollen ole tiedossa loukkaantumistilannetta huomiselle. Tuo on oikeastaan ainut asia, joka kiinnostaa kyseisessä tilaisuudessa. Kaikki muu on tuttua jargonia ja selittelyä kaikella muulla kuin omalla tekemisen laadulla.

Huominen vastustaja Aston Villa on aloittanut kautensa erinomaisesti ja vastoin kaikkia odotuksia, se on sarjassa toisena 10 pisteellä. Viime kierroksella se voitti muun muassa Liverpoolin Anfieldillä, joten sanomattakin selvää on, että helppoa ottelua on turha odottaa. Tietysti tuo helpon ottelun käsite ehkä muissa kuin Liigacupin tai FA Cupin ensi kierroksien otteluissa on meille nykyään tuntematon käsite. Kaikki vastustajat tietävät meidän pelisysteemin ja taktiikan ja osaavat siihen varautua, kuten olemme nähneet jo Leicesteriä vastaan ja toki myös Crystal Palacea, vaikkakin tuossa ottelussa lisäajan maali pelasti.

Mitä haluaisin nähdä huomiselle tapahtuvan olisi seuraavaa. Özil kymppipaikalle tai vaihtoehtoisesti penkille ja viime otteluissa lepoa saanut Cazorla rakentamaan peliä. Wilshere penkille ja Özilin tai Cazorlan alapuolelle Ramsey ja Flamini jos ranskalainen on pelikuntoinen. Rosickya voisi harkita myös Ramseyn tilalle, mutta muutoksia voisi tulla tässä vaihtoehdossa liikaa, paha sanoa. Tuoreet jalat ovat kuitenkin todella tärkeitä, kun Aston Villa on saanut keskittyä ainoastaan tähän otteluun koko viikon.

Laidoille Sanchez ja Podolski tai Ox. Kärkeen Welbeck, koska vaihtoehtoja ei yksinkertaisesti ole. Puolustuksessa Chambers kentälle jos on toipunut angiinasta. Myös Monreal takaisin vasemmalle, kun otteet ovat olleet pääasiassa hyviä tällä kaudella ja toinen syy on, että Gibbsiä ei kannata heti peluuttaa uudelleen loukkaantuneeksi usealla pelillä parin päivän sisään noin kuukauden poissaolon jälkeen.

Edellä mainittu on mitä itse tekisin, mutta eiköhän Wenger toimi aivan eri tavalla eli suurin osa avauskokoonpanosta tulee olemaan sama kolmannen kerran viikon sisään ja sitten ihmetellään taas miksi jalat eivät liiku. Chambers todennäköisesti tulee Bellerinin tilalle, mutta vaikea nähdä tämän lisäksi muuta kuin korkeintaan Cazorlan pääsevän penkiltä avaukseen ja sekin osittain Wilsheren tiistaisen nilkkavamman tai nilkkaan saaman osuman seurauksena. Olen hämmästynyt ja positiivisesti yllättynyt jos tämän enempää järkevää kierrätystä tullaan näkemään avauksessa Villa Parkilla.

Toki ylipäätään muuttaisin varmaan koko kenttäryhmitystä enemmän, mutta Wenger ei näin tule toimimaan. Samalla mennään huomennakin, vaikka käytössä olevilla pelaajatyypeille se ei olisikaan paras vaihtoehto. Yllä olevat valinnat on ajateltu siis tähän meidän iän ikuiseen ryhmitykseen, kuten varmaan arvasittekin.

Itse ajattelen, että kahdella kärjellä ja esim. keskikentän timantilla pelaamisen pitäisi sopia hyvin meidän pelaajatilanteeseen. Keskimmäisiä keskikenttiä saisi näin ollen kentälle sen neljä ja vieläpä suurin piirtein oikeille paikoille toisin kuin nyt Özilin ja kumppaneiden pelatessa laidalla. Erityisesti Podolskin ja ehkä myös Sanchezin tehot Welbeckin ja myöhemmin sitten Giroudin rinnalla nousisivat nykyisistä. Miksi tätä ei voisi joskus kokeilla? No ilmeisesti en ymmärrä jotain, vaan parempi managerimme mielestä on mennä tällä nykyisellä systeemillä, jonka kaikki vastustajat tietävät ja jota vastaan osaavat yhä enenevässä määrin pelata.

No jäädään odottamaan muun muassa lehdistötilaisuuden loppua ja uutisia loukkaantumistilanteesta. Jatketaan huomenna, jos vain suinkin ehdin päivittää, jonkin asteisella ennakolla pelipäivän ollessa kyseessä.

Advertisements

10 thoughts on “Muutoksia huomiselle?

  1. Villen aavistus voi käydä toteen, sillä Monrealilla on selkä paskana eikä ainakaan pelaa. Ja Jackie yllättäen selvisi säikähdyksellä. Eli chambers korvaa bellerinin ja muuten samoilla mennään. Wengerin ainoa murhe on se, että joillakin kentillä nurtsi on liian pitkä.

  2. Meidän maallikoiden on mahdotonta tietää kaikkea pelaajien tilanteesta ja mitä joukkueen sisällä tapahtuu, ja siksi parempi antaa joukkueen valmentajien hoitaa kokoonpano ja taktiikka. Mutta joukkueen yleisilme pitäisi olla paljon parempi kuin tiistaina, sillä pelaajienkin on pakko olla tosi pettyneitä, ja haluavat näyttää osaamistaan.

    • Pelaajat on loppujen lopuksi töissä arsenalille. Ei allekirjoittanuttakaan joka päivä hotsita duunissa ihan peräsuoli pitkänä paahtaa. Saa saman fyrkan kuitenki ku puoli valoilla säätää.
      Tämä on aw:n kummipoika peluutuksen ja ringin / luoton heikkouden kääntöpuoli. Samat ukot hölkkää päivästä ja pelistä toiseen nurmella joka pn liian pitkä.
      Vaikka tulisi huonoja tai jopa todella surkeita pelejä ei ole pelkoa penkille tai katsomoon joutumisesta.
      Terve kilpailu peli paikoista puuttuu. Mitä nut poikkeuksena 10 paikka jolle olisi 4-5 miestä, niin otetaan se peli paikka pois systeemistä ettei tarvitse vaan siitä kilpailla. Kivasti päästään sitten kaikki pelaamaan.

      Jos huomenna peli ilme on samankaltainen kuin kauden aiemmissa peleissä alkaa tosiaan usko loppumaan.
      Selitykset mm kisoista ja ties mistä on nyt kuultu. On tekojen aika, sekä kentällä ruotsin maajoukkue väreissä että makuupussin sisältä neljännen erotuomarin syleilystä.

      • Niin, kilpailu peliajasta on tosiaan Wengerille vähän vastenmielistä. Pelaajien pitää kai saada tuntea, että heihin luotetaan. Kääntöpuolena sitten ne, jotka ovat epäsuosiossa, eivät pääse juuri mitenkään pelaamaan.

        Miksei Rosickyä ja Diabyä vapautettu sopimuksistaan ja hankittu heidän tilalleen aitoa kilpailua tuovia pelimiehiä? Miksei Poldia myyty ja ostettu sopivampaa kärkeä? Esimerkkejä riittää, mutta todellakin tuo Wengerin jumitus samaa kokoonpanoon ärsyttää. Nyt ei näy ylpeyttä kantaa Arsenal-paitaa ja nälkää kentälle.

        Nytkin tietysti esim. Rosicky voi sen yhden pelin käydä Villaa vastaan höntsäämässä ja sitten taas 6 peliä penkillä. Villa-pelissä on kaikki katastrofin aineksen ilmassa ja pelaavat pelaajat (todennäkäisesti kierrätetyt) saavat maksaa pistemenetyksestä.

  3. Nonni, Arsenalilla on kassassa pätäkkää ”vain” hieman yli 170 miljoonaa puntaa tai siis oli 31.5. päättyneellä tilikaudella. Jos lippujen hintoja ei olisi nostettu, muutama miltsi ois vähemmän. Kyllä se toppari ja puolustava kk-pelaaja kannatti jättää ostamatta… Ei ymmärrä, mihin tällä ylisuurella kassavarannolla pyritään.

  4. Onhan sitä rahaa ja on kokoajan ollutkin, sehän nyt on selvä, kuten olen useampaan kertaan täälläkin todennut. Ehkäpä nyt virallisen ilmoituksen myötä viimeisetkin epäilevät apinat lopulta uskovat tämän. Mutta eihän niitä hankintoja voi tehdä, kun ei sopivia pelaajia ole mistään saatavilla. Ehkäpä Arsenalin kannattaisi jakaa vähän tuosta valtavasta potista osinkoina omistajille niin pysyisivät hekin tyytyväisinä kuten me perusfanitkin.

  5. En tiedä mitä apinat Arsenalin kassavaroista ajattelevat, mutta itse olen aina ollut tietoinen siitä, että käteisvaroja on. Mistään luotettavasta lähteestä en ole kuitenkaan saanut vahvistusta siitä, että kaikki tai edes puolet noista käteisvaroista olisi käytettävissä siirtoihin heti kun manageri niin haluaa. Kroenkehan ei ole koskaan suostunut sanomaan ääneen, että ei aio nostaa osinkoja. Toki en myöskään usko, että esim. toppari tai DM jäi hankkimatta sen takia, että siirto budjetti olisi käytetty. Se oli vaan jotain aivan käsittämätöntä jäätyilyä Wengeriltä ja kumppaneilta.

    • Siinä tapauksessa Pitäisikö käyttää sitä kassaa, vaikka parempiin scoutteihin tqi ylipäätään johonkin joka osaa solmia pelaaja sopimuksia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s