Selkeä voitto kolmella pikamaalilla

Aston Villa – Arsenal 0-3 (0-3)

Hieno vierasvoitto saatiin tuliaisiksi Villa Parkilta. Kolme tehtyä maalia joukkuetta vastaan, joka ei ollut päästänyt kuin yhden maalin neljässä aiemmassa ottelussa kelpaa vallan mainosti. Özil sai tärkeitä onnistumisia ja samoin Welbck pääsi avaamaan maalitilinsä tykkimiespaidassa. Molemmat ovat voiton lisäksi erittäin tärkeitä asioita tulevia otteluita varten.

Positiivista voiton lisäksi oli Özilin peluuttaminen omalla paikallaan keskustassa ja tämä tuotti heti tulosta. Avausmaali sekä syöttö Welbeckin osumaan olivat molemmat hienoja suorituksia ja ottelun kannalta ratkaisevia. Toivottavasti viimein tämän jälkeen Wenger ymmärtää peluuttaa Öziliä pelkästään keskellä.

Positiivista oli myös peluutuksessa Sanchezin saama lepovuoro. Tuo tuli varmasti tarpeeseen ja ehkä näin ollen chileläistä ei heti peluuteta loppuun. Sama Wilsheren kohdalla, tosin sillä erotuksella, että mielestäni Wilshere ei tällä hetkellä kuulu meidän avauskokoonpanoon ykköskokoonpanossa.

Ehkä henkilökohtaisesti olisin vielä yhden pelaajan tai kaksi muutosta tehnyt avaukseen, mutta silti kahden pelaajan kierrätys ja Chambersin odotettu paluu oli tavallista parempaa toimintaa manageriltamme. Tätä parin pelaajan säännöllistä kierrätystä pelistä toiseen olisi mukava nähdä enemmänkin, sillä se hyödyttäisi kaikkia. Lisäksi varsinkin keskikentän ja laiturien osalta sitä pystyy melko huoletta tekemään ilman tason merkittävää tippumista.

Kolme pahaa peliä viikon sisään meni kohtalaisesti. Toki jos joku ottelu piti hävitä, niin paras oli ehdottomasti hävitä Mestareiden liigassa. Siellä alkulohkossa eivät kuitenkaan pisteet ole yhtä tärkeitä kuin Valioliigassa.

Parannettavaa edelleen löytyy eilisestä selkeistä voittonumeroista huolimatta. Ensinnäkin erikoistilanteiden puolustaminen olivat ne sitten kulmia tai sivuvapareita ei toimi ollenkaan. Taas pääsi kotijoukkue yhteen avopaikkaan, josta selvisimme ainoastaan Szczesnyn loistavalla torjunnalla ja ehkä Clarken puskun myös hiukan epäonnistuttua. Toinenkin paikka oli Villalla, kun Hutton pääsi aivan liian vapaasti puskemaan etualueelta kulmassa. Jatkossa erikoistilannepuolustamista on selkeästi parannettava tai tulemme päästämään todella paljon maaleja niistä alkukauden tapaan.

Eiliseltä voitolta tai pikemminkin esitykseltä vei hiukan hohtoa tieto, jonka mukaan Aston Villan joukkueessa usea pelaaja oli sairaana ottelussa. Saatuihin pisteisiin se ei tietysti vaikuta, mutta ottelun tapahtumiin ja siihen miksi pääsimme suhteellisen helpolla se antaa kuitenkin jotain selitystä. Samaan liittyy se, että selkeitä maalipaikkoja olisi toivonut selkeästä hallinasta johtuen luotavan enemmän. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta toisaalta se on monesti tyypillistä, kun toinen jakso oli enemmän tai vähemmän pelailua ottelun ratkettua ensimmäisen puoliajan kolmeen salamamaaliin.

Joka tapauksessa eilinen oli hyvä tulos ja toivottavasti nousujohtoinen vire jatkuu ensi viikollakin, kun loskanvalkeat naapurit saapuvat kylään Grovelle kauden ensimmäiseen Pohjois-Lontoon paikalliskamppailuun. Sitä ennen toki pelataan jo viikolla Liigacupia, mutta tuossa ottelussa on luultavasti suurimmaksi osaksi kakkosmiehistö kentällä.

6 thoughts on “Selkeä voitto kolmella pikamaalilla

  1. Olihan villalla selvästi 192 sekunttia ekalla puoliajalla, paskat housussa.Selvä mahatauti 🙂

  2. Jabadabaduuu!
    Manu rämpi lestön vieraana ja tötterströmit hävisivät kotonaan sarjajumbolle 0-1.
    Näin sen pitää mennäkin. Vieläkö shelski ja shitty pelaa tasurin(tai shelski häviää) niin päivä on ollut täydellinen!

  3. Kierroksen jälkeen goonereita hymyilyttää. No, ihan hyvä näin, ei alkukausi ole liiaksi ilonaiheita tuottanut. Pelillinen suunta on Arsulla nyt oikea. Nollat pysyi ja Özilille sekä Welbeckille tärkeät maalit. Tästä on hyvä jatkaa, mutta ei tuo peli vielä valmista ole.

    Jos hieman kurkkii muihin pöytiin, niin mitä Evertonille on tapahtunut? Kolme peliä kotona, yksi piste ja 11 päästettyä maalia. Se ei yllätä, että Poolilla, Manulla ja Spursilla on sekavaa kauden alussa. Mutta Everton pääsi kauteen ihan hyvistä lähtökohdista. Tietenkin vastukset eivät ole olleet kaikkein helpoimpia, mutta silti yllättävää kuinka isoissa vaikeuksissa Toffees on kotonaan ollut.

    Täytyy myöntää, että huominen Saints-matsi hieman jännittää. Koeman ja Soton saattaavat hyvinkin osoittautua hankalaksi yhtälöksi Arsenalille.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s