Paketti kasassa

Aloitetaan pelipäivän tunnelmissa positiivisella asialla, oleellisella sellaisella – meillä on taatusti parempi joukkue kuin mitä Valioliigan sarjataulukko antaa ymmärtää. Seuraavaksi tämä positiivinen seikka heittääkin sitten kuperkeikkaa, kun voidaan perustellusti esittää se yksinkertainen kysymys, että miksi näin? No tätä debattiahan tässä on enemmän ja vähemmän ansiokkaasti käyty jo vuosia.

Seurasin puolivillaisesti illan vastustajamme Southamptonin edellistä 0-3 kotitappioon päättynyttä ottelua Manchester Cityä vastaan. Tylyistä lukemista huolimatta pyhimysten tekemisestä kykeni näkemään miksi joukkue on onnistunut keräämään niin paljon pisteitä alkukaudesta. Hieman karrikoiden Southamptonin pajatso olisi voinut tyhjentyä viime kesänä vielä Morgan Schneiderlinillä ja Victor Wanyamallakin, mutta tulos voisi olla yhtä kaikki sama.

Saints pelaa eittämättä kuluttavaa jalkapalloa, mutta kuten tapana on sanoa, yrittänyttä ei laiteta ja sitä joukkue tekee. En tiedä kuka tai keitä velhoja seuran taustajoukoista löytyy, mutta laadukasta työtä siellä tehdään. Ei voi olla ajattelematta, että tälle osaamiselle olisi tilausta meillekin. Voisin vannoa, ettei etelärannikolla ole jääty lainkaan surkuttelemaan City-tappiota, vaan saamme vastaamme joukkueen joka nauttii ainakin paperilla kovasta haasteesta.

Paitsi että Southamptonin pelitapa – vai pitäisikö sanoa pelifilosofia? – on kuluttavaa, on siinä myös jotain pihapelimäistä iloisuutta ja rohkeutta. Kaikki tämä tarkoittaa myös yllätyksellisyyttä. Siinä missä me olemme Arsenal ja vain siksi että olemme Arsenal, nyttemmin ei voi koskaan tietää mitä tuleman pitää, vähän sama on vastustajamme kohdalla, mutta pelifilosofisista lähtökohdista. Näistä vain ja ainoastaan allekirjoittaneen kaikkea muuta kuin ammattipätevistä pohdinnoista johtuen illan ottelu olisi viimeinen mihin rahojani lähtisin sijoittamaan.

Eilisessä lehdistötilaisuudessa Arsene Wenger osoitti kyllä nasevaa pihapelihuumoria mistä vastustajaa edellä kiittelin, mutta ehkä meidän sitten pitää olla jotenkin vakavasti otettavampia kuin kaverin. Niin, Arsenal vastaan Southampton. Managerillemme esitettiin joka tapuksessa kysymys, että onko hän miettinyt puolustuksen kokoonpanoa mikäli sekä Kieran Gibbs että Nacho Monreal ovat sivussa ja Wengerin yksinkertainen vastaus oli, ettei ole miettinyt.

Nyt, hetken taivastelin vastausta ja ajattelin, että no totta helvetissä Arsene on miettinyt tällaistakin vaihtoehtoa. Mietittyäni vain hetken lisää, totesin itselleni, että Arsenen vastaushan saattoi pitää täysin paikkansa. Totesin jo yllä, että meidän tekemisen laadun ja suorittamisen ilmeen ennustaminen yksittäiseen otteluun on todellista lottoa. Lipsauttiko Wenger kenties vastauksessaan yhden erinomaisen syyn ennustettavuuden vaikeudelle ja sitä kautta tuloksille mitkä ovat kaikkien nähtävissä sarjataulukon muodossa.

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että peliryhmityksemme elää otteluiden sisällä. Oman tulkintani mukaan peliryhmityksemme elää välillä häiritsevän paljon. Ei siinä mitään, jos valmiiksi häiriintynyt allekirjoittanut häiriintyy vielä lisää, muttei ole mielestäni tavatonta ihmetellä miten pelaajamme tuntuvat silloin tällöin olevan täysin kuutamolla pelipaikastaan ja sen edellyttämistä velvollisuuksista.

Yrittänyttä ei laiteta totesin Southamptonin kohdalla. Meidän kohdalla voisin todeta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kuten nokkelimmat asian jo lukivatkin, huonosti suunniteltu on päin persettä tehty. Ville asiansa osaavana on kirjoittanut lukuisia kertoja siitä miten vapaasti meillä on tapana antaa vastustajalle tilaa laidoille. Minun tekisi mieli väittää, että Wengerin pelifilosofia on liian kuriton sekä impressionistinen ja tämä yhdistettynä pelin sisällä tapahtuviin ryhmityksen muutoksiin johtaa väistämättä välillä jopa kaoottisiin tilanteisiin.

Näistä lähtökohdista istun jälleen illalla sohvalle kädet munissa punavalkoisten kalsareiden alla toivoen vain paketin pysymistä kasassa. Hyi helvetti. Kyllä minä pakettini tunnen, mutta toivottavasti Wenger tuntee omansa ja näkisimme kurinalaisempaa tiivistä pelaamista, missä roolit ovat selvät ja tätä kautta mahdollisuudet paremmat paketin pysymiselle kasassa. Kuten alussa kirjoitin, meillä on takuulla parempi rosteri kuin mitä sarjataulukko antaa ymmärtää ja takuulla enemmän laatua yksilötasolla kuin mitä illan vastustajalla. Edellisen lauseen voi tehdä tyhjäksi vain manageri ja on siinä valitettavan hyvin onnistunut.

Meille kriittisille managerin terveiset kuuluivat: ’I think we are creating something special inside the club’. Minä sanon, että tämä vinyylin raita on kulunut puhki ja neula siinä sivussa. Ei kantani ole muuttunut siinä, että aika olisi vaihtaa koko levysoitin, mutta jo levyn ja neulan vaihto piristäisi. Olkoon rooli vaikka stadionin kuuluttaja, mutta sellainen Thierry Henrylle täytyy löytyä.

Kyynel ei tullut silmään Wengerin sanoessa maanmiehensä varmasta tulevaisuudesta jossain roolissa Arsenalissa, mutta kyynel sen sijaan tuli silmään Henryn itsensä todettua kaiketi viimeisen ottelunsa jälkeen: ’One thing is certain: I will stay in football, as a coach, a consultant or executive. We will see. The second certainty is that I would love to see Arsenal win the Champions League. Whether that is from near or far does not depend on me, but it is sure I’d like to help. This is my club and, as a player, I was not able to give them the Champions League’.

Come on Arsenal!

hente