Paketti kasassa

Aloitetaan pelipäivän tunnelmissa positiivisella asialla, oleellisella sellaisella – meillä on taatusti parempi joukkue kuin mitä Valioliigan sarjataulukko antaa ymmärtää. Seuraavaksi tämä positiivinen seikka heittääkin sitten kuperkeikkaa, kun voidaan perustellusti esittää se yksinkertainen kysymys, että miksi näin? No tätä debattiahan tässä on enemmän ja vähemmän ansiokkaasti käyty jo vuosia.

Seurasin puolivillaisesti illan vastustajamme Southamptonin edellistä 0-3 kotitappioon päättynyttä ottelua Manchester Cityä vastaan. Tylyistä lukemista huolimatta pyhimysten tekemisestä kykeni näkemään miksi joukkue on onnistunut keräämään niin paljon pisteitä alkukaudesta. Hieman karrikoiden Southamptonin pajatso olisi voinut tyhjentyä viime kesänä vielä Morgan Schneiderlinillä ja Victor Wanyamallakin, mutta tulos voisi olla yhtä kaikki sama.

Saints pelaa eittämättä kuluttavaa jalkapalloa, mutta kuten tapana on sanoa, yrittänyttä ei laiteta ja sitä joukkue tekee. En tiedä kuka tai keitä velhoja seuran taustajoukoista löytyy, mutta laadukasta työtä siellä tehdään. Ei voi olla ajattelematta, että tälle osaamiselle olisi tilausta meillekin. Voisin vannoa, ettei etelärannikolla ole jääty lainkaan surkuttelemaan City-tappiota, vaan saamme vastaamme joukkueen joka nauttii ainakin paperilla kovasta haasteesta.

Paitsi että Southamptonin pelitapa – vai pitäisikö sanoa pelifilosofia? – on kuluttavaa, on siinä myös jotain pihapelimäistä iloisuutta ja rohkeutta. Kaikki tämä tarkoittaa myös yllätyksellisyyttä. Siinä missä me olemme Arsenal ja vain siksi että olemme Arsenal, nyttemmin ei voi koskaan tietää mitä tuleman pitää, vähän sama on vastustajamme kohdalla, mutta pelifilosofisista lähtökohdista. Näistä vain ja ainoastaan allekirjoittaneen kaikkea muuta kuin ammattipätevistä pohdinnoista johtuen illan ottelu olisi viimeinen mihin rahojani lähtisin sijoittamaan.

Eilisessä lehdistötilaisuudessa Arsene Wenger osoitti kyllä nasevaa pihapelihuumoria mistä vastustajaa edellä kiittelin, mutta ehkä meidän sitten pitää olla jotenkin vakavasti otettavampia kuin kaverin. Niin, Arsenal vastaan Southampton. Managerillemme esitettiin joka tapuksessa kysymys, että onko hän miettinyt puolustuksen kokoonpanoa mikäli sekä Kieran Gibbs että Nacho Monreal ovat sivussa ja Wengerin yksinkertainen vastaus oli, ettei ole miettinyt.

Nyt, hetken taivastelin vastausta ja ajattelin, että no totta helvetissä Arsene on miettinyt tällaistakin vaihtoehtoa. Mietittyäni vain hetken lisää, totesin itselleni, että Arsenen vastaushan saattoi pitää täysin paikkansa. Totesin jo yllä, että meidän tekemisen laadun ja suorittamisen ilmeen ennustaminen yksittäiseen otteluun on todellista lottoa. Lipsauttiko Wenger kenties vastauksessaan yhden erinomaisen syyn ennustettavuuden vaikeudelle ja sitä kautta tuloksille mitkä ovat kaikkien nähtävissä sarjataulukon muodossa.

On enemmän sääntö kuin poikkeus, että peliryhmityksemme elää otteluiden sisällä. Oman tulkintani mukaan peliryhmityksemme elää välillä häiritsevän paljon. Ei siinä mitään, jos valmiiksi häiriintynyt allekirjoittanut häiriintyy vielä lisää, muttei ole mielestäni tavatonta ihmetellä miten pelaajamme tuntuvat silloin tällöin olevan täysin kuutamolla pelipaikastaan ja sen edellyttämistä velvollisuuksista.

Yrittänyttä ei laiteta totesin Southamptonin kohdalla. Meidän kohdalla voisin todeta, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja kuten nokkelimmat asian jo lukivatkin, huonosti suunniteltu on päin persettä tehty. Ville asiansa osaavana on kirjoittanut lukuisia kertoja siitä miten vapaasti meillä on tapana antaa vastustajalle tilaa laidoille. Minun tekisi mieli väittää, että Wengerin pelifilosofia on liian kuriton sekä impressionistinen ja tämä yhdistettynä pelin sisällä tapahtuviin ryhmityksen muutoksiin johtaa väistämättä välillä jopa kaoottisiin tilanteisiin.

Näistä lähtökohdista istun jälleen illalla sohvalle kädet munissa punavalkoisten kalsareiden alla toivoen vain paketin pysymistä kasassa. Hyi helvetti. Kyllä minä pakettini tunnen, mutta toivottavasti Wenger tuntee omansa ja näkisimme kurinalaisempaa tiivistä pelaamista, missä roolit ovat selvät ja tätä kautta mahdollisuudet paremmat paketin pysymiselle kasassa. Kuten alussa kirjoitin, meillä on takuulla parempi rosteri kuin mitä sarjataulukko antaa ymmärtää ja takuulla enemmän laatua yksilötasolla kuin mitä illan vastustajalla. Edellisen lauseen voi tehdä tyhjäksi vain manageri ja on siinä valitettavan hyvin onnistunut.

Meille kriittisille managerin terveiset kuuluivat: ’I think we are creating something special inside the club’. Minä sanon, että tämä vinyylin raita on kulunut puhki ja neula siinä sivussa. Ei kantani ole muuttunut siinä, että aika olisi vaihtaa koko levysoitin, mutta jo levyn ja neulan vaihto piristäisi. Olkoon rooli vaikka stadionin kuuluttaja, mutta sellainen Thierry Henrylle täytyy löytyä.

Kyynel ei tullut silmään Wengerin sanoessa maanmiehensä varmasta tulevaisuudesta jossain roolissa Arsenalissa, mutta kyynel sen sijaan tuli silmään Henryn itsensä todettua kaiketi viimeisen ottelunsa jälkeen: ’One thing is certain: I will stay in football, as a coach, a consultant or executive. We will see. The second certainty is that I would love to see Arsenal win the Champions League. Whether that is from near or far does not depend on me, but it is sure I’d like to help. This is my club and, as a player, I was not able to give them the Champions League’.

Come on Arsenal!

hente

41 thoughts on “Paketti kasassa

  1. Viestitkö hente Villelle että eno haluaa sanoa punaista käsipäivää villelle denniksen patsaalla tuntia ennen ottelua tuntomerkillä sininen arsenal lippis ja punaiset housut

  2. Managerillemme esitettiin joka tapuksessa kysymys, että onko hän miettinyt puolustuksen kokoonpanoa mikäli sekä Kieran Gibbs että Nacho Monreal ovat sivussa ja Wengerin yksinkertainen vastaus oli, ettei ole miettinyt.

    Ei helvetti 🙂
    Jäärä pistää puulaakivalmentajia/toimittajia 100-0

  3. Vitsit sikseen.
    Tosiasiassahan valioliiga on ennätystasainen. Poislukien Chelsea.
    Mielenkiintoista miten menee sijat 2-6.
    Voi olla , että 4 sija ei riitä sieniliigaan jos vaikka Everton tai tottenham voittaa torstailiigan. Olen ymmärtänyt, että euroopaliigan voittaja pääsisi suoraan mestarienliigaan ?

    Itse Pokenttinona tai Martinesina panostaisin eurooppaliigan voittoon valioliiga menestyksen uhalla.

    Everton varsinkin voisi hyvinkin voittaa kyseisen kilpailun.

  4. Pistetään nyt vielä kokosuomencalleneikukamaran hieno maali.

    Toivottavasti tuosta kundista tulisi pelaaja Arsenalille sekä suomen maajoukkueelle. Aika näyttää.

  5. Full team: Martinez, Chambers, Mertesacker, Koscielny, Monreal, Flamini, Ramsey, Cazorla, Oxlade-Chamberlain, Alexis, Welbeck

    Subs: Macey, Gibbs, Bellerin, Rosicky, Podolski, Sanogo, Giroud

    Pitkasta aikaa luottavainen fiilis otteluun lahdettaessa.

  6. Arsenal ja Wenger haluaa ilmiselvästi englantilaisen maalintekijän, koska maalintekijöiden markkinointiarvo on iso ja englantilaisen Englannissa erityisesti. Ei haittaa, ettei tämä Arsenalin maalintekijä tee edes juurikaan maaleja. Mielikuva elää, kun osuu edes kerran puolessa vuodessa maajoukkuehöntsissä.

  7. Welbeckin harhautusyritykset ovat lähinnä koomisia. Toiv. sulkee kohta suuni ja niputtaa koko Sotonin puolustuksen.

  8. Itse naen mielummin Englantilaisen kuin espanjalaisen meidan joukkuueen karjessa. Peli pelataan kumminkin Englannissa ja liian moni espanjalainen on tahtonut palata kotiin mutustelemaan chorizoa kun ollaan treenattu kundi pelimieheksi…

  9. Väkisisin puskemista ja liikayrittämistä. Pelaajat liukastelevat ja onnettomia ratkaisuja. Toistaiseksi Arsenal esittänyt juuri niitä otteita, joita pelkään. Joukkue ei yllätä millään asteella ja minuutti minuutilta rupee näyttämään vaikeammalta.

  10. Sanchez on alkanut vakuuttaa asenteellaan. Ei kaatuilua yleiseen Barca-tyyliin, vaan enimmäkseen taistelua ja maalintekijäksi jonkin verran hyvää jakeluakin, vaikka perinteistä lattarihautomistakin on.

    Alakertakin on hieman skarpannut Kossin paluun myötä. Myös kolmosveska hieman panee särmäämään.

  11. Kilpailijat tuntuvat saavan koneensa käyntiin sopivasti jouluruuhkaan. Arsenalilla ei tästä merkkejä, ellei heppoista WBA-voittoa halua laskea väkisin enteeksi.

  12. melkoista vääntämistä. Eipä juuri muita valopilkkuja kuin sanchez muuten aika väkinäistä vääntämistä… Tuntuu välillä siltä et kaveri saa potkia nilkoille ja repiä minkä kerkee ja ei kortti heilu, kun taas meille heilahtaa aikalailla helpoista tilanteista korttia.

  13. Parempaan suuntaan tuossa mentiin erän loppua kohden. Tällä hetkellä mennään City ottelun käsikirjoituksella eli Pelle munaa hyvän paikan ja sitten alkaa heilua omissa. Wanyamalla tosiaan jo 2 cynicaalista foulia eikä kortti heilu, Marriner taas kujalla.

  14. Kyllähän Wenger on yrittänyt vaihtaa neppailun keskityksiin ja kaukolaukauksiin, kuten Virkkusen mainitsemista tilastoistakin voi päätellä. Alkaako jossain vaiheessa toimia, jää sit nähtäväksi. Vielä maalitilanteiden luominen on yhtä vaisua kuin neppailussa.

  15. kyllähän noita tonne saa roiskia 😀 jos on keso niin ei ukkoa ja sama toisinpäin… Vähän olis fabregasia ikävä, mutta eihän me sitä tarvittu.

  16. Ramsey orastavasti parantaa, mutta ensi sijaisesti puolustuspeliään, mikä onkin tarpeen heikon Flaminin takia. Ainoa jolla keskikentällä juoksuvoima riittää.

  17. Lyhyen ajan pallo liikkui nopeasti ja heti Soton vaikeuksissa, mutta nopeutta riitti noin kaksi minuuttia. Poldi saa jälleen 10 minuuttia.

  18. Ei nämä nyt ihan viihdyttävimpiä matsea ole olleet viime viikkoina. Mutta kai Wenger nyt sitten repii joukkueen taas kuopasta.

  19. Arsenal kaivannut Giroudia enemmän, kuin uskoinkaan. Ottelu muuttui täysin kauniin pojan tullessa kentälle.

  20. ei voi kin ihmetellä miten toi Sanchez jaksaa vetää mittari punaisella koko matsin viikosta toiseen… Vois ottaa vähän kaverit mallia. Ten points Alexis

  21. Giroud’n pallollinen pelaaminen on kehittynyt huimasti. Ero Welbeckiin on tosiaan yllättävänkin suuri.

  22. Hyvää voitto ajatelen vain cazorla osuu paikkoja pari paikka per matsi poldi varmasti tekisi niistä sisään on se jänää wenger nää mitään

  23. Viime vuonnahan näistä Giroudin pikkunäppäristä syötöistä saatiin tulosta kun vetäjinä oli Walcott ja Ramsey, herrat kun loukkaantuivat niin Giro muuttuikin sitten tuhnuksi loppukaudella.

  24. Kolme voittoa ja kolme nollapeliä, tuloksellisesti siis ihan hyvä saldo reiluun viikkoon. Ja edelleen optimilinjasta puuttui Gibbs ja Debuchy. Se on totta, että Giroud tuo aivan uudenlaisen vaihtoehdon hyökkäykseen. Omasta mielestäni mies on goonerien keskuudessa hieman aliarvostettu. Aika silkkisiä yhden kosketuksen jatkoja. Nyt kun vielä Walcott tulisi takaisin, niin kenties Alexisia ja Welbeckiä voitaisiin edes hieman lepuuttaa.

    Keskikentän osalta tilanne on karu, eipä sinne ole tuon nykyisen kolmikon lisäksi paljoa tarjontaa, ehkä Ox pystyy stunttaamaan välillä.

  25. Giroud ja Poldi toivat ryhtiä.Poldin sisääntulokin näky heti.Koko ajan Poldin kautta mentiin eteenpäin,samoin Giroudin.Kun taas Santi ja kumppanit pelasivat liikaa taaksepäin. Riskejä pitää ottaa edes pieniä, että saadaan maaleja. Jonku ne maalisyötöt täytyy vaan uskaltaa antaa.
    ja kerrankin Wenger teki vaihdot ajoissa 65 Gir ja 80 Poldi.poldin oisin ite ottanut messiin jo 75min.Nyt vaan pitkä voittoputki ni avot.

  26. Nämä loppuhetkien 1-0-voitot ovat toki tunnelmaa nostattavia, mutta kovin pitkää putkea ei tällä tavalla synny. Nämä voivat yhtä hyvin jäädä tasureiksi tai omiin lipsahtaa myös se yksi. Nyt on putkeen ollut onnikin puolella, jos sit muna-ottelussa ei ollut: wba osui loppuhetkillä ylärimaan ja eilen Soton joutui vajaamiehiseksi. Seuraavaksi sit selkeämmin aina mukavan Stoken kustannuksella?

  27. Tilastoillahan ei ole mitään merkitystä, tuurillahan tässä vaan seilataan. Pallo 61-39 ja laukaukset maali kohti 9-3.Okay pelashan ne yhden vajaalla lopun 10min, mut ennen sitä oli jo Arsun myllytys alkanut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s