Voitosta huolimatta sijoitus on lohkokakkonen

Galatasaray – Arsenal 1-4 (0-3)

Vahva esitys eilen ja selkeä voitto, mutta se ei muuttanut mitään, vaan Dortmund vei lohkon ykkössijan ennakko-odotusten mukaisesti. Paljon varmasti eiliseen hyvään esitykseen vaikutti vastustajan heikkous ja se, ettei kotijoukkueella ollut mitään panosta ottelussa. Samoin meidän parhaat tai hyvät esitykset tahtovat tulla nykyään otteluissa, jotka ovat merkitykseltään hyvin vähäisiä.

Podolski näytti taas kerran, että peliaikaa saadessaan tehoja löytyy. Tämän toki suurin osa tietääkin ja ei voi ihmetellä kuinka postimies on saanut paljon enemmän minuutteja kuin Poldi. Voi vain arvailla kuinka monta maalia enemmän saksalainen olisi tehnyt Sanogon minuuteilla viimeisen reilun vuoden aikana. Kaiken Sanogon tasosta kertoi se, että vaikka olimme ylivoimaisesti parempi joukkue eilen kentällä ja teimme neljä maalia, niin ranskalaishyökkääjämme ei tainnut päästä edes kunnon maalipaikkaan puhumattakaan useammasta koko ottelussa.

Debuchyn paluu avaukseen oli positiivinen asia ja eilinen oli varmasti optimaalinen paikka hakea pelituntumaa parin kuukauden poissaolon jälkeen. Muuta positiivista oli Ramseyn onnistuminen maalinteossa ja varsinkin jälkimmäinen osuma oli aivan huikea taidonnäyte. Toivottavasti tehoja alkaa löytyä enemmänkin, vaikka tuskin kukaan odottaa miehen koko ajan viime kauden tapaan maalinteossa onnistuvan.

Ykkösjoukkueessa debytoivat eilen keskikenttäpelaaja Ainsley Maitland-Niles ja puolustaja Stefan O’Connor. Ensimmäisenä mainittu pelasi koko toisen jakson ja suoriutui ihan kelvollisesti. Sen sijaan noin vartiksi Debuchyn tilalle tullut O’Connor oli todella hermostunut ja virheitä tuli heti useampia, mutta eipä se mitenkään vaarallista ollut eilisen kaltaisessa tilanteessa.

Huolestuttavaa oli sen sijaan syy, jonka takia eilinen kaksikko sai peliaikaa Zelalemin ohella. Ramsey ja Flamini otettiin jo tauolla pois ja kaikki tietävät, että Wenger ei toimi näin oikeastaan koskaan jos kyseessä ei ole loukkaantuminen. Ramseylla on siis jonkin asteinen takareisivamma ja Flaminilla ongelmia pohkeen kanssa. Ei voi kuin kysyä taas kerran, että kannattiko todella ottaa tämä riski, kun ottelussa ei panosta juurikaan ollut?

Tässä on nyt viime viikon Lontoon matkan jälkeen tullut luettua uutisia, blogeja ja muita Arsenal aiheisia sivustoja takautuvasti. Vieläkään en ole aivan ehtinyt lukea kaikkea, joka olisi normaalisti tullut luettua, joten älkää välittäkö vaikka otan mahdollisesti esille useammankin päivän vanhoja uutisia.

Eilisen ottelun jälkeisistä kommenteista sai sen kuvan, että nyt taas voiton jälkeen kaikki on hyvin. Todellisuudessa hyvästä esityksestä huolimatta mikään ei ole muuttunut. Kaikki samat ongelmat ovat olemassa ja jopa lisää riippuen Ramseyn ja Flaminin pelikunnosta.

Erityisesti kaksi lausuntoa viimeisiltä päiviltä ovat sitä luokkaa, että ei yksinkertaisesti voi tajuta kuinka todellisuudesta irtautunut managerimme on. Ensinnäkin puheet mestaruudesta seuraavan kahden kauden aikana ovat täysi vitsi. Emme ole noin kymmeneen vuoteen olleet edes kahden joukossa ja tämä kausi on ollut entistä heikompaa, joten nelossijankin saavuttaminen näyttää tällä hetkellä todella vaikealta, vaikka suurin osa kilpailijoista pelaa todella huonosti.

Toinen todella ärsyttävä kommentti oli, että tuomita saa taas kauden loputtua toukokuussa. Tätähän ei olekaan kuultu kuin jostain vuodesta 2008 lähtien ja vielä ei ole tullut sitä toukokuuta, jolloin tuomion olisi saanut antaa. Toukokuussa painutaan kesälomille ja nykyään managerimme ei ole enää vuosiin suostunut tapaamaan kannattajia kauden lopussa järjestettävässä tilaisuudessa, koska kritiikkiä tuli jonain vuona.

Toukokuussa sitten sanotaan, että odotakaan kesään, jolloin ostetaan pelaajia suurella rahalla, kesällä sanotaan taas, että odottakaa siirtoikkunan loppuun ja näin ollen vuosittainen oravanpyörä onkin valmis, kun syksyllä voi taas sanoa kauden lopun ja toukokuun olevan oikea aika arvostelulle.

7 thoughts on “Voitosta huolimatta sijoitus on lohkokakkonen

  1. En näe, että Sanogo olisi Poldin minuutteja syönyt. Sanogohan pelaa vain ja ainoastaan piikissä, kun taas Poldin paikka on hyökkäyksen laidalla. Toki kahden kärjen systeemissä menisi hyvin myös toisena hyökkääjänä.

    Se on mielestäni ihan perusteltua, että Podolski ei yksinäisenä kärkenä minuutteja saa, mutta miksi häntä ei ole käytetty laidalla enemmän liigapeleissä, on ihan mysteeri. Esim. Cazorlan näytöt eivät tällä kaudella tue yhtään sitä, että hän on automaattisesti Podolskin edellä nokkimisjärjestyksessä.

    Samoin Welbeckin ja Sanchezin ylipeluuttaminen on hankalaa perustella, kun vaihtopenkillä on Poldin tasoinen kaveri odottamassa, saako tällä kertaa nolla vai kaksi minuuttia näyttöpaikkaa.

    AW:n selityshän on asialle ollut, että Podolskilla meni mm-kisojen takia pre-season pilalle, mutta selitys ontuu vahvasti, kun katsoo muiden mm-kisoissa pelanneiden minuutteja ja jopa sitä ylipeluuttamista. Väkisinkin tulee mieleen, että kulissien takana on tapahtunut jotakin, minkä takia Wenger on päättänyt, että Podolski ei enää oikeita pelejä Arsenalissa pelaa.

  2. Blogistin Sanogo dissaaminen menee varmaan henkilökohtaisen vihan puolelle kyseisen herran kohdalla jostain syystä. lainaan tähän suomifutiksen uutisen.

    ”Arsenalin ranskalaishyökkääjä Yaya Sanogo rikkoi kuparisen seuransa paidassa virallisissa otteluissa. 21-vuotias hyökkääjä oli nostettu avaukseen Mestarien liigan kotiotteluun Dortmundia vastaan ja mies teki tuikkasi maalin jo ottelun toisella minuutilla.

    Kamppailu oli Sanogolle jo 19. Arsenalin paidassa ja osuma siis vasta ensimmäinen. Vaikka pelejä on alla jo suhteellisen paljon, oli mies kuitenkin tätä iltaa ennen pelannut alle 300 minuuttia tykkipaidassa”

    Tuohonko lisätään, että poikahan teki jo viime kaudella maalin joka hylättiin väärin paitsiona. Niin eihän nuo tilastollisestikaan mikään katastrofaaliset ole. maalisyötöistä mulla ei ole tieoa.

    Puoleentoista vuoteen tuommoinen määrä minuutteja ei kyllä kerro pelaajasta muuta kuin, että on Diabymainen kroppa.

  3. Valioliigassa (15 peliä pelattu –> yht. 1350 min) Sanogo on tällä kaudella pelannut 138min ja Podolski 88min.

    Hätkähdyttävän vähäisethän nuo Poldin minuutit ovat, ei siitä mihinkään pääse. Varsinkin kun manageri kertoo saman aikaan mm. Sanchezin pelanneen jo jonkin aikaa nivusvamman kera.

  4. Gala oli totta kai umpisurkea, mutta Poldin toinen maali eli kunnon keskushyökkääjän maali antoi vähän lupausta. Se ensimmäinen eli Poldin vakioratkaisu ei kyllä toimi valioliigassa, kaikki osaavat puolustajat osaavat jo tuon simppelin vasurikuvion blokata ja mahtava veto ei koskaan pääse maalille asti.

  5. Mikähän erikoissääntö sekin on, että italialaisjoukkueille riittää ratkaisevassa ottelussa 0-0-kotitasuri. Näin tuntuu usein olevan. Eilen Juventus, tänään Gervinhon Roma. Juve tietty myös pelasi 0-0:n.

    • No, Roma ei 0-0:aa pitänyt. Shitty menee jatkoon, vaikka joukkueen taaperrukselle on taajaan naureskeltu.

  6. Elvis Aaron : “Every player here wants to work hard for [the manager], we proved that again on Tuesday night. He has been under some unfair criticism, but we are all out there, we are in it together. We wanted to get the result for us and for him.
    Siinäs kuulitte.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s