Harakkalauma illalla Grovelle

Tänään pelataan jälleen koillisen mustavalkopaitaisen joukkueen saapuessa kotiluolaamme. Newcastle on ollut suotuisa vastustaja meille viime vuodet ellei koko Wengerin aikakauden ajan. Ainoastaan käsittämätön 4-0 johdon menettäminen St James Parkilla muutamia vuosia sitten on järkyttävä muisto, vaikka ehkä muitakin löytyy jos alkaa oikein kaivella tuloksia vuosien varrelta.

Itselleni paras muisto Newcastlesta on ehdottomasti FA Cupin voitto 1998. Olin tuolloin kannattanut seuraa vasta reilun vuoden tai puolitoista. Tuo oli ensimmäinen finaali ja se on jäänyt mieleen melko hyvin. Hieno muisto on myös paikan päällä nähty 7-3 voitto pari kautta takaperin. Ei sinänsä mitenkään erityisen tärkeä ottelu, mutta eipä sitä koskaan juuri saa todistaa tuollaista määrää maaleja ja vieläpä paikan päällä.

Olemme voittaneet viisi viimeistä kohtaamista Newcastlea vastaan ja yleensäkin hävinneet vain kerran viimeiseen 15 otteluun. Saldo on vakuuttava ja parempi kuin melkein mitä tahansa muuta joukkuetta vastaan tai näin ainakin väittäisin tarkistamatta tilastoista. Korjatkaa ihmeessä jos tiedätte paremmin.

Edellä mainitun tilaston lisäksi tänään pelataan Grovella, joka on tietysti suuri etu. Koillisessa olisi huomattavasti vaikeampaa, vaikka ei kotikenttäämme enää minään Highburyn veroisena linnakkeena tai edes lähelle sitä voi pitää. Silti kotiottelussa olemme selkeä suosikki, kun taas vieraspelissä olisi tilanne aika tasan ennakkoon kaavailtuna.

Toisaalta lähtökohtia voidaan katsoa myös toiselta kantilta eli viimeisten pelien näkökulmasta. Meillä toki viimeisin ottelu on 4-1 voitto Mestareiden liigassa, mutta tiistaina Turkissa panosta ei juuri ollut, joten ei tuota täysin voi laskea mukaan tosipeleistä puhuttaessa. Parempi mittari onkin viimeinen liigaotattelu Stokea vastaan, jossa olimme hävettävän huonoja erityisesti ensimmäisellä jaksolla.

Mustavalkoiset vieraamme sen sijaan tekivät palveluksen meille voittamalla Chelsean ja en suinkaan tarkoita tätä kautta, sillä tällä kaudella Newcastle on enemmän meidän kilpailija kuin Chelsea. Tappiottoman kauden ennätys samoin kuin 49 peräkkäisen tappiottoman ottelun putki on turvassa, kun Chelsean kohdalla mittari pyörähti alkulukemiin viime viikonloppuna juuri Newcastlea vastaan.

En ole kovinkaan hyvin perillä vierasjoukkueesta tällä hetkellä. Kärkipelaajan paikka lienee ongelmallinen, sillä vaikka Cisse on viime aikoina osoittanut elpymisen merkkejä ei harakkalaumalla ole selkeää ykköskärkeä. Kapteeni Coloccini on varmasti joukkueen yksi tärkeimpiä pelaajia ellei jopa se tärkein. Yleensä aina argentiinalaisen pelatessa Newcastlen koko puolustus näyttää huomattavasti paremmalta. Tänään Coloccini on kai pelikuntoinen, vaikka takareiden kanssa on ollut ongelmia. Keskikentällä on aika tasaista massaa ja ihan ok molemman suunnan pelaajia, kuten Sissoko ja paikallisvastustaja Sunderlandista siirtynyt Colback, eikä myöskään kannata unohtaa Tiotea keskikentän pohjalla. Tioten pari viime kautta ovat olleet heikompia, mutta siitä huolimatta mies olisi todennäköisesti meidän avauksessa ennen kuin Arteta tai Flamini. Se nyt tosin ei vielä mikään suuri meriitti ole.

Huomionarvoista on myös Newcastlella maalissa olevan kolmosveskari Alnwick. Miehellä taitaa olla tilillä ainoastaan puolikas Valioliigapeli viime viikonlopulta, joten kyseessä on vielä kokemattomampi kuin meidän kolmosvaihtoehtona viime otteluissa torjunut Martinez. Tätä pitäisi ehdottomasti pystyä hyödyntämään. Paljon laukauksia ja keskityksiä boksiin sen ainaisen hitaan ja tylsän taakse- ja poikittaissyöttelyn sijaan olisi toiveissa jo ihan tuonkin takia.

En missään nimessä odota helppoa peliä, vaikka tilastot ovat melko murskaavat viime ajoilta meidän eduksi. Tällä kaudella Grovella ovat vierasjoukkueet juhlineet aivan liikaa ja meidän voittoprosentti on suorastaan surkea erityisesti liigassa. Lisäksi useissa kotipeleissä, kuten Crystal Palacea ja viimeksi Southamptonia vastaan tarvittiin miehen ylivoima ennen kuin voittomaali tuli ihan ottelun loppuhetkillä samoin kuin tasoitus Hullia vastaan. Jälkimmäisessä ei kuitenkaan tainnut olla miesylivoimaa. Joka tapauksessa mitä yritän sanoa on, että läheskään joka kerta se loppuhetkien voitto- tai edes tasoitusmaali ei tule jos siihen lähes joka kerta joudutaan turvautumaan, eikä ottelua saada ratkaistua jo aikaisemmin.

Saa nähdä millainen päivä tänään on, millaisen joukkueen Wenger laittaa kentälle ja ennen kaikkea millä asenteella ja kuinka valmiina joukkue sinne tulee. Sitä ei koskaan tiedä nykyään, eikä ole oikeastaan voinut tietää vuosikausiin. Tasaisen hyvä suorittaminen puuttuu kokonaan. Paria hyvää ottelua seuraa aina huono tulos tai useampikin ja tällä tapaa ei vain pärjää millään muotoa liigassa ellei sitten Wengerin ja muun seurapomojen tapaan laske nelossijaa pokaaliksi.

COME ON YOU GUNNERS!!!

45 thoughts on “Harakkalauma illalla Grovelle

  1. Kiitoksia taas blogistille. Tänään tosiaan vastassa loukkantumisten riesaama Newcastle, ikävä kyllä meidän puolustuslinjalla ei tästäkään mitään varmaa kolmea pistettä voida odottaa.
    Voitto kuitenkin todennäköinen ja samalla ainoa kelpaava lopputulos. Mikäli tämän kauden valioliigasta jotain halutaan pelastaa on nämä pelit vaan pakko voittaa.
    Sen verran vielä varsinkin elisiin ja miksei samalla vanhempiinkin kommentteihin, pakko todeta että osittain kadehdin näitä kannattajia joille itse pelillä ja seuran suunnalla ei ole mitään merkitystä, pää-asia että pelataan…

    • Mitähän ihmeellistä sää voit tehdä sille seuran suunnalle,kerro ihmeessä,odotan mielenkiinnolla.Ainoo mitä me voidaan tehdä,on jännittää matsii illasta toiseen ja kirota tai huutaa riemusta.

    • Sama täällä.
      Meidän huushollissa tuo juniorgooner vannoo vielä Wengerin nimeen, se vähän tasottaa meikäläisen mielenliikutuksia…
      Tänään retee 3-0 voitto. Giro, Alexis, Alex.

  2. ja siinä tämän päivän syntipukit:
    #Arsenal team v Newcastle: Szczesny, Bellerin, Debuchy, Mertesacker, Gibbs, Flamini, Cazorla, Oxlade-Chamberlain, Alexis, Welbeck, Giroud

    Perkeleen Wenger – ostaisit parempia pelaajia ja enemmän

  3. eli tossa noi subit
    Arsenal subs: Martinez, Ajayi, Coquelin, Maitland-Niles, Campbell, Podolski, Sanogo

  4. Pakkohan tuhnu-Dannya on peluuttaa. No kohta on aAnchez loukkaantunut ja peliaikaa tulee Poldillekin. Saa nähdä kiinnostaako tätä silloin.

  5. Pirteä alku, jota dumari yrittää tasoitella. Käsittämätön maalin hylkäys. Lisäksi Tioten ois pitänyt saada varoitus jokseenkin törkeästä Alexisin potkaisemisesta.

  6. Pitihän se arvat että jos Tuhnu osuu niin tekee tietty rikkeen eli ei taaskaan maalia. Onneksi Castlen puolustus nukkui niin Komea pääsi helposti puskemaan 1-0. Ei olisi tapahtunut jos vastassa olisi laatu-puolustus. Vaan kauan kestää johto?Luulenpa että ei pitkään.

  7. Rapee viimeistely. Giroudkin näyttää futarilta, kun on vauhdikkaampia veljiä vierellä, esim. Santi laiturina ei tuo ollin vahvuuksia yhtään esille.

  8. Ox on kummallinen siinä, että keskikentällä nopeat lyhyet syötöt tuottaa yllättäviä vaikeuksia saada omille, mutta pitemmät pystyavaukset on aika tarkkoja. Pari pahaa harhasyöttöä keskiympyrän seudussa, joita ei tuolla pelipaikalla oikein voisi tehdä, mutta muuten hyvää tekemistä.

  9. Kun tulee usein haukuttua tilasto-taivaisen selostuksia, niin kehutaan välillä: oisko eka kerta tällä kaudella, kun Bellerinin nimi lausutaan oikein.

  10. Siinä paniikkia pukkasi boksissa. Ja Danny harkitsi koripalloon ryhtymistä, mistä pikku painejakso alkoi. Onneksi Cissellä taitaa olla tänään off-päivä.

  11. Arsu saa olla onnellinen että on vielä johdossa. Castle painaa ja puolustus on sekaisin mutta tämähän ei yllätä ketään

  12. Nyt on ottelussa kauden huumoripitoisin tuomarikolmikko. Mason on tiedetty täysin sattuman varaiseksi puhaltelijaksi, mutta nyt myös linjoilta löytyy iloiset liputtajat.

  13. 1 jakson onnistujat vähissä. Erityisen paskoja Ox ja Welbeck. Myös Flamsteri heikko. Yleisesti koko jengin syötöt kuraa. Miten Wenger ei pysty hyödyntämään onnella saatua johtoasemaa vaan suorastaa kerjää tasoitusta. No sitä enempää on turha kenekään tästä toivoa. Loppuisi jo tää kärsimysnäytelmä.
    Turha syytellä taas tuomaria. Kyllä syyt on muualla ja kaikki tietää missä.

  14. Onko joku jaksanut katsella Hammerseja? Miten on Winston Reid pelannut? Soppari loppumassa ja lähtee tammikuussa melko varmasti, koska Fat Sam on hyvä ostamaan korvaajia. Aiemman perusteella olisi hyvä kolmostoppari, ainoa ongelma on kansallisuus joka syö kiintiötä.

  15. Arsun laukaukset kohti maali tasan 1 vaikka jo blogistikin tajusi opastaa että nyt painetta Castlen kolmosveskarille. Ei hyvää päivää taas tätä menoa! Ja mielenilmauksia ei tietenkään näy vaikka kaikki tietää mitä koko stadion ajattelee. Pohjois-Korea on ihan kesyä tähän hymistelyyn verrattuna. Vaihtoja voi odotella ken haluaa mutta kun penkillä on junnuja ja koirankoppipelaajia niin ennen täyttä aikaa on turha odotella mitään.

  16. Taivainen puhu Romulosta. Soppari saatettais kirjottaa kuulemma jopa jo maanantaihin mennessä. Onkohan perää?

  17. Äskenkin Bellerin syötti hyvin päädystä, mutta Welbeck jäi sijoilleen odottamaan syöttöä eikä lähtenyt vastaan. Ja pakki sit ehti väliin. Tää pitäis nyt muutenkin niitata.

  18. Nonni, Santi pääsi leikkimään synttäreillään. Mason muuten oikein hyrisi naama virneessä, kun pääsi viheltämään rankkarin. Ihme dumari.

  19. Kaikkea muuta kuin vakuuttava voitto. Me jotka nähdään asioiden ytimeen ei anneta lukemien hämätä. Joukkue ei kehity, manageri on neuvoton ja kriittiset äänet vaiennetaan. Eikä ketään yllättänyt että Wenger viihtyi tänään kentän reunalla eikä penkillä koska kriittisistä huudoista ei ollut pelkoa sensuurin takia. Nyt olisi tärkeää että kaikki fanit yhdistäisivät voimansa ja äänestäisivät jaloillaan, kritisoisivat blogeissaan ja kommenteissaan kielialueesta riippumatta jotta jotain tapahtuisi. Näin ei voida jatkaa ja voidaan vain toivoa että tulevat tappiot saisivat johtokunnan reagoimaan mutta tätähän ei tule tapahtumaan mikä ei ole kenellekään yllätys. Joukkueen rappiotilaan on vain yksi syyllinen ja se on meille kaikille tuttu. Ei me mennä halpaan yhdestä voitosta reservipitoista kyläjengiä vastaan.

  20. Kauden neljäs kolmen maalin voittto. Suurempia ei ole tullutkaan, mutta tänään olisi ollut aineksia. Näitä kyllä tarvitaan, jos pelaajien pantaa halutaan löysemmälle ja varsinkin tiettyjen kannattajien.

  21. Hyvä peli kokonaisuudessaan. Puolustuksessa ajoittain haparointia, mutta muuten hyvää tekemistä. Belleriniltä loistava peli, samoin Cazorlalta. Giroudin viimeistely oli kertakaikkiaan loistavaa.

  22. Tänään oli ihan isät vastaan pojat. Kyllä kaikista puutteistaan huolimatta Giroud pyyhkii Welbeckillä lattiaa. Belleriniltä pirtsakka peli, vaikka omissa olikin vähän sekoilua pariin otteeseen. Toivottavasti Santi saa nyt pelinsä toden teolla myös raiteilleen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s