Stoken junasema vs ”One Arsene Wenger” -chantti lauantaina

Lauantain voitossa oli positiivisia asioita monia jos ajatelleen ainoastaan yhtä ottelua suuren kuvan sijaan. Bellerin pelasi varmaan parhaan pelinsä tykkimiespaidassa ja oli varsinkin ylöspäin pelatessa parempi kuin meidän laitapakit vuosiin. Debuchyn kypsä peli vieraalla pelipaikalla tulikin jo mainittua eilen.

Cazorla onnistui tekemään pelitilannemaalin ensimmäisen kerran lähes vuoteen liigaottelussa ja vaikuttaa muutenkin viime aikoina päässeen taas vähän parempaan iskuun. Szczesny teki myös hyvän paluun maalille ottaen pari tärkeää torjuntaa 1-0 tilanteessa.

Negatiivista tuli ehkä sittenkin loukkaantumisen muodossa näin jälkikäteen, vaikka itse pelin aikana en huomannut mitään. Ox saattaa olla sivussa jonkin aikaa nivusvamman takia. Alkaa keskikenttäpelaajat olla myös lopussa ja lainalta takaisin kutsuttu Coquelin on hyvin lähellä avauspaikkaa joulun ja uuden vuoden peliruuhkassa useampaan otteeseen.

Kaikista järjettömintä on kuitenkin taas Wengerin tunnustus, että Oxilla oli ongelmia jo ennen merkityksetöntä Galatasaray ottelua, mutta siitä huolimatta managerimme näki tarpeelliseksi ottaa riskin. Nyt toinen peli sitten viiden päivään sisään ja riski todennäköisesti kostautui loukkaantumisen pahentumisena tai loukkaantumisena, joka olisi mahdollisesti vältetty kokonaan järkevällä peluuttamisella. Saa nähdä kauanko Ox tulee olemaan sivussa managerimme viimeisimmän idioottimaisen tempauksen seurauksena.

Sitten päivän otsikkoon. Reilu viikko sitten Stoken juna-asemalla Wengerin eroa vaatineet kannattajat on lytätty useassa paikassa täysin. En ymmärrä tai sanotaanko hyväksy tätä. Kirjoitin asiasta muutama päivä sitten, että kannattajien mahdollisuudet saada äänensä kuuluviin ovat lähes olemattomat ja hyvin pitkälti seuran puolelta sensuroitu, joten en juurikaan lähtisi syyllistämään kyseisiä kannattajia asiassa.

Stokeen matkanneet kannattajat ovat kuitenkin niitä, jotka käyttävät aikaansa ja rahaansa viikosta ja vuodesta toiseen seuraamalla joukkuetta ympäri maata ja jopa maailmaa. Jos heillä ei ole oikeutta ilmaista tunteitaan katastrofaalisen tappion jälkeen, niin kenellä sitten on. Ja ylipäätään kyse ei vain ollut varmasti yhdestä ottelusta tuloksesta, vaan vuosien tappioista, menestymättömyydestä ja ennen kaikkea samojen virheiden toistamisesta. Stoke vain sattui olemaan osuvasti tapahtumapaikka ja sopiihan se aiheeseen, sillä saldona on yksi voitto yhdeksästä ottelusta siellä Wengerin johdolla.

Jatkaakseni päivän otsikon mukaisella teemalla en voi kuin ihmetellä kannattajia, jotka lauloivat lauantaina reilun 80 minuutin kohdalla Wengerin nimeä. Todellako? Yksi tai kaksi voittoa heikoista vastustajista ja kaikki on taas hyvin. Itselleni Wengerin nimen laulaminen on pahempaa kuin muutama kirosana Stoken rautatieasemalla puhumattakaan täysin asiallisesta lakanasta WBA ottelussa.

Minkä takia muuten Wengerin nimeä laulettiin vasta ottelun ratkettua 83 minuutin kohdalla? Jos kannattajat ovat oikeasti managerin takana, niin eikö sitä olisi voinut laulaa jo alusta asti tai laajemmalti katsottuna jopa tappiopeleissä? West Bromwichia vastaan voitosta huolimatta lakana nähtiin ja se ainakin todistaa, että kyse ei ollut mistään yhteen heikkoon tulokseen liittyvästä reaktiosta. Samoin lakana olisi nähty Turkissa Galatasaray voitossa ilman seuran säälittävää toimintaa lähettää omia järjestysmiehiä kontrolloimaan pitkän matkan tehneitä goonereita ja heidän oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.

Kokonaiskuvan, mahdollisen muutoksen ja ennen kaikkea paremman tulevaisuuden kannalta ”One Arsene Wenger” -laulut tekevät paljon enemmän hallaa. Olemme ulkona mestaruustaistelusta ennen joulua tai oikeammin sanoen olimme mestaruustaistelusta ulkona jo ennen marraskuuta. Samoin olemme ulkona Liigacupista ja myös suurella todennäköisyydellä tämän päivän Mestareiden liigan arvonnan jälkeen ei tarvitse kuvitella europelien jatkuvan kuin enää kahden ottelun verran. Kaiken kaikkiaan alkukausi oli yhdessä välissä heikoin 32 vuoteen, mutta mitäpä näistä faktoista välittämään, kun edes silloin tällöin voitamme muutaman heikomman joukkueen ja olemme sentään taistelussa nelossijasta kiistattomien huippuseurojen, kuten West Hamin ja Southamptonin kanssa.

Joukkue on jälleen sellaisessa loukkaantumiskierteessä, että pahempaa ei voi juuri edes kuvitella. Ylipäätään joukkueessa ei ole kuin kuusi tai seitsemän puolustajaa, joista pari on vielä lähes täysin kokemattomia junnuja ja yksi on todella loukkaantumisherkkä Gibbs. Joukkueessa ei ole ollut sitten Flaminin pelaaman loistokauden 2007-2008 kunnollista puolustavaa keskikenttäpelaaja. Erikoistilanteet tuottavat kaudesta toiseen suuria ongelmia omassa päässä ja vastaavasti hyökkäyksessä maalit niistä ovat keräilyharvinaisuuksia oli kyse sitten kulmasta, sivuvaparista tai suorasta vapaapotkusta.

No ilmeisesti ne, jotka edelleen laulavat Wengerin nimeä ovat täysin tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen. He todella ansaitsevat jokaisen Stoke, Swansea, ManU ja muun tappion. Samalla täytyy ihmetellä, että mitä nämä Wengerin nimeen vannovat kannattajat aikovat tehdä Wengerin jossain vaiheessa kuitenkin lähdettyä tai lopetettua? Lähtevätkö he samaan aikaan, seuraavat miestä uuteen seuraan tai eläkkeelle vai kannattavatko he seuraa uuden managerin alaisuudessa? Tämän hetken käytöksen perusteella väittäisin ensimmäisten vaihtoehtojen olevan oikea vastaus, sillä tuntuu, että osa todella kannattaa Arsene FC:tä Arsenalin sijaan.