Kahdelle CL-paikalle tunkua jopa seitsemän joukkueen verran

Suunnitelmiin tuli muutos. Pahoittelen asiaa ja joudutte tyytymään normaaliin päivitykseen Henten juttujen sijaan.

Kaudesta on kohta kaksi kolmasosaa takana ja tilanne Mestareiden liigan kahden viimeisen paikan suhteen on täysin auki. Tilanne on paljon tiukempi kuin koskaan aiemmin, sillä nyt kahdesta paikasta kisaa meidän lisäksi jopa kuusi joukkuetta.

Yleensä nelossijasta on kisattu yhden tai maksimissaan kahden muun joukkueen kanssa, joten tilanne on tällä hetkellä huomattavasti haastavampi. Lähes vuosikymmen sitten kisasimme Aston Villan kanssa, useasti olemme kisanneet Tottenhamin kanssa ja on välillä mukana ollut jopa Everton. Tällä kertaa mukaan täytyy laskea myös ManU, Liverpool sekä kauden suurin yllättäjä Southampton ja toinen vahvaa kautta pelaava joukkue eli West Ham.

Jos pitäisi heittää arvausta, niin West Hamin laatu ei riitä loppuun ja sitä rasittaa lisäksi vielä FA Cupissa mukana oleminen. Liverpool on jonkin verran pisteissä jäljessä, mutta sillä ei ole enää mitään muita kilpailuja jäljellä, joten se saattaa pelata vahvan kevään tuon ansiosta. ManU taas on sekaisin ja todella ailahteleva, mutta siltä löytyy hyökkäyspäähän varsinkin niin paljon laatua, että vaikea uskoa sen tippuvan neljän sakin ulkopuolelle.

Tottenham yleensä löytää keinon munata mahdollisuutensa ja toivottavasti niin tälläkin kertaa. Pidän Pochettinoa kuitenkin hyvänä managerina, joten pieni pelko on, että ehkä tämä sittenkin on se vuosi jolloin naapuri nousee neljän joukkoon.

Kauden suurimman yllättäjän romahdusta on veikattu jo hyvän aikaa. Sellainen tuli pienessä muodossa marraskuun lopussa ja joulukuun alkupuolella, mutta sen jälkeen Koemanin ryhmä otti meiltä, Chelsealta ja Manulta seitsemän pistettä ja palautti kautensa raiteilleen.

Vaikka kuinka aiempien kokemusten perusteella yllättäjät eivät kestä kautta loppuun asti neljän sakissa, niin ei tuota enää voi täysin sulkea pois Southamptonin kohdalla. Ehkä etelärannikon joukkue romahtaa jossain vaiheessa, mutta tällä hetkellä siitä ei ole suuria merkkejä ilmassa ja mikäli se jatkaa edes suurin piirtein samaa tahtia, niin meillä sekä muilla on todella vaikea tehtävä edessä tai ainakin otteiden pitää parantua selvästi tähän asti nähdyistä.

Hankintoja ei varmasti ole enää luvassa, kuten managerimme käytännössä suoraan sanoi lehdistötilaisuudessa. Miten olisi kuitenkin harjoituskuvassa vasemmalla oleva herrasmies? Vaikuttaa ihan pelimieheltä 🙂

Sanchez luultavasti loukkaantunut ja surkea tuomarivalinta sunnuntaille

Viikonloppu lähenee ja samalla tietysti pelipäivä. Tällä viikolla on kuukauden teeman mukaisesti vuorossa taas sunnuntaipeli. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Eipä mene koko viikonloppu pilalle jos tulos on mitä sattuu. Toisaalta taas olisi ihan mukava katsoa esim. lauantai-iltana ottelua kavereiden kanssa ja mahdollisesti nauttia siinä samassa muutama juoma.

Tuomari ottelussa tulee olemaan sama kuin viime kaudella eli Anthony Taylor. Tuolloin vierasjoukkue sai muun muassa kaksi pilkkua ja Koscielny kahden keltaisen seurauksena ulosajon. Kaiken kaikkiaan Taylorin esitys, vaikka rangaistuspotkut unohtaisi, oli karmaiseva. Silti yllättäen tai oikeastaan vähemmän yllättäen mies viheltää heti seuraavalla kaudella saman pelin uudestaan. Kiitos tästäkin Mike Riley. Sitä luuli, että Rileysta olisi vihdoin päässyt eroon, kun surkein valioliigatuomari koskaan lopetti, mutta kuinka väärässä sitä olikaan.

Sunnuntain osalta tuli myös muita huonoja uutisia, sillä Sanchez on ilmeisesti loukannut takareitensä. Nyt taisi tulla kalliiksi täysin turha peluuttaminen Reading ottelussa. Vielä ei ole tarkempaa tietoa kuinka vakavasta vammasta on kyse, mutta tätä tilannetta on pelätty koko kausi.

Nyt sitten nähdään onko muista ottamaan vastuuta jos ja kun todennäköisesti ei ole Sanchezia pelastamassa. Positiivista on tietysti muun muassa Özilin ja Walcottin paluut, joten ratkaisijoita pitäisi ainakin teoriassa löytyä laajemmalta rintamalta. Samoin vastustaja on sellainen, että meidän pitäisi pystyä voittamaan ilman parasta pelaajaamme. Tosin on ollut monesti muulloinkin tällä kaudella ja voittoa ei olisi tullut ilman Sanchezin maaleja.

Viikonlopun kierros näyttää suhteellisen helpolta myös kilpailijoiden kannalta, kun ajatellaan taistelua kolmos- ja nelossijoista. ManU voittaa suurella todennäköisyydellä Leicesterin kotiottelussa samoin kuin Southampton Swansean. Tottenhamilla on vieraspeli West Bromwichia vastaan, mutta ei tuo niitä vaikeimpia otteluita silti ole. Ainoastaan varmuudella Liverpool – West Ham ottelussa jompikumpi kilpailijoistamme menettää pisteitä. Parempi olisi tietysti jos molemmat, vaikka pakko kai Liverpoolia on kuitenkin suurempana uhkana pitää kuin länsilontoolaisia.

Pahimpien kilpailijoiden helpot ottelut tekevät omasta ottelustamme myös entistä tärkeämmän. Aston Villa on viime ajat ollut surkeassa vireessä ja varsinkin maalinteko on tuottanut todellisia vaikeuksia. Tämä on pakko näkyä jossain ja ennen kaikkea se on pystyttävä hyödyntämään. Mikään muu kuin voitto ei ole hyväksyttävä tulos pelasi Sanchez tai ei.

Tätä kirjoittaessa Wengerin ottelua edeltävää lehdistötilaisuutta ei ole vielä pidetty tai se ei ainakaan ole päättynyt, joten en lähde enempää arvioimaan kokoonpanoa tai ottelua ylipäätään. Kuunnellaan tuoreimmat uutiset ja lähdetään niiden pohjalta miettimään sunnuntaita tarkemmin.

Meidän kaikkien iloksi voin luvata huomiselle parempaa kuin normaalin oman päivitykseni. Itse palaan todennäköisesti asiaan otteluennakon merkeissä sunnuntaina, mutta huomenna on luvassa Henten mietteitä. Muistakaa lukea, vaikka tuskin ketään tarvitsee erikseen muistuttaa, kun kyseessä on Henten päivitys.

Loppuun pahoittelut ongelmista kommenttien kirjoittamisessa ja/tai nimimerkkien kanssa. Joudun kuitenkin nostamaan kädet ylös asiassa ja toteamaan, että aika eikä myöskään taidot riitä tällä hetkellä ratkaisemaan asiaa. Tietääkseni en ole muuttanut mitään asetuksia tai muuta, joten toivottavasti ongelma oli vain tilapäinen.

Hyvää ja huonoa

Aloitetaan hyvillä uutisilla. Paulistan siirto on viimein varmistettu seuran puolelta brassin poseeratessa kuvissa virallisilla sivuilla. Hinnaksi muodostui noin 11 miljoonaa puntaa plus mahdolliset lisät pelimäärien ja muun menestyksen myötä. Siirtosumma vaihtelee vähän eri lähteiden välillä, mutta kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin tyypillinen ostos Wengerille eli tuossa 10 miljoonan hintaluokassa.

Kaupan varmistuminen tarkoitti myös, että brassitoppari voi olla mukana kokoonpanossa jo sunnuntaina Aston Villan saapuessa Grovelle. Paikka vaihtopenkillä voisi olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta vaikea uskoa avauksen paikkaan missään nimessä. Eiköhän Wenger peluuttaisi mieluummin Monrealia topparina kuin laittaisi Paulistan suoraan avaukseen.

Toppari olisi pitänyt jo hankkia kesällä, mutta onneksi sentään nyt. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että tällä kaudella on menetetty useampi piste sen takia, että puolustajat ja ennen kaikkea topparit ovat olleet vähissä. Laitapuolustajista toppareina on nähty Monreal useaan otteeseen, Debuchy sekä Chambers, joka ei ennen tätä kautta ollut pelannut Valioliigassa kuin reilu 10 ottelua laitapakkina.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että lukumäärällisesti toppareita on tarpeeksi jos Chambers lasketaan nelosvaihtoehdoksi. Tason riittävyys on sitten toinen asia. Paulista ja Chambers ovat täysiä arvoituksia vielä ja saa nähdä riittääkö taso. Merte ja Koscielny ovat laadukkaita, mutta ovatko silti aivan ehdotonta huippua. Uskon parivaljakon riittävän kuitenkin mainiosti jos joukkuepuolustaminen saadaan kuntoon, sillä harva jos yksikään toppari loistaa niin sekavasti puolustavassa joukkueessa kuin me useasti olemme.

Paulistan hankinta oli positiivista, mutta samaan aikaan negatiivisia uutisia tuli Artetan jatkosopimuksen muodossa. Tämä on yksi ja vain yksi erittäin selkeä ratkaisu lukemattomien muiden joukossa, jonka takia Wengerin ei pitäisi olla ollut enää vuosiin joukkueemme manageri.

Kaikki ovat nähneet jo parin kauden ajan kuinka Artetan taso on laskenut ja loukkaantumiset selvästi lisääntyneet. Jalka ei liiku enää entisellä tavalla ja taso riittää ainoastaan heikompia joukkueita vastaan, kun hallitsemme palloa selvästi.

Nyt olisimme päässeet kivuttomasti eroon pelaajasta, jonka parhaat päivät ovat takana ja taso ei yksinkertaisesti riitä enää jos halutaan voittaa pokaaleja. Kaikki muut ovat nähneet tämän, mutta mitä tekee Wenger. Tietysti aivan päinvastoin kuin muut tekisivät eli antaa jatkosopimuksen.

Samalla tämä tarkoittaa myös, että uuden puolustavan keskikenttäpelaajan hankinta jää nyt ja myös ensi kauden osalta tekemättä. Coquelin saattaa jatkaa ja tässä tapauksessa Wilshere mukaan luettuna yhdelle paikalle olisi jo kolme vaihtoehtoa, mikä on riittävästi managerillemme, vaikka yhdenkään pelaajan taso ei ole riittävä.

Lisäksi on melkoinen vaara, että myös Flaminin sopimusta jatketaan, vaikka tilanne on melkein sama kuin Artetalla. Muistelisin Flaminin tehneen kahden vuoden sopimuksen, jossa oli optio kolmannesta kaudesta ja kesällä tuosta sopimuksesta on takana kaksi vuotta.

Loppuun kevennys tämän valitettavan Artetan jatkosopimuksen vastapainoksi. Uusin hankintamme vaikuttaisi tietävän kuinka Diego Costa laitetaan kuriin 🙂 Toivottavasti näin jatkossakin.

Paulista todennäköisesti ainut vahvistus tässä siirtoikkunassa

Vielä ei ole Paulistan siirtoa vahvistettu Arsenal.comissa, mutta en epäile silti siirron enää mihinkään kariutuvan. Olisi silti hyvä saada kauppa varmistettua mahdollisimman pian, jotta brassitoppari ehtisi mukaan kokoonpanoon sunnuntaille. Ei tuo tietysti mikään pakko ole ja peliaikaa tuskin olisi luvassa ilman loukkaantumisia tai ulosajoa, mutta silti onhan se aina mukava saada uusi pelaaja joukkueeseen. Yleensä se tuo myös koko joukkueelle jonkin asteisen lisäpotkun.

Paulista hankittiin Wengerin mittapuulla jopa yllättävän aikaisin siirtoikkunassa, eikä ihan viimeisien tai viimeisen päivän paniikissa. Hyvä niin. Valitettavasti en kuitenkaan näe enää ketään muuta hankittavan. Tietysti Bielik tuli myös, mutta nuorta puolalaista ei voi ajatella ykkösjoukkueen hankintana puhui managerimme asiasta mitä tahansa.

Puolustavan keskikentän hankinta olisi listalla seuraavana, mutta valitettavasti en usko mitään tapahtuvan enää tämän vajaan viikon aikana. Puolustavan keskikentän hankintaa on odotettu nyt vuosikausien ajan ilman tulosta ja kaiken lisäksi luin jostain sivustolta, että Artetan kanssa olisi tehty vuoden jatkosopimus. Tämä yhdistettynä Coquelinin yllättävään (hetkelliseen) tasonnostoon tarkoittaa nykyisten vaihtoehtojen riittävän Wengerille. Lisäksi Wenger varmasti edelleen laskee paljon Wilsheren varaan, vaikka tuo on jo jonkin aikaa vaikuttanut väärältä ratkaisulta.

Puolustavan keskikentän jälkeen seuraavana hankintalistalla omissa papereissani olisi ehdottomasti ykköshyökkääjä, vaikka toisaalta maalivahdinkaan hankintaa ei voi täysin unohtaa. Tietysti ensin pitää katsoa Ospinan taso ja antaa kolumbialaiselle reilu näytönpaikka.

Van Persien jälkeen meillä ei kuitenkaan ole ollut kunnollista ykköshyökkääjää, joka pystyy henkilökohtaisilla ratkaisuilla voittamaan pelejä. En muista yhtään mestaruuden voittanutta joukkuetta, jossa ei olisi ollut vähintään yhtä loistavaa hyökkääjää. Sanchez on loistava, mutta ei hyökkääjä, vaan enemmänkin laituri tai vapaassa roolissa pelaava kymppipaikan pelaaja.

Giroud ja Welbeck menevät kakkos- ja kolmoshyökkääjistä, mutta tarvitsemme ehdottomasti selkeän ykköshyökkääjän jos haluamme tulevaisuudessa kisata kirkkaimmista pokaaleista. Yksinkertaisesti se fakta, että Giroud tai vielä vähemmän Welbeck eivät olisi Manussa, Chelseassa tai Cityssä ykköshyökkääjiä tai ehkä edes kakkosvaihtoehtoja kertoo kaiken oleellisen.

Hyökkääjistä puhuttaessa Akpomin sopimus on katkolla kesällä ja mies on ilmeisesti saanut jo tarjouksia muun muassa Dortmundilta. Ei nuori englantilainen ole vielä esittänyt mitään ihmeellistä, mutta peliaikakin on ollut todella vähissä. Käsittämätöntä, kun samaan aikaan Sanogo sai puolitoista kautta sekoilla piikissä silloin harvoin kuin sattui olemaan pelikunnossa loukkaantumisten välillä.

Omaan silmääni Akpomissa voisi olla potentiaalia ja olen pettynyt jos jatkosopimusta ei saada aikaiseksi. En sano englantilaisen olevan mikään varma tulevaisuuden pelaaja edes rotaatioon, mutta potentiaalia olisi siihen. Sen kuitenkin tiedän, että jos Sanogoa roikutetaan mukana, vaikka taso on luokkaa vitsi, niin ei Akpomia pitäisi päästää muualle ilmaisella siirrolla.

Loppuun Peetun eilinen kommentti Arsenal Finlandin ry:n kokoontumisesta, joka oli jäänyt roskapostisuodattimeen ilmeisesti kahden sähköpostiosoitteen takia:

Vieläkin yksi paikka helmimeetiin vapaana. Ilmo pikapikaa sihteeri@arsenalfinland.net.
Kaikki ilmottautuneet ovat saaneet mailiinsa vahvistusviestin.

Arsenal Finland ry:n meet Sportissa Helsingissä 7.2.2015. Alkaa kello 12:00 saunalla ja ruokailulla. Päivän matsi Arsenal-Tottenscum klo 14:45. Curlinghuone käytössä klo 20 asti. Mukaan mahtuu 40 ensimmäisenä ilmottautunutta. Ilmot osoitteeseen sihteeri@arsenalfinland.net. Ilmottautumismaksu 5e paikanpäällä. VAIN RY:n JÄSENILLE!
Kysymykset tähän alle tai mailiin. t:Peetu

Jälleen hyvä arpa FA Cupissa

Ei voi valittaa FA Cupin arpaonnesta tällä kaudella, eikä tietysti viime kaudellakaan. Brighton peliä lukuun ottamatta kaikki ottelut ovat kahden viime kauden ajan olleet kotipelejä. Eilisen tärkein punavalkoinen uutinen varmistui illalla FA Cupin viidennen kierroksen arvonnassa.

Vastaan tuli Manchester Cityn tiputtanut sarjatasoa alempana pelaava Middlesbrough. Ei varmasti helppo peli jos Boro pelaa yhtään samalla tapaa kuin Cityä vastaan, mutta silti arvontatulos oli loistava. Kaiken lisäksi Liverpool sai pahan arvan Crystal Palacen vieraaksi jos ylipäätään selvittää Boltonin neljännen kierroksen uusintaottelussa.

Tällä hetkellä näyttää, että suurimmat uhkaajat toisen peräkkäisen FA Cup voiton tiellä ovat ManU ja Stoke sekä tietysti Liverpool jos se selvittää nuo kaksi vierasottelu. Silti on turhaa mennä asioiden edelle ja mennään kierros kerrallaan. Tämä pitäisi olla selvää viimeistään neljännen kierroksen jättiyllätysten jälkeen.

Middlesbrough ottelu osuu melko mukavaan saumaan ja ei onneksi Mestareiden liigan pelien lähelle. Tuo ongelma taitaa tulla vastaan seuraavalla kierroksella jos olemme jatkossa. Tarkkaa pelipäivää ei ole vielä tiedossa, mutta Boroa vastaan pelataan 13-16.2 välisenä aikana. Tuota ennen tiistaina kohtaamme Leicesterin liigassa Grovella ja seuraava ottelu on vasta viikon päästä Crystal Palacea vastaan Selhurst Parkilla, joten jalkeille on pakko saada joukkue, jolla jatkopaikka irtoaa.

FA Cupin arvonnan lisäksi eilen varmistui Paulistan siirto tai sanotaanko siirron olevan niin varma kuin se voi ilman Arsenal.comin vahvistusta olla. Paulista sai työluvan, joten enää on äärimmäisen vaikea nähdä siirron kariutuvan mihinkään. Lääkärintarkastus on kai jo tehty? En ole seurannut uutisointia niin tarkasti.

11,3 miljoonan punnan siirtosumma ei ole mikään erityisen suuri jos vertailuksi ottaa esim. Chambersista kesällä maksetun 16 miljoonaa. Kyseessä pitäisi kuitenkin ikänsä ja kokemuksen puolesta olla kaikin puolin suhteellisen valmis pelaaja, eikä mikään junnu. Tietysti sopeutuminen uuteen liigaan ja maahan vie varmasti aikansa, mutta siitä huolimatta nykymarkkinoilla tätä voi pitää normaalina hintana, eikä ainakaan kalliina sellaisena.

Saa nähdä milloin tulee virallinen vahvistus ja ehtiikö Paulista jo penkille viikonlopun Aston Villa otteluun. Kaiken järjen mukaan pitäisi ehtiä, mutta katsotaan kuinka käy. Tietysti viikonlopun suhteen ei pitäisi olla aivan akuuttia tarvetta, sillä Merten ja Koscielnyn pitäisi olla pelikuntoisia. Chambersin viime aikojen esitykset ovat kuitenkin olleet sitä luokkaa, että ei olisi ollenkaan huono asia jos penkille saataisiin jokin muu vaihtoehto.

Jatkossa ollaan

Brighton – Arsenal 2-3 (0-2)

Jos ottelu kestäisi 45 minuuttia, niin eilisestä voisi antaa hyvän, jopa loistavan arvosanan. Näin ei kuitenkaan ole ja toisella jaksolla Brighton päästettiin aivan liian helposti mukaan peliin ja jatkopaikkaa jouduttiin jännittämään ihan loppuun asti.

Ensimmäisen puoliajan esitys oli hieno ja alku suorastaan loistava, kun pallo oli maalissa jo vajaan puolentoista minuutin pelin jälkeen. Sarjatasoa alempana pelaavaa vastustajaa ei päästetty missään vaiheessa peliin mukaan ja ainoastaan yksi lahjoitettu paikka, toki huippu sellainen, oli Brightonin saldo ensimmäiseltä 45 minuuttiselta.

Kokoonpanossa oli hyvin kierrätystä. Cazorla, Merte ja Sanchez olivat kaikki penkillä. En ymmärrä miksi Sanchez piti ottaa peliin mukaan, mutta siinä ei ole mitään uutta, että en ymmärrä Wengerin aivoituksia vaihtojen suhteen. Silti chileläinen sai edes jonkin verran lepoa, joka on positiivista.

Ospinan ja Coquelinin penkkikomennusta en sen sijaan ymmärrä alkuunkaan. Molemmat ovat vasta viime aikoina nousseet avaukseen ja hakevat vielä pelituntumaa sekä tarvitsevat pelejä, jotta oppivat tuntemaan pelikavereiden tekemiset paremmin. Voitto on voitto, mutta tuskin kummankaan peluuttaminen olisi heikentänyt joukkuetta.

Rosicky on pakko nostaa esille eiliseltä. Tsekki oli huikeassa iskussa ja Brighton ei saanut miestä millään kuriin. Maali ja maalisyöttö ovat kova saldo ja enemmänkin olisi voinut tulla tehoja jos Walcott osaisi vain laittaa helpon syötön viereen tai Ramsey viimeistellä loistavasta paikasta.

Rosicky on todella ristiriitainen pelaaja, sillä eilisen kaltaisilla esityksillä mies pitäisi ehdottomasti pitää joukkueessa. Valitettavasti näitä ei montaa tule kaudessa. Yleensä mies viettää sen puolet kautta loukkaantuneena ja jostain syystä alkukaudesta edes kunnossa ollessa ei minuutteja tullut ollenkaan.

Ehkä jos Diabysta viimeinen päästään kesällä eroon olisi varaa Rosicky pitää vielä yksi kausi joukkueessa. Tosin Wilshere on myös osoittautumassa sen luokan lasijalaksi, että ainoastaan toinen kannattaisi pitää, koska miehet pelaavat samaa paikkaa. Wilsheren pitäminen olisi tietysti looginen valinta monestakin syystä, mutta jos joku maksaisi miehestä kunnon korvauksen en olisi kovinkaan pahoillani myynnistä. Karu totuus on, että olit kuinka hyvä tahansa, niin joukkuetta et auta loukkaantuneena ja kaiken lisäksi Wilsheren taso ei viime vuodet ole edes ollut mikään erikoinen kunnossa ollessa.

Eiliseen otteluun vielä palatakseni Walcott ja Özil olivat ennakkokaavailujen mukaisesti avauksessa ja molemmat onnistuivat maalinteossa, joka varmasti teki hyvää. Molemmista huomasi, että pelituntuma ei ole vielä paras mahdollinen, mutta ei tuo ihme ole pitkien poissaolojen jälkeen. Positiivista on kuitenkin, että molemmat parantavat varmasti koko ajan ja nyt myös vaihtopenkiltä löytyy todellista laatua. Toinen asia on tietysti osaako Wenger tätä käyttää tarpeeksi hyvin hyödyksi ja peluuttaa ennen kaikkea Öziliä keskellä laidan sijaan.

Ensimmäisellä jaksolla nähty pelisysteemi keskikentän osalta toimi hienosti. Siinä Flamini oli selkeästi puolustavassa roolissa, kun taas Özil, Ramsey ja Rosicky pelasivat suurin piirtein missä halusivat paikkoja koko ajan vaihdellen. Walcott näytti myös olevan enemmän toinen hyökkääjä Giroudin rinnalla kuin laituri.

Heikompia vastustajia vastaan tämä on varmasti pelitapa, jota voi käyttää erityisesti kotikentällä. Silti puolustussuuntaan tämä vaikutti liian haavoittuvalta jos vastassa olisi yhtään kovempi joukkue. Keskikentän kolmen pelaajan vapaa liikkuminen väkisinkin tarkoittaa, että vastustajalla on ainakin välillä aivan liikaa tilaa vastaiskuille pallonmenetyksen jälkeen erityisesti laitapakkien tukiessa hyökkäyksiä vahvasti, koska varsinaisia laitureita ei taktiikassa ole.

Paulistan siirto on enää virallista vahvistusta vaille, sillä Wenger lähes vahvisti kaupan eilen pelin jälkeisessä haastattelussa. Samalla toiseen suuntaan matkaa loppukauden pituisella lainalla Campbell. Eipä saanut Campbell missään vaiheessa sitä Wengerin lupaamaa mahdollisuutta ja todella vaikea nähdä costaricalaisen saavan enää uutta mahdollisuutta tykkimiespaidassa. Ei ainakaan Wengerin alaisuudessa ja eiköhän matka jatku viimeisimmän lainan jälkeen pysyvällä siirrolla jonnekin jo ensi kesänä.

FA Cup ykkösprioriteetti loppukaudelle tai ainakin näin pitäisi olla

Huikeita tuloksia nähtiin eilen FA Cupissa, kun muun muassa Chelsea, Manchester City, Southampton ja Tottenham ovat ulkona kisasta. Tämän lisäksi Swansea Valioliigan joukkueista tippui, joten pahimmat jäljellä olevat ovat ManU, Liverpool, Stoke ja West Ham. Toisin sanoen cupin voittamiseen toiseen kertaan tarjotaan loistavaa tilaisuutta ja toivottavasti siihen myös panostetaan kaikki mahdollinen, eikä panostus mene nelossijapokaaliin ja mahdottomaan Mestareiden liigaan. Pahoin pelkään kuitenkin asian olevan juuri näin.

Eilisen tuloksia on toivottavasti katseltu myös siihen malliin meidän leirissä, että asenne ja tekeminen ovat heti alusta asti kohdallaan tänään, sillä Brighton ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu jos asenne on huono. Luulisi eilisten tulosten toimivan hyvänä esimerkkinä ja ennen kaikkea pokaalimahdollisuudet nousivat moninkertaisiksi Chelsean ja Cityn tiputtua.

Olemme pelanneet peli per viikkotahtia, joten sen puolesta ei suureen kierrätykseen ole tarvetta tänään. Toisaalta sairastuvalta on palaamassa sen verran hyviä pelaajia joille täytyy jossain vaiheessa antaa peliaikaa ja tämän parempaa mahdollisuutta siihen tuskin tulee enää koko loppukaudella.

Wenger jo aiemmin sanoi Walcottin ja Özilin olevan avauksessa, joka kuulostaa viisaalta ratkaisulta. Se kuka sitten tippuu penkille tai saa lepovuoron on toinen asia. Ospinan pitäisi jatkaa ehdottomasti maalissa, sillä kolme nollapeliä on hieno saldo ja ei ole mitään syytä laittaa Szczesnya takaisin, sillä Ospina tarvitsee edelleen pelejä saadakseen täyden pelituntuman ja yhteispelin toimimaan puolustuksen kanssa.

Coquelinin pitäisi jatkaa myös ehdottomasti avauksessa, sillä ranskalainen pelasi elämänsä pelin viime viikolla ja muutenkin pelimäärät ovat vähäiset tältä kaudelta. Cazorlan kohdalla tilanne on hankala. Vireen puolesta espanjalaisen pitäisi olla ehdottomasti avauksessa, mutta tämä on niitä harvoja pelejä, joissa lepoa voisi antaa. Laittaisin Cazorlan penkille varsinkin, kun Özil on avauksessa.

Merte tai Koscielny voisi olla myös penkillä, jolloin Chambers tulisi avaukseen. Viimeinen kysymys on Sanchez, sillä chileläiselle lepo tulisi todella tarpeeseen. Veikkaan tähtipelaajamme avaavan, mutta toisaalta jos tässä pelissä mies ei saa lepoa, niin sitten lepoa ei tule koskaan.

Brighton on parantanut otteita Hyypiän lähdettyä seurasta ja vastustajamme on voittanut neljä viimeisestä viidestä ottelusta. Eilisen tuloksia katsellessa täytyy toivoa, että pelaajamme eivät oleta tämän olevan läpihuutojuttu ja kentälle ilmestymisen riittävän voittoon.

Olemme ehdottomasti massiivinen ennakkosuosikki, mutta niin oli moni muukin joukkue eilen ja vieläpä kotikentällä, mutta siitä huolimatta jatkopaikka jäi haaveeksi tai uusinta on edessä. Muutaman pelaajan järkevä kierrätys ja lepovuoro, mutta muuten vahva avaus oli toiveissa. Penkiltä sitten Cazorlaa, Sanchezia ja kumppaneita jos asiat eivät mene niin kuin pitäisi.

Paulistan siirto vaikuttaisi olevan paketissa ja enää puuttuu virallisen sivujen vahvistus. Ihme on jos kauppa enää kaatuu, mutta odotetaan nyt kiltisti tuo varmistus ennen kuin kommentoidaan enemmän uutta topparihankintaamme.

Tänään jatkopaikka täytyy pystyä hakemaan. Uusinta ei tietysti olisi siinä mielessä katastrofi, että kotikentällä jatkoonpääsy olisi lähes varmaa, mutta toisaalta lisäpelejä emme tarvitse ensi kuun muutenkin täyteen ottelukalenteriin. Jatkopaikka kiitos ja seuraavan kierroksen arvonnassa olisi syytä välttää ManU ja toisena Stoke vieraissa. Kaikki muut pitäisi olla voitettavissa.

COME ON YOU GUNNERS!!!

Paulistan siirto lähellä ja kuka oli taktiikkamuutoksen takana?

Paulistan kohdalla huhut kiihtyvät entisestään ja nyt voi varmasti sanoa siirron mahdollisuuden olevan jo kohtalainen. Joidenkin uutisten mukaan Paulista ei ole Villarrealin kokoonpanossa tänään liigaottelussa ja kyse ei pitäisi olla loukkaantumisesta. Jos näin on, niin tämä on selvä merkki vähintäänkin neuvotteluiden olevan käynnissä ja todennäköisesti melko pitkällä.

Tietysti pelaajat ovat ennenkin jättäneet pelejä pelaamatta siirtoneuvotteluiden takia ja loppujen lopuksi siirto on kuitenkin kariutunut syystä tai toisesta. Meidän kohdalla siirtojen valmiiksi saaminen tuntuu olevan todella vaikeaa kerta toisensa jälkeen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, joten vielä ei uskalla olettaa joukkueessa oleva uutta topparia.

Siirto voi kariutua työlupaan tai sitten perinteisesti Wengeri saattaa vielä vääntää miljoonasta tai kahdesta. Eipä myöskään olisi ennen kuulumatonta, että aivan loppuhetkillä kaiken ollessa oikeastaan valmista managerimme peruisikin kaupan. Toivottavasti ei kuitenkaan tällä kertaa, sillä tarvitsemme topparin ja vaikka Paulista ei ole oma suosikkivaihtoehtoni, niin mies olisi vahvistus tilanteeseen, jossa laitapakit jatkuvasti pelaavat topparina.

Sunnuntain Manchester Cityn voiton taktiikasta on paljon kirjoitettu jo tähän mennessä ja lisää paljastuksia on tullut. Villeimpien huhujen mukaan Bould olisi tavannut avainpelaajia ennen ottelua ja sopinut taktiikan ilman Wengerin suostumusta. Tämä on radikaali väite, johon en välttämättä usko. Toisaalta, kun katsoo kuinka totaalinen muutos oli peliesityksessä aiempiin huippupeleihin nähden ei tätäkään teoriaa voi täysin sivuuttaa.

Todennäköisempänä pitäisin kuitenkin uutista, jonka mukaan pelaajat vaativat muutoksia taktiikkaan manageriltamme. Käsittämätön tilanne, että pelaajien on vaadittava Wengeriä muuttamaan taktiikkaa, kun tämä ei itse tajua, vaikka on hakannut päätä seinään vuosikaudet ja hävinnyt valtaosan otteluista aina samalla taktiikalla.

Ymmärrän sen. että manageri ja pelaajat vaihtavat ajatuksia pelaamisesta, taktiikasta ja ryhmityksestä tuon tuosta tai ainakin sen pitäisi olla niin. Meidän kohdalla en ole yhtään varma, että näin on ollut. Silti muutos sunnuntaina oli niin suuri, että sen takana oli jokin muu kuin Wenger. Managerimme on nimittäin lähes kaikessa toiminnassaan viimeisen 10 vuoden ajan todistanut, että ei ole kykenevä muutoksiin tai edes halua kokeilla uutta tai kuuntele muiden mielipiteitä, joten en usko tämän muuttuneen yhtäkkiä sunnuntaina.

FA Cupin seuraava kierros ja Brighton odottavat sunnuntaina

Tämä viime aikojen peli per viikko vauhti tuntuu vähältä vuodenvaihteen peliruuhkan jälkeen. Tilanne kuitenkin muuttuu jo ensi kuussa, kun kuvaan astuvat Mestareiden liigan ottelut, liigassa taitaa olla ainakin yksi viikkokierros ja FA Cupissa saattaa tulla uusintapelejä. Tietysti ikuinen riesa maaottelut taitavat myös palata kuvioihin helmikuussa tai ainakin viimeistään maaliskuun aikana.

Sunnuntain Brighton ottelua varten saatiin loukkaantumispäivitystä eilisessä Wengerin lehdistötilaisuudessa. Bellerinillä on ongelmaa nilkan kanssa, mutta nuori espanjalainen on todennäköisesti pelikunnossa. Sen sijaan Oxin nivusen kanssa saattaa olla toisin ja toivottavasti mitään riskiä ei oteta.

Welbeck on edelleen sivussa ainakin sunnuntain ja todennäköisesti myös reilun viikon päästä pelattavan Aston Villa ottelun. Wilsheresta ei kuulunut mitään, mutta se tarkoittaa sairasloman jatkuvan pidempään samoin kuin Artetan kohdalla.

Sen sijaan pitkästä aikaa kuultiin Gnabrysta uutisia. Saksalaislupaus on palannut täyteen harjoitusvahvuuteen, mutta tarvitsee pelejä reserveissä ennen kuin on valmis palaamaan ykkösjoukkueen kokoonpanoon. Kuulostaa järkevältä, kun poissaolon pituus alkaa Walcottin tavoin olla lähes vuosi ykkösjoukkueen peleistä. Diaby ei ole lähellä paluuta ja tämä tuskin yllättää ketään. Enää Wenger ei viitsi edes sanoa, mikä tai paremminkin mitkä paikat ovat rikki tällä kertaa ranskalaisella.

Siirtohuhut Paulistan ympärillä ovat kiihtyneet entisestään, kun Wenger suoraan kertoi keskusteluja käytävän ja tilanteen olevan aikalailla 50-50 siirron suhteen. Tämä useasti tarkoittaa siirron todennäköisyyden olevan korkea, sillä managerimme harvoin kertoo tällaista jos neuvottelut eivät ole jo varsin pitkällä.

Henkilökohtaisesti en tosiaan tiedä Palulistan tasosta tai pelityylistä mitään voidakseni kommentoida onko brassi oikea pelaaja meille. Silti mieluummin Paulista topparina kuin esim. Monreal. Tämän uskaltaa sanoa, vaikka en ole nähnyt miehen pelejä ollenkaan.

Jos kuitenkin saisin tehdä valinnan esim. Reidin ja Paulistan välillä, niin valitsisin Reidin. Uusiseelantilainen ei tarvitsisi sopeutumisaikaa liigaan ja vaikuttaisi muutenkin ainakin fyysisesti valmiimmalta kuin brassi. Tosin tämä havainto on tehty ainoastaan kuvien ja luettujen juttujen perusteella brassin osalta. Sanotaan, että en ole pettynyt jos Paulista tulee, mutta ottaisin mieluummin Reidin näistä kahdesta vaihtoehdosta.

Kuten aiemmin oli jo helppo arvata managerimme ei aio muuttaa pelityyliä ja Manchester Cityn voiton seurauksena noussut mediahässäkkä pelityylin muutoksesta on selvästi ärsyttänyt Wengeriä. Jatkossa on odotettavissa samaa yltiörohkeaa hyökkäämistä puolustuksen kustannuksella kuin ennenkin.

Angel Di Maria on uusin nimi Wengerin listalla pelaajista, jotka managerimme melkein hankki. Ennestään listalla ovat muun muassa olleet Ronaldo, Messi ja suurin piirtein kaikki maailman parhaat pelaajat. En tiedä miksi managerimme on koko ajan pakko nostaa esille pelaajia, jotka ”melkein” hankittiin. Todella rasittavaa ja en ole muiden managereiden kuullut nostavan esille vähän väliä pelaajia, jotka he melkein hankkivat.

Viimeinen kolmannes jo siirtoikkunasta menossa

Tammikuu alkaa kääntyä loppusuoralle samoin kuin siirtoikkuna, josta takana on jo kaksi kolmasosaa. Tähän mennessä joukkue ei ole vahvistunut, vaan heikentynyt ainoastaan Podolskin verran. Lisäksi Sanogo on myös lainattu ja Afobe myyty, mutta nämä eivät vaikuta oikeastaan mitenkään.

Bielikin hankinta on ainoa ja se ei myöskään vaikuta mitenkään tähän tai edes tuskin seuraavaan kauteen jos ylipäätään koskaan. Tämä sama kaava toistuu joka kerta ja se on niin ennalta arvattava, tylsää ja ennen kaikkea joukkueen menestysmahdollisuuksia olennaisesti heikentävää. Wenger jahkailee, keskittyy epäolennaiseen (Bielik) ja tekee tarjouksia, jotka ovat selvästi alle pelaajien arvon.

Paulistan kanssa tilanne olisi hyvin yksinkertainen. Kyseessä on 24-vuotias toppari eli ei mikään junnu. Pelaajalla on ulosostohinta 15 miljoonan punnan luokkaa eli jos haluamme pelaajan, niin tuo summa tiskiin ja homma on selvä edellyttäen työluvan järjestyvän. Jos taas kyseinen summa on liikaa, niin samalla voi miettiä onko meidän mitään järkeä ostaa pelaajaa, joka ei ole tuon arvoinen eli toisin sanoen tarpeeksi hyvä.

Winston Reidin kauppa pitäisi olla myös selkeä. Sopimus on loppumassa ja West Ham myy varmasti jos tarjotaan jotain kuuden ja kahdeksan miljoonan paikkeilla. Tuo ei mielestäni ole parhaassa iässä ja hyvällä Valioliigakokemuksella varustetusta pelaajasta liikaa. Toki sopimus loppuu kesällä, mutta ilmaisella siirrolla ottajia on enemmän ja me tarvitsemme topparin nyt, eikä hetken päästä. Lisäksi West Hamin kanssa kauppaa käydessä halutessaan Jenkinsonia voisi käyttää osana kauppaa eli kaikki avaimet ovat meillä, mutta silti homma vaikuttaa olevan liian vaikeaa jostain käsittämättömästä syystä.

Puolustavan keskikenttämiehen hankinta olisi aivan yhtä tärkeää kuin topparin, mutta tuosta en edes jaksa haaveilla. Niin monta vuotta sitä on odotettu turhaan. Ja sanoihin Wenger suurin piirtein Coquelinin olevan nyt se ratkaisu yhden loistavan pelin jälkeen.

Tämä Coquelinin tilanne kertoo pienessä kuvassa kuinka Wengerillä ei ole mitään isompaa suunnitelmaa, vaan kaikki ratkaisut ovat lyhyt aikaisia ja nopeasti tehtyjä loukkaantumisista ja muista äkillisistä tilanteista johtuvia.

Pariin kauteen Coquelin ei ole mahtunut managerimme suunnitelmiin ja kesällä mies oli kaupan, mutta ilmeisesti ottajia ei ollut managerimme pyytämällä hinnalla. Peliaikaa ei sitten tullut koko alkukaudella ja laina Charltoniin oli seuraava ratkaisu. Sielläkään ei mennyt mitenkään erikoisesti, mutta vähemmän yllättäen karmean loukkaantumissuman seurauksena Coquelin oli pakko kutsua takaisin ja ranskalainen sai tilaisuutensa kaikkien muiden ollessa joko loukkaantuneena tai pelikiellossa.

Sitten muutama hyvä tai ihan kelvollinen esitys sekä yksi huikea ottelu ja yllättäen mies onkin se vuosikausia etsitty ratkaisu keskikentän puolustavaan rooliin. Vaikea uskoa, että yli 30 vuoden managerikokemuksella voi toimia näin, mutta valitettavasti se on totisinta totta. Kaikkein koomisinta asiassa on, että olen lähes varma Artetan ja Wilsheren kuntoutuessa Coquelinin tippuvan välittömästi penkin puolelle, vaikka mitään järkisyytä tehdä vaihtoa ei olisikaan.