Näyttää perinteiseltä siirtoikkunalta meidän kannalta

Tammikuun siirtoikkuna on parhaillaan auki, mutta en jaksa innostua asiasta alkuunkaan. Kokemus on opettanut, että turha odottaa mitään ennen viimeisiä tai jopa viimeistä päivää. Yleensä silloinkin hankinta on lähes pakon sanelema paniikkiostos jos joku tai jotkut pelaajat loukkaantuvat tammikuun aikana.

Sitten on tietysti vielä hankittavien pelaajien taso ja se on masentavaa ajateltavaa. Laitoin muutama päivä sitten päivitykseen listan tammikuussa tulleista pelaajista viimeisen neljän vuoden ajalta ja se ei todellakaan ollut mitään mukavaa luettavaa. Korkeintaan rotaatiomiehiä, mutta mahtui mukaan myös todellisia huteja.

En ole oikeastaan seurannut yhtään siirtohuhuja tai sanotaanko paremmin, että en ole avannut Newsnowssa olevia linkkejä elokuun siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen. Eikä ole tarkoitus aloittaa nytkään, vaikka siirrot olisivat mahdollisia.

Podolskin kauppa kertoi taas kaiken managerimme kunnianhimosta. Ensin myynnit ja sitten joukkueen vahvistaminen jos joku pelaaja sattuu olemaan kaupan alehintaan. Huhut ovat tyyliin joku Perrin St Etiennestä ja Mings Ipswichistä eli ei pahemmin jaksa innostua.

Muutenkin jos joukkuetta olisi haluttu vahvistaa oikeasti olisi kaupat sovittu jo hyvissä ajoin valmiiksi. Siirto tai jopa kaksi olisi jo tehtynä ja pelaajat mukana Stokea vastaan seuraavassa ottelussa. Näin ei kuitenkaan Wenger koskaan toimi. Sen sijaan Podolski kyllä piti saada nopeasti pois palkkalistoilta, mutta joukkueen vahvistamisen suhteen nyt ei ole niin väliä.

Ei siirroista tämän enempää ja palataan asiaan, kun Wenger myy tai lainaa seuraavan pelaajan. Ellei näin tapahdu, niin seuraavan kerran siirtoja kannattaa alkaa seuraamaan noin perjantaina 30.1.

Loukkaantumistilanteesta saatiin vähän lisätietoa. Seuraavaa ottelua varten Flamini saattaa olla takaisin ja Ramseylla sekä Welbeckillä on myös jonkinmoiset mahdollisuudet olla pelikunnossa. Wenger ei tietääkseni maininnut Özilistä mitään, mutta The Telegraphin uutisoinnin mukaan ennätyshankintamme saattaisi olla mukana jo ensi viikonloppuna yli kolmen kuukauden poissaolon jälkeen.

Jos pari pelaajaa palaa vielä tässä tammikuun aikana loukkaantuneiden listalta ja uusia loukkaantumisia ei tule enempää kuin palanneiden määrä, niin se entisestään varmistaa, ettei hankintoja ole tulossa kuin maksimissaan ihan siirtoikkunan loppuhetkillä paniikissa jos nelospaikan suhteen näyttää edelleen huonolta.

Entinen pelaajamme John Jensen on väittänyt Szczesnyn ottaneen yhteen Wengerin kanssa tai ainakin saaneen jostain syystä sakot Southampton ottelun jälkeen. Syy on kai enemmän kopissa pelin jälkeiset tapahtumat kuin itse peliesitys, sillä siitä tuskin tulee sakkoja itsessään, vaikka peli ei putkeen mennytkään. Luultavasti tämä koko uutinen on kuitenkin keksittyä, vaikka Jensen onkin edelleen joidenkin lähteiden mukaan Bouldin kanssa hyvää pataa. No viimeistään Stokea vastaan selviää totuus ja nähdään palaako Szczesny tolppien väliin.

Tätä kirjoittaessa FA Cupin arvontaa ei ole vielä suoritettu, joten sen kommentoiminen jää huomiseen päivitykseen.