Poreammeet tyhjenemään päin?

Tänään on vuorossa jo aiemmin lupaamani ja varmasti odotettu päivitys Eerolta. Olkaapa hyvä:

Viime kauteen verrattuna vierastasapelit Evertonia ja Liverpoolia vastaan antoivat tällä kaudella pisteen sekä vierasvoitto WBA:sta 2 pistettä enemmän. Tappio kotona Manulle ja vieraissa Sotonille toi pisteen vähemmän, tasapeli vieraissa Leicesteriä ja kotona Spursia ja Hullia vastaan toivat 2 pistettä vähemmän ja vieraspeli Swanseassa 3 pistettä vähemmän. Summana tämä on tuottanut 7 pistettä vähemmän kuin viime kaudella vastaavista otteluista. Jos sama tahti per ottelu jatkuisi kauden loppuun saakka, meillä olisi ensi keväänä 13 pistettä viimekautista vähemmän eli 66 pistettä. Keskimäärin 63-66 pistettä on viime kausilla oikeuttanut 6.-7. sijaan, 4 joukkoon ei kertaakaan. Eli taistelussa Eurooppa-liigan paikoista ollaan vielä hyvin mukana, jos otteet säilyvät samanlaisina ja mikäli kotoiset cup-voitot osuvat 5 joukkueen kärjelle.

Huolestuttavinta on kuitenkin se, että viime kaudella 9 joukkoon sijoittuneille joukkueille on kaikille menetetty jo vähintään 2 pistettä ja ainoa voitto on tullut kotona vaivoin Sotonista, jolle nyt hävittiin vieraissa. Tämän kauden kärkiysistä voitto on Sotonin lisäksi tullut ainoastaan laskusuunnassa olevasta West Hamista. Jälkiporukoista voitto on tullut sijoilla numero 10, 12, 14, 16, 17, 18 ja 19 majailevista joukkueista. Tämän voi kääntää myös siten, että voittamalla kevätkaudella kaikki 11 jälkipään joukkuetta saataisiin 33 pistettä eli yhteensä tasan tuo yllä mainittu 66 pistettä.

Lienee epärealistista odottaa, että näin tapahtuisi, mutta toisaalta taas kärkiysiltäkin voinee odottaa jotain pisteen murusia. Voisi kuvitella, että ainakin kotimatseista Stokea, West Hamia ja Swanseata ja ehkä myös Liverpoolia vastaan olisi jotakin luvassa. Mutta mikäli neljän joukkoon mielitään, niin kaikki jälkiporukat on kaaduttava sekä lisäksi saatava ainakin 7 pistettä muilta. Neljänteen sijaan on riittänyt keskimäärin 72 pistettä viimeisen 5 kauden aikana, mutta vaihteluväli on niinkin suuri kuin 68-79 pistettä. Tällä kaudella saatetaan tarvita huomattavasti keskimääräistä enemmän, koska sekä ManU että Spurs näyttäisivät olevan nosteessa. Todennäköisesti keskinäiset ottelut näitä vastaan ratkaisevat asian, Sotonin pysymiseen 4 joukossa en oikein vieläkään jaksa uskoa.

Yllä oleva on luonnollisesti kaikki tilastoilla spekulaatiota ja palataan aiheeseen tarkemmin perinteisesti, kun kaudesta 2/3 on pelattu, mikä tapahtunee hiihtoloman tietämillä. Mutta seuraavaksi hieman faktaa. Selailin hiljattain arkistojani ja törmäsin ikuisuusaiheeseen nimeltä loukkaantumiset, ja tässä suora lainaus, jonka kirjoitin keväällä 5 vuotta sitten: ”Ovatko meidän loukkaantumiset pelkästään huonoa tuuria, panee kyllä jo epäilyttämään.” Koska asiassa ei suurta kehitystä ole 5 vuodessa tapahtunut, päätin päivittää pitkästä aikaa loukkaantumistilastoa.

Viimeisin laskelma minulla löytyi 4 vuoden takaa, jolloin maaliskuuhun 2011 mennessä oli keskimäärin 6,4 pelaajaa kauden ’parhaasta’ kokoonpanosta pelannut liigassa avauksessa. ’Paras’ kokoonpano tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että kullekin pelipaikalle valitaan paras kauden alussa seuran kirjoissa käytettävissä olevista pelaajista. Tätä verrataan sitten ottelukohtaisesti pelanneeseen kokoonpanoon.

Luonnollisesti ensiksi pitää määritellä tuo ’paras’ kokoonpano ja myönnän, että valinta on subjektiivinen. Mutta voisin kuvitella, että seuraava olisi aika lähellä Wengerin valintaa, mikäli kaikki olisivat terveenä: Szczesny, Gibbs, Koscielny, Mertesacker, Debuchy, Arteta, Wilshere, Özil, Sanchez, Walcott, Giroud. Toki spekulaation voisi heti aloitaa maalivahdista tai jos Wengeriltä kysyttäisiin, saattaisi jopa Diaby olla keskikentän ’rouhijana’. Mutta jätetään heidät pois, jottei keskiarvo painu liian masentavaksi. Yllä mainitulla yksitoistikolla tulee keskiarvoksi kauden 20 ensimmäisessä liigaottelussa 5,55 miestä avauksessa eli miltei tasan puolet! Se on kyllä järjettämän alhainen määrä enkä voisi kuvitella edes Cityn tai Chelskin lymyilevän sarjan kärjessä moisella saldolla.

Toinen asia on sitten se, että tuossa ’parhaassa’ avauksessakin on mielestäni jo liian monta turistia. Mutta kun parhaimmillaankin jo kauden alussa oli vähintään 4 ykkösmiestä aina loukkaantuneena, eihän tässä voi olla mitään mahdollisuuksia. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että kun viime viikolla Sotonia vastaan viimeinkin puolustusnelikkomme pääsi yhtä aikaa ensimmäistä kertaa kentälle, sorruttiin kauden karmivimpiin lahjamaaleihin. Tämä osoittaa mielestäni vain sen, että puolustuksen laadun lisäksi myös jatkuvuus on erittäin tärkeää. Tällä kaudella vain 7 kertaa maalivahti + puolustusnelikko on ollut sama kuin edellisessä liigaottelussa.

Kenen on syy tähän loukkaantumiskierteeseen, en lähde arvuuttelemaan. Aiheesta on tälläkin forumilla kirjoitettu useita palstakilometrejä. Mutta oma näkemykseni on, että jos merkittäviä vahvistuksia ei tule, ja niitähän ei luultavasti tule, eli joudutaan sinnittelemään nykyisellä puolustavalla kalustolla, ainoa toivo on, että Özil saataisiin pelikuntoon järjestelemään paikkoja mielellään kunnossa pysyville Walcottille ja Giroud’lle. Enkä uskalla edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos jompikumpi kaksikosta Merte tai Sanchez sattuisi loukkaantumaan.

Kaikesta huolimatta toivotan parempaa alkanutta vuotta kaikille Punavalkoisten ystäville ja jos yhden toiveen voisi heittää Wengerin suuntaan, niin Colneyn poreammeiden viihtyvyyttä olisi kyllä vähennettävä radikaalisti ja henkilökuntaa rumennettava välittömästi.

Eero

Kiitoksia Eero. Asiantuntevaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä on aina ilo lukea.

27 thoughts on “Poreammeet tyhjenemään päin?

  1. Hyvää settiä Eero!Özilin paluu tekee hyvää koko jengille.Totuudennimissa on sanottava ,että Walcott-Welbeck.Wilshere-Ramsey parit ovat aika tasavahvat,eli aina vaihdosta tullu ei heikennä kokoonpanoa.Ja Gordon vois olla jopa avauksen jätkä.

  2. En ymmärrä täysin laskelmia. Vitossijoja katsellen, 2011-12 66 pinnaa olisi riittänyt nelossijaan. Sattumalta juuri tuolla kaudella Spurskin venyi neljänneksi. 2010-11 63 pinnaakin olisi riittänyt.

    Tosin on myönnettävä, ettei tällä kaudella suurella todennäköisyydellä 66 riitä, vaikka Poolin ja Spursin kohdalla kauden täyttä mahalaskua ei voi koskaan sulkea täysin pois.

  3. Tilastot ja tasaisen taulukon laskelmat ovat sikäli kivoja, että ne on tehty rikottaviksi. Myös pitkät putket tuppaavat joskus katketa – esimerkiksi jatkuva pääsy neljänneksi rimaa hipoen.

  4. ”Shaqiri menee Interiin. Syönee Poldin peliaikaa reilusti”
    Wengerin syy , että lainasi väärään seuraan. No tokihan sillä ei ole mitään väliä, että Shaqiri pelaa oikealla laidalla. Wengerin vika jokatapauksessa.

    No jos itse blogiin sen verran.
    Aina keskustellaan siitä, että valioliigassa ei ole talvitaukoa. Pelaajat ovat rättiväsyneitä keväällä.

    Nythän meidän avauskokoonpanon pelaajista syksy/talvitaukoa viettämistä välttäneet ovat Alex ja Per.

    Eeron/Wengerin ihannekokoonpanostahan käsittääkseni on saatavilla kaikki paitsi Jack ja Mikel. Korvaajat ovat Ramsey ja Flamini. Niin omasta mielestä taso ei kummosesti muutu.

    Pistän omaa matematiikkaa ja todennäköisyyksiä halveksien veikkauksen, että Arsenal ottaa lopuista peleistä 40 pojoo. Tuomitkaa minut keväällä.

    • Shaqiri on mielestäni riittävästi osoittanut pystyvänsä pelaamaan riittävän hyvin molemmilla laidoilla. Paljon Poldia monipuolisempi pelaaja. Poldi on Interille lähes ilmainen jokeri kevääksi, Shaqiri se varsinainen satsaus. Aivan sama minulle sinänsä, hyvä että päästiin saksalaisesta eroon ja etsiköön sitten mieleisensä seuran kesällä. Uskon, ettei jää sentään riippakiveksi Bentdnerin tapaan.

      • Itse katsoin ensimmäistä kertaa sopupeliliigaa 10 vuoteen. ainoastaan Poldin takia. Tuli vaihdosta kentälle puoliajalla. Muutti pelin ihan täysin. Pisti vielä semmoosen syötön josta manurejecttikin olisi laittanut sisään,muttei Icardi vai mikä vittu se nyt olikaan.

  5. Tuostacup ottelusta vielä sen verran, otteluhan näkyy bt sportilta.Mulla olisi acplayerille osoite joka on näyttänyt kanavan kokoajan koko syksyn ilmankatkoja

    Nytkinsieltä tulee sitä oikeata kainalopalloa.

    Osoitetta ei jostain syystä saa kopioitua, mutta jos kiinnostuneita löytyy niin jaksan kyllä näpytellä sen tänne.

    Wizivigin mukaan toki aceplayer on altis tietomurroille. Omalla vastuulla.
    .

  6. Crystal Palacen korpivaellus päättyi voittoon Lontoon derbyssä

    Käsi ylösjota yllätti tulos.

    40pts. kaudden lopussa lissää.

  7. Ethän vaan Henkka ole viihteellä…yviä komentteja.
    Ja huomenna lievässä sisäisessä hämmennyksessä oleva Arsenal hoitaa työvoitolla stoken 1-0.
    Özilin jos vielä kentällä näkis.

  8. No Kane teki maalin, onhan sekin jotain. Spurs ei ole kyllä missään muussa hyvä, mutta hyvillä mediasuhteilla ne luo kyllä mojovan hypen kulloisestakin uudesta kuumasta pelaajastaan. Gazza, Lineker, Klinsman jne ja viime vuosina Bale (josta rahastivat isosti), Townsend (joka meni kyllä vähän puihin koska pelaaja ei ole niin timanttia) ja nyt Kane, jota yleisesti suu vaahdossa saarilla vaaditaan heti maajoukkueavaukseen. Ja jos vire vähänkin kestää, niin Kane pelaa jättisummalla kohta Manussa. Eikä kukaan edes moiti Levyä siitä, että tämä pyörittää tätä selling club meininkiä häpeämättömästi, mutta Arsenalia on vastaavasta lyöty. No Arsenal onkin iso seura, jonka ei pitäisi myydä missään oloissa parhaassa iässä olevia parhaita pelaajiaan.

    Haluaisin mieluusti nähdä Arsenalin lädeistä kovaa hypeä myös, mutta aika vaisuksi on jäänyt. Walcottilla toki jatkuvat loukkaantumiset laittavat jäitä hattuun ja muilla on ollut suuria vaikeuksia tason pitämisessä.

  9. onkanen, mai man.
    Helveti mä olen ollut Nivalasa 2vikka ja kokoajansähkötpoikki. Pomokin soitti, että maanantaina töihin :)Sanoin ,että eihän täällä pimeesssä löydämatkalaukuakaan, Heh. Aikoi erottaa minut. 🙂

  10. Toi hymiö oli perseessstä.. Tyyönanatajille jätetäänkö sellaanen mahdollisuus kuin eerottaminen.
    Se toki on paskapuhetta,että hautausmaaton täynnäkorvaamattomia mehiä.

  11. Mitä mnäsanoi. laitoin jokesällä 200 mqnun puolesta.
    Se on ihan vaikka ukkojumala manageriusArrsenalia , niin

  12. Itseäni pidän jonkun asteisena halla-aholaisena. Liittyen 15 vuoden elämiseen itä-helsingissä.
    Nyt kuitenkin on pakko hieman kukkahattuilla.

    Iltalehden toimitaja kirjoitti näin.(toki teki spursia vastaan maalin)

    ”Se oli nähtävissä ainakin tasoituksessa. Taliban-partainen Joe Ledley kaatui Benjamin Stamboulin varsin puhtaan näköiseen taklaukseen ja Dwight Gayle tykitti seurannen pilkun varmasti verkkoon.”

    Taliban- partainen……..
    Asioista pitää puhua, mutta tämä ei missään nimessä kuulu vittu ,urheilujournalismiin.

    • Taisi eka kappale hukkua bittiavaruuteen. Mutta siis 63 pinnaa oli nyt tahti tasaisen vauhdin taulukolla ja keskimäärin se on riittänyt 6.-7. sijaan, vuosittaiset vaihtelut isoja. Stoke-matsiin juuri lähdössä, mikäli pyry antaa myöten.

  13. Meinaatko Timo, että esim. Bale ei ole huippupelaaja, vaan ainoastaan median puolelta ylihypetetty tapaus?

    • Pitkäänhän asia oli näin. Nyt on jonkin verran kehittynyt päästyään kuninkaalliseen valmennukseen. Täytyy muistaa, että Real Madrid ostaa nimenomaan hypepelaajia ainaisen presidenttikampanjointinsa takia.

      Unohtui muuten Ginola, joka pääsi onnettomilla tehoilla jopa vuoden pelaajaksi näyttävän tyhjänpäiväisen pyörimisensä ansiosta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s