FA Cup ykkösprioriteetti loppukaudelle tai ainakin näin pitäisi olla

Huikeita tuloksia nähtiin eilen FA Cupissa, kun muun muassa Chelsea, Manchester City, Southampton ja Tottenham ovat ulkona kisasta. Tämän lisäksi Swansea Valioliigan joukkueista tippui, joten pahimmat jäljellä olevat ovat ManU, Liverpool, Stoke ja West Ham. Toisin sanoen cupin voittamiseen toiseen kertaan tarjotaan loistavaa tilaisuutta ja toivottavasti siihen myös panostetaan kaikki mahdollinen, eikä panostus mene nelossijapokaaliin ja mahdottomaan Mestareiden liigaan. Pahoin pelkään kuitenkin asian olevan juuri näin.

Eilisen tuloksia on toivottavasti katseltu myös siihen malliin meidän leirissä, että asenne ja tekeminen ovat heti alusta asti kohdallaan tänään, sillä Brighton ei kuitenkaan ole mikään läpihuutojuttu jos asenne on huono. Luulisi eilisten tulosten toimivan hyvänä esimerkkinä ja ennen kaikkea pokaalimahdollisuudet nousivat moninkertaisiksi Chelsean ja Cityn tiputtua.

Olemme pelanneet peli per viikkotahtia, joten sen puolesta ei suureen kierrätykseen ole tarvetta tänään. Toisaalta sairastuvalta on palaamassa sen verran hyviä pelaajia joille täytyy jossain vaiheessa antaa peliaikaa ja tämän parempaa mahdollisuutta siihen tuskin tulee enää koko loppukaudella.

Wenger jo aiemmin sanoi Walcottin ja Özilin olevan avauksessa, joka kuulostaa viisaalta ratkaisulta. Se kuka sitten tippuu penkille tai saa lepovuoron on toinen asia. Ospinan pitäisi jatkaa ehdottomasti maalissa, sillä kolme nollapeliä on hieno saldo ja ei ole mitään syytä laittaa Szczesnya takaisin, sillä Ospina tarvitsee edelleen pelejä saadakseen täyden pelituntuman ja yhteispelin toimimaan puolustuksen kanssa.

Coquelinin pitäisi jatkaa myös ehdottomasti avauksessa, sillä ranskalainen pelasi elämänsä pelin viime viikolla ja muutenkin pelimäärät ovat vähäiset tältä kaudelta. Cazorlan kohdalla tilanne on hankala. Vireen puolesta espanjalaisen pitäisi olla ehdottomasti avauksessa, mutta tämä on niitä harvoja pelejä, joissa lepoa voisi antaa. Laittaisin Cazorlan penkille varsinkin, kun Özil on avauksessa.

Merte tai Koscielny voisi olla myös penkillä, jolloin Chambers tulisi avaukseen. Viimeinen kysymys on Sanchez, sillä chileläiselle lepo tulisi todella tarpeeseen. Veikkaan tähtipelaajamme avaavan, mutta toisaalta jos tässä pelissä mies ei saa lepoa, niin sitten lepoa ei tule koskaan.

Brighton on parantanut otteita Hyypiän lähdettyä seurasta ja vastustajamme on voittanut neljä viimeisestä viidestä ottelusta. Eilisen tuloksia katsellessa täytyy toivoa, että pelaajamme eivät oleta tämän olevan läpihuutojuttu ja kentälle ilmestymisen riittävän voittoon.

Olemme ehdottomasti massiivinen ennakkosuosikki, mutta niin oli moni muukin joukkue eilen ja vieläpä kotikentällä, mutta siitä huolimatta jatkopaikka jäi haaveeksi tai uusinta on edessä. Muutaman pelaajan järkevä kierrätys ja lepovuoro, mutta muuten vahva avaus oli toiveissa. Penkiltä sitten Cazorlaa, Sanchezia ja kumppaneita jos asiat eivät mene niin kuin pitäisi.

Paulistan siirto vaikuttaisi olevan paketissa ja enää puuttuu virallisen sivujen vahvistus. Ihme on jos kauppa enää kaatuu, mutta odotetaan nyt kiltisti tuo varmistus ennen kuin kommentoidaan enemmän uutta topparihankintaamme.

Tänään jatkopaikka täytyy pystyä hakemaan. Uusinta ei tietysti olisi siinä mielessä katastrofi, että kotikentällä jatkoonpääsy olisi lähes varmaa, mutta toisaalta lisäpelejä emme tarvitse ensi kuun muutenkin täyteen ottelukalenteriin. Jatkopaikka kiitos ja seuraavan kierroksen arvonnassa olisi syytä välttää ManU ja toisena Stoke vieraissa. Kaikki muut pitäisi olla voitettavissa.

COME ON YOU GUNNERS!!!