Sanchez luultavasti loukkaantunut ja surkea tuomarivalinta sunnuntaille

Viikonloppu lähenee ja samalla tietysti pelipäivä. Tällä viikolla on kuukauden teeman mukaisesti vuorossa taas sunnuntaipeli. Tässä on hyvät ja huonot puolensa. Eipä mene koko viikonloppu pilalle jos tulos on mitä sattuu. Toisaalta taas olisi ihan mukava katsoa esim. lauantai-iltana ottelua kavereiden kanssa ja mahdollisesti nauttia siinä samassa muutama juoma.

Tuomari ottelussa tulee olemaan sama kuin viime kaudella eli Anthony Taylor. Tuolloin vierasjoukkue sai muun muassa kaksi pilkkua ja Koscielny kahden keltaisen seurauksena ulosajon. Kaiken kaikkiaan Taylorin esitys, vaikka rangaistuspotkut unohtaisi, oli karmaiseva. Silti yllättäen tai oikeastaan vähemmän yllättäen mies viheltää heti seuraavalla kaudella saman pelin uudestaan. Kiitos tästäkin Mike Riley. Sitä luuli, että Rileysta olisi vihdoin päässyt eroon, kun surkein valioliigatuomari koskaan lopetti, mutta kuinka väärässä sitä olikaan.

Sunnuntain osalta tuli myös muita huonoja uutisia, sillä Sanchez on ilmeisesti loukannut takareitensä. Nyt taisi tulla kalliiksi täysin turha peluuttaminen Reading ottelussa. Vielä ei ole tarkempaa tietoa kuinka vakavasta vammasta on kyse, mutta tätä tilannetta on pelätty koko kausi.

Nyt sitten nähdään onko muista ottamaan vastuuta jos ja kun todennäköisesti ei ole Sanchezia pelastamassa. Positiivista on tietysti muun muassa Özilin ja Walcottin paluut, joten ratkaisijoita pitäisi ainakin teoriassa löytyä laajemmalta rintamalta. Samoin vastustaja on sellainen, että meidän pitäisi pystyä voittamaan ilman parasta pelaajaamme. Tosin on ollut monesti muulloinkin tällä kaudella ja voittoa ei olisi tullut ilman Sanchezin maaleja.

Viikonlopun kierros näyttää suhteellisen helpolta myös kilpailijoiden kannalta, kun ajatellaan taistelua kolmos- ja nelossijoista. ManU voittaa suurella todennäköisyydellä Leicesterin kotiottelussa samoin kuin Southampton Swansean. Tottenhamilla on vieraspeli West Bromwichia vastaan, mutta ei tuo niitä vaikeimpia otteluita silti ole. Ainoastaan varmuudella Liverpool – West Ham ottelussa jompikumpi kilpailijoistamme menettää pisteitä. Parempi olisi tietysti jos molemmat, vaikka pakko kai Liverpoolia on kuitenkin suurempana uhkana pitää kuin länsilontoolaisia.

Pahimpien kilpailijoiden helpot ottelut tekevät omasta ottelustamme myös entistä tärkeämmän. Aston Villa on viime ajat ollut surkeassa vireessä ja varsinkin maalinteko on tuottanut todellisia vaikeuksia. Tämä on pakko näkyä jossain ja ennen kaikkea se on pystyttävä hyödyntämään. Mikään muu kuin voitto ei ole hyväksyttävä tulos pelasi Sanchez tai ei.

Tätä kirjoittaessa Wengerin ottelua edeltävää lehdistötilaisuutta ei ole vielä pidetty tai se ei ainakaan ole päättynyt, joten en lähde enempää arvioimaan kokoonpanoa tai ottelua ylipäätään. Kuunnellaan tuoreimmat uutiset ja lähdetään niiden pohjalta miettimään sunnuntaita tarkemmin.

Meidän kaikkien iloksi voin luvata huomiselle parempaa kuin normaalin oman päivitykseni. Itse palaan todennäköisesti asiaan otteluennakon merkeissä sunnuntaina, mutta huomenna on luvassa Henten mietteitä. Muistakaa lukea, vaikka tuskin ketään tarvitsee erikseen muistuttaa, kun kyseessä on Henten päivitys.

Loppuun pahoittelut ongelmista kommenttien kirjoittamisessa ja/tai nimimerkkien kanssa. Joudun kuitenkin nostamaan kädet ylös asiassa ja toteamaan, että aika eikä myöskään taidot riitä tällä hetkellä ratkaisemaan asiaa. Tietääkseni en ole muuttanut mitään asetuksia tai muuta, joten toivottavasti ongelma oli vain tilapäinen.

10 thoughts on “Sanchez luultavasti loukkaantunut ja surkea tuomarivalinta sunnuntaille

  1. No johan on,meidän uusi hankintamme ei puhu vielä sanaakaan englantia,aika ihmeellistä jotenkin että kaveri päässy noinki pitkälle vielä ilman englantia,eipä siellä huumoriliigassa tietysti englantia sit varmaa tarvitse.saattaa vaatia aika pitkän pätkän että sopeutuu lontooseen ja oppii kommunikoimaan kentällä.

  2. Niin ja harjoituksissa voi olla myös melko orpoa, kun Wenger hioo hienoja kuvioita ranskanpainotuksella.
    Noh, futis on sinällään kansainvälinen kieli, Wenger heittää pojille pallon niin sehän on käsky pelata.

  3. Jep jep, paulista on ilm. sunnuntaina penkillä…opettelemassa lontoota.
    Wenkku on antanut kuulemma kommentteja, että ensi kesänä tolppien väliin olisi tulossa H.Lloris?? Pitäisikö tätä uskoa?? Ja samaan hengen vetoon huru-ukko toteaa, että tämän siirtoikkunan ostot on tehty, ellei miehiä ilmaannu sir ”säästäjän”
    kotiovelle”!!
    Eikö sitä järjetöntä vanhaa partaa voisi jo toimittaa tuonelan porteille….kiltos

  4. Laitan eilisen kommentti tai lähinnä kysymys tähän, koskien FP ja keneen puolustuksesta kannattaisi satsata pitkällä aika jänteellä.
    Olen ottamassa wild cardin ja haluaisin ottaa joukkueeseen omasta joukkueesta puolustaja tai maalivahti. Chambers oli syksyllä joukkueessa mutta vaihdoin hänet Debuchyyn ja kuten hyvin tiedätte patonki hävisi taistelun mainoskylttiä vastaan. Nyt pitää siis valita puolustava pelaaja, mutta kuka on edes meidän ykkösveskari Ospina tai konsonantti? Iso O on pitänyt liigassa kaksi nollapeliä putkeen ja konsonantti piti nollan cupissa, vaikka hän pärjäisi cupissa niin onko hän vielä koirankopissa? Ja kuinka meidän puolustuslinja näyttää sunnuntaina? Bellerin oikealla laidalla vai Chambers? Koscielnylle lepovuoro? Chambers tai Paulista tilalle? vasen puolustaja Monreal vai Gibbs?
    apuva!

  5. Nyt ollaa isojen asioiden äärellä.itse otan riskin ja vaihdan debuchyn luultavasti belleriniin,on poika nimittäin pelannu hyvin viime matsit ja uskon että saa kotipelissä villaa vastaa vastuuta.tosin en tiedä onko avauksen paikka pitkällä välillä kiveen hakattu.kapteeniksi giroud jos kerran sanchez sairastaa.ugh

    • Mietin itse sitä sama jos kannattaisi otta riskin ja ottaa bellerin mukaan joukkueseen tai jopa ospina

  6. No ei se edellinen Stoke-Arsenal oliko joulukuussa mennyt sekään Anthonylta ihan putkeen. Toki siinä vihelsi tasapuolisesti vihkoon.
    Outo ottelu. lähdin röökille 4-0 tilanteessa, tulin takaisin niin tilanne 3-2 ja hetki sen jälkeen Calum punaisella pihalle. Olisi varmaan pitänyt pysyä kessulla. 🙂

  7. Eipä tartte paljon matkustella…seuraavista 8 pelistä 5 kotona ja 3 vieraspeliä Lontoossa ja
    sitten kun vielä mennään jatkoon cupissa ja saadaan seuraava kierros kotiin niin seuraavista 10 pelistä 7 kotona ja 3 vieraspeliä Lontoossa !

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s