Pakkovoitto

Tänään ei yksinkertaisesti kelpaa mikään muu kuin voitto. Tämä oli selvää jo ennen eilisiä tuloksiakin. ManU, Liverpool ja Tottenham voittivat, joten apuja ei tullut yhtään. Southampton pelaa meidän tavoin vasta tänään oman ottelunsa, mutta on selkeä ennakkosuosikki heikossa iskussa olevaa Swanseaa vastaan.

Päivän vastustajamme Aston Villa on onnistunut kahdesti maalinteossa kahdeksaanviimeiseen liigapeliin, joten mistään kovin vaarallisesta vastustajasta ei pitäisi olla kysymys. Tilastot ovat tietysti aina tilastoja ja ainakin omaan makuuni Benteke, Weimann ja Agbonlahor muodostavat varsin vaarallisen hyökkäyskolmikon. Tosin viimeksi mainittu saattaa olla poissa vierasjoukkueen kokoonpanosta tänään.

Lyhyesti sanottuna kuitenkin jos saamme Benteken kuriin, niin vierasjoukkueen hyökkäyspeli on melko hyvin tuhottu. Tietysti erikoistilanteissa vierasjoukkue on melko vahva tai sanotaanko sillä olevan ainakin vahvoja pelaajia niihin, joten niissä on syytä olla tarkkana.

Tärkeintä on kuitenkin kuinka saamme oman pelimme toimimaan ja millä kokoonpanolla Wenger päättää otteluun lähteä. Sanchez on sivussa, joten ratkaisijoita täytyy löytyä laajemmalta rintamalta tai ainakin joku muu kuin tähän mennessä ehdottomasti kauden paras pelaajamme.

Perinteisesti Giroudin onnistuminen on ihan arpapeliä, välillä ranskalainen on todella hyvä, mutta yhtä usein suurin piirtein mikään ei onnistu. Viime aikojen perusteella Cazorlalta voisi odottaa vahvaa panosta ja myös Özil ja Walcott ovat taas kunnossa ja sen myötä mahdollisia ratkaisijoita. Samoin Ramseyn tehot toivottavasti taas löytyvät jossain vaiheessa ja kovin paljon helpompaa vastusta ei ole luvassa kuin Aston Villa kotikentällä.

Toivoisin avauskokoonpanon olevan tämä:

Ospina

Bellerin-Mertesacker-Koscielny-Monreal

Ramsey-Coquelin-Cazorla

Walcott-Giroud-Rosicky

Özil jäisi penkille tässä vaihtoehdossa, sillä Cazorla ja Rosicky ovat olleet todella hyviä viime aikoina. En myöskään halua nähdä saksalaista laidalla, koska se ei vain toimi. Ei Rosickykaan ole mikään laituri, mutta pystyy suoraviivaisuutensa puolesta pelaamaan laiturin tontilla paremmin. Monreal myös ansaitsee avauksen paikan pelattuaan hyvin ja jopa erittäin hyvin viime aikoina.

Olen varma, että voitamme jos päästämme maksimissaan yhden maalin, sillä Aston Villan puolustus ei ole mitenkään loistava ja siltä puuttuu luultavasti paras toppari Vlaar kaiken lisäksi. Jopa ilman Sanchezia meidän on pakko pystyä tekemään vähintään kaksi maalia ja jos se ei riitä voittoon, niin sitten emme edes sitä ansaitse.

Toivottavasti viime liigaottelussa Manchester Cityä vastaan nähty tiivis joukkuepuolustaminen saa jatkoa, eikä ollut vain yksi poikkeus. Nyt vastassa ei ole läheskään yhtä hyvä joukkue, mutta silti asenteen ja nöyryyden puolustuspelaamiseen pitäisi olla koko joukkueella tismalleen sama kuin kaksi viikkoa sitten. Jos tämä onnistuu, niin kolme pistettä jää varmasti Grovelle.

COME ON YOU GUNNERS!!!