Sunnuntain tuomari selvillä, muutama sana tuomaritoiminnasta ja pelikielloista

Se on perjantai ja tarkoittaa seuraavan pelin olevan kahden päivän kuluttua. Tätä kirjoittaessa Wengerin ottelua edeltävä lehdistötilaisuus on alkamassa, joten vielä ei ole uusimpia tietoja muun muassa loukkaantumistilanteesta.

Mitään radikaalia ei kuitenkaan pitäisi olla odotettavissa. Sanchez on mahdollisesti pelikuntoinen ja Wilshere mahdollisesti tekemässä myös paluuta kokoonpanoon, ehkä osittain nopeammalla tahdilla kuin oli tarkoitus johtuen Ramseyn takareisivammasta.

Eilen jo kävin vähän läpi mietteitä sunnuntaina ottelusta Middlesbroughia vastaan. Tuolloin en ollut tarkistanut ottelun erotuomaria. Täytyy sanoa, että jos olo ei ollut luottavainen ennenkään, niin nyt se on sitä vielä vähemmän. Tuomarin nimi ei ole Dowd, mutta se toinen käytännössä yhtä surkea. Kyllä tiesitte aivan oikein ja jälleen kerran Mike Dean tulee tuomitsemaan meidän ottelun. Täytyy sanoa, että jatkomahdollisuudet eivät ainakaan nousseet tämän ratkaisun seurauksena.

Muutenkin tuomaritoiminta ja FA:n linja pelikielloissa on ollut viime aikoina paljon esillä ja aivan syystä. Niin järkyttävän tasoista tai pikemminkin tasotonta tuomaritoimintaa on nähty useaan otteeseen tällä kaudella, eikä todellakaan ainoastaan meidän peleissä. Samoin perinteiseen tyyliin FA:n videotarkistuksissa ja jälkikäteen rankaisemisessa ei ole sen enempää mitään yhtenäistä linjaa, vaan samasta tempusta saa välillä pelikiellon ja välillä ei.

En katsonut Chelsea – Everton ottelua, mutta uusintana nähty Ivanovicin kuristusote on sitä luokkaa, että kuinka ihmeestä tuosta selviää ilman mitään rangaistusta. Toki myös Charlie Adam selvisi vielä pahemmasta Sanchezin kuristamisesta myös ilman rangaistusta, joten kerrankin FA:n linja on sama, vaikkakin selvästi väärä.

Ylipäätään jos miettii kuinka Giroud sai kolmen pelin pannan pienestä otsa vastaan otsa töytäisystä ja toisaalta taas kuristamisesta, lyömisestä ja tahallisista kyynärpääiskuista ei saa mitään on tilanne todella vääristynyt. Ja se kuinka jotkut tilanteet katsotaan jälkikäteen nauhalta, kun samanlaiset tai pahemmat jäävät katsomatta.

Jos jatkossa haluttaisiin tasapuolisuutta, en usko FA:n tähän edes pyrkivän, täytyisi määritellä selkeä tapa ja säännöt kuinka ja millä perusteella jälkikäteen pelikieltoja annetaan. Nykyinen järjestelmä on täysin surkea ja mitään tasapuolisuutta ei ole. Vaikuttaa vain, että se on FA:n tarkoituskin. Aivan samoin kuin tuomaritoiminnassa, jossa tuomareita ei voi kritisoida millään tavalla, eivätkä tuomarit ole vastuussa tai joudu millään muotoa selittämään ratkaisujaan olivat ne kuinka heikkoja tahansa. Myös tuomarien tiputtaminen sarjatasoa alemmaksi hakemaan vauhtia tai hyllytys muutamaksi pelikierroksi ovat äärimmäisen harvinaisia ratkaisuja.

Samaan kategoriaan kuuluu tuomarivalinnat ja kaikki tilastot, joiden perusteella ne muka tehdään. Nämä kaikki asiat ovat salaisia jostain kumman syystä, vaikka kaiken järjen mukaan niiden pitäisi olla avoimia, jolloin pystyisi näkemään luvut ja tilastot, että mitään epämääräistä ja toisia joukkueita suosivaa toimintaa ei tapahdu. Näin ei kuitenkaan tällä hetkellä ole, vaan kaikki tiedot ovat salaisia ja kun katsoo tuomaritoimintaa ja jälkikäteen annettuja rangaistuksia niin ei ole vaikea tajuta miksi. Ne eivät yksinkertaisesti kestäisi päivänvaloa.

2 thoughts on “Sunnuntain tuomari selvillä, muutama sana tuomaritoiminnasta ja pelikielloista

  1. Viasat yllättää ja näyttää Boro-matsin Viaplayn lisäksi Sport Xtra -kanavallaan. Tämähän näkyy nykyään myös antennitalouksissa – maksullisena toki.

  2. Toi on hyvä että viasat näyttää cup’in pelin. Päästään näkemään tod näk Paulistan ensi minuutit Tykkimiespaidassa ja et millasessa iskussa Konsonantti on penkityksen jälkeen..joka tapauksessa tiukka matsi on taas luvassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s