Boro Grovella

Tulokset olivat kohtuullisen hyviä eilisissä peleissä. Liverpool toki pääsi jatkoon vaikka oli jo tappiolla Crystal Palacen vieraana. Sen sijaan Stoken matka tyssäsi Blackburnin kotiluolassa ja myös neljänneksi pahimmaksi jäljellä olevaksi vastustajaksi luokiteltu West Ham tippui selvin lukemin West Browichille.

Kärjistetysti sanoen toisen peräkkäisen FA Cupin voiton tiellä on enää suurimpana esteenä ManU. Toinen paha jäljellä oleva joukkue on Liverpool. Paljon riippuu arpaonnesta, sillä ManU tuskin kaatuu missään olosuhteissa jos viimeistä 10 vuotta käytetään mittarina. Liverpool ei ole helppo, mutta sitä vastaan tulokset ovat olleet huomattavasti parempia ja viime kauden 5-1 nöyryytystä lukuun ottamatta olemme olleet pääsääntöisesti niskan päällä.

Tietysti on aivan turha mennä asioiden edelle, sillä emme ole seuraavalla kierroksella vielä Liverpoolin tapaan. Tänään vastassa on Middlesbrough ja ottelu ei ole helppo, vaikka vastustaja pelaakin sarjatasoa alempana.

Boro johtaa Championshipiä ja ei ole hävinnyt 12 otteluun kaikki kilpailut mukaan lukien. Viime kierroksella FA Cupissa se kaatoi Manchester Cityn vieraskentällä 2-0 eli samoin lukemin kuin me pari viikkoa sitten.

Kaiken järjen mukaan tasoeron pitäisi näkyä tänään kentällä, erityisesti kun pelataan Grovella. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa. Wengerin viimeisimmät kommentit kuinka heikko Mestareiden liigan menestys johtuu osittain panostuksesta FA Cupiin on aivan suoranaista valehtelua.

Wenger on vuosien aikana osoittanut FA Cupin olevan täysin toisarvoinen asia Mestareiden liigan rinnalla, kun näin helmi- ja maaliskuussa kyseisten kilpailujen pelit osuvat peräkkäin. Tappiot Stokelle, Blackburnille viime vuosina sekä aiemmat tappiot Chelsealla ja menestysaikana vuosikymmen sitten Manulle lepuutusten seurauksena todistavat aivan muuta. Henryn ja Arshavinin penkitykset kahdessa viimeksi mainitussa ovat muun muassa ratkaisuja, joita on ihan turha yrittää perustella millään ja sitten kaiken huipuksi väittää panostuksen FA Cupiin olleen etusijalla.

Tänään odotettavissa on jo Wengerin puheiden mukaan normaalia enemmän rotaatiota, vaikka tämä on managerimme mukaan yhtä tärkeä kuin liigapelit. Säälittävää selittelyä. Joka tapauksessa on mielenkiintoista nähdä todennäköinen Paulistan debyytti. Akpomille toivoisi myös minuutteja, mutta ei välttämättä sentään avauksesta lähtien.

Vastustajamme on selkeästi Aitor Karankan manageroimana pelannut loistavaa kautta, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en tiedä joukkueesta juuri mitään. Karanka on aiemmin toiminut Mourinhon kakkosena Real Madridissa, joten kokemusta huipputasolta on, vaikka Boro ei mikään huippuseura olekaan.

En ole nähnyt Boron pelejä yhtään lukuun ottamatta Manchester City voittoa viime kierroksella. Tuossa ottelussa joukkue pelasi varmasti parhaimman pelinsä tai ainakin taitojen ylärajoilla. Paha sanoa pystyykö se toistamaan temppua tällä kertaa. Joka tapauksessa jos se pelaa samalla tavalla eli puolustaa todella kurinalaisesti ja iskee vastaiskuilla ja erikoistilanteista, kuten Etihadilla on ottelusta tulossa vaikea.

Kaikkein tärkeintä on kuitenkin meidän oma tekeminen ja saadaanko se riittävälle tasolle. Muutama lepuutus ja kierrätetty pelaaja ei voi vielä tarkoittaa meidän pelin heikkenevän niin paljoa, että sarjatasoa alempana pelaava vastustaja ei kaadu kotikentällä.

Täytyy sanoa, että on ristiriitaiset tunteet pelistä. Toivottavasti lopulta olemme kahdeksan joukossa illalla tavalla tai toisella.

COME ON YOU GUNNERS!!!