Huomenna pakko välttää tappio tai kausi on oikeastaan ohi

Paljon on puhuttu Manun heikosta suorittamisesta ja sitä se on useasti ollut, kun Manun pelejä on seurannut muutamia kauden aikana. Silti vaikka peliesitykset ovat olleet heikkoja on huomisen vastustajamme niihin suhteutettuna onnistunut keräämään melko paljon pisteitä.

Huomenna ei pelata liigaottelua, vaikka sekin on edessä Old Traffordilla vielä tällä kaudella. Silti ManU ei ole kuin yhden pisteen meidän takana sarjataulukossa eli paljoa eroa ei ole tähän mennessä joukkueiden välillä ollut. Ylipäätään Manun vaikeudet ovat olleet suurimmaksi osaksi vierasotteluissa. Kotikentällä liigassa on vain kaksi tappiota, avauskierroksella Swansealle ja myöhemmin kauden yllättäjä Southamptonille.

Ylipäätään viimeiseen 22 otteluun Van Gaalin miehistö on hävinnyt ainoastaan kahdesti. Toki meidänkin pelit ovat kulkeneet kohtalaisesti, mutta tappioita on silti tullut muun muassa Monacolle, Tottenhamille ja Southamptonille.

Van Gaal yritti ainakin alkukaudesta ajaa sisään kolmen topparin taktiikkaa, mutta vähintäänkin osassa otteluita tuo vaikutti epäonnistuneelta ratkaisulta. En tiedä kummalla joukkue on viime aikoina pelannut eli onko odotettavissa kolme topparia vai perinteisempi neljän puolustuslinja. Veikkaisin ehkä jälkimmäistä, mutta en tiedä edes onko tuolla suurta eroa loppujen lopuksi. Manun topparit ovat suureksi osaksi keskinkertaisia eli ehkä voisi olla parempi mitä enemmän niitä on kentällä.

Manun ylivoimaisesti tärkeimmät pelaajat lienevät maalissa De Gea ja kärjessä tai sen alapuolella operoiva Rooney. Espanjalaismaalivahti on ollut huikeassa vireessä koko kauden ja pitänyt Manun haavoittuvaista alakertaa pystyssä lukuisissa otteluissa. Maalivahti on todella pelipaikka, jossa pelaajavertailu menee selkeästi Manulle pelasi sitten Ospina tai Szczesny huomenna.

Van Persien loukkaantumisten ja heikomman vireen sekä Falcaon odotettua heikomman avauskauden takia Rooney on jälleen kerran ollut Manun hyökkäyspelin ehdoton ykkösnimi, vaikka on joutunut pelaamaan loukkaantumisten takia osan peleistä keskikentän keskustassa.

Perinteisesti Rooney on osunut koko uransa ajan meitä vastaan lähes maali per peli keskiarvolla (ei tarkistettu fakta) tai ainakin siltä se on tuntunut. Tietysti Rooney ja De Gea eivät ole ainoat nimet, jolla on potentiaalia ratkaista ottelu Manun puolelta. Valioliigan ennätysostos Di Maria on ollut hyvän alkukauden jälkeen heikko, mutta on silti mahdollinen ratkaisija ja Falcao on äärimmäisen vaarallinen, vaikka pelit eivät ole kulkeneet Manchesterin punaisissa odotetulla tavalla.

Bradford ja Reading ratkaisevat Wembleylle menijän uusintaottelussa, joten ainoastaan Aston Villa on tällä hetkellä varma välieräjoukkue. Toki ilman suurta yllätystä Liverpool voittaa tänään Blackburnin, joten kaksi kolmesta mahdollisesta vastustajasta on todennäköisesti tiedossa ennen kuin oma ottelumme huomenna potkaistaan käyntiin.

One thought on “Huomenna pakko välttää tappio tai kausi on oikeastaan ohi

  1. Pool ei onnistunut hajottamaan blackburnin bussia. Yllättävää oli se, että tuomari ei antanut kotijoukkueelle eli Poolille rangaistuspotkua paristakin paidasta repimisestä ja erityisesti se, että 90 minuutin jälkeen tuli vain minuutti lisäaikaa. Harvoin näkee, vaikka ihan oikein olikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s