Wengeristä on tullut todellinen häviäjä

Tänään ei ole paljoa ajankohtaista agendalla. Perinteisesti seuran viralliset nettisivut ovat täynnä uutisia kuinka tappiosta otetaan opiksi ja kuinka olisimme voineet tehdä enemmän maaleja sekä päästä jatkoon. Enpä olekaan koskaan ennen kuullut tätä ja ihan varmasti eilisestä opittiin paljon, kuten aiemmista vuosista on niin ansiokkaasti tehty.

Managerimme veti kuitenkin täydelliset pohjat tyllittömyydellä, mutta tämä nyt tuskin yllättää ketään. Managerimme mukaan Monacon ei ansainnut jatkopaikkaa. Tässä suora lainaus:

Asked if Monaco deserved to progress, Wenger said:
I don’t believe so. If you look at the number of shots on target they had you will be surprised. Every defeat hurts but we didn’t lose.

Tämä meni niin kuin arvata saattoi. Wengerin mielestä olemme moraalinen voittaja ja kuuluisimme jatkoon, koska onnistuimme toisessa osassa ottamaan voiton. Valitettavasti vain homma ei tosielämässä toimi näin. Molemmat ottelut ovat yhtä arvokkaita ja yhteismaalit ratkaisevat.

Voitte olla myös varmoja, että Monaco olisi ollut parempi ja myös hyökännyt enemmän jos siihen olisi ollut tarvetta. Nyt sen ei tarvinnut kolmen vierasmaalin turvin kuin välttää kolmen maalin päästäminen, joten sen taktiikka oli juuri sellainen kuin sen saattoi olettaa olevan. Jollain tapaa myös varma jatkopaikka näkyi varmasti ranskalaisten otteissa ihan samoin kuin Bayern Munchenilla paria vuotta aikaisemmin vastaavassa tilanteessa.

Säälittävää Wengeriltä, ettei voi myöntää tappiota ja onnitella vastustajaa tai edes kätellä vastustajan manageria. Tämä mieheltä, kuka joka välissä jaksaa muistuttaa omista ja Arsenalin toimintatavoista kuinka ne ovat huippuluokkaa ja muka jotain standardeja joihin muidenkin pitäisi pyrkiä. Tekopyhää puhetta, mutta sitähän managerimme on vailla mitään katetta tekojen puolesta kentällä tai nykyään edes enää sen ulkopuolella.

Joskus uuden managerin johdolla Mestareiden liiga kilpailuna saattaa olla meillekin mielenkiintoinen, mutta mitään innostusta ei ole ollut enää pitkään aikaan Wengerin alaisuudessa. En olisi yhtään pahoillani, vaikka emme ensi vuonna olisikaan mukana. Se on aivan sama jos ja valitettavasti, kun Wenger jatkaa managerina.

Olisi paljon parempi keskittyä pelkkään liigaan, jota emme toki myöskään voita enää koskaan Wengerin johdolla. Ehkä kuitenkin Mestareiden liigan puuttuminen ohjelmistosta voisi antaa mahdollisuudet pärjätä Liiga- ja FA Cupissa entistä paremmin. Ne ovat ne kilpailut, jotka kuitenkin saattavat olla voitettavissa jopa Wengerin johdolla jos kaikki tähtimerkit ja arpaonni sattuvat olemaan kohdalla viime kauden tapaan.

Hyvänä esimerkkinä kuinka voittamin on mahdollista myös pienemmillä resursseilla toimii Atletico Madrid ja ennen kaikkea heidän valmentaja Diego Simeone. Joukkue on menettänyt parissa vuodessa ainakin kaksi parasta maalintekijäänsä Costan ja Falcaon, huippuveskari Courtoisin, avauksen laitapakin Luisin ja mahdollisesti vielä muitakin pelaajia.

Kaikesta tästä huolimatta joukkue voitti Espanjan liigan Real Madridin ja B*rcan edestä viime kaudella, oli minuutin päässä Mestareiden liigan voitosta ja on tänäkin vuonna kahdeksan parhaan joukossa vähintään rahaliigassa. Kaikki tämä lisäksi alle puolella siitä palkkabudjetista, mikä Wengerillä on käytössä. Myöskään siirtosummina Simeonella ei ole läheskään yhtä paljon käytettävissä kuin Wengerillä. Ja aikaa joukkueen rakentamiseen ei myöskään ole ollut kuin pari kautta Wengerin yli 10 vuoteen jos tarkastelukohdaksi otetaan edellinen liigamestaruus.

Kaikesta tästä huolimatta argentiinalainen kasaa ja yrittää kasata menestyvän joukkueen, eikä selittele vähän väliä rahalla tai muilla tekosyillä menestymättömyyttä. Meidän seuran suurin ongelma on Wenger, joka on entisestä voittajatyypistä tai ainakin voiton tavoittelijasta muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana manageriksi, jolle nelossija on tyydyttävä tulos ja enempää ei kannata edes yrittää. Tämä on anteeksiantamatonta, eikä tulisi olla koskaan hyväksyttävää Arsenalissa. Voittamista ei kukaan voi taata, mutta nelos- tai kakkossijaan ei koskaan pitäisi tyytyä ja vielä vähemmän sanoa tätä ääneen, kuten Wenger vähän väliä tekee.

10 thoughts on “Wengeristä on tullut todellinen häviäjä

  1. Pohjimmiltaan jopa allekirjoitan tämän kirjoituksen. Hyvä teksti.
    Ei ihan tietenkään asiat näin mustavalkoisia ole, mutta tämä kanta on kyllä suh hyvin perusteltu.
    Olisi mielenkiintoista kuulla toisen ääripään mielipide tekstistä.

  2. ”Ehkä kuitenkin Mestareiden liigan puuttuminen ohjelmistosta voisi antaa mahdollisuudet pärjätä Liiga- ja FA Cupissa entistä paremmin.”

    Eikö menestys FA Cupissa ole viime ja tälläkin kaudella ollut ihan mukiinmenevää mestareiden liigan peleistä huolimatta?

  3. Englannissa käynnistyy ylipäätään keskustelu miksi seurat eivät enää pärjää UCL:ssä. Pool ja City olivat surkeita, eikä Arsenalillekaan kovin korkeaa arvosanaa voi antaa. Ainoastaan Chelsean putoaminen oli jonkinlainen yllätys, mutta tällä kertaa Mourinhon perinteinen euronihkeily ei kantanut.

    Huomionarvoista myös se, että Juve pyyhki Arsenalin lohkoin voittaneella Dortmundilla lattiaa. AIka suuret tasoerot tällä hetkellä tuntuu olevan mutta kärki kapea. Saksan, Italian (?) ja Espanjan parhaat seurat ovat englantilaisille kovin vaikeita. PSG myös vahvassa nosteessa ja oppii UCL-tavat nopeammin kuin ilmeinen verrokkiseuransa City.

  4. Eihän tekstissä sinänsä mitään uutta ollut,nää teesit on luettu noin tuhat kertaa.Suosikkivalmentajat vaihtuu aina tilanteen mukaan,nyt ykkönen on Simeone.Kloppi on jostain syystä unohtunut.Kaikki tietää että arpaonni cupissa on täyttä paskapuhetta,se on vaan niin että ku toiset sössii,jossain vaiheessa sieltä tulee ns.helpompi vastaan.

  5. Sen verran piti vielä sanoa, että jos blogin otsikko ”Wengeristä on tullut todellinen häviäjä”, niin sitten ei mene mielestäni ihan linjassa, että toivotaan Arsenalin jäävän ulos mestareiden liigasta, jotta voitaisiin keskittyä paremmin liigacupiin.

  6. Asia tekstiä tämän päivän päivitys.
    Tulosurheiluahan tämä on. Turha siinä on Huru-ukon selittää laukauksista kohti maalia tms. Maalit lasketaan ja vierasmaalisäännöt tiedetään. Tunnustaisi kerrankin että nyt olisi peiliin katsomisen paikka, koko joukkueella. Päävalmentaja kantakoon vastuunsa, niin hyvässä kuin pahassa
    Koko seuraa ajatellen, oli järkyttävä uutinen lukea ettei wenger käynyt kättelemässä monacossa ottelun jälkeen kotijoukkueen valmennusjohtoa! Ala arvoista toimintaa

  7. Täällä taas kukkahattunuorisuomikaikkipelaa propaganda vetää sellaista muunneltua totuutta Wengerista, että oksat pois.

    IKINÄ missään lajissa ei kätellä vastustajaa, ottelusarjan ollessa kesken. Monacon keltanokka valmentajahan se oikea roisto tässä jutussa on. Koska ei suostunut kättelemään Wengeria toisen osaottelun jälkeen.

    Olen puhunut.

  8. Hiukan yllättävää, että cupin välierän takia siirretty Sunderland-ottelu pelataan vasta 20.5. eli ennen viimeistä kierrosta. Arsenalilla on siis loppukaudesta suht pitkään yksi ottelu vähemmän kuin muilla.

  9. Kukkahattunuorisuomikaikkipelaa oli siinä uskossa että wenger jätti kättelemättä toisen osaottelun jälkeen, ei ensimmäisen. Anteeksi maalaisuuteni 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s