Katoaako Wengerin pokaali?

Tänään on Isse vuorossa, joten maaottelutauko alkaa kerrankin mukavissa merkeissä.

Ei, otsikko ei viittaa Arsenalin mahdolliseen sijoitukseen tämän kauden Valioliigassa. Sen sijaan se viittaa siihen, voiko Englanti menettää neljännen paikan Mestareiden liigassa. Brittimediassa asiaa on pohdittu hyvinkin laajasti, koska nyt on kaksi kautta putkeen mennyt huonosti.
Ehkä tässäkin yhteydessä pohdinta on paikallaan.

Useimmat tietänevätkin, miten maakohtaiset paikat jaetaan, mutta lyhyt kertaus lienee paikallaan. Mestareiden liigan maapaikat ansaitaan viiden edellisen kauden menestyksen perusteella – ja tähän menestykseen lasketaan mukaan ottelut Mestareiden liigassa ja myös ottelut Eurooppa-liigassa. Joukkueet saavat pisteitä tietty voitoista (kaksi pistettä per voitto – ei siis kolmea) ja tasapeleistä mutta myös lisäpisteitä jatkokierroksille pääsystä. Myös karsintavaiheen otteluista tulee pisteitä mutta puolitettuna, eli esimerkiksi Arsenal ansaitsi Besiktas-matseista yhteensä 1,5 pistettä (voitto ja tasuri). Lopuksi CL:ssä ja Torstailiigassa mukana olleiden joukkueiden pisteet lasketaan yhteen ja jaetaan mukana olleiden joukkueiden määrällä; ja se on maan pistemäärä.

Neljä paikkaa sieniliigassa on siis Englannin lisäksi Espanjalla ja Saksalla. Saksa sai neljännen paikan muutama kausi sitten, kun se ohitti vertailussa Italian ja on sen jälkeen myös pysynyt edellä. Tällä hetkellä neljättä paikkaa kärkkyy juuri Italia, joka on esimerkiksi kuluvalla kaudella ansainnut pisteitä enemmän kuin Englanti. Ja ansaitsee vielä lisää, sillä Juventuksen CL-välieräpaikan lisäksi Eurooppa-liigassa on läjä saapasmaan joukkueita puolivälierissä.
Englannin viimeinen oljenkorsi lisäpisteisiin oli Everton, joka, kuten tunnettua, romahti Kiovassa.

Englannin tämän kauden pisteet ovat siis jo tiedossa ja se on vähän yli 17 pistettä. Eniten pisteitä keräsi, kyllä, Arsenal, 21,5. Chelski saalisti puoli pistettä vähemmän. Ero Arsenalin hyväksi selittyy juuri sillä, että ansaitsimme pisteitä myös play-off-kierrokselta. Pahin mokaaja oli Hull, joka keräsi vain muutaman pisteen Eurooppa-liigassa.

Voiko siis Wengerin pokaali siirtyä Italian Serie A:han? Toki voi, mutta ei ihan heti. Ensi kaudelle Englannin neljäs paikka on jo varma, ja hyvin todennäköisesti myös kaudella 2016-2017 sama jatkuu, ellei jo lohkovaiheissa tule totaalinen romahdus. Eli jos Wenger jatkaa managerina sopimuksensa loppuun asti, Wengerin pokaali on ja pysyy sopparin ajan. Mutta jos englantilaisjoukkueiden menestys kahdella seuraavalla kaudella on samaa tasoa kuin tällä kaudella, noutaja tulee kaudeksi 2017-2018 – edellyttäen tietysti sitä, että Italia jatkaa nykyisellä tahdilla. Nimittäin muutaman kauden jälkeen Englannilta lähtee kauden 2010-2011 megapisteet pois, muun muassa Muna oli tuolloin finaalissa.

Mitä tästä kaikesta opimme? Emme tietty juuri mitään, mutta jos Arsenalin kannattajat haluavat säilyttää Wengerin pokaalin, tulee hieman ristiriitainen fiilis, sillä silloin pitää toivoa muidenkin englantilaisjoukkueiden kohtuullista menestystä. Onko se tavoittelemisen arvoista, voi sitten jokainen miettiä itsekseen. Pahitenhan maakohtaisten pisteiden kanssa sössitään, kun Torstailiigaa ei oteta tosissaan ja siellä kierrätetään pelaajia.

Tiedä sitten, onko Italiassa havaittu, että Torstailiiga on kätevä paikka lisätä pistesaldoa vai onko vain sattumaa, että sieltä on nyt läjä joukkueita mukana puolivälierissä. Veikkaisin kuitenkin jälkimmäistä.

-Isse-

Kiitos Isse. Wengerin pokaali näyttää siis olevan turvassa ainakin parin kauden ajan maapisteiden kannalta. Jäämme odottamaan seuraavaa aihetta ja päivitystä.