Akpom lainalle, maaottelukatsaus, myös Sturridge Liverpoolilta sivussa viikon päästä ja uudistusta maaotteluihin kaivataan

Tänään tuntuisi olevan vähän enemmän uutisia kuin eilen. Ei toki mitään mullistavia, mutta sentään jotain punavalkoisesta maailmasta.

Akpom on lainattu loppukaudeksi Nottingham Forestiin. Vaikuttaa ihan järkevältä ratkaisulta, sillä peliaikaa ei ole tällä hetkellä tarjolla ykkösjoukkueessa ja reservien pelit eivät vain ole enää riittäviä lupaavalle englantilaishyökkääjälle.

Harmi vain, ettei Nottinghamilla ole paljoa pelattavaa kauden seitsemässä viimeisessä ottelussa. Suoran nousun mahdollisuudet ovat menneet aikoja sitten ja edes karsijan paikalle ei ole asiaa ilman täydellistä loppukautta sekä muiden useita pistemenetyksiä. Toivottavasti Akpom kuitenkin onnistuu, sillä maaleja olisi pakko tulla vähintään muutamia sarjatasoa alempana, jotta tulevaisuutta olisi Arsenalin ykkösjoukkueessa.

Akpomin tapaan pitkään loukkaantuneena ollut ja omissa papereissani yksi joukkueen lahjakkaimmista ellei lahjakkain junnu Gnabry pitäisi myös lainata jonnekin saamaan peliaikaa. On käynyt selväksi, että Wenger ei aio tarjota jostain käsittämättömästä syystä enää tällä kaudella mahdollisuuksia nuorelle saksalaiselle, vaan mieluummin istuttaa Walcottia penkillä ottelusta toiseen ilman aikomustakaan laittaa miestä kentälle. Laina Mestaruussarjaan olisi Gnabrylle myös paras saatavilla olevan vaihtoehto loppukaudeksi.

Maaottelut ovat menneet kohtalaisen mukavasti pelaajiemme osalta tähän mennessä Özilin ja Ospinan 90 minuuttisia lukuun ottamatta. Sanchez pelasi harvinaisesti vain 45 minuuttia Chilen harjoitushöntsässä, Giroudin vajaan 10 minuuttia lopusta ja Koscielny ei ollenkaan Ranskan paidassa. Gabriel ei myöskään saanut minuutteja brassien paidassa eli debyytti jäi tekemättä, mutta eipä tuo mitenkään huono asia meidän kannalta katsottuna ole, vaikka toki uusimman hankintamme peliaika on ollut melko vähäistä.

Walcott on kiistänyt huhut harjoituskentän yhteenotosta Wengerin kanssa. Voi pitää paikkansa tai sitten ei. Jokin kuitenkin selvästi hiertää kaksikon välejä ja varmaan se on sopimuskiista, kun Walcott sanoo ettei neuvotteluja ole edes aloitettu. Ota tuosta nyt sitten selvää, mutta edelleen olen ehdottomasti englantilaisen myynnin kannalla kesän siirtoikkunassa. Jatkuvasti loukkaantuneena olevilla pelaajilla ei vain tee mitään.

Liverpoolin ongelmat näyttävät kasaantuvan reilun viikon päästä tulevaa ottelua silmällä pitäen. Gerrardin ja Skrtelin jatkoksi Sturridgen loukkaantuminen on paljastumassa todelliseksi maaotteluiden välttelemisen sijaan. Jos uutinen pitää paikkansa, niin Liverpoolin selkeän ykköshyökkääjän puuttuminen olisi meille selkeä etu.

Loppuun vielä lukemisen arvoinen artikkeli kuinka jalkapallo voisi ottaa mallia rugbysta maaotteluiden suhteen. Tiivistettynä kerran kaudessa olisi useamman viikon jakso, jolloin maajoukkueet kokoontuisivat ja pelaisivat useampia otteluita sen sijaan, että pitkin vuotta pelataan viikon tai kahden jaksoissa. Varmasti ihan harkitsemisen arvoinen ehdotus ja varmaa on, että maaotteluiden pelitapaa pitäisi uudistaa ja otteluiden määrää laskea, erityisesti täysin merkityksettömien harjoituspelien.

Advertisements

8 thoughts on “Akpom lainalle, maaottelukatsaus, myös Sturridge Liverpoolilta sivussa viikon päästä ja uudistusta maaotteluihin kaivataan

  1. Se käsittämätön syy Gnabryn pelaamattomuudelle lienee pitkä, osittain mystinen ja vaikea(?) loukkaantuminen, jonka jäljiltä pelaajan oikeaa kuntoa on hyvin hankala arvioida. Etenkään Suomesta käsin. Mutta toivottavasti tosiaan saisi esim. lainapestin champparista. Erittäin lupaava pelaaja, jota loukkaantumiset eivät toivottavasti tuhoa.

  2. Jotain ihan muuta: Hesarin Nyt-liitteessä oli juttu Helsingin sporttibaareista tai siis reppari Woolsheadista, jossa Pool-fanit kokoontuvat ja olivat kutsuneet muna-faneja vieraaksi pool-muna-matsia katsomaan. Ja aikovat kutsua Arsenal-faneja viikon kuluttua. No, en tätä tuon takia maininnut, vaan siksi, että jutun yhteydessä oli listaus eri seurojen ”sopimusbaareista”. Aika tylsä listaus: suurimmalla osalla kantapaikkana Sports Academy. Poikkeuksiakin on, kuten em. pool-väellä ja tietty chelski-faneilla Chelsea-pub. Itse pidän Sporttia tylsänä paikkana, johon harvoin eksyn. Se on enemmän lätkämesta ja on aika karua, että ns. omaa kantapaikkaa ei ole.

  3. Ei muuta kuin Gnabry lainalle, minuutteja/kokemusta pankkiin ja jäädään seuraamaan onko miehessä ainesta 1joukkueeseen

    Ei muuta kuin tekemään ”diiliä” ja yhteistyötä jonkun sportti-/futishenkisen baarin kanssa ja Arsenal lippu seinälle. Fanipohjaa löytyy varmasti sen verran, että otteluiltoina gunnerskansa löytäisi baarin ovelle..

    Ei muuta kuin Theo lankulle ja laivasta ulos. Kuulemma chitty, muna sekä pööl on Theon kintereillä. Hintalappu kohilleen ja adjö. Lienee huru-ukon suunnitelmissa ainoastaan myynti, kun peliaikaa ei ole tullu aikoihin…mene ja tiedä

  4. Toi olis hieno liike joukkuettamme ajatellen.Reussin loukkaantumishistoria mahtuu ”käsittääkseni 1 sivulle”? Spelukointiahan tämä on, mutta mukavaa selkaista. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, siihenhän me olemme tottuneet 🙂

  5. En täysin ymmärrä Villen Gnabry-kohuamista. Lahjoja on, varmasti, mutta viimeisissä ratkaisuissa on paljolti samanlaista luokattomuutta nähty kuin juuri Oxillakin. Final ball fail. Nyt sitten näyttää siltä, että Gnabryllä fysiikka pettää, Oxilla menee paremmin. Vaikka Oxin loukkaantumisalttiutta on parjattu. Kuitenkin 35 pelissä kentällä, ei se ihan lasia kuitenkaan ole.

  6. Theo saa nyt Englannin maajoukkueessa enemmän peliaikaa kuin Arsenalissa – tuli 77. minuutilla vaihdosta Welbeckin tilalle Liettua-matsissa. Welbz valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, mutta suurimmat otsikot revitään Harry Kanesta, joka teki debyytissään 4-0-maalin oltuaan kentällä 18 sekuntia. Kane-huuma saa siis lisää kierroksia.

    • Tyypillinen brittilehdistön tolkuton hype-rakennnus. Ja ne, kuten jokainen meistäkin, RAKASTAA nuijia Kanen maan rakoon kun tämä pikku putki on ohi ja arki koittaa vähemmän maittavana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s