Riittävä esitys kolmeen pisteeseen

Burnley – Arsenal 0-1 (0-1)

Kiitokset Eerolle ja Hentelle viikonlopun päivityksistä. Kiitos myös Honkaselle informaatiosta Tornion suhteen, peli tuli nähtyä Pikku-Berliinissä.

Esitys oli kaukana parhaasta, mutta riitti silti vierasvoittoon paikasta, jossa muutama kärkijoukkue on menettänyt kauden aikana pisteitä. Ennakkoon loistavan Liverpool voiton jälkeen ottelusta oli helppo veikata vaikeaa. Burnley pelaa paljon suoraviivaisemmin kuin Liverpool, jolloin meidän prässipelillä ei saatu samalla tavalla riistoja hyökkäysalueella. Kotijoukkue pelasi myös laittaen aivan kaiken likoon, koska jokainen piste putoamistaistelussa on äärimmäisen tärkeä.

Jo pelkästään tilastoja katsomalla kuitenkin näki meidän ottaneen ansaitun voiton. Pallonhallinta oli selkeästi meillä, vaikka rehellisyyden nimissä tämä ei ole olennainen tilasto. Sen sijaan laukaukset niin maalia päin kuin ohikin menivät meille selkeästi samoin kuin esim. kulmapotkut.

Avauskokoonpano oli tismalleen sama kuin viikko sitten Liverpool voitossa. Tämä ei ollut mikään yllätys, vaan loistavan voiton jälkeen kokoonpanon vaihtaminen olisi ollut vähintäänkin erikoinen ratkaisu, kun loukkaantuneiden listalta ei palannut kukaan avainpelaaja, eikä pelikieltoja ollut kenelläkään edellisessä ottelussa.

Nolla omissa useimmiten takaa voiton ja näin oli lauantainakin. Ei meillä ollut hurjasti paikkoja lisämaalien tekoon, mutta Burnleyn paikat ylipäätään koko ottelussa pystyi laskemaan yhden käden sormilla ilman, että kaikkia edes tarvitsi ottaa käyttöön.

Voitto oli kahdeksas putkeen, todella komea putki ja näitä ei läheskään joka kausi nähdä. Valitettavasti vain mestaruusjuna on mennyt jo aikoja sitten ja Chelsean viikonlopun voiton jälkeen voi puheet mestaruudesta viimeistään lopettaa, vaikka haluaisi asiat nähdä kuinka positiivisesti tahansa. ManU voitti myös jälleen ja jatkoi Cityn alamäkeä eli tällä hetkellä näyttää kakkossija olevan meidän ja Manun välinen taistelu.

Kaksi seuraavaa liigakierrosta ovat mielenkiintoiset, sillä me sekä ManU kohtaamme Chelsean. Nuo saattavat tehdä jo jonkinasteista eroa ja jos eivät, niin viimeistään kolmanneksi viimeinen ottelu Old Traffordilla saattaa muodostua ratkaisevaksi.

Ennen kuin kuitenkaan palaamme liigaotteluihin on vuorossa lauantaina tämän hetken tärkein ottelu. Kyseessä on tietenkin FA Cupin välierä Wembleyllä Readingia vastaan. Tilanne liigassa on tällä hetkellä hyvä Mestareiden liigaan pääsyn suhteen, joten mitään perinteisiä lepuutuksia ei pitäisi olla luvassa lauantaina tai sanotaanko viikko per peli tahdin mahdollistavan parhaan mahdollisen kokoonpanon peluuttamisen. Täytyy vain toivoa, että Wenger ei näe ottelua läpihuutojuttuna, jossa Arteta, Wilshere ja jopa Diaby voidaan laittaa kentälle ja näin olleen antaa heille pelituntumaa pitkien loukkaantumisten jälkeen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s