Kohti FA Cupin finaalia, Forbesin lista ja pallotykki

Swansea, ManU, Sunderland ja West Bromwich ovat vielä vastassa liigassa ennen toukokuun lopun FA Cupin finaalia, mutta siitä huolimatta ei ole epäilystäkään mikä on kauden tärkein jäljellä oleva ottelu.

Manun kohtaaminen on aina merkittävää ja huippuottelu, mutta sarjan kannalta sillä tuskin tulee olemaan mitään merkitystä tai korkeintaan sen olemmeko toinen vai kolmas. Swansea, Sunderland ja West Bromwich sen sijaan eivät ainakaan nykyisessä sarjatilanteessa ole mitään erityisen suuria otteluita.

Jos voitamme Swansean maanantaina, niin ainakin kahdessa viimeisessä ottelussa voisi antaa joillekin junnuille ja/tai rotaatiomiehille peliaikaa. Tietysti liikaa vaihtoja ei kannata tehdä, jotta joukkueen peli ei mene täysin sekaisin ennen finaalia. Muutaman vaihdon voisi kuitenkin tehdä, esim. Gabriel, Chambers, Gnabry, Wilshere voisivat saada jonkin verran peliaikaa ja ehdottomasti Szczesnylle myös pelituntumaa, koska managerimme aikoo kaiken järjen vastaisesti puolalaista Wembleyllä peluuttaa.

Forbes listasi jälleen maailman arvokkaimmat jalkapalloseurat. Sijoituksemme listalla oli seitsemäs. Edellä olivat Espanjan jätit, Bayern Munchen, Manchesterin kaksikko sekä Chelsea. Sija seitsemän on kuitenkin hyvä ja tässä vain odotetaan milloin seurajohtomme ja manageri alkavat toimia sen mukaan, että olemme yksi suurimmista seuroista maailmassa. Tuskin ihan pian Wengerin, Kroenken ja Gazidiksen jatkaessa narujen vetelemistä seurassa.

Bayern on kehittänyt uuden tai ainakin itselleni ennen näkemättömän tavan kehittää maalivahtien harjoittelua. Kyseessä on jonkinmoinen pallotykki. Toki tuokaan ei eilen auttanut Neueria Messiä vastaan, mutta vaikuttaa silti mielenkiintoiselta idealta. Luulisi kyseisellä tavalla saatavan maalivahdeille haastavampia palloja torjuttavaksi juuri siihen paikkaan mihin halutaankin kuin, että maalivahtivalmentajat itse laukovat niitä.

Siirtohuhut pyörivät päivä päivältä enemmän, mutten aio juurikaan ottaa niihin kantaa ennen kuin jos jokin siirto näyttää todella olevan tapahtumassa. Tuohon puuhaan on koko kesä aikaa, mikäli nyt tämä blogi ylipäätään jatkuu ensi kaudelle.

Ei yhtään enempää tänään. Ainoastaan tässä vaiheessa sellainen ilmoitus, että saatan pitää vapaan viikonlopun tästä harrastuksesta. Huomenna todennäköisesti on luvassa päivitys normaaliin tapaan, mutta viikonloppu on vielä ihan auki. Toki emme pelaa viikonloppuna, joten senkään suhteen tuskin kovin paljoa menisi ohi.