Äitienpäivän uutiskatsaus

Muutama uutinen nopeasti äitienpäivästä huolimatta. Tosin tämän blogin lukijoista valtaosa tuskin onkaan päivän juhlittavia.

Sopimustilanteista on kirjoitettu viime aikoina muun muassa Walcottin, Artetan, Flaminin ja jopa Diabyn kohdalla. Henkilökohtaisesti luopuisin koko nelikosta jos vain joku tarjoaa Walcottista vähintään 20 miljoonaa puntaa. Kolmesta muusta ei toki mitään saa, mutta pääsisi kätevästi eroon sopimuksen loputtua.

Yksi kauden tärkeimmistä pelaajistamme aloittaa ensi kaudella viimeisen sopimusvuotensa ja neuvottelut jatkosta ovat loistaneet poissaolollaan. Cazorla on pelannut loistavasti uudessa roolissaan suurimman osan aikaa ja on joukkueelle paljon tärkeämpi pelaaja kuin kukaan yllä mainitusta nelikosta. Tämän takia onkin käsittämätöntä jos Wengerin mielestä ensi väännetään sopimuksia pelaajille, jotka tuskin ovat pelanneet koko vuonna, yli vuoteen ollenkaan tai ylipäätään juuri koskaan.

Cazorlan sopimusta ei saa päästää missään nimessä loppumaan. Olisin ollut ehdottomasti valmis luopumaan espanjalaisesta Fabregasin tieltä, mutta koska tätä ei koskaan tapahtunut ei Cazorlaa voi päästää vuoden kuluttua ilmaisella siirrolla pois. Cazorlan peli ei perustu nopeuteen, joten uskoisin miehellä olevan vähintään kaksi tai kolme vuotta vielä jäljellä huipputasolla uudessa roolissaan. Lisäksi Cazorla on harvinainen pelaaja joukkueessamme ja pysyy kunnossa lähes koko ajan.

Toinen vaihtoehto on myydä Cazorla kesällä, kun siirtosumma olisi vielä kohtuullinen, mutta en näe tässä mitään järkeä, koska ensin pitäisi päästä joukkueen turhista pelaajista eroon. Periaatteessa Cazorlaakin voisi yrittää päivittää parempaan, mutta se on vasta lopullista hienosäätöä jos ensin joukkueen selkeät ongelmakohdat saadaan hoidettua.

Wenger puheidensa mukaan haluaa pitää Walcottin eli saada jatkosopimuksen aikaiseksi. Tässä olen täysin eri mieltä ja joukkueen etu olisi myydä Walcott hyvällä hinnalla ja hankkia tilalle parempi ja ennen kaikkea huomattavasti paremmin kunnossa pysyvä pelaaja. Kuvio on taas sama kuin muutama vuosi sitten Theon viimeisimmän sopimuksen kirjoittamisen aikoihin sen suhteen, että managerimme lupaa miehelle hyökkääjänpaikkaa saadakseen aikaan sopimuksen. Luulisi, että Walcott ei enää usko tuohon vai monestiko mies on pelannut hyökkääjänä tämän nykyisen sopimuksen aikana?

Viimeisimpänä tähän lyhyeen päivitykseen yksi viime aikojen jos ei koko kauden yleisimpiä siirtohuhu eli Cech. Mourinho on muuttanut aiempaa kantaansa ja sanoo suoraan, ettei aio myydä kesällä tsekkimaalivahtia meille jos saa asiasta päättää. Toivottavasti Wenger ymmärtää asian ja aiempienkaan kokemusten perusteella Chelseasta ei tosiaan kukaan Mourinhon aikana, joka voisi edes hitusen vahvistaa meitä tule siirtymään. Eli jos Wenger hakee maalivahtiosastolle muutosta, kuten olisi syytä, niin katseet on syytä suunnata jonnekin muualle kuin Chelsean riveihin.

Mainokset

6 thoughts on “Äitienpäivän uutiskatsaus

  1. Itse kyllä pitäisin vielä walcotin,jos saadaa mies samalle tasolle mitä oli ennen loukkaantumista ni kyllä miehestä olisi vielä paljon iloa,taisi tehä toissakaudella yli 20 kihausta ja syötöt päälle jos en väärin muista,wengeriltä vaatis nyt vaa vähä kovempaa peluutusta,paha niitä maaleja on saada aikaan jos pelaa 3 minuuttia pelissä ja eikä edes joka pelissä pääse kentälle niin on vaikea löytää tuntumaa.

  2. Pelityyliasiaa: Boring Boring vaivaa tällä hetkellä myös nyrkkeilyä, kun kaikesta tulee liian älykästä muuttuu se samalla myös tylsäksi. Mutta onneksi tilanteet vaihtelee. Kyllä nyt eletään aika tavalla Boring kautta kaikessa.

  3. Paljon vähemmän riemua näyttää aiheuttavan seuran virallisen tavoitteen eli (vähintään) nelossijapokaalin matemaattinen varmistuminen kuin St. Totteringham’s day.

  4. Täytyy palata vielä parin päivän takaiseen pelityylikeskusteluun. Erittäin hyvä ja mielenkiintoinen aihe blogille.

    Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä Villen kanssa siitä, että kauneus on katsojan silmissä. Jos oma joukkueemme voittaa pelejä, harvempi kannattaja jaksaa valittaa siitä tuliko voitto mahdollisesti tylsällä pelillä. Ja kuten Pgooner kommentissaan toi hyvin esille, manageritkin tuppaavat muistamaan nämä asiat lähinnä silloin, jos oma joukkue on kärsivänä osapuolena. Pätee niin Wengeriin kuin Mourinhoonkin, muita yhtään unohtamatta.

    Samoin Pgooner mainitsi kommentissaan edellisten vuosien arvokisavoittajat ja CL-voittajat ja kuinka nämäkin voitot ovat pääsääntöisesti tulleet hyökkäysvoittoisella pelillä. Tästä tulee pieni aasinsilta Villenkin mainitsemaan George Grahamin ajan Arsenaliin. Yleinen vallitseva käsityshän tosiaan kannattajien joukossa on, että Grahamin aikakaudella pelattiin kokoajan tuota boring boringia, ja puolustus oli jatkuvasti betonia Wrightin iskiessä voittomaalit. Vaikka itsekin valitsisin Seaman-Dixon-Adams-Bould-Winterburn kvintetin omaan Arsenal all-starsiini, niin kyllähän tuo Grahamin ajan tylsyys on ainakin osittain myös myytti. Tai vähintäänkin aika kultaa tässäkin tapauksessa muistoja.

    Grahamin aikana liigamestaruuksia tuli kaksi kappaletta. Ensimmäinen kaudella 88-89, joka päättyi legendaariseen voittoon Anfieldilla. Tuolla kaudella 38 liigaottelua tuottivat pisteitä 76 ja maaliero oli 73-36, eli likimain kaksi tehtyä ja yksi päästetty maali per ottelu. Ei mitenkään hirveän poikkeavaa verrattuna nykyisiin lukuihin. Toinen mestaruus tuli kaudella 90-91, jolloin otimme takkiimme vain yhden kerran (Chelsea vieraissa, tuo matsi oli aikanaan TV2:n lauantain klo 17 peli). Tuolla kaudellahan puolustuksemme oli aidosti huipussaan – päästettyjä maaleja 18. Hyökkäyspäässä tuli kuitenkin onnistumisia samalla parin maalin keskiarvolla (74).

    Muilla Grahamin kausilla liigamestaruudet jäivät haaveeksi (mestaruuksien lisäksi kolme neljättä sijaa ja näiden lisäksi pari todellista romahdusta sijoille 10 ja 12). Myös puolustus osoitti kuolevaisuutensa tuota 90-91 kautta lukuun ottamatta. Toinen hyvä noteeraus puolustuksen osalta tuli kaudella 93-94, jolloin pelattiin 42 liigapeliä ja Arsenal päästi näissä ainoastaan 28 maalia. Liigamestaruus ei tuolla kaudella ollut kuitenkaan oikeastaan edes lähellä. Näiden kahden kauden lisäksi Grahamin kausien päästettyjen maalien sarake näyttää melko normaalilta verrattuna nykyiseen elämään, seuraavaksi paras tulos oli tuo 36 päästettyä kaudella 88-89. Grahamin aikakausihan kesti 1986-1995, eli nuo puolustuksen mahtionnistumiset olivat kuitenkin enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä.

    Ian Wrightin tullessa seuraan liigamestaruudet oli jo voitettu (Toki Wright oli mukana vielä 97-98 Wengerin ensimmäisellä tuplakaudella). Wrightin maalien avulla nosteltiin siis lähinnä cup-pokaaleita kausilla 92-93 ja 93-94. Wrightin ensimmäinen kausihan (91-92) oli oikeasti melkoista ilotulitusta (Arsenalin maaliero 81-46), eikä boring boringista ollut tietoakaan. Boring boring-leima iski todenteolla vasta Wrightin toisella kaudella, jolloin 42 liigapelin maaliero oli Arsenalilla erittäin nuiva 40-38. Eli molempiin päätyihin alle maali/peli keskiarvolla mentiin tuolloin. Sijoitus oli tosiaan niinkin kova kuin 10, eli mistään voittavasta jalkapallosta ei kuitenkaan ollut kysymys.

    One-nil-to-the-Arsenal chanttihan soi parhaimmalla kaiulla Euroopan cup-voittajien cupissa, joissa etenimme kahdesti peräkkäin finaaliin 1994 ja 1995. Vuoden -94 finaali Parmaa vastaan oli varmastikin se legendaarisin 1-0 voitto Arsenalille, joka tietysti osaltaan kasvatti tuota boring boring-leimaa. Kyseessähän oli todellinen puolustuksen työvoitto Brolinia, Asprillaa, Zolaa ja kumppaneita vastaan.

    Siinä suhteessa Grahamin aikojen muistelu on ymmärrettävää, että varmasti silloin pelityyli oli pragmaattisempi, eli jos johtoasemaan päästiin, niin sen murtaminen meitä vastaan oli hankalaa. Mutta tosiaan, kuten edellä mainitut tilastolliset luvutkin osoittavat, niin usein näitä asioita myös suurennellaan kannattajien ja median puolelta.

  5. Täytyy nyt kuitenkin se kommentoida, että 80-luvulla jo ennen Grahamia oli vankka boring boring -leima, mutta sillä pahimmalla tavalla, eli,maaleja ei saatu aikaan eikä voittojakaan, oli manageri sitten Terry Neill tai Don Howe. Leima ja pilkka olivat melko ansaittuja. George Graham oli ylläolevista luvuista huolimatta selvästi Mourinhon linjoilla siinä, että oman pelin ja pelityylin rakentaminen lähtee vankasta alakerrasta. Nuo romahdukset johtuivat osin alakerran loukkaantumisista ja heikkotasoisista varamiehistä, tyyliin Gus Caesar.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s